Muistan, miten aikoinaan vesikoiratreffeillä sai olla tarkkana, kun joku ihmisistä astui hetkeksi ryhmästä muutaman metrin päähän. Muutama metri riitti laukaisemaan Kolan vahtimistarpeen. Kola haukkui "uuden" laumaan saapuvan ihmisen ja ilmoitti, että "HEI TÄÄLLÄ ON JOKU HAU HAU!" Se oli rasittavaa. Kuinka pahvipää sitä voikaan koira olla, kun ei tajua, että sama ihminenhän se on kuin hetki sitten, vaikka kävikin muutaman metrin päässä laumasta.
Edistystä on tapahtunut huimasti. Kola ilmoittaa uusista tulijoista kyllä edelleen, mutta vahtimista ei enää laukaise muutama metri tai edes upouusi ihminen. Kola ilmoittaa nykyään lähinnä vain omalle reviirille saapuvat uudet (ja vanhat) ihmiset. Ja se on mielestäni sopiva määrä vahtimista.
Vuosi sitten myös kaikki metsässä vastaan tulleet ihmiset ja koirat piti haukkua. Vaan toisin on nykyään. Kola kyllä osoittaa olemuksellaan välittömästi, kun näkyviin saapuu vieras ihminen. Mutta sen reaktio on täysin äänetön. Kola pysähtyy ja tuijottaa tulijoita. Muutamana kertana olen saanut Kolan myös tuosta pysähdyksen tilasta hienosti tulemaan sivulle komeaan perusasentoon, josta sitten on ollut helppo ottaa Kola hetkeksi hihnan jatkeeksi. (Hihnassa Kola ei hauku oikeastaan ketään.) Parasta tässä on se, ettei Kola enää koe tarpeelliseksi lähteä soitellen sotaan ja rynnätä päin ihmisiä kovalla metelillä. Se on upeaa. Se on mahtavaa. Olen kovin tyytyväinen.
Tänään törmättiin metsässä kahteen ulkoilijaan ja yhteen koirakkoon, eikä kenellekään sanottu HAU! Hyvä Kola!
Edistystä on tapahtunut huimasti. Kola ilmoittaa uusista tulijoista kyllä edelleen, mutta vahtimista ei enää laukaise muutama metri tai edes upouusi ihminen. Kola ilmoittaa nykyään lähinnä vain omalle reviirille saapuvat uudet (ja vanhat) ihmiset. Ja se on mielestäni sopiva määrä vahtimista.
Vuosi sitten myös kaikki metsässä vastaan tulleet ihmiset ja koirat piti haukkua. Vaan toisin on nykyään. Kola kyllä osoittaa olemuksellaan välittömästi, kun näkyviin saapuu vieras ihminen. Mutta sen reaktio on täysin äänetön. Kola pysähtyy ja tuijottaa tulijoita. Muutamana kertana olen saanut Kolan myös tuosta pysähdyksen tilasta hienosti tulemaan sivulle komeaan perusasentoon, josta sitten on ollut helppo ottaa Kola hetkeksi hihnan jatkeeksi. (Hihnassa Kola ei hauku oikeastaan ketään.) Parasta tässä on se, ettei Kola enää koe tarpeelliseksi lähteä soitellen sotaan ja rynnätä päin ihmisiä kovalla metelillä. Se on upeaa. Se on mahtavaa. Olen kovin tyytyväinen.
Tänään törmättiin metsässä kahteen ulkoilijaan ja yhteen koirakkoon, eikä kenellekään sanottu HAU! Hyvä Kola!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti