molskis ja loiskis

Saa nähdä, millainen uintikesä tästä tulevasta oikein muotoutuukaan. Ja miksikö?

No siksi, että tällä hetkellä on käyty järven rannassa.
Seuraus: Kola kahlaa välittömästi veteen.

On käyty pellolla.
Seuraus: Kola kahlaa välittömästi jokaiseen pienimpäänkin ojaan.
(Jälkiseuraus: Kola haisee mudalle ja/tai ruosteelle.)

Mikä tahansa pienikin märkä pläntti kelpaa ja sinne kiidetään pikavauhtia korvat onnesta lepattaen.

VALMIS?

..."Valmis."

Ja sitten me suoritettiin ALOn liikkeet käskytettynä alusta loppuun. (Makuutus tehtiin kylläkin vasta lopuksi ja se oli bh-tyyppinen pitkä makuutus.) Kola teki kaikki liikkeet niin, että eivät ne nyt ainakaan nollille olisi menneet. Ainoastaan liikkeestä maahan menon jälkeen palatessani Kolan viereen se ei ensimmäisestä käskystä noussut sivulle ja toisen käskynkin jälkeen asento oli erittäin persoonallinen.. Muuten tehtiin se, mitä käskyttäjä käski. Jälkikäteen saatiin käsky ilmoittautua ALOon. Huh. Ehkä sitten joskus.

EPK:n kouluttaja kovasti väittää, että Kola suoriutuu kyllä ALOsta. Väittääpä jopa, että luokspäästävyyskin toimii. Huh. Jos joku Kolaa tuntematon voisi viedä sen kehään ilman niitä typeriä ennakkoluuloja, joita minulla Kolan osaamisen suhteen on.. Voisi sujua paljon paremmin. Tyhmät omistajan aivot. Tyhmät.

Oikeastaan epäilyttää myös se, ettemme ole harjoitelleet pitempiä pätkiä palkkaamatta. Seuraavissa treeneissä voisi kokeilla yhdistellä pari-kolme suoritusta kokonaisuudeksi ja pitää niiden jälkeen superbileet (ja vaikka päättää treenit kokonaan siihen, jos vain malttaisi..).

Paikallaanmakuu menee ihan loistavasti. Kola makasi varmasti ainakin sen bh-ajan - jollei pidempäänkin. Se oli E R I T T Ä I N rauhallinen - kuten Kolan tuntevat varmasti voivat kuvitella. Se siis sulkeutuu kuplaansa ja tuijottaa synkästi eteensä. Jos se välillä sattuu vilkaisemaan minua kuplan seinän läpi, sen otsassa lukee V*TTU TÄÄ ON P*RSEESTÄ. Mutta ei se siitä mihinkään lähde. Inhoaa vain hiljaa keskenään koko paskaa. ;) Sitä pitää ehdottomasti vielä vahvistaa, että Kola kestää ohi juoksevat koirat kiihtymättä, saati lähtemättä metelöiden perään.

-------

Muistan sen ajan ehkä kolme vuotta sitten, kun koira oli vielä kaukainen haave. Muistan, kun kävelin tuolla Leppävaaran pelloilla ja sydän sykkyrässä kateellisuudesta katselin siellä treenanneita koiria. "Mä en IKINÄ pysty tollaseen. Toi on NIIIIIN siistiä. Noi koirat vaan makaa paikallaan, vaikka ohi menee mitä. Ja ne kulkee sivulla vaikka mitä mutkia." Ja nyt Kola pystyy tuohon.

Uskomatonta.

En olisi ikinä uskonut.

Kolan viikonloppu

Perjantai:
Aamulenkki. Päiväunet. Kello 14 nokka kohti Lahtea. Kiipeämme junaan ja lopulta saavumme Lahteen. Kola on jälleen täydellinen matkamies. Oikea junapoika. Kola ryntää lähes suoraan halkovajaan. Kola olisi ulkona vaikka koko ajan. Välillä on kuitenkin pakko olla sisällä, sillä yksin ulkona nuuskuttelu ei ole järkevää Kolan mielestä. Paljon pulinaa ja pölinää ja ihmisiä, sillä Lahden kotikotona on koko perhe puolisoineen. (Paitsi Matti.) Halon kantaminen jatkuu aina kuin vain mahdollista.

