Kahdeksasta neljään ei mitenkään ole opettajan työpäivän pituus. Se on aivan hirveästi liikaa. Ja silti sitä vaan on pakko jaksaa. Viimeiset tunnit niin ope kuin oppilaatkin vetävät ihan puhtaasti varageneraattorien voimin.
Kaikesta huolimatta suuntasin suoraan ulos Kolan kanssa, kun pääsin kotiin. Pistin Kolan jatkeeksi 20 metriä pyykkinarua. Meno on rentoa, kun tiedän saavani koiran kiinni, vaikka se olisi kauempana. Törmättiin lagottoon, johon Kola osasi suhtautua kiitettävän tyynesti eikä lähtenyt rynnimään lähelle, vaikka olikin kaukana narun päässä. Toki sitten ihan läheltä ohitettaessa piti piipata ja pyörittää pyllyä hemaisevalle lagottolapselle.
Kola tuli metsässä HIENOSTI luokse. Välillä karjaisin luoksekäskyn "TUTÄ!" ja pinkaisin karkuun. Sillä sain tulemiseen lisää vauhtia. Mutta hienosti tuo tuli ilman karkuun lähtemistäkin. (On muuten hassu tuo luoksetulokäskysanani. Tutä on tullut käytännön sanelemana. Tule tänne -> Tuu tänne -> Tu tänne -> Tu tä.)
Kurvattiin koirapuistoon kotimatkalla. Ensin seurana oli Welsh Corgi, joka ei Kolassa herättänyt sen suurempia tunteita. Portista ulos astuessamme paikalle tuli uusi tuttavuus - espanjanvesikoirauros, jota en ole aiemmin nähnyt. Palasimme puistoon. Pojat jäykistelivät hieman eivätkä missään vaiheessa onnistuneet löytämään yhteistä säveltä. Kumpikin puuhaili omiaan. Mutta minä pääsin silti tuntemaan oloni hienoksi. Nimittäin.
Kola tuli puistossa LOISTAVASTI luokse. Puiston ohi kulki piski, jolle piti haukkua kovalla äänellä. Karjaisin TUTÄ ja Kola lopetti haukahtelemisen ja tuli luokse. Kola otti kepin. Se puolustaa keppiään muilta koirilta rähinällä, joten halusin kepin Kolalta pois. TUTÄ. Ja perhana. Sehän tuli. Olin hämmästynyt, sillä oletin jo käskyn karjahtaessani sen kaikuvan kuuroille korville. (Ja kaduin käskyn antamista ennen kuin totesin Kolan tottelevan, sillä olen yrittänyt välttää tilanteita, joissa käsken vaikka tiedän ettei minua totella.)
Juteltiin niitä näitä vesikoiraihmisen kanssa. Kyselin koiran luonteesta ja sain osakseni ihmettelyä, miten hienosti Kola minua tottelee :) Itse aina kovasti tuota kehua kyseenalaistan, sillä oma oloni koiran käskyttäjänä on vielä kovin epävarma. Kyseinen vesikoiraihminen ihmetteli sitä, miten tiukasti komennan koiraani. Hän kertoi, että hänen koiransa ei ikimaailmassa tottelisi kyseisellä äänensävyllä annettua käskyä. Hm... Olen tässä ehtinyt kuukausien aikana testaamaan erilaisia tapoja toimia koirani kanssa ja alan olla yhä varmempi siitä, ettei Kolan kanssa toimimiseen sovellu yhtään sellainen "olisit nyt kiltti eläs nyt viiti tuollaista tuu nyt tänne jooko Kola hei pliis". Vaan Kolalle asia on tehtävä kerralla selväksi. Tiukka komento ja välittömästi korjauskäsky toimintaan, jos joku meinaa mennä pieleen. Ja korjausärähdys tosiaan tulee aika äkäisesti. Ja kun toiminta korjautuu, kehut ovat mitä ylistävimpiä. Näyttäisin löytäneen ainakin tähän hetkeen sopivan kommunikointimuodon.
Eli tähän tyyliin: "TUTÄ! (iloisesti)" -> Kola tulee nätisti lähelle, mutta alkaakin puolimatkassa haistella jotain mätästä aikeena hidastella tai jättää käskyn noudattaminen puolitiehen -> ÄRRR.. TUTÄ! -> Kola tulee. Läheskään aina tuota ärähdystä ei tarvita vaan koira tulee hienosti luokse yhdellä käskyllä. Jotenkin minulle on tullut mielikuva, että Kola ajoittan testaa, olenko tosiaan aivan varma, että käskyä tosiaan ihan varmasti pitää noudattaa. Ja heti, kun osoitan että aion tosiaankin vaatia käskyn noudattamista, se taipuu käskyn alla.
Jotenkin on sellainen olo, että ollaan löytämässä vihdoin viimein sitä oikeasti hyvin yhteen soivaa säveltä tuon piskin kanssa. On sellainen olo, että Kola luottaa minuun paremmin kuin ennen. Pirhanan piski alkoi tänään taas kevyesti haukahdella tälle vesikoiraihmiselle. Mutta hiljeni välittömästi, kun menin vieraan ihmisen lähelle, käskin Kolan luokse ja osoitin käytökselläni, että tässä ollaan ja tää on ihan jees. Lopetti rähisemisen siihen paikkaan. Ja ryntäsipä jopa uudestaan vieraan ihmisen rapsuteltavaksi.
JEI. Tuntuu siltä, että ollaan edistytty käyttäytymisen saralla. JEI.
Kaikesta huolimatta suuntasin suoraan ulos Kolan kanssa, kun pääsin kotiin. Pistin Kolan jatkeeksi 20 metriä pyykkinarua. Meno on rentoa, kun tiedän saavani koiran kiinni, vaikka se olisi kauempana. Törmättiin lagottoon, johon Kola osasi suhtautua kiitettävän tyynesti eikä lähtenyt rynnimään lähelle, vaikka olikin kaukana narun päässä. Toki sitten ihan läheltä ohitettaessa piti piipata ja pyörittää pyllyä hemaisevalle lagottolapselle.
Kola tuli metsässä HIENOSTI luokse. Välillä karjaisin luoksekäskyn "TUTÄ!" ja pinkaisin karkuun. Sillä sain tulemiseen lisää vauhtia. Mutta hienosti tuo tuli ilman karkuun lähtemistäkin. (On muuten hassu tuo luoksetulokäskysanani. Tutä on tullut käytännön sanelemana. Tule tänne -> Tuu tänne -> Tu tänne -> Tu tä.)
Kurvattiin koirapuistoon kotimatkalla. Ensin seurana oli Welsh Corgi, joka ei Kolassa herättänyt sen suurempia tunteita. Portista ulos astuessamme paikalle tuli uusi tuttavuus - espanjanvesikoirauros, jota en ole aiemmin nähnyt. Palasimme puistoon. Pojat jäykistelivät hieman eivätkä missään vaiheessa onnistuneet löytämään yhteistä säveltä. Kumpikin puuhaili omiaan. Mutta minä pääsin silti tuntemaan oloni hienoksi. Nimittäin.
Kola tuli puistossa LOISTAVASTI luokse. Puiston ohi kulki piski, jolle piti haukkua kovalla äänellä. Karjaisin TUTÄ ja Kola lopetti haukahtelemisen ja tuli luokse. Kola otti kepin. Se puolustaa keppiään muilta koirilta rähinällä, joten halusin kepin Kolalta pois. TUTÄ. Ja perhana. Sehän tuli. Olin hämmästynyt, sillä oletin jo käskyn karjahtaessani sen kaikuvan kuuroille korville. (Ja kaduin käskyn antamista ennen kuin totesin Kolan tottelevan, sillä olen yrittänyt välttää tilanteita, joissa käsken vaikka tiedän ettei minua totella.)
Juteltiin niitä näitä vesikoiraihmisen kanssa. Kyselin koiran luonteesta ja sain osakseni ihmettelyä, miten hienosti Kola minua tottelee :) Itse aina kovasti tuota kehua kyseenalaistan, sillä oma oloni koiran käskyttäjänä on vielä kovin epävarma. Kyseinen vesikoiraihminen ihmetteli sitä, miten tiukasti komennan koiraani. Hän kertoi, että hänen koiransa ei ikimaailmassa tottelisi kyseisellä äänensävyllä annettua käskyä. Hm... Olen tässä ehtinyt kuukausien aikana testaamaan erilaisia tapoja toimia koirani kanssa ja alan olla yhä varmempi siitä, ettei Kolan kanssa toimimiseen sovellu yhtään sellainen "olisit nyt kiltti eläs nyt viiti tuollaista tuu nyt tänne jooko Kola hei pliis". Vaan Kolalle asia on tehtävä kerralla selväksi. Tiukka komento ja välittömästi korjauskäsky toimintaan, jos joku meinaa mennä pieleen. Ja korjausärähdys tosiaan tulee aika äkäisesti. Ja kun toiminta korjautuu, kehut ovat mitä ylistävimpiä. Näyttäisin löytäneen ainakin tähän hetkeen sopivan kommunikointimuodon.
Eli tähän tyyliin: "TUTÄ! (iloisesti)" -> Kola tulee nätisti lähelle, mutta alkaakin puolimatkassa haistella jotain mätästä aikeena hidastella tai jättää käskyn noudattaminen puolitiehen -> ÄRRR.. TUTÄ! -> Kola tulee. Läheskään aina tuota ärähdystä ei tarvita vaan koira tulee hienosti luokse yhdellä käskyllä. Jotenkin minulle on tullut mielikuva, että Kola ajoittan testaa, olenko tosiaan aivan varma, että käskyä tosiaan ihan varmasti pitää noudattaa. Ja heti, kun osoitan että aion tosiaankin vaatia käskyn noudattamista, se taipuu käskyn alla.
Jotenkin on sellainen olo, että ollaan löytämässä vihdoin viimein sitä oikeasti hyvin yhteen soivaa säveltä tuon piskin kanssa. On sellainen olo, että Kola luottaa minuun paremmin kuin ennen. Pirhanan piski alkoi tänään taas kevyesti haukahdella tälle vesikoiraihmiselle. Mutta hiljeni välittömästi, kun menin vieraan ihmisen lähelle, käskin Kolan luokse ja osoitin käytökselläni, että tässä ollaan ja tää on ihan jees. Lopetti rähisemisen siihen paikkaan. Ja ryntäsipä jopa uudestaan vieraan ihmisen rapsuteltavaksi.
JEI. Tuntuu siltä, että ollaan edistytty käyttäytymisen saralla. JEI.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti