hiihtolomalainen Kola

Kola oli hoidossa pikkuveljelläni, kun oltiin Matin kanssa Tukholman risteilyllä. Hienosti oli kuulemma oleminen Kolalta sujunut. Se oli tavoilleen uskollisena rakastunut anturoitaan myöten vaaleaan labradorinnoutajanarttuun. Uusi tyttöystävä sai kokea nuoren rakkauden kohteena olon tuskat, sillä Kola lussutti neidin korvat litimäriksi ja venytteli ihania lerppakorvia hellästi hampailla. Eikä tilannetta luonnollisesti auttanut yhtään se, että neiti niin hekumallisesti heilutti lanteitaan ja levisi lattialle x-asentoon esittelemään herkullista vatsaansa Kolalle. Perheen uroslabukka ei nähtävästi ottanut itseensä, vaikka Kola hienovaraisesti (??) yritti voittaa neidin itselleen. Onneksi Kola myös ymmärsi lukea urosta sen verran, että lyhyt mulkaisu sai Kolan tarvittaessa ottamaan muutaman peruutusaskeleen.

Hain Kolan kahden yön kyläilyltä ja menimme jatkamaan lomaa vanhempieni luo. Herra Hitler - 12-vuotias villakoiraukkeli - pitää edelleen tiukkaa kuria ja nuhdetta. Kola kulkee seiniä pitkin ja väistää viimeiseen asti, jotta rähinältä vältyttäisiin. Raukka ei ole tajunnut, että se painaa 8 kiloa enemmän kuin Nalle ja on 10cm korkeampi. Ja 11 vuotta nuorempi. Onneksi se ei ole tajunnut, sillä se olisi Nallen menoa sitten, jos Kola päättäisi nousta barrikadeille.

Jonkinmoisen välirauhan nuo turrikat näyttäisivät silti solmineen, sillä ensimmäistä kertaa koirat mahtuivat samalle matolle päiväunia viettämään.

JAIKS SE NOUSI YLÖS TAIDANPA TÄSTÄ HIPSIÄ POIS JAIKS

Lahdessa oli lunta ja Kola pääsi nauttimaan lumessa ponnahtelusta vielä kertaalleen tälle talvelle. (Tai näin ainakin toivon. Ei lunta enää Espooseen, kitooooos.) Teki oikein hyvää myös Kolalle tämä hiihtoloma. Se joutui harjoittelemaan pois kotoa olemista. Minä puolestani sain varmistusta siitä, että Kola on kuin onkin aika helppoa antaa hoitoon tutuille ihmisille.