Lauantai:
Aamulenkki. Omistaja lähtee kv-koiranäyttelyyn ja Kola jää päiväunille. Seura on kuitenkin kehnoa, sillä pikkuveljeni puolisoineen on hurjan epäilyttävää sakkia, kun omistaja ei ole paikalla. Omistaja palaa ja ilta kannetaan halkoa. Paljon ihmisiä, paljon pölinää. Kuuma sää ja läähätystä. (Ja halon kantaminen jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.) Välillä ulkoillaan ja välillä on pakko olla sisällä.

Sunnuntai:
Pitkä aamulenkki. Talviturkki tulee lähes kokonaan uitetuksi järveen, jossa on vielä jäälauttoja. Kola suorastaan puhkuu intoa ja kahlaa itsekseen veteen, sukeltelee korviaan myöten ja piehtaroi. Iltapäivällä junamatka takaisin Espooseen alkaa. Matkamies tuijottelee junassa välillä maisemia sylissä röhnöttäen ja välillä nukkuu penkkini alla. Sitten kerjätään rapsutuksia viereiselle penkille istuneelta naiselta. "ONPA SE KILTTI!" "Niin.. On.." Pasilassa vaihdamme Leppävaaraan vievään junaan ja Leppävaarassa toteamme yhteistuumin, että päivä on pyhitetty raittikarnevaaleille. Munkkeja, ilmapalloja, aaseja, räiskäleitä, pallonheittoa, ihmisiä, ihmisiä, ihmisiä. Hirmuisessa ahtaudessa änkeämme kohti kotia.

Ja täällä sitä ollaan. Kotona. Kola on rättipoikkipuhki. Taidan mennä päiväunille Kolan viereen.

varvasta ja jälkeä

Kynsi on jo ihan parantunut. Kola lussuttaa jalkaa vielä ajoittain - ilmeisesti vasemman jalan nuolaisuja on jäänyt talteen sukkaviikkojen aikana PALJON. Iho on kuitenkin kunnossa, joten ehkä Kolan vaan pitää kuluttaa säästyneet nuolaisut pois. ;)

Aloitettiin eilen jäljestämisharjoitukset. Kola toimi kuulemma rauhallisesti ja aika tarkasti. Itse kun en lajia vielä yhtään tunne, en oikein osaa arvioida kuinka hyvin tai huonosti Kola oikeasti jäljesti. Oletin, että koiran pitäisi huomata poimia jokainen namimuru, joita jalanjälkiini kylvin. Näin ei Kola kuitenkaan toiminut. Mutta ehkä kyse ei ollut siitä, että Kola olisi ollut eksyksissä jäljeltä. Ohjaaja ainakin sanoi, että ensimmäinen jälki meni oikein hienosti.

Oli kova työ pysyä hiljaa Kolan jäljestäessä. Olisin halunnut ohjata sitä sanallisesti ja kehua, kun se löysi jäljen. Mutta sitä ei saanut tehdä. Pahus, miten hankalaa olla vain hiljaa.. Onhan se totta, etten jatkossa takuulla pysty tekemään jäljestystä Kolan kanssa, sillä oma nenäni lienee hieman epätarkempi kuin Kolan. Mutta nyt kun vielä itse pystyin katseella seuraamaan namijonoa, olisin halunnut osallistua jäljestykseen jotenkin muutenkin kuin vain hihnanjatkeena. ;D

Ensi viikolla jäljestämistreenit jatkuvat. Sitä ennen olisi aikomus mennä Lahteen ja etsiä sieltä joku sellainen metsä, jossa voimme tehdä jäljestysharjoituksia omatoimisesti.

tarina kynnestä, osa n+1

Kolan kynsi alkaa olla kutakuinkin kunnossa. Se on koko alaltaan kuiva ja tänään ollaan ensimmäistä kertaa ulkoiltu ilman tossua. Tämä onkin paranemisen mahtavin osuus, sillä anturoiden välit pysyvät touhukkaasta menosta johtuen lähes jatkuvasti kosteana ja iho punoittaa koko ajan. Olenpa myös oppinut tuntemaan Kolan jalkahien hajun.. ;) Onneksi tassu on voinut olla jo viikon verran sukkahousun sukan sisällä, joten ilmanvaihto on edes suurin piirtein toimiva eikä varpaiden välit ole päässeet tulehtumaan.

