Kolan mittasuhteet

Mittasuhteiden testailemista tässä suoritetaan.

En oikein ole varma, osaanko käyttää vesikoirafoorumilla linkattua mittasuhdekonetta.. Mutta jos osaan, niin Kola näyttäisi kai olevan enemmän 9:8 -mittasuhteinen kuin jotain muuta. Hieman liian lyhyt selkä ehkä. Tai sitten mittasin väärin.

tappajakoirien ulkoiluretki

Valloitettiin Espoon Lintuvaaran metsiä urosporukalla. Ronjaa ei lasketa nartuksi, kun se on niin äijä. ;) Tappajakoirat Kola, Robin, Remu ja Ronja eivät saaneet riitaa aikaiseksi millään ja Kola jolkotteli tyylilleen uskollisena suuren osaa matkasta kaukana edessä. Metsä on Kolalle tuttu, joten se oli vielä tavallistakin kauempana edellä muuta porukkaa.

Kola on yhdistänyt hurja-Anun kolinapurkin äänen Robinin karjuntaan. Nauratti kovasti, kun Kola tuijotteli taas syyttävästi meitä korvat pään molemmin puolin synkästi roikkuen, kun Robin karjahteli. Pitäisi ehkä lainata Anun ideaa juomatölkistä ja Ikean ruuveista ja ottaa Kolalle oma kolinapurkki treffeille mukaan. Missään nimessä en voisi Kolan kanssa käyttää kolinapurkkia juuri koskaan, sillä jostain syystä se on lähes liian tehokas väline Kolan herkälle sielulle .Mutta jos kohdalle tulisi tilanne, että Kola ryhtyy vääntämään jonkun uroksen kanssa nartusta, voisi kolinapurkki olla tehokas ja erityisesti nopea keino saada tilanne laukeamaan.

Kaikeksi onneksi Kola näyttäisi loppujen lopuksi olevan suhteellisen nirso narttujen kanssa. Jenskulan Vilma on ilmeisesti valloittanut Kolan nuoren sydämen niin täysin, etteivät muut nartut saa samanlaista reaktiota aikaan. Ainoastaan eräs toinen narttu - jonka nimeä en nyt millään saa päähäni - on saanut vastaavan totaalisen kuuroutumisen aikaiseksi. Onneksi.

PERHANA! >:|

Tänään pääsin taas jälleen kerran todistamaan aitiopaikalta, miten tehokkaasti Kola hyödyntää tilanteen, jos sille antaa mahdollisuuden tilannetta hyödyntää.

Aloitin lauantaiaamun kunniaksi siivousurakan. Nostelin tavaroita syrjään ja lopulta kaivoin esille imurin. Kolan silmissä syttyi lamppu. Se tuijotteli imuria syyttävästi ja kierteli ja kaarteli minua ja imuria. Kun käännyin pistämään johtoa seinään, Kola ehti ensimmäisen kerran iskeä hampaansa imurin letkuun. Käskemällä sain Kolan lopettamaan puuhan, mutta kuten tavallista, imurin päälle laittaminen ja imurin siirtely letkusta vetämällä sai toiminnan taas jatkumaan. Olen pohtinut tätä imuriasiaa ennenkin ja yleensä Matti ottaa Kolan haltuunsa, kun imuroin. Nyt Matti ei kuitenkaan ollut Kolaa hoivailemassa, joten ajattelin lähestyä asiaa pehmeästi. Istuin lattialle imurin viereen ja Kola tuli viereen seisomaan. Se ei selvästikään pelkää imuria, mutta inhoaa sitä.

Hyvä. Kola seisoi ihan rauhassa päällä olevan imurin vieressä eikä edes yrittänyt järsiä letkua tai haukkua imurille. Istuskelimme siinä muutaman minuutin ajan. Koskin imuria ja näytin rauhalliselta. Kehuin Kolaa, kun sekin oli ihan rauhallinen imurin vieressä.. Sitten tuumasta toimeen ja imurointi taas alulle. Ehkä viisi sekuntia Kola pysyi rauhassa ja sitten se pompahti taas letkun kimppuun ja pomppi minun ja imurin ympärillä. Siihen päättyi minun pinnani. "JA NYT RIITTI. E I P U R E S I T Ä P E R H A N A. >:|"

Kolan ilme suorastaan loisti seuraavaa sanomaa: "Voi pylly. Siihen loppui se leikki."

