tikotoko

On erittäin palkitsevaa työskennellä Kolan kanssa tokokentällä. Ollaan pidetty syystä tai toisesta nyt pari viikkoa (tai pidempäänkin?) taukoa tokotreeneistä enkä ole tokoillut oikeastaan edes lenkeillä.

Ja mitä tapahtuu, kun lyhyen tauon jälkeen mennään Roosan, Mindyn ja Devin kanssa treenaamaan? Kola puh-kuu intoa. Siis kirjaimellisesti. Se puhkuu ja puhisee, haukkuu ja pomppii. Ja tekee kaiken ylitarkasti. Niinpä menee sähläämiseksi. Mutta en osaa olla pahoillani. On ihanaa nähdä, miten kovasti Kola tykkää kanssani työskentelemisestä.

Tuli puhetta siitä, että miten olen saanut Kolaan tuollaista potkua. En vain tiedä. Tauko on tehnyt osansa, todellakin. Nyt pitäisi vaan saada lisää uusia haasteita ja niitä varmasti tuleekin eteen, kun ensi viikolla aloitetaan Espoon Koirakerhon tokotreeniriveissä. Odotan tulevalta kurssilta paljon. Toivon, että saisin uutta näkökulmaa tekemiseen ja erityisesti noutoon ideoita. Eilen ja tänään ollaan treenattu noutokapulan kuljettamista ja saankin Kolan jo kapula suussaan tulemaan sivulleni seisomaan. Edistystä, siis. Mutta miten pääsee eroon kapulan pureskelemisesta ja miten jatkan liikkeen niin, että Kola pitää kapulaa suussaan paikallaan ollessaankin yli puoli sekuntia. Kysymyksiä ja haasteita riittää. Toisaalta riittää myös intoa ja mielenkiintoa ryhtyä painimaan näiden pulmien kanssa. Oikeastaan odotankin jo uusien haasteiden saamista. ALO-liikkeiden hinkkaaminen ei jotenkin tunnu enää kovinkaan motivoivalta, vaikka perustyötä ja seuraamisen tarkkuuden harjoittelua käännöksineen ja oikeine paikkoineen voisikin hinkata vaikka loputtomiin.