----

Tänään Kolan maha on ollut lievästi sekaisin. Eilen illalla se truuttasi löysää pari-kolme kertaa yhden lenkin aikana ja tänä aamunakin vatsa oli vielä hieman normaalista poikkeava. Onneksi Pomppis ei kuitenkaan ole millään tavalla kipeän oloinen eikä ole aamun jälkeen osoittanut merkkiäkään löysäilystä, joten oletan kyseessä sittenkin olleen vain hetkellinen vatsan sekoaminen. Nähtäväksi jää.

kynnen tarina jatkuu

Tänään käytiin Nuuksiossa pääsiäisvaelluksella Kolan kanssa. Mukana oli myös Ronja, Remu, Sesse, Nuno, Kuro, Pablo, Moko ja Caba. Kola ihastui kovasti Mokon pyllyyn ja olisi hetkuttanut ja ketkuttanut Mokon selässä lenkin loppua kohden enemmän ja enemmän. Onneksi alkuosa lenkkiä kuitenkin saatiin mennä ihan rauhakseltaan.

Kolan jalka oli paketoitu vanulla, sukkahousulla, laastarilla ja paksulla teipillä vuoratulla tossulla. Tossu olisikin toiminut varmaan hyvänä kosteussuojana - JOS vettä ei olisi pakoitellen ollut polviin asti.. :D Niinpä kotiin saapui läpimärillä jaloilla niin omistaja kuin koirakin.

Oikeastaan ei kovasti edes huolettanut kynnen kestokyky sillä kynsi on vaikuttanut yllättävänkin kestävältä. Ja niinhän siinä kävi, että kynnen parantunut osa kesti myös parituntisen lenkkeilyn litimärässä metsässä. :) Ainoastaan kynnen ulkosyrjässä on n. 1mm*2mm -kokoinen alue, josta vielä vuotaa ajoittain nestettä. Tai ei oikeastaan vuoda, vaan tuo osa kynnestä on vielä paljas ja kostea. Jalka ei enää ole kipeä eikä Kola onnu enää, sillä kynnen maahan koskettava osa on jo kovaa ja suojaavaa.

Onneksi Kola ei ole erityisen aktiivinen hoitamaan kynttä eikä varsinkaan yritä irrottaa siteitä jalastaan. Niinpä tällä hetkellä kynnen suojana on ainoastaan sukkahoususta tehty sukka. Näin jalka pysyy kuivana eikä varpaiden välinen iho ärsyynny. Kynsikin pysyy kuivana.

viikko kynnen sairastamista takana..

... ja side jalassa on ja pysyy.

Kynsi on jo kuivunut kärjestään ja toiselta sivulta. Kola ei myöskään enää onnu. Se antaa vaihtaa siteen hienosti ja sidettä saakin vaihtaa monta kertaa päivässä, kun lumet sulavat kohinalla ja märkää on aamusta iltaan. Viitisen päivää mentiin lähinnä hihnalenkeillä ja Kola oli itsekin aika vetämättömissä ja apaattinen - jalkaa varmaan särki.

Eilen kurvattiin Kangasniemelle uutta perheen lomapaikkaa katsomaan. Paikalla oli myös naapurimökin sukulaiset koiralaumoineen, eli hm. ... kahdeksan villakoiraa? No, jos ei kahdeksan, niin sitten seitsemän tai yhdeksän tai kuusi, tai... Monta kuitenkin. ;) Kolan parhaimpiin kavereihin lukeutuva Milka-isovilla&Jassu-keskarivilla -kaksikko pyörittivät jalkavaivaista niin että rytinä kävi. Yksi tossu suditeltiin mäsäksi ja toinenkin oli litisevän märkä, kun suunnattiin illalla auton nokka kohti etelää. Ja yksi koira oli suditeltu rättipoikki väsyneeksi. Voi onnea, kun Kola pitkästä aikaa päästi taas revittelemään oikein kunnolla. Välillä tossu ei pysynyt vauhdissa mukana vaan sinkoutui lähes maata kiertävälle radalle. Mesoft-lappu-muovipussi-side-liimaside-tossu -viritelmä kuitenkin suojasi kynttä niin, että illalla paketin avatessani esiin putkahti täysin samanlainen kynsi kuin ennen päivän tohinoita.

