NAKS

Kola on aivan todella innostunut naksuttelujutuista. En ole varmaankaan sitten viime kevään käyttänyt naksua mihinkään vaan se on pölyttynyt kirjahyllyn reunalla. Eilen kaivoin naksun naftaliinista ja etsin nameja tarjolle.

Siitä alkoi show.

Kola kääntyi kurkistamaan häntäänsä. Ei naksahda. Vinkumista. Kola laski päänsä lattiaan. Ei naksahda. Kitinää. Kola koski polveani ja varpaitani. Ei vieläkään naksahda. Tiukkaa tuijotusta ja vinkunaa. Se tarjosi oikeastaan ihan jokaista pikkutemppua mitä olen sille joskus aiiikoja sitten opettanut. Mitään tempuista en ole vienyt loppuun asti vaan ne ovat olleet lähinnä naksutteluharjoituksia sekä minulle että Kolalle. Hauskaa aivojumppaa siis vain. Ei mitään suurta ja ihmeellistä.

Tällä kertaa päätin testata, miten saan Kolan nuolaisemaan nenäänsä. Eilen Kola ei tuntunut yhtään pääsevän haisulle siitä, mitä siltä vaadin. Se kyllä onnistui saamaan naksautuksia säännöllisen epäsäännöllisesti mutta ihan yhtä säännöllisesti se tarjosi kaikkia vanhoja temppujaan. Tänään testasin uudestaan ja hitsi vieköön, sehän alkoi lipaista nenäänsä vähän väliä heti kun istuin naksun kanssa sen eteen. Ihan selvästi piuhat olivat nyt yhdistyneet. Ei se vieläkään nuolaissut nenäänsä heti edellisen palkkion saatuaan ja tarjosi välillä muitakin temppuja mutta nenänlipaisut olivat aivan liian tiheässä ollakseen pelkkiä sattumia. Hassu väline tuo naksutin. En sitä käytä säännöllisesti mutta se on tehokkaampi älypeli Kolalle kuin mitkään kongit tai muut aivoraksuttimet.

Tuli sellainen idea, että voisin ryhtyä opettamaan Kolalle kosketusalustaa naksuttimella. Se olisi todennäköisesti hirmuisesti helpompaa naksuttimella kuin ilman. Ja todennäköisesti Kola oppisi sen ainakin jollain tasolla ihan hetkessä. Täytyypä pohtia asiaa.

(Kahden viiden minuutin treenipätkän jälkeen piski nukkuu jaloissani ihan raatona. Jesh!)