TUNNELI!

Alkuminuutit Kolaa jännitti aika paljon. Hirmu monta vierasta ja vierasrotuista koiraa. Ja mikä pahinta, yksi vinttikoira. Kolaa on röykyttänyt kerran vinttariparivaljakko, joten vinttarit eivät ole Kolan rotusuosikkilistalla kovinkaan korkealla. Namit eivät oikein uponneet ja läähätytti. Onneksi sattuman sanelemana olimme viimeisiä, jotka pääsivät kokeilemaan tunnelin läpi juoksemista. Odotteluaikana teetin Kolalle kontaktiharjoituksia ja torstaitokosta tuttuja juttuja. Tämä rauhoitti Kolaa. "Ai tää on tätä", se varmaan ajatteli. Sitten tuli meidän vuoro.

Tarkoitus oli saada koira tulemaan putkesta läpi niin, että kurssin vetäjä pitää koiraa putken toisessa päässä ja omistaja menee toiseen päähän kutsumaan. Kolan silmät paloivat taas punaisina. Se tuijotti epäuskoisena minua putken läpi ja sitä selvästi epäilytti todella vahvasti koko homma. Tokoilu on opettanut kehumaan koiraa häpeilemättä. Niinpä kimitin, kannustin, kimitin ja kannustin. "HYVÄKOLAHYVÄKATOTUUTÄNNEKOLAHYVÄHIENOAHYVÄ!" Ensin yksi varovainen askel putkeen. Peruutus. "Enkä muuten tule." Jatkoin kimittämistä ja kannustamista. Ja sitten Kola päätti uskaltaa. Kynnys oli ylitetty ja tuon jälkeen putkeen menemisessä ei ollut ongelmaa. Kouluttaja kehui, että olin onnistunut hienosti tukemaan koiraani. Jotenkin tässä on ihan vahingossa oppinut rohkaisemaan tuota, kun se kuitenkin on suhteellisen epäileväinen uusissa tilanteissa.

Kokeilimme myös keppejä. Ensimmäisen kokeilun jälkeen Kola hoksasi, että verilettukättä kannattaa vaan sen suuremmin pohtimatta seurata.

Tunnin päätteeksi menimme putken läpi vielä pari kertaa. Harjoittelimme koiran putkeen ohjaamista ja sain pistää oikein kunnolla juoksuksi, että ehdin putken toiseen päähän edes suurin piirtein samaan aikaan Kolan kanssa.

Aika paljon tunnista oli odottelua, mutta uskon ohjaajan olevan oikeassa siinä, että liika toistaminen vie maun koko touhusta ja taukojen aikana koira ehtii työstää suorituksiaan. En kuitenkaan usko, että Kolalle sopisi pelkkä odottelu. Niinpä teetin välillä myös helppoja tokoliikkeitä. Kuusi kahdeksasta tunnille osallistuneesta koirasta touhotti, läähätti ja haukahteli. Minun koirastani ei ainakaan vielä löytynyt salaista turbonappula. Kola ja kurssille osallistuva saluki olivat toista ääripäätä. Ne molemmat tuijottivat hitaasti ympärilleen ja pistivät lopulta pitkäkseen. Minua nauratti kovasti se, miten epäkiinnostuneen näköisiä saluki ja Kola olivat niinä hetkinä, kun piti vain odottaa. Silmät lasittuivat ja aivotoiminta hidastui.

Uskon, että tekee Kolalle tosi hyvää joutua venyttämään uskaltamisen rajoja ja jo nyt putken kanssa saattoi nähdä vilauksen siitä, millä vauhdilla ja innolla Kola ehkä joskus tulevaisuudessa esteitä suorittaa.

..Minun turbokoirani..