Olemme Kolan kanssa ehtineet puolessa vuodessa kiertää monta erilaista koirakoulua. Pentukurssilla harjoiteltiin koulussa olemista. Ihan hyvä kurssi se olikin, joskin kurssikerrat kestivät pentujen jaksamista ajatellen aivan liian pitkään. Kaksi tuntia vain on liikaa. Junnutokokurssilta saatiin paljon hyviä ohjeita ja päästiin tokotien alkuun. Ja nyt Vesikoirien tokossa ollaan päästy kunnolla vauhtiin. Treenaaminen on osoittautunut älyttömän kivaksi puuhaksi. Osasyy lienee siinä, että oppiminen tapahtuu tässä vaiheessa harppauksittain. Joka päivä tai vähintään ainakin joka viikko opitaan jotain uutta.
Sivulle tuloa harjoitellaan päivittäin kotona. Pikkuhiljaa olen siirtänyt harjoittelua myös ulos. Katsekontaktia Kola hakee hienosti lenkilläkin ja säilyttää korvakontaktin minuun yleensä jopa koirapuistossa. Metsässä irti olemista ollaan lähi päivinä harjoiteltu erityisen paljon, sillä se on ollut minun akilleen kantapääni. En ole hahmottanut keinoa pitää koira hallinnassa myös metsässä irti ollessa. Nyt olen keksinyt, että molemmille on helpompaa jos minä vien ja Kola vikisee. Lenkkeily metsässä on rennompaa ja hauskempaa kummallekin. Minä kyykin piilossa ja Kola aktivoituu tarkkailemaan minua. Sivutuotteena se on alkanut myös aktiivisesti hakeutua minun lähelleni. Hyvä minä! ;)
Enää en jännitä mahdollista murkkuikää, sillä minulle on kasvanut sisäistä varmuutta siitä, että minä olen koiraani nokkelampi. Ja tähän auttaa se, että olen aktiivisesti mukana vesikoirien touhuissa ja voin lähes milloin tahansa kysyä apua ja mielipiteitä muilta samanrotuisten kanssa painiskelevilta.
Tänään torstaitokossa aloitettiin luokse tulon harjoittelu. Kola ymmärsi hetkessä, mitä pitää tehdä. Niinpä huomisesta alkaen varmistamme opittua ja vaikeutan harjoitusta pikkuhiljaa. Onneksi Kola jaksaa hyvin hinkata tuttuja tehtäviä enkä olekaan kotona harjoitellessamme saanut sitä kertaakaan (onneksi) ajettua siihen tilanteeseen, ettei se enää jaksaisi/motivoituisi/haluaisi treenata. Niinpä voimme hioa suorituksia toistojen avulla ja minulla on silti motivoitunut koira vieressäni.
Joko kerroin, että koirani on ihana? (Tämän palaan lukemaan siinä vaiheessa, kun Kola on aiheuttanut hermojen kiristymistä;)
Kolalla on omat ärsyttävät tapansa. 1. Se kaivaa mattoja ja sohvia. MUTTA. Suihkepullo on osoittautunut tehokkaaksi. Kola rötkähtää sohvalle makaamaan, kun vain näkeekin suihkepullon. 2. Kola nimelleen uskollisena kolistelee paljon. Se heittelee luita. Siis viskoo niitä niskavoimin pitkin lattioita. Tämä on parasta huvia. Se myös ilmoittaa kolauksilla nälästä. Se kaataa vesikupin tai tyhjän ruokakuppinsa ja jatkaa sitä hamaan maailman tappiin asti, jos jotain ei tapahdu. (Yleensä tapahtuu se, että nostan kolisevan tavaran pois.)
Siinäpä ne ärsyttävyydet. Kyllä niiden kanssa elää hyvinkin. Takuuvarmasti on olemassa tuhansia ja taas tuhansia koiria, joilla on tuhansia ja taas tuhansia huomattavasti ärsyttävämpiä, vaarallisempia ja tuhoisampia tapoja.
Muistinko sanoa, että Kolani on mahtava?
Sivulle tuloa harjoitellaan päivittäin kotona. Pikkuhiljaa olen siirtänyt harjoittelua myös ulos. Katsekontaktia Kola hakee hienosti lenkilläkin ja säilyttää korvakontaktin minuun yleensä jopa koirapuistossa. Metsässä irti olemista ollaan lähi päivinä harjoiteltu erityisen paljon, sillä se on ollut minun akilleen kantapääni. En ole hahmottanut keinoa pitää koira hallinnassa myös metsässä irti ollessa. Nyt olen keksinyt, että molemmille on helpompaa jos minä vien ja Kola vikisee. Lenkkeily metsässä on rennompaa ja hauskempaa kummallekin. Minä kyykin piilossa ja Kola aktivoituu tarkkailemaan minua. Sivutuotteena se on alkanut myös aktiivisesti hakeutua minun lähelleni. Hyvä minä! ;)
Enää en jännitä mahdollista murkkuikää, sillä minulle on kasvanut sisäistä varmuutta siitä, että minä olen koiraani nokkelampi. Ja tähän auttaa se, että olen aktiivisesti mukana vesikoirien touhuissa ja voin lähes milloin tahansa kysyä apua ja mielipiteitä muilta samanrotuisten kanssa painiskelevilta.
Tänään torstaitokossa aloitettiin luokse tulon harjoittelu. Kola ymmärsi hetkessä, mitä pitää tehdä. Niinpä huomisesta alkaen varmistamme opittua ja vaikeutan harjoitusta pikkuhiljaa. Onneksi Kola jaksaa hyvin hinkata tuttuja tehtäviä enkä olekaan kotona harjoitellessamme saanut sitä kertaakaan (onneksi) ajettua siihen tilanteeseen, ettei se enää jaksaisi/motivoituisi/haluaisi treenata. Niinpä voimme hioa suorituksia toistojen avulla ja minulla on silti motivoitunut koira vieressäni.
Joko kerroin, että koirani on ihana? (Tämän palaan lukemaan siinä vaiheessa, kun Kola on aiheuttanut hermojen kiristymistä;)
Kolalla on omat ärsyttävät tapansa. 1. Se kaivaa mattoja ja sohvia. MUTTA. Suihkepullo on osoittautunut tehokkaaksi. Kola rötkähtää sohvalle makaamaan, kun vain näkeekin suihkepullon. 2. Kola nimelleen uskollisena kolistelee paljon. Se heittelee luita. Siis viskoo niitä niskavoimin pitkin lattioita. Tämä on parasta huvia. Se myös ilmoittaa kolauksilla nälästä. Se kaataa vesikupin tai tyhjän ruokakuppinsa ja jatkaa sitä hamaan maailman tappiin asti, jos jotain ei tapahdu. (Yleensä tapahtuu se, että nostan kolisevan tavaran pois.)
Siinäpä ne ärsyttävyydet. Kyllä niiden kanssa elää hyvinkin. Takuuvarmasti on olemassa tuhansia ja taas tuhansia koiria, joilla on tuhansia ja taas tuhansia huomattavasti ärsyttävämpiä, vaarallisempia ja tuhoisampia tapoja.
Muistinko sanoa, että Kolani on mahtava?
2 kommenttia:
Hienoa että Kolakin on saanut oman blogin. Uusia blogeja on aina hauska käydä lukemassa. Liitän teidät meidän blogiin.
-katja, ronja ja remu-
Kivakiva :) Mäkin voisin rustata linkkilistan tohon sivupalkkiin, kunhan vain saan aikaiseksi..
Lähetä kommentti