Kola tallusteli ryytyneenä olohuoneeseen ja kävi nukkumaan. Pari seuraavaa tuntia imuri hurisi ja siirtelin sitä ihan Kolan läheltä sinne tänne. (Joo, meillä oli aika sotkuista.) Kola kuljeskeli minun ja imurin perässä huoneesta toiseen, mutta ei enää hyökkinyt imurin kimppuun vaan huokaisten kävi lepäilemään eikä ainakaan minun silmiini näkyvästi tarkkaillut imuria erityisesti.

Kola aivan selvästi siis vei imurin kanssa pelleilemisen juuri niin pitkälle kuin minä annoin sen viedä. Jos olisin jatkanut pehmeää "kato tää on ihan kiva imuri ai ai" -linjaa, ei Kola todennäköisesti olisi missään vaiheessa rauhoittunut, sillä kyseessä oli ihan selvästi huvittava, palkitseva ja jännittävä leikki kovaa ääntä pitävän vehkeen kanssa.

Joskus melkein kaksi vuotta sitten kävin Kolan kanssa ensimmäisillä rokotuksilla läheisellä eläinlääkäriasemalla. Mieleen jäi hyvin, miten Kolan rokottanut eläinlääkäritäti totesi, että "Useat ihmiset noudattaa pehmeää linjaa koiriensa kanssa. Ja joillekin koirille se sopiikin. Mutta. Älä sinä tee sitä virhettä oman koirasi kanssa. Tämä koira tarvitsee tiukan otteen." Ja yhä edelleen olen kyseisen naisen kanssa täydellisen samaa mieltä. Ihan turhaan käytin lällyttämiseen aikaa imurin suhteen. Jos olisin ollut järkevä, olisi alun alkaenkin vain kieltänyt koko leikin.

...Ja taas tämä koiran omistaja on yhtä asiaa viisaampi..

ps. En takuulla hallitse pehmeiden metodien käyttöä juuri lainkaan enkä näin ollen osaa sanoa, oliko tuo imurin vieressä istuskelu ja rauhallisen Kolan palkitseminen oikein toimittu. Todennäköisesti ei - tai ainakin se luultavasti oli puutteellisesti toteutettu. Mutta silti uskallan väittää, että tilanteen ratkaisin selkeällä kiellolla traumatisoimatta Kolaa tai rikkomatta sen psyykettä. ;) (Tai ainakin selkeän kiellon/rangaistuksen jälkeen Kola näytti imurivälikohtauksen jälkeen ennemminkin rentoutuneelta kuin stressaantuneelta.) Palkkioiden ja rangaistusten avulla asetetut selkeät pelisäännöt ja tiukat rajat sopivat sekä minulle että Kolalle.

hymyilyttää ja naurattaa

Tänään oli metsässä taas niitä hetkiä, kun mieli lepää. Kamera kädessä, Kola jossain ympärillä puuhaamassa erilaisia koiramaisia asioita. Hämärtyvässä illassa meinasi valo loppua kesken, mutta tallentuipa muistikortille sittenkin pari sellaista, joista minun mielestäni näkee meidän molempien tunnelmia tänäisessä metsässä.

Kola rakastaa lumeen paiskautumisen tunnetta, ihan selvästi. Se läiskähtää mahaplätsäyksellä hankeen ja työntää nenänsä syyyyvälle lumeen. Viimeisestä kuvasta näkee, että Kolan turkkiin alkaa kyllä lumi jo tarttua, mutta ei sentään niin pahasti, ettei metsään viitsisi mennä viihtymään.

Kuvahaaste: Asento!

Kuva 1.
Tämä asento tallentuu jokaisessa kuvaussessiossa kameraan. Kola hyppii ja loikkii mennessään ja ilmiselvästi nauttii puuhasta täysin rinnoin.
























Kuva 2.
Salskea nuorukainen ottaa poseerausasennon.
















Kuva 3.
Tämä asento on varattu Matille. Sohvan selkänojalle ei aikuinen rakki enää oikein mahdu, mutta aina voi yrittää. Ja selkänojalla tasapainoillen ylettää pussailemaan Mattia suoraan suulle. Voi onnea. Mutta ensin täytyy asiallisessa asennossa malttaa odottaa, että ISI antaisi rakkautta.

Talvisia ulkoilukuvia

Käytiin Lahdessa ulkoilemassa talvitsessa lauantaiaamussa. Junaradalla jouduttiin väistämään tavarajunaa - ja tätä ei ole päässyt tapahtumaan niiden 20 vuoden aikana, mitä Lahdessa asuin, vaikka tuota ratapätkää on tullut käveltyä varmasti satoja kertoja. Mutta päästiinpä sekin sitten ratapenkalla seisten todistamaan. :) Nalle 13½ v. pisteli kuin nuoruuden vuosina, sillä Kola on ilmiselvästi Nallen ulkoiluidoli. Välillä piti kuskata Nallea sylissä, ettei ukkeli olisi illalla ihan jumissa.

kuvahaaste: työ/tehtävä

Kolan tehtävä tässä perheessä on antaa halipulaiselle perheenjäsenelle mahdollisuus halia ja pusia. Tietysti myös ihmisten ulkoiluttaminen on osa jokapäiväisiä tehtäviä. Mutta koska tämä kaikki on ihan itsestään selvää, pistän kuvan Kolan luultavasti omasta mielestään tärkeimmästä tehtävästä. Ja sehän on tietenkin reviirin merkkauksesta huolehtiminen - kumpikaan ihmisjäsenistä kun ei tästä hommasta ole ottanut huolehtiakseen..

hyvä kola! hyvä minä!

Kaikkihan sen sanonnan kai tietävät: kuka kissan hännän nostaisi jos ei kissa itse.

Niinpä minä nyt nostan, ja mielestäni ihan aiheesta. Nimittäin, eilen oli setäni 70-vuotisjuhlat ja niiden jälkeen viitisentoista sukulaista kokoontui istuskelemaan ja höpöttelemään kotikotini olohuoneeseen. Osa oli Kolalle kyllä ihan tuttuja (eli minä ja perheeni + serkku), mutta suurin osa oli Kolan näkökulmasta ihan vieraita. Ja yli puolet miehiä. (!!) Ja mitä tekee Kola? Kyllä se läähättää välillä, sillä olohuoneessa on todella ahdasta. Mutta muuten se näyttää ihan rennolta. Se kiertää olohuoneessa ja ihmiset rapsuttelevat sitä. Ei Kola mitenkään onnesta soikeana rapsutuksia ota vastaan, mutta seisoo rauhallisesti paikallaan. Ja se on juuri nimenomaisesti sitä, mihin olen Kolan kasvatuksessa pyrkinyt. En minä sitä voi varmastikaan millään keinolla kouluttaa pitämään vieraista - eikä se suoraan sanottuna ole ikinä ollut tavoitteenakaan - mutta se sieti vieraat ja käyttäytyi erittäin vieraskoreasti. ;)

Ja se, miten tähän on päästy, on mielestäni ahkeran työskentelyn ja harjoittelun tulos. Vuoden ja kahdeksan kuukauden ajan Kola on elänyt osana perhettämme ja muutamia ensimmäisiä viikkoja lukuunottamatta koko tuo aika on käytetty ahkeran sosiaalistamisen parissa. Kolaa on koplattu. Kola on ollut hoidossa vanhemmillani. Kola on ollut mukana Sello-kauppakeskuksen hulinassa. Kola on ollut juhannusta viettämässä kavereideni luona mökillä. Ja tiukasti ihan alusta asti olen vaatinut Kolalta asiallista olemista. Nuo vaatimukset eivät aluksi lähes missään määrin täyttyneet - eivätkä kaikilta osin täyty vieläkään - mutta en silti ole antanut periksi. Harjoituksia on tehty takapakeista huolimatta sitkeästi edelleen.

Äiti aina sanoo, että pidän Kolalle ihan hirmuista kuria. Ja varmasti pidänkin. Sitä on oppinut tuntemaan koiransa ja ihan kantapään kautta olen oppinut myös sen, että Kolan elämä sujuu kaikkien kannalta paremmin, helpommin ja turvallisemmin, kun kuri on päivästä toiseen samanlainen eli tiukka. En hyväksy Kolalta törttöilyä, vaan niistä "sakotetaan" joka ikinen kerta.

Ja voi sitä suloisen palkan määrää, kun koulutus tuottaa tulosta!

Ihana Kola.

kuvahaaste: vinkeys

Sää oli aivan loistava, muutama aste pakkasta ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Niinpä pääsin vihdoinkin kokeilemaan lyhyemmillä valotusajoilla kuvaamista. Leppävaaran uimahallin nurmikentillä nauroin ääneen kameraan tallentuneille otoksille - joista lähes yksikään tietokoneen näytöllä ei sitten enää naurattanutkaan, suuri osa kun ei ollut tarkemmin katsottuna teräviä missään määrin.

Käytin valokuvaajan vapautta ja päätin, että tämän viikon aiheen mukaan valitsen omasta mielestäni vinkeitä kuvia. Kola ei siis ole kuvissa mitenkään välttämättä erityisen vinkeä, mutta kuvassa on jotain hauskaa, vinksahtanutta tai muutoin vinkeää.

Vai mitä mieltä olet?
















(Alla oleva kuva on pakko selittää. Kutsun Kolaa ajoittain pieneksi synkäksi sadepilvekseni. Mutta onhan seuraava asia kuitenkin myönnettävä: sillä ihan synkimmälläkin pilvellä on hopeiset reunukset.)

jee treenit, jee!

Tuntuu, että edellisistä tokotreeneistä on pieni ikuisuus. Lenkeilläkin on treenattu metsätokoa hirmuisen vähän ja koska lähikenttä on muuttunut luistinradaksi, ei siinäkään ole pystynyt treenaamaan.

Mutta tänään palattiin taas ruotuun. Sahaajankadulla osanottajia oli kymmenisen kappaletta ja suurin osa treenasi näyttelyihin. Niinpä ehdittiin Kolan kanssa tehdä vaikka mitä. Jätkä pomppi ja silmät hehkuivat punaisina hiilinä. Oikeastaan Kola alkoi innokkaan viuhtomisen jo kotona, kun huomasi että lastaan taskuihin nameja ja puen päälle treenikuteita.

Kola antoi pitkän tauon jälkeen kopeloida itsensä ihan ongelmitta. Ajattelinkin, että tässä on nyt kaksi vaihtoehtoa. Joko tauko on saanut Kolan palaamaan äreään suhtautumiseensa tai sitten äreys on kadonnut (toistaiseksi?). (Ja mitäpä muita vaihtoehtoja sitä oikeastaan olisikaan... :D) Kaukolta ja Jokulta tuoksuva Annina ja Kolalle vieras Tazzin ja Taikan omistaja saivat koplata ihan huoletta. Tämän lisäksi Kola kävi treenien lopuksi kopeloitavana myös Aatu-perron isännällä. Eikä siinäkään ollut pulmia, vaikka Aatun isäntä olikin toooosi lähellä ja kurkisteli hampaita piiiitkään. ;) Kopeloinnin jälkeen Kola jäi omatoimisesti leikkimään pallolla kyseisen miehen (!!!!!) kanssa väestönsuojaa jakavan seinän taakse minulta näkymättömiin. Uskomatonta! Kola leikki vieraan MIEHEN kanssa ILMAN minua. :O

Seuraaminen on taas ihan löysää ja vinoa. Ei haittaa. Sen saa korjattua, jos ja kun kiinnostusta riittää. :) Jäävät liikkeet ovat edelleen hallussa. Tosin viime viikkoina on sahattu maaaaahan-seiso, maaaaaahan-seiso -liikesarjaa, joten liikkeestä istuminen meni ensin rutiinilla maahan. Yksi käsiohjauttu liike riitti palauttamaan istumisen mieleen.

Estehypystä on kadonnut se stressi ja paineistuminen, jonka agility sai syntymään. Kola ei enää hidastele esteen eteen istumisessa eikä kieltäydy tulemasta sivulle esteen edessä. Melkoiset muistijäljet agility kuitenkin sai syntymään. Puoli vuotta meni esteen kanssa, että paineistuminen saatiin katoamaan.. Ja se katosi sillä perinteisellä: yksi onnistunut sivulla seurauttaminen ja esteen eteen liikkeen perusasentoon pysäyttäminen, kehut ja vapautus x 100. Ja sitten: yksi onnistunut esteen ylitys sivulla seuraamisen jälkeen x 100. Nyt voin tehdä Kolan paineistumatta pari-kolme toistoa. Enempää en ole uskaltanut kokeilla, ettei mene epäonnistumisen puolelle.

Hauskaa, hauskaa, hauskaa!

Ja jaloissa makaa lähkipuhkiväsynyt tyytyväinen koira-mussu.

Terveystulokset

Kun on elänyt useamman vuoden ajan epileptikkokoiran kanssa, joka sittemmin sairastui - ja kuoli - haimasyöpään (ja ennen kuolemaansa kärsi haiman syövästä johtuen mm. sokeritaudista) osaa arvostaa sitä, että terveystutkimusten tulokset näyttävät tähän mennessä erittäin mukavilta.

Lähes kuukauden odottelun jälkeen lonkkatuloksetkin lopulta selvisivät.

lonkat: B/C
kyynärät: 0
tgaa-

Jakiksessa

Aurinkoisessa säässä Jakomäen metsissä olivat ulkoilemassa Kola, Ronja, Remu, Kida, Tessa, Milla, Pablo, Robin, Rambo, Romeo, Caba, Moko, Sulo, Nera, Älli ja Siiri. Mahdollisesti joku unohtui listasta, sillä joukkiolla oli tosiaan kokoa. :)

Yhtään ainoaa riidanpoikastakaan ei syntynyt, vaikka ainakin allekirjoittanutta hieman aluksi hirvitti, kun paikalla oli monen monta ihanaa narttua ja Kolan kanssa samaa ikäluokkaa olevia uroita. Mutta ei huolta. Kola oli mies, joka kulkee omia polkujaan. Toisin sanoen Kola piti suurimman osan ajasta huolen, ettei jonon kärjessä päässyt tapahtumaan mitään yllättävää. Se meni menojaan kaukana edessä, mutta palaili sentään välillä tsekkailemaan, että emäntä on reissussa edelleen mukana.

Takaa lähtien: Kola, Remu-pystykorva, Ronja, Tessa ja Siiri.

Rambo ja Milla vauhdissa.















"Äiskä mennäääääään jo... :|"
















Robin ei todellakaan aio luopua aarteestaan.























Kola tykkää vauvakoirista.
















Ronjaa ei naurata.
















Moko maistelee heinää.
















Onko Romeo hieman söpö? On.
















Pablo ja hmm.. takapiru? :D




















Kola poseeraa. Kolan ilmeestä huomaa, että kauhu-Anu on vähän aikaa sitten helistänyt Robinille räminäpurkkia. :D

Kasavuorella, osa II

Tällä kertaa reissussa mukana Caba, Moko, Kiia, Kaapo, Robin, Luca, Nuno, Sesse, Aatu, Kola, Pablo ja Devi.

Lähes kahdensadan kuvan joukosta löytyi muutama hauska otos.

"Kola EI!"


Kusinen juttu.


:P


Nuuh x3


Pitkäkoipinen mustaterrieri. (Barbet se on.)


Devi näyttää kuvausryhmälle kieltä.


Robinin evil eye.


Mokomakin söpöstelijä.


"Mikä siellä oikein on?"


Kiia Nöpönenänen


En todellakaan tiedä, mitä tässä kuvassa tapahtuu. Nunoa käsitellään?


Aatu keskittyy kieli poskessa.


"Tuuppaan tähän vähän vauhtia, okei jätkät!"


Kiiakin osaa söpöstellä.


Mokoakin söpöstyttää.

kiipee kiipee!

Kola ei ainakaan näyttäisi aristavan epävakaita alustoja. Ai mitenkö niin?

Aamutunnelmien jälkeen...

... suuntasimme kuonomme kohti Jakomäen metsiä seuranamme Ronja, Remu, Robin ja kaksi Pabloa.

Kokeilussa ensimmäistä kertaa koirien kuvaamisessa lyhyt putki. (18-55mm) Ei sillä oikein vielä osaa kuvata, mutta harjoitellaan, harjoitellaan..

Isot pojat tutustuu pikku-Pabloon.


















Kola ja pikku-Pablo painin jälkeen.
















Remu ja Räyhä-Reiska -Robin.
















Ronja komentaa.
















Otto-äiskä ja otto-poika poseeraa niin söpöinä, että jestas sentään.
















Robin ja iso-Pablo käyvät henkistä taistoa metsän parhaasta kepistä.