On se kumma. En keksi, mikä agilityssä mättää. Miten hemmetissä tuosta koirasta kuoriutuu kentällä sellainen arkajalka, mikä siitä nyt näyttäisi kuoriutuvan.
Ja miksikö ihmettely?
Koska tänään jälleen kerran Kola toimi tokoharkoissa kuin mikäkin. "Sivulle." Ja hop, siinä sivullahan se on. "Ssssivulle!" Ja siinä se seuraa ihan oikeassa asennossa hienosti silmiin katsoen ilman namin apua häntä pystyssä vaikka kuinka pitkästi. Tulee liki käskystä. Menee maahan käskystä. On koko ajan kuulolla, vaikka lähellä häärii muita koiria ja Kola on irti hihnasta. Häntä pystyssä koko ajan ja valmiina tekemään mitä tahansa yhdessä. Ei tarvitse suostutella pätkääkään, kun äijä on intoa täynnä puuhaamassa.
No ok, ensin piti vähän kiroilla, kun jengi kävi kopeloimassa munaskuja ja muuta, mutta treenien lopuksi Katja sai ihan rauhassa sorkkia sinne haaruksiinkin eikä Kolan tarvinnut edes vaivihkaa sanoa perkeleitä.
Joku siinä agilityssä nyt on. Syy on varmaankin minussa. Tai siis onkin, koska Kolahan ON yhteistyöhaluinen ja -kykyinen koira. Olen varmasti jotenkin todella jännittynyt. Ja Kola ei saa tarpeeksi positiivista palautetta. Nnnngh. Tuntuu ihan siltä, että ratkaisun avaimet ovat ulottuvillani, mutten vaan pimeässä tajua husia käsillä oikeaan osoitteeseen napatakseni avainnippua. Mitä ihmettä minä teen väärin ja miten ihmeessä minut voisi korjata?
Ja miksikö ihmettely?
Koska tänään jälleen kerran Kola toimi tokoharkoissa kuin mikäkin. "Sivulle." Ja hop, siinä sivullahan se on. "Ssssivulle!" Ja siinä se seuraa ihan oikeassa asennossa hienosti silmiin katsoen ilman namin apua häntä pystyssä vaikka kuinka pitkästi. Tulee liki käskystä. Menee maahan käskystä. On koko ajan kuulolla, vaikka lähellä häärii muita koiria ja Kola on irti hihnasta. Häntä pystyssä koko ajan ja valmiina tekemään mitä tahansa yhdessä. Ei tarvitse suostutella pätkääkään, kun äijä on intoa täynnä puuhaamassa.
No ok, ensin piti vähän kiroilla, kun jengi kävi kopeloimassa munaskuja ja muuta, mutta treenien lopuksi Katja sai ihan rauhassa sorkkia sinne haaruksiinkin eikä Kolan tarvinnut edes vaivihkaa sanoa perkeleitä.
Joku siinä agilityssä nyt on. Syy on varmaankin minussa. Tai siis onkin, koska Kolahan ON yhteistyöhaluinen ja -kykyinen koira. Olen varmasti jotenkin todella jännittynyt. Ja Kola ei saa tarpeeksi positiivista palautetta. Nnnngh. Tuntuu ihan siltä, että ratkaisun avaimet ovat ulottuvillani, mutten vaan pimeässä tajua husia käsillä oikeaan osoitteeseen napatakseni avainnippua. Mitä ihmettä minä teen väärin ja miten ihmeessä minut voisi korjata?
3 kommenttia:
Eihän vain olisi mitenkään mahdollista, että Kola olisi jostain kipeä? Olisiko käynti hierojalla tai eläinlääkärillä paikallaan? Tietysti se jännittäminen on todennäköisempi syy, mutta tuli sattuneesta syystä tuo kipuilukin mieleen...
Vaikea kuvitella, että tuo olisi kipeä, kun kuitenkin tuolla metsässä painelee kallioita ja muita ihan hirveällä kyydillä.. Ja hypyt on vielä kovin matalia. Mutta täytyy seurailla.
Eipähän se Vanttukaan kipujaan osoittanut kuin parissa hassussa tilanteessa, lenkillä ja treeneissä ei huomannut mitään kun oli vauhti päällä. Mutta toivotaan nyt kuitenkin, että Kolan kohdalla olisi kyseessä vain jännittäminen tms. :)
Lähetä kommentti