keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Kännykän kameran testailua

Aamulla Kola juoksutti tunnin verran metsässä Milka-isovillakoiralasta ja Jassu -keskarivillakoiraa niin että metsä raikasi. "VIU VIU VIU", sillä Milkaa ja Jassua hieman otti kupoliin vimmatulla vauhdilla metsää halkonut Kola.

Illemmalla mentiin vielä tunniksi eksyskelemään litimärkään metsään. Onneksi ostin Kolalle eilen vilkkuvalon pantaan, niin seurasin sitten äijää tuttuja polkuja pilkkopimeässä. Nyt piski on ihan rättipoikki.

Väsynyt koira.


















Koira ja possu vol n+1.

ruokailuista

Olen aloittanut Kolan ruokailun muutoksen kuivamuonapainotteisesta enemmän raa'an lihan ja kasvissoseiden suuntaan. Ajatuksena ei ole alkaa puhtaasti barffaajaksi, mutta raakojen luiden kaluaminen tekee hyvää hampaille ja monipuolistaa Kolan hieman kapeaksi käynyttä ateriavalikoimaa. Kola on pentuaikojen jälkeen jämähtänyt niihin tiettyihin ruokiin, joita se on tottunut syömään eikä millään haluaisi maistaa mitään uutta. Tuttuihin ruokiin uutta sekoittamalla olen pikkuhiljaa laajentanut ruokavalikoimaa ja eilen Kola vihdoin suostui syömään myös raakaa luuta. Hiljakseen tässä pyritään siirtymään siihen, että Kolan vatsa kestäisi myös luuateriat. Lohen olen nyt onnistunut palauttamaan ruokalistalle. Samaan pyritään tällä hetkellä koirille tarkoitetun - hieman ihmisten jauhelihaa verisemmän - jauhelihan kanssa. Ehkä vähitellen myös muut lihat tulevat osaksi aterioita. Saa nähdä miten käy.

maanantai 27. lokakuuta 2008

1 vuosi 7 kuukautta 2 viikkoa

Kola muovautuu jatkuvasti. Sitä on hienoa seurata. Pahin särmä hiotuu jatkuvasti pois. Kuukauden päivät sitten loppui koplaajalle muriseminen. Ei Kola koplaamisesta pidä - todellakaan. Niska jäykkänä se antaa kurkistaa hampaita ja seisoo suolapatsaana paikoillaan. Sen olemus suorastaan karjuu, että "jätä mut rauhaan!" Mutta se mukautuu ja muovautuu. Se suostuu käsiteltäväksi.

Ja jotenkin on myös sellainen tunne, että Kola kestää paremmin kuin aiemmin vieraita ihmisiä lähellään. Treeneissä tänään se meni ihmisten lähelle ja sormet hipoivat Kolan päälakea. Edes pienimmistä eleistä en kyennyt näkemään väistämistä. Kola oli täysin välinpitämätön. Kävipä Kola ihan rapsuteltavanakin täysin vapaaehtoisesti. Ok, Ulla oli kyykistyneenä, mutta joka tapauksessa Kola näytti rennolta ja meni itse lähelle. Tuohon oikeastaan pyrinkin. Kunhan Kola vielä oppii sietämään samalla tavalla päälle kumartuvia ihmisiä, voin ehkä varoivaisesti todeta Kolan olevan tietyiltä osin valmis. Sellainen Kolasta on tarkoitus muovata. Ihmisiä sietävä otus, joka työskentelee emäntänsä kanssa intoa ja iloa puhkuen, pussailee isäntänsä märäksi ja on omien ihmistensä kanssa mitä enimmissä määrin perinteinen seurakoira.

Kolan kanssa työ tosiaan maksaa itsensä takaisin. Koska kukaan muukaan ei kohota kissan häntää kuin kissa itse, niin tässäpä kohotan: Hyvä minä. Olen jaksanut sitkeästi toistaa, toistaa, toistaa, toistaa harjoituksia. Sosiaalistaa, sosiaalistaa, sosiaalistaa, pakottaa Kolan kestämään sosiaalisia tilanteita. Vaatimalla vaatinut ja yrittänyt uudelleen takapakkien jälkeen. Periksi ei anneta! :)

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Vesihäntähän..

..siitä sitten tuli.

Kola lutrasi mökillä järvessä kerran täysin uimasilla ja muutaman hetken kahlaili rannassa. Sitten juoksutettiin piskiä rinteessä, että kuivaisi ja lihakset pysyisivät lämpiminä. Aamulla häntä oli ihan halvaantunut. Kaksi särkylääkettä myöhemmin häntä toimii taas. Hölmö häntä, kun se niin kovin helposti muuttuu vetiseksi.

lauantai 25. lokakuuta 2008

Talven varalle

Turkki lähti talvea ajatellen toivottavasti järkevään aikaan - tosin maanantaiksi on kai luvattu ensilunta etelä-Suomeen, mutta ehkä muutaman räntäisen päivän jaksaa pelata ulkovaatteiden kanssa, jos pakko on. Tammikuun tietämillä Kolalla on sopiva kolmen kuukauden ikäinen talviturkki, joten pitäisi pystyä ulkoilemaan oikein mukavasti, mutta toisaalta turkki ei vielä ole järkyttävän pitkä ja kerää holtittomasti lumipalleroita - jos lunta nyt ylipäätään Espooseen siunaantuu.

Turkin ajelu sujui mielettömän helposti. Alle tunnissa turkki oli ajeltu alas.

Saluki-Kola.


tiistai 21. lokakuuta 2008

Harrastuksen hurmio

Työkaverini kertoili juttuja uudellen aloitetusta nuoruuden harrastuksestaan ratsastuksesta. Silmissä kimalsi ilo ja innostus. "Pitää olla nilkat tällee! Ja pohkeet rentona. Ja hyvä ryhti. Ja sit käännetään tällä jalalla ja tolla jalalla taivutetaan! Ja treenatessa ei takuulla ehdi miettiä mitään ikävää. Ei mitään muuta kuin sitä hevosta. Ja se on aivan mieletöntä, kun se hevonen sitten menee kaula kaarella. Mahtavaa!"

Ilmeisesti eläimen kanssa työskenteleminen tuottaa muillekin samoja tunteita kuin minulle. Edelleen, melkein puolentoista vuoden treenaamisen jälkeenkin seuraamisen, jättävien liikkeiden ja paikallaan makuuttamisen harjoitteleminen tuottaa minulle tuon saman tunteen kuin ratsastus työkaverilleni.

Pohdin tänään, että on sitä ihmisen pääkoppa kestävää laatua toistojen suhteen. Viikko viikon jälkeen toistan samoja harjoituksia. Ja viikko viikon jälkeen nautin niistä edelleen. "SSssivulle!" Kola tulee sivulle tai sitten ei ensin tule, mutta lopulta se kuitenkin nököttää vasemmalla puolellani siinä mihin sen olen halunnut. Ja minä nautin. "SSssivulle!" Kola seuraa vasemmalla puolellani välillä hyvin, välillä epätarkasti. Ja minä nautin. Mutta jos minä kestän toistoja, niin kyllä niitä näyttäisi kestävän Kolakin. Kerta toisensa jälkeen se tallustaa, kirmaa, sinkoaa, laahustaa, pompahtelee tai loikkii sivulle. Miten noin pieni juttu voi tuottaa niin paljon tyytyväisyyttä?

Ja tietysti aivan parasta on, että nimenomaan Kola tosiaan nauttii treenaamisesta. Itku ja vinku alkaa, kun lähestymme treenikenttää. Treenaamisesta katoaisi kaikki äly, jos saisin raahata perässäni stressaantunutta ja innotonta koiraa.

