Ulkona on sellainen sää, ettei tee mieli mennä. Käytiin kyllä Kolan kanssa testaamassa, minkälaista on kulkea tuulenpuuskissa ja vaakasuoraan tulevassa lumituiskussa Leppävaaran uimahallin laajoilla nurmikentillä.
Ja koska sää on mitä on, pitää piskiä aktivoida edes jotenkin. Naks naks naks. Kyllä juu. Kola on jälleen ihan lieskoissa, kun kaivan jauhelihaa lautasella ja naksuttimen käteeni. Kertailtiin ensin nenän nuolaisemista ja se kävikin jo ihan kuin vanhalta tekijältä. Koska siinä ei ollut enää haastetta kummallekaan, aloin kehitellä keinoa saada Kolan koskettamaan nenällään nenääni. Ensin tuntui hankalalta saada Kola keksimään, että sen pitäisi tulla minua lähelle, koska pelkkä katsekontaktin ottamisesta naksauttaminen ei johtanut mihinkään. Katsekontakti kun on jo itsessään "temppu". Onneksi Kola jossain vaiheessa otti minua kohti pienen askelen, josta pääsin sitä palkitsemaan. Ja äkkiäkös Kola sitten tajusi, että kannattaa hakeutua ihan kasvojeni lähelle. Hetken päästä se jo tuuppasikin nenällään nenääni. Lopulta naksautin vasta, kun se nuolaisi nenääni. Ilkeä ihminen, pakottaa pussaan-ketä-tahansa-muuta-paitsi-emäntääni -koirani pussaamaan nenääni. Nyahahah. >:)
Jospa seuraavaksi opettaisi sen koskemaan korvaani. Ja sitten pitäisi hankkia se kosketusalusta.
2 kommenttia:
Kola-rukan naama on aika hurjan näköinen lumikuorrutettuna. Järkyttävä vaakasuora lumisade täälläkin tuivertaa.
Iltalenkillä toinen silmä muurautui kokonaan kiinni, kun karvat jäätyivät. Mutta Kola kyllä tykkäsi lumesta ja omistajan kauhistellessa makasi paljas masu luminietoksia vasten ja jyrsi jäistä keppiä
Lähetä kommentti