Tänään pääsin taas jälleen kerran todistamaan aitiopaikalta, miten tehokkaasti Kola hyödyntää tilanteen, jos sille antaa mahdollisuuden tilannetta hyödyntää.
Aloitin lauantaiaamun kunniaksi siivousurakan. Nostelin tavaroita syrjään ja lopulta kaivoin esille imurin. Kolan silmissä syttyi lamppu. Se tuijotteli imuria syyttävästi ja kierteli ja kaarteli minua ja imuria. Kun käännyin pistämään johtoa seinään, Kola ehti ensimmäisen kerran iskeä hampaansa imurin letkuun. Käskemällä sain Kolan lopettamaan puuhan, mutta kuten tavallista, imurin päälle laittaminen ja imurin siirtely letkusta vetämällä sai toiminnan taas jatkumaan. Olen pohtinut tätä imuriasiaa ennenkin ja yleensä Matti ottaa Kolan haltuunsa, kun imuroin. Nyt Matti ei kuitenkaan ollut Kolaa hoivailemassa, joten ajattelin lähestyä asiaa pehmeästi. Istuin lattialle imurin viereen ja Kola tuli viereen seisomaan. Se ei selvästikään pelkää imuria, mutta inhoaa sitä.
Hyvä. Kola seisoi ihan rauhassa päällä olevan imurin vieressä eikä edes yrittänyt järsiä letkua tai haukkua imurille. Istuskelimme siinä muutaman minuutin ajan. Koskin imuria ja näytin rauhalliselta. Kehuin Kolaa, kun sekin oli ihan rauhallinen imurin vieressä.. Sitten tuumasta toimeen ja imurointi taas alulle. Ehkä viisi sekuntia Kola pysyi rauhassa ja sitten se pompahti taas letkun kimppuun ja pomppi minun ja imurin ympärillä. Siihen päättyi minun pinnani. "JA NYT RIITTI. E I P U R E S I T Ä P E R H A N A. >:|"
Kolan ilme suorastaan loisti seuraavaa sanomaa: "Voi pylly. Siihen loppui se leikki."
Kola tallusteli ryytyneenä olohuoneeseen ja kävi nukkumaan. Pari seuraavaa tuntia imuri hurisi ja siirtelin sitä ihan Kolan läheltä sinne tänne. (Joo, meillä oli aika sotkuista.) Kola kuljeskeli minun ja imurin perässä huoneesta toiseen, mutta ei enää hyökkinyt imurin kimppuun vaan huokaisten kävi lepäilemään eikä ainakaan minun silmiini näkyvästi tarkkaillut imuria erityisesti.
Kola aivan selvästi siis vei imurin kanssa pelleilemisen juuri niin pitkälle kuin minä annoin sen viedä. Jos olisin jatkanut pehmeää "kato tää on ihan kiva imuri ai ai" -linjaa, ei Kola todennäköisesti olisi missään vaiheessa rauhoittunut, sillä kyseessä oli ihan selvästi huvittava, palkitseva ja jännittävä leikki kovaa ääntä pitävän vehkeen kanssa.
Joskus melkein kaksi vuotta sitten kävin Kolan kanssa ensimmäisillä rokotuksilla läheisellä eläinlääkäriasemalla. Mieleen jäi hyvin, miten Kolan rokottanut eläinlääkäritäti totesi, että "Useat ihmiset noudattaa pehmeää linjaa koiriensa kanssa. Ja joillekin koirille se sopiikin. Mutta. Älä sinä tee sitä virhettä oman koirasi kanssa. Tämä koira tarvitsee tiukan otteen." Ja yhä edelleen olen kyseisen naisen kanssa täydellisen samaa mieltä. Ihan turhaan käytin lällyttämiseen aikaa imurin suhteen. Jos olisin ollut järkevä, olisi alun alkaenkin vain kieltänyt koko leikin.
...Ja taas tämä koiran omistaja on yhtä asiaa viisaampi..
ps. En takuulla hallitse pehmeiden metodien käyttöä juuri lainkaan enkä näin ollen osaa sanoa, oliko tuo imurin vieressä istuskelu ja rauhallisen Kolan palkitseminen oikein toimittu. Todennäköisesti ei - tai ainakin se luultavasti oli puutteellisesti toteutettu. Mutta silti uskallan väittää, että tilanteen ratkaisin selkeällä kiellolla traumatisoimatta Kolaa tai rikkomatta sen psyykettä. ;) (Tai ainakin selkeän kiellon/rangaistuksen jälkeen Kola näytti imurivälikohtauksen jälkeen ennemminkin rentoutuneelta kuin stressaantuneelta.) Palkkioiden ja rangaistusten avulla asetetut selkeät pelisäännöt ja tiukat rajat sopivat sekä minulle että Kolalle.
Aloitin lauantaiaamun kunniaksi siivousurakan. Nostelin tavaroita syrjään ja lopulta kaivoin esille imurin. Kolan silmissä syttyi lamppu. Se tuijotteli imuria syyttävästi ja kierteli ja kaarteli minua ja imuria. Kun käännyin pistämään johtoa seinään, Kola ehti ensimmäisen kerran iskeä hampaansa imurin letkuun. Käskemällä sain Kolan lopettamaan puuhan, mutta kuten tavallista, imurin päälle laittaminen ja imurin siirtely letkusta vetämällä sai toiminnan taas jatkumaan. Olen pohtinut tätä imuriasiaa ennenkin ja yleensä Matti ottaa Kolan haltuunsa, kun imuroin. Nyt Matti ei kuitenkaan ollut Kolaa hoivailemassa, joten ajattelin lähestyä asiaa pehmeästi. Istuin lattialle imurin viereen ja Kola tuli viereen seisomaan. Se ei selvästikään pelkää imuria, mutta inhoaa sitä.
Hyvä. Kola seisoi ihan rauhassa päällä olevan imurin vieressä eikä edes yrittänyt järsiä letkua tai haukkua imurille. Istuskelimme siinä muutaman minuutin ajan. Koskin imuria ja näytin rauhalliselta. Kehuin Kolaa, kun sekin oli ihan rauhallinen imurin vieressä.. Sitten tuumasta toimeen ja imurointi taas alulle. Ehkä viisi sekuntia Kola pysyi rauhassa ja sitten se pompahti taas letkun kimppuun ja pomppi minun ja imurin ympärillä. Siihen päättyi minun pinnani. "JA NYT RIITTI. E I P U R E S I T Ä P E R H A N A. >:|"
Kolan ilme suorastaan loisti seuraavaa sanomaa: "Voi pylly. Siihen loppui se leikki."
Kola tallusteli ryytyneenä olohuoneeseen ja kävi nukkumaan. Pari seuraavaa tuntia imuri hurisi ja siirtelin sitä ihan Kolan läheltä sinne tänne. (Joo, meillä oli aika sotkuista.) Kola kuljeskeli minun ja imurin perässä huoneesta toiseen, mutta ei enää hyökkinyt imurin kimppuun vaan huokaisten kävi lepäilemään eikä ainakaan minun silmiini näkyvästi tarkkaillut imuria erityisesti.
Kola aivan selvästi siis vei imurin kanssa pelleilemisen juuri niin pitkälle kuin minä annoin sen viedä. Jos olisin jatkanut pehmeää "kato tää on ihan kiva imuri ai ai" -linjaa, ei Kola todennäköisesti olisi missään vaiheessa rauhoittunut, sillä kyseessä oli ihan selvästi huvittava, palkitseva ja jännittävä leikki kovaa ääntä pitävän vehkeen kanssa.
Joskus melkein kaksi vuotta sitten kävin Kolan kanssa ensimmäisillä rokotuksilla läheisellä eläinlääkäriasemalla. Mieleen jäi hyvin, miten Kolan rokottanut eläinlääkäritäti totesi, että "Useat ihmiset noudattaa pehmeää linjaa koiriensa kanssa. Ja joillekin koirille se sopiikin. Mutta. Älä sinä tee sitä virhettä oman koirasi kanssa. Tämä koira tarvitsee tiukan otteen." Ja yhä edelleen olen kyseisen naisen kanssa täydellisen samaa mieltä. Ihan turhaan käytin lällyttämiseen aikaa imurin suhteen. Jos olisin ollut järkevä, olisi alun alkaenkin vain kieltänyt koko leikin.
...Ja taas tämä koiran omistaja on yhtä asiaa viisaampi..
ps. En takuulla hallitse pehmeiden metodien käyttöä juuri lainkaan enkä näin ollen osaa sanoa, oliko tuo imurin vieressä istuskelu ja rauhallisen Kolan palkitseminen oikein toimittu. Todennäköisesti ei - tai ainakin se luultavasti oli puutteellisesti toteutettu. Mutta silti uskallan väittää, että tilanteen ratkaisin selkeällä kiellolla traumatisoimatta Kolaa tai rikkomatta sen psyykettä. ;) (Tai ainakin selkeän kiellon/rangaistuksen jälkeen Kola näytti imurivälikohtauksen jälkeen ennemminkin rentoutuneelta kuin stressaantuneelta.) Palkkioiden ja rangaistusten avulla asetetut selkeät pelisäännöt ja tiukat rajat sopivat sekä minulle että Kolalle.
1 kommentti:
Meillä on myös havaittu parhaaksi perronkasvatuskeinoksi yhdistelmä "tiukka kielto ja vuolaat kehut". :) Imuria Lillis on vahtinut sen jälkeen, kun se melkein söi hänen rakkaan riepupyyhkeensä. Emäntä on kieltänyt imurin höykyttämisen, mutta imuria pitää tulla varmuuden vuoksi tuijottamaan lähempää, silloin kun se suhisee läheltä hänen korkeutensa tärkeimpiä leluja. Ja meillä voisi tuo imuri suhista useamminkin... :)
Lähetä kommentti