Treeneissä Kola ponnahtelee sinne tänne ja odottaa, että käteni menisi pallotaskulle. Lenkeillä Kola oma-aloitteisesti tekee samoja tokoharjoitteita. Se tuo kepin johonkin lähelle ja odottaa käskyä. Se odottaa, että saisi puuhata kanssani jotain. "Sssssivulle!" Kola puhkuu ja pullistelee intoa ja sinkoaa itsensä vasemmalta ensin ohi ja sitten takaisin sivulle. "Heitäjoheitäjoheitäjo!" Keppi lentää. Ja sitten taas hetken kuluttua: "Mmmmaahan!" Kola lösähtää maahan ja sen silmät kiiluvat punaisina. "HEITÄ!" Keppi lentää ollakseen taas kohta polulla edessäni odottamassa. "SSssivulle!" Ja siihenhän Kola ryntää silmät kiihtymyksestä ja innostuksesta kiiluen vasemmalle puolelleni. Jälleen kerran se on suorittanut tuon jo todella tutuksi käyneen liikkeen. Jälleen kerran Kola on tyytyväinen.

Ja niin olen minäkin.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

omakotitalokoira

Ollaan käyty Kolan kanssa kesän ja syksyn aikana niin monta kertaa Lahdessa kotikotona omakotitalossa lomailemassa, että Kola on oppinut vähitellen omakotitalokoiraksi. Toisin sanoen Kola viettää aikaa iskän kanssa pihassa tuntikausia. Iskä puuhaa omiaan ja Kola puuhaa siinä jaloissa omiaan (eli yleensä kuskaa koripallonpalasta iskän jalkoihin heitettäväksi). Kola myös toisinaan viihtyy muutaman minuutin Nallen kanssa keskenään pihassa. Aiemmin Kola kääntyi heti takaisin ovelle sisään pyrkimään, kun ovi meni selän takana kiinni eikä kukaan tullut seuraksi.

Ja onhan sitä aivan hurmaavaa katsella, kun kerrostalossa kasvanut piski puuhailee pihassa vapaana omiaan.

Ajatusleikki: Syysaurinko paistaa ja talon seinä on lämmin. Luen hyvää kirjaa. Kola jyrsii luuta jaloissa. Villasukat jalassa istun pihan kiveyksellä ja nautin syyspäivästä kuten Kolakin. Välillä haravoidaan ja sitten suunnittelen ensi kevään istutuksia. Kola nuuhkii puskia.

Voi jehna, mikä mielikuva.

Mä tahdon omakotitalon! Mä tahdon oman pihan! MÄ HALUUN. *jalanpoljeskelua*

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

elämän pieniä draamoja

Kola jakaa universaalia rakkauttaan ja rikkoo samalla erittäin teinihenkisesti vanhoja parisuhteita.

...miehet...



(Löydätkö kirotusvihreen elokuvasta?)

torstai 2. lokakuuta 2008

hauhauhau! eiku.

Pentutottistelu sujui sateisissa merkeissä. Pennut ovat taas oppineet paljon. Namipalan kanssa ohitukset sujuvat todella hienosti!

---

Pentutottiksen jälkeen hain autosta Kolan purkamaan Remun ja Ronjan kanssa energioita Sahaajankadun nurmikoille. Ja energiaahan riitti. Ensin Kola levitti universaalia rakkauttaan Katjaan. Katjasta on selvästi tullut osa Kolan laumaa. Eihän siihen kauan mennytkään.. Vuosi. ;)

Pian Ronja, Remu ja Kola vilistivät sateisessa hämäryydessä niin että heikkopäisempää hirvitti. Tämä oli siis tilanne. Sataa, hämärää, keskittyminen koirakavereissa.

Tähän tilanteeseen saapuu Tazzi-pentu omistajineen. Siis painotan vielä: koira + o-mis-ta-ja. Ja mitä tekee Kola? Käsken sen istumaan, jotta se ei pelästyttäisi pentua. Ja Kolahan istuu. Siinä paikoillaan vaikka vieras ihminen tulee ihan lähelle. Kola ei näytä siltä, että sillä olisi mitään vaikeuksia pysyä paikoillaan. "Vapaa!" Kola menee häntä heiluen (!!!!) katsomaan pentua. Kutsun Kolan pois, koska se säheltää hirmuisen lähellä Tazzia. Kola tulee pois. Tazzi omistajineen kävelee pois. Kola ei kiinnitä mitään huomiota.

Vahtiminen on tuolta osin poissa! Kola ei enää vahdi ihmisiä juuri missään määrin yleisillä paikoilla. En muista, koska se olisi viimeksi aloittanut vahtihaukun ihmisen vaikutuksesta.

WU HUU!