sunnuntai 4. toukokuuta 2008

ÄrRRrrrRRrrrrrrRr.

Kola äksyilee. Tämä on taas sellainen "kausi". Ukkonen oli "HUI". Ei kuitenkaan onneksi liian hui, joten en jaksanut ryhtyä puuttumaan asiaan. (Mitenpä siihen edes puuttumaan? Minä istuin tietokoneelle ja olin juuri sellainen, kun olen aina kun mitään ihmeellistä ei tapahdu.)

Ja minä olen luonteeltani sellainen, että tälläisissä asioissa haluaisin välittömästi saada keinon, jolla ratkaista pulman nyt heti eikä kohta. RESPECT MY AUTHORITY, kuten South Parkissa sanotaan. Ja sitten kun pulma ei ratkeakaan tunnissa tai päivässä tai viikossa, niin sitten ahdistaa. Pähkään ja pähkään ja pähkään ja luultavasti en auta asiaa yhtään.

Surutti tänään kovasti, kun Kola oli niin pöljä. Jotenkin Kola onnistui harmistuttamaan minua henkilökohtaisella tasolla. Sellaisia lapsellisia ajatuksia, että "Mä oon tehnyt sun kanssa NIIN paljon! Miten kehtaat toimia tollee?! Mä harrastan ja aktivoin ja hellin ja ruokin ja sä oot tollanen!"

Sellaista inhimillistämistä tänään. Aikuista puuhaa ja niin edelleen.

Ärrrrrrrrrrr.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Seuraa samoja kliseitä kuin aina näissä tilanteissa pitää sanoa ;)

-Kyllä se siitä

- Kyllä se kausi menee ohi

-Kola on kuitenkin ihana ja tottelevainen koira, vertaa moneen muuhun, niihin huonostikoulutettuihin piskeihin vaikka koirapuistossa ni Kolahan on TOKO-valio niihin nähden.

Jatkanko??

pimpula kirjoitti...

Noh, aika kuluu ja tunteet tasoittuu. Eihän tässä oikeasti ole mistään maailmoja mullistavasta kyse kuitenkaan. Kola on kaiken kaikkiaan kiltti ja tottelevainen. Murkkuikä pistää vissiin pojan pään sikäli sekaisin, että isot vieraat urokset on PAHA juttu. No, elämästä varmaan selvitään, vaikkei vieraiden urosten kanssa olisikaan mitään maailman parhaita kavereita. Ja agility nyt vaan on tällä hetkellä henkilökohtainen häviö minulle, sillä olisi tosi kiva harrastaa sitä antaumuksella nyt, kun päästiin harkkaryhmäänkin. (Eli siis tahtoisin treenata, treenata, treenata ja treenata. Ja nyt ei sellaista ehkä kannattane tehdä.)

Pohdiskeltuani yön yli tuli vähän sikälikin syyllinen olo, että eihän tuo mikään kone ole ja suurin osa elämästä kuitenkin on tätä kotielämää. MUTTA. Kun kuitenkin olen koiran hankkinut nimenomaan harrastuskaveriksi ja aktiiviseksi osallistujaksi, niin ottaa pannuun, kun toinen ei harrastakaan kunnolla vaan pistää lekkeriksi koko touhun. ;) EPISTÄ sanon minä. ;) Ala harrastaa, senkin piski.

Maija O kirjoitti...

Espanjanvesikoirille on mun rajoittuneen kokemuksen mukaan ihan tyypillistä, että varsinkaan urokset ei enää yli 1-vuotiaina tule loistavasti toimeen keskenään, vaikka aikaisemmin koira ei olisi haastanut riitaa kenenkään kanssa ja omistaja olisi jo ollut ihan varma, että se on sellainen ihanan sosiaalinen ja koirankielentaitoinen mussukka. Varsinkin jos porukassa on useampi noin vuotias uros, on se rähinäriski korkea. Vanhemmille uroksille ollaan edelleen kilttiä poikaa ja pennuista ei juuri välitetä, mutta niiden oman ikäisten kanssa menee rähinäksi, varsinkin, jos tilanteessa on mitään herkistävää, kuten narttu tai nartun hajua, remmejä, leluja, keppejä, ruokaa, vettä, ollaan jonkun koiran alueella, on rajallinen tila tai ei pääse lähelle vaan mulkoillaan vaan kauempaa, tai joudutaan nokakkain liian pian, joku koira tulee paikalle myöhemmin jne... Monella varmaan vielä ei oikein uskallus riitä ottaa sitä pomon asemaa, mutta kuitenkaan ego ei kestä toisilta juipeilta ryttyilyä. Kyllä se siitä kun malttia ja itseluottamusta tulee koiralle lisää. Ei siitä samanlaista enää tule kuin pentuaikana, mutta uroksetkin voi mennä porukassa ihan hyvin, jos ovat a) kavereita tai b) on tilaa ja omistajat osaavat pitää koirat erillään niin etteivät ne joudu/pääse suoraan nokakkain.

Ei kun kirjoitinko mää nyt taas ihan asian vierestä. Ei Charokaan tykkää isoista koirista, nartuista vähän mutta urokset on pelottavia jos tilanne ei ole sellainen, että ne on kaukana remmissä ja Charo on irti ja voi mennä räkyttämään niille... Sitä minäkin täällä just pähkäilen, että miten tätä ongelmaa pitäisi harrastusten kannalta lähestyä, ehkä pitäisi vaan ruveta makupalojen kanssa totuttamaan tätä ihan alusta niihin isoihin elukoihin.

Siihen teidän agilityongelmaan voisin sanoa, varmaan tiedät itsekin, että siinä vaiheessa kun nuori espanjanvesikoira näyttää siltä, kuin olisi jossain aivan muualla tai väistää omistajaa, ei kannata ruveta rähjäämään ja repimään sitä. Se vajoaa siitä vaan syvemmälle, tai sitten vaikka sillä kertaa heräisikin väistämisen kautta, ei se ole hyvä luottamukselle, koira vaan oppii, että pelottavissa tilanteissa emäntä alkaa riehua, ja sitä paitsi harvoin sitä pystyy rankaisemaan minkään sortin oppimisteorian mukaisesti oikein, kun itseä harmittaa. Siinä ei auta muu, kuin ottaa aikalisä ja yrittää eritellä mikä koiran paineistaa, missä vaiheessa se ilmenee, ja miettiä miten tilannetta voisi muuttaa, jotta se oli kivempi. Esim. jos haluat pitää siitä perusasennosta kiinni, kokeile pystyykö sitä tekemään ollenkaan esteiden läheisyydessä. Jos ei, alatte tehdä perusasennosta hirmu kivaa niin, että esteet on jossain kaukana, ja siitä lähemmäs sitten. Heti kun se edes yrittää, vapautus vaikka lelulle, eikä saa edetä niin nopeasti, että koira paineistuu. Voisiko sinne kentälle vaan mennä leikkimään tai tokoilemaan ilman yhtään estettä? Tai voisiko sitä saada ymmärtämään, että ensin tokoillaan, sitten siitä palkkioksi saa ihan mistä asennosta tahansa vapautuksen esteille? Tai onko siinä radan suorittamisessa jotain, joka koiraa pelottaa, huudatko tai jännitytkö tai pidätätkö hengitystä, haukkuuko muuta koirat, pelottaako sitä joku este, oletko rankaissut sitä radalla, vai onko se ihan onnellisen vapautunut heti, kun pääsee radalle? Pelottaako sitä, että jätät sen yksin siihen radan alkuun, ja radan reunalta joku hyökkää? Oletko rankaissut sitä (Kolan mittapuulla) radan alussa esimerkiksi siitä, että se ei reagoi tarpeeksi nopeasti, kun koira on ollut innoissaan radalle menosta, mutta se ei olekaan ymmärtänyt mistä se mamma suuttui, vaan luulee että olet aina vihainen radan alussa? Vai onko se päässyt radalle nopeammin pälyilemällä ja väistelemällä käskyjä? Voihan siinä olla sellainenkin tilanne, että Kola haluaa radalle, mutta tyhmä emäntä yrittää käskyttää, ja kun ei kuitenkaan ihan kokonaan voi emäntää jättää huomiotta, täytyy vähän synkistellä ja lepytellä sitä, mutta istu en varmasti, kyllä se jossain vaiheessa lopettaa. Ei kannata ainakaan palkita sitä siitä väistelystä päästämällä sitä radalle, vaan otat samantien reippaasti takapakkia pois esteiltä kun koira näyttää siltä, että mamma aina hakkaa mua. Menet vaikka kerralla niin kauas, että se taas ottaa kontaktia ja lähestyt siitä sitten tai palkitset pelkästä kontaktin otosta. Niin voi tehdä oli se syy sitten sinun väistäminen, lusmuilu tai muiden koirien pelkääminen.

Eikä se mikään henkilökohtainen tappio ole, espanjanvesikoirat vaan ei aina ole suoraviivaisia harrastuskoneita ja ihminenkin on erehtyväinen. Sekin auttaa, että ajattelee omaa koiraa ihan oikeasti koirana, ja hyväksyy sen, ettei sitä voi siitä koirasta miksikään muuttaa vaikka kuinka haluaisi. Perspektiivi saattaa ehkä hämärtyä, kun on tekemisissä eniten vaan sen yhden eläimen kanssa, sitä alkaa luulla että sen kanssa on jotenkin symbioosissa ja ottaa henkilökohtaisesti kaikki rypyt rakkaudessa. Kola on mitä on, sillä on ollut tietyt ominaisuudet perimässään valmiina jo ennen kuin se sinulle tuli. Koiralla on koiran vaistot ja vietit, ja ihminen on sellaisen eläimen lemmikikseen valinnut, eikä mikään koira ole täydellinen.

Tulipa pitkä kommentti, mistä huomaakin, että mun pitäisi olla siivoamassa...

pimpula kirjoitti...

Kolan mittapuulla varmaan olen rankaissut sitä radan alussa, kun olen käskenyt takaisin kun on lähtenyt ilman minua radalle ryntäilemään. Tokossa Kola kestää moista palkitsematta jättämistä ja uudelleen ottamista, mutta agilityssä ei. Tai sitten tulkitsen väärin, mistä tuo käytös johtuu. Kola tottelee kyllä agilitykentälläkin hienosti, kun ei vaan olla radalle menossa, eli täytyy vahvistaa sitä tokoilua agilitykentällä.

Ja varmasti minä jännitän tässä tilanteessa kentällä oloa. Olen alkanut tarkkailla Kolaa ja merkkejä siitä, koska menee taas kieltäytymisen puolelle. Eli kuten sanottua, minut pitäisi korjata, ei Kolaa ;) Kentällä en ole Kolalle rähjännyt tai repinyt sitä - tai ainakaan itse en ole huomannut moista. Katsellaan, kai tässä jotain keksitään. Ensi kerralla voitaisiin lähinnä tokoilla esteiden seassa ja käydä suorittamassa ehkä yksi este sillon tällön.

Maija O kirjoitti...

Joo eiköhän se siitä :). Kummallisia nää espanjanvesikoirat, pyydetään pois kun kaveri karkaa issekseen radalle ja siitä loukkaannutaan niin syvästi, että aina samassa kohdassa sen jälkeen ollaan niin kuin pahemmassakin piinapenkissä.