Mikä ihme.

Kola on kehittänyt ongelman ensimmäisestä esteestä agilityradalla. En mitenkään ymmärrä, mikä ensimmäisessä esteessä mättää. Tai ylipäätään mättääkö ensimmäisessä esteessä mikään vai onko kyse jostain muusta.

Ongelma on siis tämä:

Kola ei suostu tulemaan ensimmäisen esteen eteen sivulle perusasentoon. Se ei vaan suostu. Ei niin millään. Häntä valahtaa alas ja Kola näyttää ahdistuneelta. Ja varmasti tässä on nyt menossa sellainenkin pulma, että minä olen kaikesta tekorentoudestani huolimatta erittäin jäykkä, kun perusasentoon asettumisesta on tullut niin suuri pulma. Useammat treenit ovat menneet jo ihan mönkään, kun piskistäni tulee täysin taitamaton ja tottelematon ensimmäisen esteen edessä.

Kola ei ole satuttanut itseään radalla. Se hyppii metsässä ja puistoissa mielellään, joten on vaikea uskoa, että kyse olisi kivuista. Ja kaikesta huolimatta Kola suorittaa radan intoa puhkuen ja todella vauhdikkaasti eikä koskaan kieltäydy hyppäämästä sitten, kun tuo PAHA PAHA PAHA perusasento on ensin saavutettu ja sitä myöten päästy radan alkuun.

En ole oikein keksinyt hyvää tapaa vähentää tuota kynnystä radalle lähtöasentoon asettumisen suhteen. Tänään rakensin kotiin sisälle kaksi matalaa ja kapeaa estettä pahvilaatikoista. Kola hyppi ne ensin mielellään mutta kahden kerran jälkeen tuli taas stoppi. "EN TUU PERUSASENTOON EN TAKUULLA TUU." Ja eihän se tullut.

Tänään vien pahvilaatikot tuonne ulos hiekkakentälle ja yritän pallon kanssa saada touhuun takaisin iloa ja intoa. Kola rakastaa kepin ja pallon perässä juoksemista, joten ehkä välitön palkka perusasento->hyppy->pallo lentää auttaa asiassa. Tai sitten ei. Olen jotenkin todella neuvoton. Mitä ihmettä tässä kannattaisi kokeilla..?

Kolalla on hassuja tapoja ja reaktioita ja niille on tullut hihiteltyä moneen otteeseen.

Tässä kaksi hassua, jotka ovat onnistuneet tallentumaan kameraan.

1) Kola nukkuu ketarat seinällä. En tajua, miten ihmeessä voi olla mukavaa vääntäytyä tuollaiseen asentoon ilta toisensa perään. Ja suoraan sanottuna en edes tiedä, miten se tuohon asentoon pääsee. Takajalat ovat aina pitkin viileää kiviseinää. Kai se sitten vaan on jotenkin mukavaa, että kintut ja peräsin ovat viilennyksessä.


















2) Kola ei vain osaa syödä kanaa. Ei se suostunut sitä lopulta syömään vaan roskiin meni.

Kola saa vieraita.

Meillä on vieraita. Ja Kola on silmät tapillaan. Vilma ei ole. Vilma tahtoisi ehkä jo kotiin.

Vilma etsii maisemasta varmaan omaa perhettä. Kola ei tajua mitä pihalta pitäisi löytää.

"Leikittäisks?" "Apua."

Agilityä

Päästiin Hurttaharrastajiin agilitytiimiin! Loistavaa. Nyt on yli kuukauden ajan agilitytreenejä kahdet per viikko. Ja tämän lisäksi olisi kolme mahdollisuutta käydä treenaamassa tokoa. Taitaa olla nyt kipuraja ylitetty ja jostakin täytyy luopua. Luulen, että tokoilussa jätetään joku treeni viikossa aina väliin, sillä muuten ehkä katoaa koiralta into koko treenaukseen.

"Pääsykoe" agilityyn oli tänään paaaljon helpompi kuin mihin olin valmistautunut. Menin Koneen kentälle lämmittelemään Kolaa jo 1,5 tuntia ennen kokeen alkua. Kävimme rauhakseen lenkillä, jutustelimme tuttujen kanssa ja otimme muutamat tokoliikkeet. Ja minkälainen koe sitten oli? Satuimme seisomaan paikassa, josta kokeen järjestäjä valitsi suoritusten alkavan. Niinpä sain ohjeen päästää koiran hihnasta irti. Piti kiemurrella koirien välissä koira kontaktissa. Nameja oli lupa käyttää. Kolaa ei paljon vieraat koirat - tietenkään - kiinnostaneet. Tämän jälkeen piti leikkiä ja niinpä nujuutimme patukkaa. "Hyvä, kiitos. Tämä riittää." Olin hämmästynyt. Ai siinäkö se oli? No. Siinä se oli.

Me aloitamme ensi perjantaina suoraan jatkoryhmässä, sillä tuntuisi ehkä hieman turhalta ryhtyä alkeista opiskelemaan este kerrallaan, koska Kola osaa esteet jo suorittaa. Enemmän ohjausta tarvitsee ohjaaja. Ja siihen tarkoitukseen jatkokurssi enemmän suuntautuukin. Sinne siis.

agilityä ja sosiaalisuutta

Tänään agility kävi kyllä vahvasti Kolan voimille. Tehtiin "kuntopiiriä", eli yksi koirakko kerrallaan treenattiin keinua ja sillä muut treenasivat omatoimisesti yhtä estettä kerrallaan. Kola ei oikein pitänyt siitä, miten kova tohina ja melu ympärillä kohtalaisen pienessä tilassa oli, joten sen korvat olivat välillä ihan kadoksissa. Päädyin tekemään esteiden välillä kontaktiharjoituksia ja tuttuja tokojuttuja. Se auttoi ainakin hieman rauhoittamaan Kolaa.

Keinu meni tosi hienosti. Kola ei jännittänyt tippaakaan uutta estettä eikä esteen liikettä jalkojen alla.

---

Kola on sosiaalisempi kuin koskaan. Pyysin tänään Kompassin Camillaa koplaamaan Kolan. Eihän se kovin kivaa ole, kun vieras nainen roplaa takajalkojen välissä. Silti Kola oli hiljaa paikoillaan. Hampaat se antoi myös tsekata ilman mitään ongelmia. Ja kun treenit loppuivat ja pääsimme ulos, pysähtyi jälleen vieras ihminen jututtamaan minua. Juttelemaan saapui nainen, joka oli aikeissa hankkia itselleen lagotton tai espiksen. "Saaks sitä silittää?" "No.. Juu.." Ja ennen kuin ehdin enempää selittää hyvistä tekniikoista ja mahdollisesta silittelyn epäonnistumisesta, oli Kola jo silittelyn kohteena. RAUHALLISENA! HÄNTÄ HEILUEN! Whatta fak, etten muuten sano. Ei se nyt mitenkään labbismaisesti vispannut villinä häntäänsä, mutta heilauttipa rauhallisesti muutaman kerran.

Ehkä jossain vaiheessa osaan kotiutua siihen todellisuuteen, ettei Kola enää olekaan ihan ärripurri. Kerroin naiselle, että Kola parhaillaan esittää parasta sosiaalisuuttaan. Se siis seisoo rentona paikoillaan eikä edes yritä väistää ja oikeastaan vieraampi saattoi ehkä jopa luulla, että Kola nauttii tilanteesta. Huomautin, ettei Kola tilanteesta erityisesti nauti, mutta tärkeintä on, että se suostuu kosketettavaksi ilman mitään vastusteluja. En tiedä, vilahtiko naisen kasvoilla vähän pettymystä, kun hän sekunnin murto-osan vilkaisi Kolan rentona alhaalla makaavaa häntää. Ei se heilunut ilon tai nautinnon merkkinä - enää. Mutta omistaja näki! Omistaja näki! Kyllä se heilahti! Takuulla!

Tämä on jo ainakin kolmas tälläinen kohtaaminen. Ja takuulla raportoin vielä monen monta viikkoa, jos ja kun vastaavaa taas tapahtuu. Tämä on niin selvää edistymistä, ettei parempaa voi toivoa.

hassu tassuttelija

Kola työntää pyllyään kaikkialle. Todella usein Kola viettää aikaansa sohvan selkänojalla ja mihinkä muualle sen pyllynsä sijoittaisi kuin esimerkiksi omistajan olkapäälle. "Kassialma" -nimitys johtuu punahehkuisten pussukoiden roikottamisesta naamalla...

Kola ei Lahdessa istuskele ihan missä sattuu. Lempipaikaksi on muodostunut rappusten kaksi viimeistä rappusta. Pylly lysäytetään ylemmälle ja etutassut alemmalle. Saman tempun tuo ruoja teki myös aamupalapöydässä, kun se kiipesi keittiön tuolille vaihtamaan aamukuulumisia, nousi sitten seisomaan lähteäkseen mutta pysähtyikin siihen - ja lössäytti perskannikkansa keittiönpöydälle. Pirhanan rakki ;)

...hihihihi... Tuolle me täällä repeillään. Hassu hassu HASSU. (Ja taustan nallenkin mielestä Kola näyttää huvittavalta.)