Maanantain vesikoiratreffien suhteen ei ole mitään huolta. Jos Kolan tossuviritelmä suojasi kynttä nelisen tuntia, niin tuskinpa yksi tunnin-kahden lenkki voi olla sen haastavampi tapaus. :)

Sairaslomaiset kävivät shoppaamassa. Tulos: tokoiluhihna (lyhyt), ketjukaulain (sopiva), suojatöppöset (4kpl, jalkoihin).

kynsi vaivaa

Kola on onnistunut telomaan etutassun yhden kynnen jäällä juostessaan. Lauantaina se nosteli toista etustaan sen näköisenä, että joku vaivaa. Huomasin kyllä lohkeaman kynnessä, mutta luulin silti kuvittelevani, sillä Kola ei nilkuttanut.

Väärin kuvittelin. Iltalenkillä Kola olisi kulkenut vain lumihankia pitkin eikä halunnut ollenkaan astua epätasaiselle hiekkatielle tai ojan pientareille. Kotona kurkistin varpaaseen uudestaan ja sain palkkioksi ulvahduksen.

Sunnuntaina kurvattiin Herttaan. Luulin saavani käteen antibioottikuurin ja särkylääkettä. Taas meni väärin. Kola rauhoitettiin heti kättelyssä ja sitten alkoi Suuri Kynnenpoisto-operaatio. Pihtejä pihtien perään haettiin takahuoneesta, sillä kynsi ei tahtonut millään irrota. Katsojaa hirvitti, sillä omia kynsiä kihelmöi moinen vääntäminen ja vetäminen. Iu iu iu. Lopulta kynsi oli kuitenkin palasina pöydällä ja jalka paketissa.

Kahden viikon päästä olisi mölli-alo -tokoilut ensimmäistä kertaa minun ja Kolan elämässä. Saa nähdä, kuntoutuuko jalka siihen mennessä. Uskon ja toivon, että näin tapahtuu.


















Loppuviimeksi Kolan saavutuksia tältä aamulta ennen lääkärikäyntiä:

SE LEIKKII SITTENKIN!

jännä juttu.

Kola väistää Remua. Olisikohan mahdollista, että Kola on oppinut niin vahvan toimintatavan Nallen kanssa, että se nyt käyttäytyy lähes samoin. Se ei tule olohuoneeseen, jos sen pitäisi ohittaa Remu. Se ei kiipeä sohvalle, jos Remu on sohvalla. Se seistä tököttelee statistina taustalla ja käyttää rauhoittavia signaaleita minkä ikinä ehtii, kääntää kylkeä, katsoo pois, haukottelee.. Ulkona tilanne on ihan toinen. Siellä Kola ei koe tarpeelliseksi varoa tai väistää vaan käyttäytyy ihan normaalisti.

Päin vastoin kaikkia odotuksiani Kola ei siis todellakaan puolusta reviiriään toisilta uroksilta - tai ainakaan Remulta vaan käyttäytyy kuin pahainen tossu. ;) Kun eilinen oli mennyt niin sopuisasti, annoin illalla jätkille puruluut. Remu jätti omansa keittiöön ja Kola kantoi omansa olohuoneeseen. Myös Remu ja minä tulimme olohuoneeseen, Remu ilman luuta. Ja mitä tekee Kola? Pudottaa luun maahan ja kylki Remuun päin katse pois päin suunnattuna seisoo kuin patsas eikä edes suunnittele luuhun koskemista. Vasta kun Remu kävi maahan makaamaan ja käänsi katseensa Kolasta, sai luuhun koskea.

Ja tottahan Remu ottaa tilanteesta kaiken irti.. :D Se on kukkona tunkiolla ja tepastelee perässäni kuin herra isoherra. :D

Jännä juttu. On se jännä.

remun ja kolan yhteinen sävel

Ja sama liikkeen ja äänen keinoin: