Kyllä täytyy taas hehkuttaa, miten paljon tuo piski on ottanut onkeensa tästä tiukasta kurista, joka ihmisiin suhtautumisen kanssa on tullut otettua ja pidettyä.
Tänään kylässä on käynyt kolme ihmistä ja jokaisen kohdalla olen tehnyt sen, että Kola menee nuuhkimaan vasta sitten, kun minä annan luvan ja nuuhkiminen toteutetaan ilman minkään maailman mörinöitä ja haukahduksia. Vahtiääntely-yrityksiin olen puuttunut välittömästi ja osoittanut eleillä tai äänellä, että tuollainen toiminta on kiellettyä. Tietysti ovikellolle pitää sanoa HAUHAU, mutta siihen se sitten loppuu.
Vaan ei Kola rapsutettavaksi mene. Koskaan. (Siis vieraalle ihmiselle.) Mutta se ei myöskään vahdi tai hauku tai muutoin ahdistele vaan on periaatteessa hyvinkin huomaamaton otus.
Tälläkin hetkellä keittiössä istuu kyläilemässä mies, jonka Kola on jostain syystä ensimmäisellä kerralla nähdessään valinnut epäilyttävien listalle. Aikaisemmin tämän miehen nähdessään Kola kerta toisensa jälkeen aloitti vahtihaukun eikä siitä meinannut tulla loppua millään. Ja mitä tällä hetkellä liikkuu Kolan päässä? Unia. Kola nukkuu olohuoneessa ja mies saa rauhassa liikuskella ja juoda kahviaan.
Ainoaksi ongelmaksi tässä jäävät vieraat. Ne kun niin usein tahtoisivat halia ja pusia ja rapsutella ja rutistella piskiä. Ja sitten joutuu aiheuttamaan pettymyksen. "Mun koira ei pidä susta. Sori. Älä ota henkilökohtaisesti. Olet varmasti maailman eläinrakkain ihminen ja osaat toimia koirien kanssa. Se ei auta. Kola ei tule rapsuteltavaksi vapaaehtoisesti." Helpointa olisi, jos ihmiset olisivat Kolan suhteen yhtä välinpitämättömiä kuin mitä Kola on ihmisiä kohtaan. Silloin ei olisi mitään ongelmaa.
-----
Sattuipa perjantaina:
Päätin lähteä pikkuveljen ja hänen kaverinsa mukaan mökkeilemään. Koira mukaan - tietenkin. Matkalla poikkesimme ostamaan grillattavaa. Koira jäi autoon odottelemaan. (Ei huolta. Kola ei paistunut, sillä satoi vettä.)
Siinä ostoskellessamme höpöteltiin niitä näitä ja lopulta päädyttiin kassajonoon. Minä menin kärjessä ja sain ensimmäisenä ostokseni pakattua. Tallustelin ajatuksissani autolle. Kolaa ei näkynyt missään. Sydän pumpsahti jo tässä vaiheessa. Niinpä kumarruin varjostamaan käsillä auton ikkunaa ja pyrin löytämään piskin jostain auton kolosesta. Ja siellä se oli. Herranjumala sitä hämmästyksen määrää.
Autosta tuijotti minua todella kapisen näköinen ruskea otus. Mitämitämitämitämitä...? Aivot hyrräsivät hetken ylikierroksilla. Mitä hemmettiä on voinut tapahtua kymmenessä minuutissa!? Miten hemmetissä Koa on voinut päästä karvoistaan siinä ajassa mutta silti edelleen olla autossa?! Eiiijjjjuma. Siinä aivot sitten hyrräsivät ja tuijotin karvatonta otusta silmiin, kunnes totuus lopulta valkeni.
Tuijotin sisälle väärään autoon. Turkin ajelun jälkeen jo kevyen villapaidan kasvattaneen Kolan sijasta autossa nökötti saman värinen perunkarvatonkoira. Siirryin vaivihkaa oman autoni luokse, mutta en voinut olla hihittämättä. Tapaus kesti kaikkineen ehkä viisi sekuntia, mutta siinä ajassa aivoni ehtivät käydä läpi perustavaa laatua olevia kysymyksiä, mm. MITÄ IHMETTÄ?
Tänään kylässä on käynyt kolme ihmistä ja jokaisen kohdalla olen tehnyt sen, että Kola menee nuuhkimaan vasta sitten, kun minä annan luvan ja nuuhkiminen toteutetaan ilman minkään maailman mörinöitä ja haukahduksia. Vahtiääntely-yrityksiin olen puuttunut välittömästi ja osoittanut eleillä tai äänellä, että tuollainen toiminta on kiellettyä. Tietysti ovikellolle pitää sanoa HAUHAU, mutta siihen se sitten loppuu.
Vaan ei Kola rapsutettavaksi mene. Koskaan. (Siis vieraalle ihmiselle.) Mutta se ei myöskään vahdi tai hauku tai muutoin ahdistele vaan on periaatteessa hyvinkin huomaamaton otus.
Tälläkin hetkellä keittiössä istuu kyläilemässä mies, jonka Kola on jostain syystä ensimmäisellä kerralla nähdessään valinnut epäilyttävien listalle. Aikaisemmin tämän miehen nähdessään Kola kerta toisensa jälkeen aloitti vahtihaukun eikä siitä meinannut tulla loppua millään. Ja mitä tällä hetkellä liikkuu Kolan päässä? Unia. Kola nukkuu olohuoneessa ja mies saa rauhassa liikuskella ja juoda kahviaan.
Ainoaksi ongelmaksi tässä jäävät vieraat. Ne kun niin usein tahtoisivat halia ja pusia ja rapsutella ja rutistella piskiä. Ja sitten joutuu aiheuttamaan pettymyksen. "Mun koira ei pidä susta. Sori. Älä ota henkilökohtaisesti. Olet varmasti maailman eläinrakkain ihminen ja osaat toimia koirien kanssa. Se ei auta. Kola ei tule rapsuteltavaksi vapaaehtoisesti." Helpointa olisi, jos ihmiset olisivat Kolan suhteen yhtä välinpitämättömiä kuin mitä Kola on ihmisiä kohtaan. Silloin ei olisi mitään ongelmaa.
-----
Sattuipa perjantaina:
Päätin lähteä pikkuveljen ja hänen kaverinsa mukaan mökkeilemään. Koira mukaan - tietenkin. Matkalla poikkesimme ostamaan grillattavaa. Koira jäi autoon odottelemaan. (Ei huolta. Kola ei paistunut, sillä satoi vettä.)
Siinä ostoskellessamme höpöteltiin niitä näitä ja lopulta päädyttiin kassajonoon. Minä menin kärjessä ja sain ensimmäisenä ostokseni pakattua. Tallustelin ajatuksissani autolle. Kolaa ei näkynyt missään. Sydän pumpsahti jo tässä vaiheessa. Niinpä kumarruin varjostamaan käsillä auton ikkunaa ja pyrin löytämään piskin jostain auton kolosesta. Ja siellä se oli. Herranjumala sitä hämmästyksen määrää.
Autosta tuijotti minua todella kapisen näköinen ruskea otus. Mitämitämitämitämitä...? Aivot hyrräsivät hetken ylikierroksilla. Mitä hemmettiä on voinut tapahtua kymmenessä minuutissa!? Miten hemmetissä Koa on voinut päästä karvoistaan siinä ajassa mutta silti edelleen olla autossa?! Eiiijjjjuma. Siinä aivot sitten hyrräsivät ja tuijotin karvatonta otusta silmiin, kunnes totuus lopulta valkeni.
Tuijotin sisälle väärään autoon. Turkin ajelun jälkeen jo kevyen villapaidan kasvattaneen Kolan sijasta autossa nökötti saman värinen perunkarvatonkoira. Siirryin vaivihkaa oman autoni luokse, mutta en voinut olla hihittämättä. Tapaus kesti kaikkineen ehkä viisi sekuntia, mutta siinä ajassa aivoni ehtivät käydä läpi perustavaa laatua olevia kysymyksiä, mm. MITÄ IHMETTÄ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti