Perjantaina agility meni toisaalta ihan reisille, mutta toisaalta paremmin kuin aiemmin.
Ensimmäisenä palauteltiin mieleen pussin suorittamista. Se sujuikin oikein mallikkaasti. Myös kepit sujuivat hienosti, kun harjoiteltiin ihan omatoimisesti niitä kentän sivulla.
Keinun harjoittelu on vielä ihan alkutekijöissään - siis myös ohjaajalla. En muista antaa pysäytyskäskyä kontaktipinnalla ja muutenkin olen ihan pihalla koko keinusta. Harjoitusta, harjoitusta ja harjoitusta, siis.
Tämän jälkeen alettiin harjoitella lyhyttä rataa, jossa oli tarkoitus ottaa koira haltuun ja ohjata se pois pitkältä estesuoralta putkeen. Kola pompahteli vähän mihin sattuu. Teimme lopulta niin, että siinä vaiheessa, kun Kola alkoi haahuilla epämääräisesti eikä suostunut tulemaan luokse, lopetettiin rata aina siihen. En siis alkanut pelleillä Kolan mielen mukaan. Vein Kolan kentän ulkopuolelle, leikitin ja tehtiin muita kivoja temppuja. "Peukalo!/Pikkurilli!" on Kolasta nähtävästi ihan supertemppu. Se arvuuttelee aina pikkurillin ja peukalon välillä ja koittaa arvata jo etukäteen, kumpaa sormea meinaan pyytää. Se näyttäisi rentouttavan piskiä hienosti. Kuten myös muut pikkutemput. Lopulta sain kuin sainkin Kolan menemään ohjauksessani radan läpi ja lopetin treenit onnistumiseen. (Ei se ulkopuolisesta kyllä onnistumiselta voinut näyttää, mutta oli se! ;)
----
Tänään oli treenit Koirakoulu Kompassissa. Harjoiteltiin hyppy-putki-hyppy -esteillä valssausta ja koiran ohjaamista. Kola oli ihan kuin eri koira. Olin taas aloittanut kivoilla pikkutempuilla ja tokoilulla. Kola toimi oikeastaan tosi hienosti nimenomaan MINUN kanssani. Sen omatoimiset esteiden suorittamiset olivat todella vähissä! Ja siinä vaiheessa, kun Kola alkoi jälleen sekoilla radalla omiaan eikä suostunut tulemaan luokse (...vaan tökötti lehmänä keskellä kenttää ja näytti märehtivän...) sain vinkin ohjata Kolan ensimmäisenä olevaan putkeen kaulapannasta. Ja sehän toimi. Kola ei enää ihmetellyt alkua vaan tuli kiltisti luokse ja tiesi kaulapannasta tehdyn ohjauksen avulla tosi selkeästi, että mihin tässä ollaan menossa. Ja kun päästiin radalle tällä keinoin, ei radan suorittamisessa ollutkaan enää mitään ongelmia - PAITSI OHJAAJALLA. >:| Hemmetti. Meinasin rypäistä. Kaadoin esteitä. Jarrutin liian aikaisin ja kehoni jarruliike sai Kolankin pysähtymään putken suulle. Valssasin niin, että unohdin taas olla jarruttamatta. Unohdin valssata. Jne jne jne...
Mutta silti! Kola noudatti ohjaustani ja meni täysillä.
Kola meni jopa niin täysillä ja irtosi minusta niin tehokkaasti, että pääsin harjoittelemaan myös TÄS TÄS TÄS TÄS! -ohjausta. Eli koska Kolan vauhti putkesta hypylle oli niin kova eikä se jäänyt minua odottamaan, jouduin ottamaan sen "käteen" ennen hyppyä. Omatoimisuutta, sitäpä sitä. Tunnistan koirastani tuon piirteen hyvin. Ohjaaja sanoi, että minulla on käsissäni koira, jonka ohjaaminen tulevaisuudessa tulee vaatimaan TO-DEL-LA selkeitä ja teräviä mutta silti pehmeitä ja innostavia (adjektiivilista vain jatkui ja jatkui...) käskyjä omatoimisuudesta, nopeudesta ja irtoavuudesta johtuen. "Eli sun pitää paitsi juosta, jarruttaa, kiihdyttää, jarruttaa, kiihdyttää, mutkitella ja huutaa, niin sun pitää huutaa todella täsmällisesti. Se lisää haasteen määrää!" JEsh. Hiki otsalta valuen kuuntelin. Jaa että kunnon pitäisi riittää vielä johonkin tätäkin fyysisesti rasittavampaan? Edessä on siis todella hikiset ajat.
Mutta mikä parasta, perjantaista ja tästä päivästä jäi omistajalle hyvä maku suuhun! Ja koirakin nukkuu ihan raatona sohvan vieressä.
Ensimmäisenä palauteltiin mieleen pussin suorittamista. Se sujuikin oikein mallikkaasti. Myös kepit sujuivat hienosti, kun harjoiteltiin ihan omatoimisesti niitä kentän sivulla.
Keinun harjoittelu on vielä ihan alkutekijöissään - siis myös ohjaajalla. En muista antaa pysäytyskäskyä kontaktipinnalla ja muutenkin olen ihan pihalla koko keinusta. Harjoitusta, harjoitusta ja harjoitusta, siis.
Tämän jälkeen alettiin harjoitella lyhyttä rataa, jossa oli tarkoitus ottaa koira haltuun ja ohjata se pois pitkältä estesuoralta putkeen. Kola pompahteli vähän mihin sattuu. Teimme lopulta niin, että siinä vaiheessa, kun Kola alkoi haahuilla epämääräisesti eikä suostunut tulemaan luokse, lopetettiin rata aina siihen. En siis alkanut pelleillä Kolan mielen mukaan. Vein Kolan kentän ulkopuolelle, leikitin ja tehtiin muita kivoja temppuja. "Peukalo!/Pikkurilli!" on Kolasta nähtävästi ihan supertemppu. Se arvuuttelee aina pikkurillin ja peukalon välillä ja koittaa arvata jo etukäteen, kumpaa sormea meinaan pyytää. Se näyttäisi rentouttavan piskiä hienosti. Kuten myös muut pikkutemput. Lopulta sain kuin sainkin Kolan menemään ohjauksessani radan läpi ja lopetin treenit onnistumiseen. (Ei se ulkopuolisesta kyllä onnistumiselta voinut näyttää, mutta oli se! ;)
----
Tänään oli treenit Koirakoulu Kompassissa. Harjoiteltiin hyppy-putki-hyppy -esteillä valssausta ja koiran ohjaamista. Kola oli ihan kuin eri koira. Olin taas aloittanut kivoilla pikkutempuilla ja tokoilulla. Kola toimi oikeastaan tosi hienosti nimenomaan MINUN kanssani. Sen omatoimiset esteiden suorittamiset olivat todella vähissä! Ja siinä vaiheessa, kun Kola alkoi jälleen sekoilla radalla omiaan eikä suostunut tulemaan luokse (...vaan tökötti lehmänä keskellä kenttää ja näytti märehtivän...) sain vinkin ohjata Kolan ensimmäisenä olevaan putkeen kaulapannasta. Ja sehän toimi. Kola ei enää ihmetellyt alkua vaan tuli kiltisti luokse ja tiesi kaulapannasta tehdyn ohjauksen avulla tosi selkeästi, että mihin tässä ollaan menossa. Ja kun päästiin radalle tällä keinoin, ei radan suorittamisessa ollutkaan enää mitään ongelmia - PAITSI OHJAAJALLA. >:| Hemmetti. Meinasin rypäistä. Kaadoin esteitä. Jarrutin liian aikaisin ja kehoni jarruliike sai Kolankin pysähtymään putken suulle. Valssasin niin, että unohdin taas olla jarruttamatta. Unohdin valssata. Jne jne jne...
Mutta silti! Kola noudatti ohjaustani ja meni täysillä.
Kola meni jopa niin täysillä ja irtosi minusta niin tehokkaasti, että pääsin harjoittelemaan myös TÄS TÄS TÄS TÄS! -ohjausta. Eli koska Kolan vauhti putkesta hypylle oli niin kova eikä se jäänyt minua odottamaan, jouduin ottamaan sen "käteen" ennen hyppyä. Omatoimisuutta, sitäpä sitä. Tunnistan koirastani tuon piirteen hyvin. Ohjaaja sanoi, että minulla on käsissäni koira, jonka ohjaaminen tulevaisuudessa tulee vaatimaan TO-DEL-LA selkeitä ja teräviä mutta silti pehmeitä ja innostavia (adjektiivilista vain jatkui ja jatkui...) käskyjä omatoimisuudesta, nopeudesta ja irtoavuudesta johtuen. "Eli sun pitää paitsi juosta, jarruttaa, kiihdyttää, jarruttaa, kiihdyttää, mutkitella ja huutaa, niin sun pitää huutaa todella täsmällisesti. Se lisää haasteen määrää!" JEsh. Hiki otsalta valuen kuuntelin. Jaa että kunnon pitäisi riittää vielä johonkin tätäkin fyysisesti rasittavampaan? Edessä on siis todella hikiset ajat.
Mutta mikä parasta, perjantaista ja tästä päivästä jäi omistajalle hyvä maku suuhun! Ja koirakin nukkuu ihan raatona sohvan vieressä.
3 kommenttia:
Hitsinvitsi, mäkin haluun ratoja treenailemaan! :) Me vasta opetellaan kontaktipintaa ja yksittäisiä esteitä.
Kivaa, että sait hyvän mielen agilitytreenien jälkeen. :)
Mä luulen, että joudutaan jossain vaiheessa ottamaan vielä takapakkia niiden kontaktien kanssa, kun ne on Kolalle ja minulle vielä ihan vieraita. Eli aloitettiin siellä alkeisryhmässä jotenkin erilaisesta lähtökohdasta eikä kontakteihin kiinnitetty huomiota.
Toisaalta ollaan myös hyvin vähän tehty vielä mitään ratoja, joihin kuuluisi kontaktiesteitä, joten ehditään kyllä varmasti harjoittelemaan.. Luulen, että puuhun voi kiivetä tässä tapauksessa myös takapuoli edellä ja opetella ensin ratoja ilman kontaktia ja sitten vasta yksittäisiä esteitä ja sitä kautta kontaktia. Tai sitten olen ihan väärässä ;) No, nähtäväksi jää.
Minä haluun kyllä kans johki pentuagiin mennä! Lucan veli Turuust käy pentuagilityssä ja se on kuulemma hurrrrrrjan hauskaa.
Kuulostaa kyllä tosi hienolta tuo teidän homma Kolan kanssa... Tekemisen meiningiltä!
Lähetä kommentti