rally-tokouran korkkaus

Yllä videota Kolan ja allekirjoittaneen suorituksesta. Kuvaamisesta kiitos Annalle. :) Mukana myös kommenttiraita made by Katja, Anna ja Annina. :D

Käytiin avaamassa rally-tokoura Kolan kanssa tänään Espoon Juvanmalmilla. Mukana kisaamassa ja seuraa pitämässä olivat ihmiset Anna, Annina, Katja ja Johanna ja koirat Nero, Joku, Kauko, Ronja ja Minni.

Voittajaksi alo-luokassa selvisi upeasti Johanna ja Minni -kaksikko. Toiseksi omasta epäuskoisuudestaan huolimatta Katja ja Ronja. :D Myös kaikki muut koirakot saivat kisasta yli 80 pistettä jokainen. Niinpä alo-luokkaa dominoi aika vahvasti yksi ainoa rotu. ;)

Kola oli ensin ihan innostunut tekemään kanssani, mutta odottelu koitui jälleen kerran kohtaloksi. En kerta kaikkiaan osaa hoitaa pakollista pitkää odottelua oikein. En tiedä, mitä Kolan kanssa pitäisi tehdä, että se keräisi kierroksia sopivasti radalle. Ehkä se olisi pitänyt viedä autoon odottamaan. Nyt se oli seurassani koko odotusajan ja aluksi näyttikin siltä, että hyvähän tästä tulee. Kola teki innolla. Sitten aika kului ja sitä vähäisemmäksi kävi Kolan innostus. Lopulta raahasin kehään mukanani kiviriipalta tuntuvan karvapalleron, joka kyllä tavallaan teki melkein kaiken mitä pitkin, mutta omaa tokosilmääni ei pätkääkään miellyttänyt liian löyhä seuraaminen, liian vinot istumiset ja jossain kohtaa nenä maassa raahustanut mörökölli. Lisäksi tein itse virheen, josta koko suorituksemme olisi voinut hylätä. Kuljimme Kolan kanssa möhläykseni vuoksi väärältä puolelta kylttiä ja sen pitäisi olla hylkäävä virhe automaattisesti. Joko tuomarilla oli näköhermossa joku vika tai sitten hellämielisyys sai jättämään asian huomiotta.

Suoraan sanottuna olisin halunnut melkein mieluummin sen hylsyn, koska sehän me oltaisiin ansaittu. Siksi en oikein rehellisesti osaa iloita tuloksestamme, vaikka videolta jälkikäteen katsottuna se ei näyttänytkään niin kauhealta, miltä luulin sen näyttävän.

Onnittelut tästä omasta olostani huolimatta ihan jokaiselle perrokoirakolle! Kaikki saivat hyväksytyn tuloksen ja aamupäivä sujui seurassanne erittäin leppoisasti. :) Ehkä ensi viikolla saadaan jo tuloslistat nettiin ja pääsemme ihastelemaan perrojen ylivoimaa ihan virallisestikin. ;)

syvällistä pohdintaa.

Käytiin ulkoilemassa Mellunmäessä Jassun, Milkan ja Miskan kanssa. Paluumatkalla pohdittiin Main kanssa syvällisiä koiriin liittyen. Mitenkäs muutenkaan.. ;)

Kola on ihan pikkupennusta asti pyrkinyt saamaan kaikki ne edut, mitkä ikinä on mahdollista saada. Olen joutunut palauttamaan sitä maanpinnalle kerta toisensa jälkeen ja pohtimaan erilaisia toimintatapoja ja ratkaisuja vaikka jos minkälaisiin pulmatilanteisiin. Olen pitänyt kuria ja nuhdetta. Ja toisaalta olen päässyt opettelemaan erilaisia menetelmiä ja kikkakolmosia, joita voi käyttää koiraan, joka ei kerta kaikkiaan toimi fyysisillä pakotteilla. Edelleenkin haasteita riittää ja niihin haetaan ratkaisuja.

Tältä pohjalta Nokin kanssa eläminen tuntuu erittäin pulmattomalta. Noki elää ja on oma kiltti itsensä eikä näyttäisi vaativan oikeastaan minkäänlaisia kuritoimenpiteitä. Toki Piksu sikailee, mutta se on sellaista herttaista pientä röhkimistä, jota ei mitenkään Kolaan verrattuna voi pitää kovinkaan vakavasti otettavana. Oikeastaan sikailu on sellaista pientä "kivaa": luvatonta esineiden jyrsimistä, ruokakaappiin murtautumista (, joka on jo mennyttä elämää), hihnassa vetämistä.. Niinpä Piksu saa tehdä hirmu pitkälti mitä itse haluaa. Se on lenkeillä paljon vapaana ja kotona sillä ei juurikaan ole sääntöjä. Lisäksi lällytän sitä avokätisesti, tarjoan hellyyttä, jos Noki hakeutuu seuraani ja suostun leikkimään sen kanssa, kun se itse tarjoaa leikkihetkeä.

Oikeastaan sisätiloissa nämä ovat ne ainoat säännöt:
1) Luvattomia esineitä ei saa syödä.
2) Haukkua ei saa. (Paitsi välillä vähän ja silloinkin minua vaan hihityttää tuon räykytys..)
3) Ennen ruokaa mennään maahan ja syödään vasta luvan kanssa.
4) Ihmisen sohvalle tuomaa ruokaa ei syödä luvatta eikä tyhjää lautasta nuolla.
5) Sänkyyn ei tulla.

Ja näitä sääntöjä ei oikeastaan mitenkään tarvitse päivittäin pitää yllä. Ne ovat lähinnä toimintatapoja eivätkä näin ollen sisällä kieltoja tai käskyjä.

Pohdittiin Main kanssa, että noinkohan jossain vaiheessa Noki ottaa ja hyödyntää röyhkeästi tämän mammanmussuuden. Ryhtyykö se jossain vaiheessa oikein urakalla sikailemaan ja kyseenalaistamaan minun asemani? Tulenko jossain vaiheessa toteamaan, että käsissäni on jos ei nyt Kolan veroinen haaste, niin ainakin paljon haastavampi tapaus kuin arvaankaan? Eli tarvitsisiko Nokille kuitenkin pitää tiukempaa kuria?

Minun on kauhean vaikea uskoa, että Noki ryhtyisi kovinkaan vahvasti kyseenalaistamaan minua. Sen toiminta ihmistä kohtaan on niin kuuliaista ja kunnioittavaa, etten oikeastaan pysty edes kuvittelemaan, että Noki alkaisi "hyppiä nenille". Tai jos se niin tulisi tekemään / tekee jo nyt, niin toiminta todennäköisesti on Kolaan verrattuna niin kevyttä pullamössöä, etten osaa olla huolissani. Noki tulee oikeastaan ihan aina luokse, kun kutsun. Voin kutsua sen silloin, kun se pinkoo täysillä minusta pois päin tai vaikka kesken leikin. Se tulee luokse, koska se on ahne ja koska se rassu ei todennäköisesti tajua, että voisi jättää tulemattakin. ;) Se ei ole ikinä lällätellyt minulle kiinni otettaessa tai hyppinyt karkuun. Se tottelee niitä käskyjä, jotka se osaa. Sitä voi muokata ja vääntää, kääntää, siirtää, tehdä hoitotoimenpiteitä ja suorittaa sille sellaisia juttuja, joita se hyvin selvästi inhoaa. Noki ei protestoi näitä inhoamiaankaan juttuja millään muulla tavoin kuin pois pyrkimällä. Ja senkin se lopettaa, kun huomaa, ettei tuosta toiminnasta ole apua.

Voiko elämä koiran kanssa mennä näin helposti, vaikka lällytänkin otustani aika huoletta? Vai kasvatanko täällä hirmuista monsteria, jonka totean jonakin aurinkoisena päivänä pyörittävän koko laumaa? Pitäisikö kuria pitää ihan kurin pitämisen vuoksi? Pitäisikö muodostaa sääntöjä ja kieltoja ihan vain sen takia, että Piksu oppisi, että on myös asioita, jotka ovat kiellettyjen listalla?

Noki ei siis oikeastaan edes tajua sitä, että ihminen voisi suuttua sille. Sillä ei ole moisesta lähes minkäänlaista kokemusta, sillä sen toiminta ei ole saanut minussa suuttumusta / tarvetta suuttua aikaan. Pitäisikö sen oppia, että ihminenkin voi pitää kuria?

Tätä me pohdimme. Ja minä jäin jatkamaan pohtimista.

Mitä mieltä olette?

rakkaalla lapsella..

..on monta nimeä?

No sitten meidän pojat ei ainakaan joudu elämään tunnekylmässä ympäristössä.

Kola: Pomppu, Ukko/Pukko, Pomps, Koo, Ukkeli , Konkku ja tietenkin (äitin toivomuksesta ja muistutuksen perusteella) Räpsy Ripa
Noki: Piksu, Paksu, Possu, Sika, Pikkusika, Pukko/Ukko, Nok, Pikspaks, Mamman Mussu, Noksu, Niksu

Ja Noki tietenkin tottelee myös nimeä "Kola".

Oikeastaan harvemmin koiria tulee kutsuttua niiden omilla nimillä. Pomppu on Pomppu ja Piksu on Piksu vaikka voissa paistaisi.

Vauhti Pilkkunen vs. Porsas Urhea..

..eli tarina siitä, miten järki ja vauhti eivät aina kohtaa.

(Kameran asetuksen jotakuinkin kaikissa kuvissa 1/1600, f2.8, ISO200)

Ensimmäinen kuva kertoo kaiken oleellisen: Kola ainoana järjellisen näköisenä, perässä Noki häntä silmillään ja viimeisenä Pilkku vailla järjen hiventäkään.

agilitytreeneissä

Aivan älyttömän hauskat treenit tänään! Paikalla oli vain Anna-koutsi, Katja ja Remu sekä minä ja pojat. Kola on muutamassa viikossa oppinut ensinnäkin sen, että ekaa estettä ei todellakaan ylitetä ennen kuin on tultu sivulle perusasentoon. Varmistan tämän sillä, että Kola on aluksi aina hihnassa. Toisekseen Kola on oppinut katsomaan minua. Ainakin ajoittain. ;) Treeneistä jäi mieleen välähdysmäisen lyhyt hetki, jossa näen, että Kola hakee katseellaan minulta ohjetta seuraavalle esteelle. Se siis nosti katseensa kahden hypyn välillä ja selvitti, mihin seuraavaksi on suunta! Huikeaa, että se teki niin. Sehän tarkoittaa, että Kola on hoksannut, että se on moottori ja minä ratti. :) (:

Ollaan edistytty ihan mielettömästi. Ja videolla on nähtävissä jotain persjättöajatuksellista, mutta joka kuitenkin on oikeasti valssaus. (Miia sen tietää!) Aivan käsittämätöntä, että pystyin tekemään moisen kierähdyksen sekoamatta jalkoihini. Se näyttää helpolta, mutta ei ole. Voin vannoa.

kotona jälleen!

Kola oli viisi päivää hitlerilässä Nallen seuramiehenä ja Noki oli vastaavan ajan Missen puruleluna ja muuten vain tuhmailemassa MiikaMaiMiskalassa.

Ja missäs minä olin? Barcelonassa imemässä itseeni kevättä, valoa, lintujen viserrystä, lämmintä tuulta (ja punaviiniä, tekisi mieleni kirjoittaa, mutta en vielä tiedä kehtaanko kirjoittaa!)... Kevätihminen ei voi kuin ihailla vihreitä lehtiä. Suoraan sanottuna oli ihan pakko vähän tarttua haavaheiniin, joita kasvoi Park Güellin rinteillä Gaudin mosaiikki-ihmetysten välissä. Heinät tuntuivat kesältä.

Kolalla meni oikein rattoisasti. Nalle ei hermoile Kolaa kai enää lainkaan, joten sopu säilyi herrasmiesten välillä. Vähän tylsäähän se on kai kuitenkin ollut, kun tavallisesti Kolan televisiosta (eli keittiön ikkunasta) tulee jatkuvasti ohjelmaa ja tylsää testikuvaa tulee vain yömyöhään - jos silloinkaan, mutta Lahden luontotelevisio on sitä vastoin hyvinkin paljon pelkällä testikuvalla. Jos nyt kerran pari päivään ikkunan ohi kulkee jotain mielenkiintoista, niin onhan se aika vähän.

Noki pääsi Miikan ja Main kurileirille. Tapakasvatusta saatiin kai antaa ihan urakalla, sillä mamman mussulla on vähän omat tavat. ;) Ei vaan, kyllähän se kotona käyttäytyy eikä juurikaan sikaile, kun ei ole kaveria jonka kanssa sikailla, mutta annas olla, kun samaan tilaan pistetään Porsas Urhea ja Vauhti Pilkkunen, niin johan alkaa tapahtua.

Porsas Urhea oli tyhjentänyt omatoimisuuksissaan biojäteastian sillä aikaa, kun Vauhti Pilkkunen oli ulkoilemassa. Lisäksi oli tapahtunut paljon hampaiden kalistelua ja pystypainia. Ja humppailua toki. Main sanoja lainatakseni: ei ole tarvetta hankkia kahta saman ikäistä pentua tähänkään talouteen ikinä. Melkoista menoa ja melskettä epäilemättä.

Ja toki Noki oli ollut pissimättä sisälle ja nukkunut KYMMENEEN :O asti. Arvatkaa kaksi kertaa, nousenko huomenna viemään sitä ennen aamu kahdeksaa yhtään mihinkään.

Reissun kunniaksi kuvia, joissa ei esiinny koiria. (Näin Espanjassa vain yhden (1) espanjanvesikoiran!) Tältä Barcelona linssin läpi siis näytti näin helmikuun lopussa. Keväiseltä. Kovin kovin keväiseltä.

Kolan toive

Kola on tänään yrittänyt tässä illan mittaan ohjata minua hieromaan itseään. Tai siltä minusta ainakin kovasti tuntuu. Se toivoo ilmiselvästi, että saisi taas sitä rentouttavaa käsittelyä, josta pääsi eilen nauttimaan.

Miten olen tullut tähän johtopäätökseen?

Kola ei koskaan ole osannut oikein nauttia ihmisen kosketuksesta. Se ei ole ollut kainaloinen tai hakeutunut rapsuteltavaksi. Tänään on toisin. Kola hakeutuu lähelleni ja asettautuipa jopa ihan kyljelleenkin ja etutassuillaan teki samaa, mitä hierojalle. Se työnsi etutassuillaan käsiäni erikoisella tavalla, jota se ei yleensä tee. Muutenkin Kola on tuntunut tänään kovin raukean rennolta. Se selvästi nautti, kun muokkasin sen nahkaa ja nuhjasin käsilläni selkälihaksia. Kola ikään kuin pysähtyy ja tyyntyy, kun kosken sitä hieromista muistuttavilla otteilla.

..ja yhtä selvästi Kolasta näkee sen, etten oikein osaa. Kolasta mahtaa tuntua omituiselta, kun ihminen melkein hieroo muttei kuitenkaan. Mutta onhan tuo silti ihastuttavaa, että Kola nauttii kosketuksestani. :)

Kola hierojalla

Sipooseen saapuessamme Kola loikkasi autosta ulos ja paineli portille häntä vispaten. Se pyrki väkisin sisälle suljetusta portista ja kiire oli kova. En tiedä, oliko Kolalla oikeasti kiire hierottavaksi, vai vetosivatko siihen enemmän Heidin narttulauman hajut.

Kola oli edelleen jossain määrin jumissa takajaloista ja selästä. Kola kuitenkin vastaa hierontaan tosi hyvin, joten hieronnasta lienee hyötyä.

Kolan nenä vuoti jälleen vettä kuin murtuva pato. Nesteet lähtivät liikkeelle miltei heti hieronnan alettua. Otus yritti kiepsahtaa selälleen, kun hierojan kädet osuivat kipeisiin lihaksiin. Muuten Kola oli kuin raato.

Hieronnan lopuksi kävi se, mistä Heidi jo viime viikolla puhui. Joskus koirat sulkevat omistajansa hieromistilanteen ulkopuolelle. Tähän mennessä Kola ei ole häiriintynyt läsnäolostani vaan ennenmminkin on tarvinnut tukeani ja olemustani osoittamaan, että tilanne on ihan turvallinen ja on lupa rentoutua. Pidin kyllä edelleen käsiäni Kolan kaulalla koko hieronnan ajan, koska Kola kiemurteli ajoittain ja pyrki vaihtamaan asentoa väärällä hetkellä. Kun hieronta oli tehty ja oli aika vielä "rullata" Kolan selkä istuma-asennossa, Kola ei ollut ollenkaan halukas nousemaan ylös. Yritin sanoa Kolalle, että "nyt pitäisi nousta". Pyysin Kolaa luokse. Kola nosti kyllä päätään, mutta ei selvästikään olisi halunnut vielä poistua hieronnasta. Lisäksi Kola mulkaisi minua sen näköisesti, että häiritsen tilannetta. Ja niinhän minä tein. Lopulta Kola nousi omia aikojaan ylös, kun huomasi, ettei Heidiltä herunut enää hierontaa. Kola jäi ihan Heidin iholle. Heidin rullatessa Kolan selkälihaksia, Kola ei suostunut edes katsomaan minua. Juttelin karvanaamalle, mutta se katsoi tiukasti ohitseni.

Sydäntäni lämmitti, kun Kolasta niin selvästi näki, että se nauttii käsittelystä ja selviää tilanteesta ilman minua. Sen olemus viestitti erittäin selvästi, ettei minua kaivata nyt. Kola halusi keskittyä hierontaan, Heidiin ja omaan kroppaansa ja minun höpöttelyni häiritsi sitä.

Lopulta selkä oli rullattu. Kola painoi otsansa Heidin otsaa vasten. Siinä ne nököttivät hiljaa. Minä olin tilanteessa ihan ulkopuolinen.

Oma stressitasoni putoaa aina Kolan hieronnoissa romahdusmaisesti, sillä niin rauhallinen ja herkkä tuo hetki jotenkin on. Kola osaa ottaa hieronnasta ihan kaiken irti ja sitä on riemukasta katsella.

VÄISTÄ ITE

Noki ei kerta kaikkiaan halunnut väistää. Ehkä viiden tai kuuden ylihypyn jälkeen se kuitenkin alkoi istahdella polulla niin syrjään, ettei Kola enää loikkinut yli vaan kurvasi ohi.

VÄISTÄ ITE.

ystävänpäivä. kirjaimellisesti.

Ystävänpäivänä muistetaan ystäviä, vai kuinka?

Me on tänään muistettu ystäviä oikein urakalla. :) Aamulla käytiin Nokin kanssa Aatu-perroa moikkaamassa metsälenkkeilyn keinoin. Kola lepäsi kotona, sillä Aatu ei jostain syystä kuulu sen ystävälistalle. :/

Iltapäivällä irkin keskustelun pohjalta soitin pikapuhelun Missen Maille - koska oma auto on maailmalla - ja MiikaMaiMiskalan auton nokka suunnattiin hetkeä myöhemmin kohti Jakomäkeä. Robin, Luca ja Kiia -ystäväiset aktivoivat sekalaista seurakuntaamme. Kolakin pääsi siis nauttimaan kimppaulkoiluista tälle päivälle. Ja tänään lenkkeily sujuikin miljoonasti eilistä hermolepoisemmin.

Paluumatkalla Ottoäiskän ja Setämiehen Katja kutsui ulkoilemaan. Ja kukapa sitä nyt ystävänpäivänä kieltäytyisi seurasta? En minä aikanaan. :)

Niinpä päivää kunnioitetaan tänään kolmen kimppaulkoilukerran voimin. Kyllä huomenna sitten kelpaa jättää ahkerat kimppaulkoilukoirat kotiin työpäivän ajaksi nukkumaan.

vesikoiralenkillä

Huh. Melkoista huisketta Jakomäen metsässä, kun paikalle kokoontui (Katjan useaan kertaan laskemana;) 16 koiraa. Yritetäänpä nimetä edes osa:

Kola, Noki, Ronja, Remu, Saaga, Mila, Pinta, Robin, Pablo, Pepe, Aatu, Nero, Neva, Elvis, Siiri, Kiia. (Meni melkoiseksi pohtimiseksi kahden viimeisen nimen kohdalla :D)

Kola poimi joukosta kaksi. Saaga oli ihan ykkösehdokas morsiameksi. Ja jostain syystä Aatu joutui inhokkilistalle. :/ Kola nosti mekkalan Aatulle, joten kiskaisin Kolan tilanteesta kirjaimellisesti ilmaan. Ihan yllättävän kevyesti Kolakin nousee minun voimillani maasta, kun vaan päätän sen nostaa. Muut koirat taisivat olla Kolalle ihan näkymättömiä. Lenkin loppupuolella nappasin Kolan hihnaan, kun se läähätti ja silmät pullistelivat päästä ihanaisen Saagan ansiosta. :D

Nokikin ihastui kovasti tyttöihin ja humppaili siellä ja täällä innokkaasti ja vielä innokkaammin.

Ihanaiset poikani. >:/ ;)

Kameran muistikortille tallentui jostain syystä melkein joka kuvaan Saagan sieraimet. :D

Kola, Saaga ja Mila. (ja sieraimet)

Remu, Pablo, Ronja, Saaga. (ja sieraimet)

MYLLÄKKÄ! Ei päätä mutta häntä kyllä löytyy.

Kapea polku ei meinannut riittää näin suurelle sakille.

en osaa tulkita.

Mikähän vaihe poikien suhteessa nyt on menossa, kun jo varmaankin viikon ajan Kola on suhtautunut Nokiin ajoittain kuin hm... narttuun? Tai sitten tulkitsen väärin. Kola on siis pidempään jo nuuskinut Nokia ajoittain oikein antaumuksella. Aamuisin pitää nuuskia pippeli tarkasti. Päivällä pitää nuuskia tarkasti. Illalla pitää nuuskia tarkasti. Ja samalla Kola vispaa häntää hyvin samalla tavalla kuin se vispaa nartuille ja vetää korvat pään myötäisiksi. Noki alistuu noissa tilanteissa selälleen heittäytyen.

Muutenkin saattaa tulla hetkiä, että Noki jyrsii rauhassa sohvalla luuta ja Kola tulee tilanteeseen häntä villisty ympyrää piirtäen. Kola saattaa venyttäytyä leikkiasentoon ja minun tulkintani mukaan mielistelee Nokia. Nokikin paukuttaa häntäänsä, mutta näyttää selvästi vähän epävarmalta sen suhteen, että mistä tässä nyt oikein on kyse.

Alkaako Noki muodostaa sukupuolen paljastavaa hajua, mutta haju on vielä niin epäselvä, ettei Kola osaa sitä tulkita ja olettaa siksi, että kyseessä on ehkä narttu? Vai onko kyse siitä, että koska Noki alistuu niin selvästi ja kohtelee Kolaa kuin The Big Bossia huulia ja korvia nuoleskellen, Kola "uskaltaa" suhtautua Nokiin avoimen ystävällisesti? Vai onko Kola vaan mennyt ihan sekaisin? ;)

Arvauksia/tietoja kehiin!

Piksu Paksusen puuhia

Noki on ihan rysäyksellä oppinut keskittymään treeneissä. Eilen agilityssä Noki halusi tehdä nimenomaan minun kanssani hommia eikä haikaillut koirakavereiden luokse. Tänään huomasin, että pommisuojan pentutokotreeneissä Noki istui ja tuijotti lähes herkeämättä minua. :) (: Se ei kaivannut muiden pentujen seuraa - paitsi toki hetkittäin - vaan istui ja odotti namia ja/tai tokojuttujen harjoittelemista. (Todennäköisesti se odotti vain ja ainoastaan namia - ei se varmaan edes huomannut että treenattiin ;) - mutta tärkeintä oli, että se halusi ottaa kontaktia minuun!)

Hyvä Piksu!

Kolalla oli tänään jostain syystä murjotuspäivä. Se ei siis ollut herra Ärjylä tai mitenkään kiukkuinen. Se vain murjotti. Oli siis kertakaikkisen synkkä. Luulin, että Kola oksentaisi, niin pahalta sen oleminen näytti. Mutta ei se mitään oksentanut. Sitä vaan kuvotti koko maailma. Ilmiselvästi. Kun päästiin kotiin, Kola riehui Nokin kanssa ja oli kuin mikään maailman murhe ei sittenkään paina. Pääsisipä Kolan aivojen sisään näkemään, mitä se milloinkin oikein ajattelee.

Miksi ihmeessä tänään oli murjotuspäivä? Oliko se oikeasti kipeä? Vai ehkä lihakset kipeät agilitystä? Tai sitten olisi tarvittu ruusukvartsia putsaamaan Kolan aura? Ehkä energiakehämme raapivat toisiaan? Tai pommarin feng shui oli huono? Kuka tietää.

KIERRÄKIERRÄKIERRÄ! ..ttu.. hihihi... ..kele...

"Tänään TE saatte juosta", sanoi Annina ja jatkoi: "MWHA HA HA HAHHHAHA! >8)"

No ei se oikeasti noin ilkeästi nauraa hohottanut, mutta hihitti kyllä vähän.

Hyppy, pitkä suora putki, takaa kierrettävä hyppy ja takaisin toisesta pitkästä suorsta putkesta ja jälleen takaa kierrettävä hyppy.. Sehän meni kirjaimellisesti ihan putkeen. Mutta ei hyppyyn.

Olisi siis pitänyt ehtiä lähettää Kola putkeen, juosta mielellään Kolaa nopeammin putki päästä päähän ja olla valmiina ohjaamaan takaa kiertoon putkesta sukeltavaa Kolaa. IN YOUR DREAMS. Ei ikinä. Sen oikein huomasi, miten Kola parilla loikalla oli täydessä vauhdissa, kun minä puolestani en päässyt täyteen vauhtiin viidellätoistakaan loikalla. Tai sitten se lönkyttely oli täysi vauhtini. 8( Voi kyynel. Oikeasti. Ja sitten kun saan hihityksen ja kiroilun voimin Kolan kiertämään hypyn takaa, pitäisi ehtiä kiihdyttää vauhti uudelleen, juosta jälleen putki Kolaa nopeammin ja tehdä uusi takaa kierto.

Tehtiin myös kieputuksia putkessa. Se sujui hyvin, koska minun ei tarvinnut kuin siirtyä muutama askel Kolan rynnätessä putkesta toiseen.

En oikein tiedä, olisinko kateellinen rauhallisemmin etenevien koirien omistajille vai iloinen siitä, että minulla on käsissäni dynamiitti.. Olisi ihan kiva, jos pystyisi tarjoamaan Kolalle niitä onnistumisen kokemuksiakin eikä aina vain sitä, että Kola on jo ulkona suorasta putkesta, kun minä vasta teen lähtöä putken toisessa päässä. Ja tästähän seuraa tietenkin se, että Kola melkein räjähtää käsiin ja karjuu ja huutaa ja hyppii, kun se turhautuu niin pahasti sössimisestä ja hidastelusta.

Kuulostaa aika hyviltä harkoilta ja toimivalta yhteistyöltä, vai mitä! ;) No. Suoraan sanottuna pääasia on se, että Kola rakastaa puuhaa aina niihin ylikierroksiin asti ja minä saan tyhjennettyä pääni kaikista turhista ajatuksista tunniksi viikossa. Se on terveellistä meille kummallekin.

-----

Noki oli tänään hallissa mukana, koska en hennonnut jättää sitä yksin keskiviikkoiltaa viettämään. Otin Nokin tekemään suoraa putkea ja se sujuikin kuin vanhalta tekijältä. Noki sujahteli putkeen hirmuista haipakkaa ja pääsin kehumaan ja palkkaamaan sitä monta monta kertaa peräkkäin.

Tunnin lopussa tarjosin Nokille ensimmäistä kertaa mutkalla olevan putken päätä. Ahne possuseni ei epäröinyt, sillä käteni tuoksuivat paistetulle maksalle. SUIHKIS! se ponnisti putkeen ja sinkosi hetken kuluttua toisesta päästä rouskuttelemaan sormiani ja siinä sivussa maksaa. Noki ponnisteli ilmaan ja kieppui jaloissa intoa puhkuen. Se ei tainnut edes harkita seinustalla vuoroaan odottelevien koirien luokse pyrkimistä. Ja miksipä olisi harkinnutkaan, herkuthan olivat minulla.. ;)

Tehtiin vielä muutama kerta Nokin kanssa kujakeppejä. Niissä ei ollut mitään pulmaa. Kujakepit taisivat olla lopulta ehkä parin metrin pituiset. Siihen oli hyvä lopettaa treenit.

dum di dum :)

Kolan nouto etenee joka päivä! Ainakin siltä tuntuu. Ja se on mukava tunne. Ihan kuin joku lukko olisi auennut, ja ehkäpä näin on käynytkin - minulla tai kolalla tai molemmilla.

Kokeilin äsken, miten Kola reagoi, jos otan kapulasta kiinni, mutta en silti naksauta heti. Hyvinhän se toimi. Pari kertaa Kola laski irti, kun pidin kapulasta. Ei naksausta. "Mitäs hemmetin pelleilyä!" näyttää Kola pohtivan ja kerää tälläisestä kieroilusta kierroksia ja pitää tiukemmin seuraavalla yrityksestä kapulasta kiinni. :) Pystyin jo vähän vetämään kapulaa itseäni kohti ja sivuille eikä viisas karvaturpani päästänyt silti irti. Lisäksi pystyn pitämään kapulasta useita sekunteja, rapsuttelemaan kaulaa ja tarttumaan kapulasta jälleen eikä Kola silti pudota kapulaa.

Kyllä tästä vielä hyvä tulee. :) (:

seuraava askel

Tokotreeneissä tuli saatua uusi tavoite noutoon.

Ryhdyn opettamaan Kolalle sitä, että voin pitää kapulasta yhtä aikaa Kolan kanssa kiinni ja Kola pitää silti hyvän otteen eikä pudota kapulaa. En ole oikeastaan koskaan tajunnut ottaa selvää, miltä täyden kympin nouto näyttää enkä siis sitäkään, mistä osista nouto täydellisenä koostuu.. Aika todella typerää, vai mitä? :D Mutta näin se nyt vain on mennyt. Kaikki johtunee siitä, etten ole koskaan ajatellut, että nouto voisi onnistua, joten ei ole ollut tarpeellista katsella täydellisiä noutoja.

Naksutellen sainkin jo pommarissa Kolan pitämään kapulasta samalla kun minä pidin kevyellä otteella yhtä aikaa kapulasta. En usko, että tästä tulee kovin suurta pulmaa.

noutoa noutoa taas

Otin taas uuden asian noutoon mukaan. Vaihdoin noudettavaksi esineeksi ihan oikean noutokapulan. Ensin kokeiltiin pienellä noutokapulalla ja sitten vaihdoin siihen ihan oikeaan täysikokoiseen kapulaan.

Aluksi Kola alkoi jäystää tuttua jäystämismateriaalia (eli puuta) eikä rauhoittunut pitämään (pientä) kapulaa kunnolla. Otin kapulan eleettömästi pois Kolalta, en kieltänyt enkä varsinkaan palkannut. Otettiin uudestaan ja naksautin heti, kun kapula oli Kolan suussa ja suu pysyi sekunnin kiinni ilman jäystämistä. En tiedä, tajusiko Kola, miksi otin siltä ensin kapulan pois, mutta joka tapauksessa se rauhottui pitämään kapulaa kulmahampaiden takana hyvässä otteessa. Kevyellä treenikapulalla pito oli kuitenkin levotonta.

Vaihdoin painavampaan kapulaan. Ilmeisesti painavampaa kapulaa joutuu pitämään tiukemmin kiinni, sillä painavamman kapulan pito oli heti parempaa.

Onko ehdotuksia, mitä seuraavaksi alan Kolan kanssa harjoitella?

lunta (ja valoa) tulvillaan on raikas talvisää

Esteitä matkan varrella.















Keväinen valopää. Ihku.
















Tukka putkella.

Katsopas tuota karvanassua, kuvassa on jotain kivaa ja hassua!

Eihän tätä lunta ole kuin kaulaan asti.

Peräsin on mutkissa kovassa käytössä, vai mitä sanot?

Da dum di dum. Di dam di dam!

nouda!

Jätän nyt sen "oikean" noudon tekemisen kokonaan siihen asti kunnes Kolalla on hallussa se noudon loppuasento. Eli en tee suoritusta alusta loppuun perusasento->heitto->nouto->palautus. Edetään tässä nyt samalla tavalla kuin perusasennon opettamisessa. Opetan asennon oikeaksi ja tarkaksi ja vasta sitten otan muita juttuja mukaan.

Tosin sitä ryhdyin kyllä tänään rallytokon sivutuotteena treenaamaan, että Kola pitää perusasennossa kapulaa suussaan ja sitten seurautan sitä. Kola ei heiluttele päätään liikkeessä ja otekin on tasainen. Kola on pystynyt tosi hienosti vaikeuttamaan kapulan kanssa tehtäviä juttuja. Kyllä nyt kelpaa Heidille torstaina esitellä meidän edistymistä. (Tulee varmaan niin hirveät suorituspaineet, että paineistan Kolan kieltäytymään koko noudosta.;)

Kola pitää kapulaa hyvin kulmureiden takana ja ainakin tänään pään heiluttelu oli paljon vähäisempää kuin esimerkiksi vielä eilen. Eilen tein sellaista treeniä, että estin kädellä Kolaa nostamasta päätä heilutteluun. Ehkä tämä auttoi?

Yhtä virhettä minä toistan kerrasta toiseen, enkä meinaa millään muistaa välttää virhettä. Nimittäin kun annan Kolalle kapulan suuhun edessäni ja pyydän sen sitten sivulle, käytän käskyä "sivulle". Ja eihän se voi olla loogista. Kyse on noudosta, joten on aivan ala-arvoisen älytöntä pyytää Kola perusasentoon käskyllä "sivulle", koska ei sitä voi sitten enää kokonaisen noudon yhteydessä käyttää. Niinpä täytyy opetella jättämään tuo käsky pois ja pelkästään käsiavulla ja "nouda" -käskyllä ohjata Kola oikealle paikalle.