Kola tuntuu saaneen vahtiviettinsä tietyiltä osin hienosti haltuunsa. En ole pitkään aikaan pohtinut vahtimispulmaa ihmisten suhteen. Ja syykin on selvä. Vahtimista ei enää oikeastaan tapahdu. Ihmisten suhteen, siis. Ihmisiä saa tulla ja mennä. Laumasta voi poistua joku ja tilalle tulla joku muu. Ainoastaan silloin Kola ryhtyy kumeasti haukkumaan, kun ihminen ilmestyy täysin yllättäen vaikkapa polun mutkan takaa muutaman metrin päähän. Mutta kukapa ei tuossa tilanteessa hämmästyisi - ja Kola nyt vain ilmaisee hämmästyksen haukulla.
Miten Kolan vahtimistaipumus on kehittynyt?
Muistan kauhulla niitä vesikoiratreffejä, kun paikalla oli kymmeniä ihmisiä. Aina, kun joku jäi kauemmas laumasta (ja tässä sana kauas tarkoittaa muutamaa metriä) ja palasi sitten takaisin laumaan, ryntäsi Kola ihmisen jalkoihin ja aloitti päättymättömän haukun ja pomppimisen. Nolotti.
Sitten Kola lopetti tuon tyhmäilyn.
Alkoi uusi kausi. Treffeillä meni ihan ok, mutta kahdestaan metsälenkkeiltäessä jokainen kuuloetäisyydelle tullut ihminen piti rynnätä haukkumaan. Se oli edelleen todella raivostuttavaa. Miksei voida vaan mennä ohi ihmisistä, kun ollaan ihan eri poluillakin eikä tulla varmasti edes näköyhteyden päähän?! Argh.
Sitten Kola lopetti senkin.
Alkoi jälleen uusi kausi. Metsässä ihmiset saivat mennä menojaan varsinkin, jos pysyivät pois näköetäisyydeltä. Mutta auta armias, jos Kola oli minusta muutamankymmenen metrin päässä ja näki siellä ihmisen. HAUHAUHAU! Ärsyttävä vahtihaukku.
Sitten Kola alkoi vähentää tuotakin tapaa.
Ja nyt ollaan tässä hetkessä. Metsässä ollaan käyty poimimassa suppilovahveroita monena päivänä. Useat muutkin espoolaiset ovat huomanneet metsän suppisarteet. Niinpä metsä on pullollaan kyykkiviä ihmisiä. Ja siellä minä ja Kola olemme seassa kyykkimässä. Kymmenen metrin päässä voi poimia täysin vieras ihminen omia suppiksiaan, minä poimin omiani ja Kola raahaa onnesta soikeana minulle keppiä. Ei tarvita hihnaa, sillä Kolalla ei ole kiinnostusta mennä tutustumaan ihmisiin. Mitä joistakin yhdentekevistä vieraista ihmisistä!
Eilen oltiin ulkoilemassa Luca-barbetin kanssa Kauniaisissa ja siellä törmättiin koiraan omistajineen. Kola kävi nuuhkaisemassa koiraa ja tuijotti kyllä ihmistäkin minun mielestäni sekunnin liian kauan. Hännästä näki, että Kolaa arvelutti. Mutta yksi käsky ("Kola!") riitti siirtämään Kolan omiin puuhiinsa nuuskimaan metsän tuoksuja. Häntä rentoutui ja koira puuhasi mitä puuhasi. Vieras sai puuhata omiaan. Hetken päästä jatkettiin matkaa eikä Kola näyttänyt edes muistavan, että selän taakse jäi vieras ihminen koirineen. Jesh!
Joitakin ihmisiä pitää edelleen haukkua. Syynä voi olla parta, omituinen kävelytyyli, Kolan tuijottaminen... Mutta onneksi hyvin pieni vähemmistö ihmisistä on näitä omituisia otuksia.
----
Lelujen ja ruuan vahtiminen on edelleen asia erikseen. Ihmiset saavat kyllä ottaa Kolalta minkä tahansa lelun suusta (ruokaa ei, paitsi minä), mutta koirien on ihan turha edes tulla lähelle ellei halua saada niskaansa todella tiukkaa "RÄYH!" -karjahdusta. Tätä en oikein ole ainakaan vielä osannut koulia Kolasta pois, joten olen päätynyt opettamaan Kolan luopumaan kepistä leikkitreffeillä ilman että minun pitää koskea Kolaan tai keppiin. Kola pudottaa kepin maahan, jatkaa matkaansa ja luopuu myös kepin vahtimisesta. Silloin vahtimispulmaa ei ole.
Miten Kolan vahtimistaipumus on kehittynyt?
Muistan kauhulla niitä vesikoiratreffejä, kun paikalla oli kymmeniä ihmisiä. Aina, kun joku jäi kauemmas laumasta (ja tässä sana kauas tarkoittaa muutamaa metriä) ja palasi sitten takaisin laumaan, ryntäsi Kola ihmisen jalkoihin ja aloitti päättymättömän haukun ja pomppimisen. Nolotti.
Sitten Kola lopetti tuon tyhmäilyn.
Alkoi uusi kausi. Treffeillä meni ihan ok, mutta kahdestaan metsälenkkeiltäessä jokainen kuuloetäisyydelle tullut ihminen piti rynnätä haukkumaan. Se oli edelleen todella raivostuttavaa. Miksei voida vaan mennä ohi ihmisistä, kun ollaan ihan eri poluillakin eikä tulla varmasti edes näköyhteyden päähän?! Argh.
Sitten Kola lopetti senkin.
Alkoi jälleen uusi kausi. Metsässä ihmiset saivat mennä menojaan varsinkin, jos pysyivät pois näköetäisyydeltä. Mutta auta armias, jos Kola oli minusta muutamankymmenen metrin päässä ja näki siellä ihmisen. HAUHAUHAU! Ärsyttävä vahtihaukku.
Sitten Kola alkoi vähentää tuotakin tapaa.
Ja nyt ollaan tässä hetkessä. Metsässä ollaan käyty poimimassa suppilovahveroita monena päivänä. Useat muutkin espoolaiset ovat huomanneet metsän suppisarteet. Niinpä metsä on pullollaan kyykkiviä ihmisiä. Ja siellä minä ja Kola olemme seassa kyykkimässä. Kymmenen metrin päässä voi poimia täysin vieras ihminen omia suppiksiaan, minä poimin omiani ja Kola raahaa onnesta soikeana minulle keppiä. Ei tarvita hihnaa, sillä Kolalla ei ole kiinnostusta mennä tutustumaan ihmisiin. Mitä joistakin yhdentekevistä vieraista ihmisistä!
Eilen oltiin ulkoilemassa Luca-barbetin kanssa Kauniaisissa ja siellä törmättiin koiraan omistajineen. Kola kävi nuuhkaisemassa koiraa ja tuijotti kyllä ihmistäkin minun mielestäni sekunnin liian kauan. Hännästä näki, että Kolaa arvelutti. Mutta yksi käsky ("Kola!") riitti siirtämään Kolan omiin puuhiinsa nuuskimaan metsän tuoksuja. Häntä rentoutui ja koira puuhasi mitä puuhasi. Vieras sai puuhata omiaan. Hetken päästä jatkettiin matkaa eikä Kola näyttänyt edes muistavan, että selän taakse jäi vieras ihminen koirineen. Jesh!
Joitakin ihmisiä pitää edelleen haukkua. Syynä voi olla parta, omituinen kävelytyyli, Kolan tuijottaminen... Mutta onneksi hyvin pieni vähemmistö ihmisistä on näitä omituisia otuksia.
----
Lelujen ja ruuan vahtiminen on edelleen asia erikseen. Ihmiset saavat kyllä ottaa Kolalta minkä tahansa lelun suusta (ruokaa ei, paitsi minä), mutta koirien on ihan turha edes tulla lähelle ellei halua saada niskaansa todella tiukkaa "RÄYH!" -karjahdusta. Tätä en oikein ole ainakaan vielä osannut koulia Kolasta pois, joten olen päätynyt opettamaan Kolan luopumaan kepistä leikkitreffeillä ilman että minun pitää koskea Kolaan tai keppiin. Kola pudottaa kepin maahan, jatkaa matkaansa ja luopuu myös kepin vahtimisesta. Silloin vahtimispulmaa ei ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti