sienestyksen kotiläksyharjoituksia, osa 3

Niitylle taas harjoittelemaan.

Mukana oli myös kamera, mutta kädet eivät kertakaikkisesti riittäneet kuvaamiseen.

Hauska huomata, miten sikin sokin sekaisin olevat asiat yhdistyvät ja järjestyvät Kolan aivoissa. Viikon sisällä olen siis yrittänyt yhdistää Kolan aivoissa sienen hajun ja maahan menemisen. Tämä näin tiivistettynä. Mitä reittiä Kola on asian työstänyt? Minäpä kerron.

Ensin Kola yhdisti aivoissaan sienen hajun ja sen luokse hakeutumisen. Siitä saa palkan. Sitten rupesin sekoittamaan pakkaa maahan menolla. Ja tokihan uusien yhteyksien muodostuminen tekee pieniä kaarroksia ja kierroksia ennen kuin päätyy siihen, mihin pitikin. Kola tosiaankin oppi jo parilla kerralla, että maahan kannattaa mennä. MUTTA. Oppimisketju teki oikopolun ja unohti sienen hajun. Voi vitsi miten mielenkiintoista! :D

Kola toimi tänään siis aluksi seuraavalla tavalla. Annoin Kolalle käskyn "suppis!" Kola tallustelee iloisesti luokseni (istuin maassa), etsii namikäteni - ja menee maahan. :D Huikeaa. Se tarjosi maahan menoa, vaikka siirtelin kättäni minne. Onneksi Kola on kuitenkin oppinut jotain naksutteluistamme. Se on oppinut, että jos jostain jutusta ei tule naksua, vaikka miten yrittäisi, kannattaa tehdä jotain muuta. Jostain muusta voi tulla naksu. Ohjasin Kolaa namittomalla kädellä lähelle purkkia ja uusi käsky. "Suppis!" Kola menee purkille ja ohjaan sen kädellä maahan. Jesh.

Siirrän purkkia ja sama uudestaan. "Suppis!" Kola ei etsi enää namikättäni, vaan hakeutuu purkille. Ohjaan kädellä maahan. Palkka.

Siirrän purkkia. Kola menee purkin luo. Odotan hetken. Ja niin se oppimisoikopolku kääntyi ihan oikeaksi reitiksi. Kola meni maahan! Ilman käsiapua. Siirrän purkkia vielä pari kertaa. Käsiapua ei enää tarvita. Huikeaa. Kerrassaan huikeaa.

Leikitään vielä hetki frisbeellä palkaksi hyvästä työstä ja lähdetään kotiin.