maanantai 22. kesäkuuta 2009
keskiviikko 17. kesäkuuta 2009
lauma k&r&r
Kola on kyllä hassu otus. Toisaalta se on kauhean kovis ja pahis, mutta sitten toisaalta se on ihan pehmo ja taipuu tahtoon.
Ronja ja Remu ovat päiväseltään kyläilemässä täällä Kolan valtakunnassa. Kola on erittäin kohtelias ja korrekti isäntä. Ensin se yritti saada pariskuntaa R leikkimään, mutta rouva R oli hieman kauhuissaan, kun oma mamma meni ja jätti ja herra R puolestaan ei muutaman loikan ja pienien painiotteiden jälkeen sitten kuitenkaan ryhtynyt leikkimään. Niinpä Kola totesi, että nuo vieraat eivät siis kaipaa viihdykettä ja seuraneitiä. Pistänpä pötkölleen.
Hetken kuluttua koko lauma nukkui nätisti päiväunia.
Kola antaa Ronjan ja Remun koskea leluihinsa ja käydä juomakupilla. Se ei haasta eikä vahdi. Välillä se yrittää asettua leikkiasentoon ja tuijotella sen näköisenä R-pariskuntaa, että "KAMOON MULLA ON KERRANKIN VIERAITA TEHKÄÄ JOTAIN VIIHDYTTÄKÄÄ MUA!"
On enemmän kuin suloista nähdä, miten tyytyväisenä Kola seurailee koiraelämää ympärillään. Jotenkin tästä tulee sellainen olo, että Kola ottaisi oikein mielellään laumaansa uuden pentujäsenen vastaan ja nauttisi vakituisesta koiraseurasta.. huoh.. ;)
Lenkillä sitä vastoin Kola on ihan rikki r-pariskunnan kanssa. Ronja ja Remu selvästi osaavat parihihnakävelyn taidon. Kola ei osaa. Sitä ällöttää, kun nahkahihnat hivelevät pyllyä ja takajalkoja. Sitä ÄLLÖTTÄÄ, kun lenkki pysähtelee Kolasta riippumattomista syistä. Sitä inhottaa, kun se ei pääse haistelemaan niitä hajuja joita se haluaa, vaan sen pitää mennä lauman mukana. Ihan selvästi. Se näyttää synkältä ja raahustaa vieressäni ja yrittää väistellä hihnojen pyllykosketuksia. Rassu. :D
Ronja ja Remu ovat kotiutuneet nopeasti. Remu nyt oli kuin kotonaan heti alusta alkaen, mutta Ronjaa vähän jännitti. Muutamassa minuutissa sekin rentoutui ja kävi pussailemassa Mattia ihan kuin Matti olisi jo ihan tuttu ihminen. :) (:
On noi otukset hassuja. Olen hihitellyt ja valokuvannut, valokuvannut ja hihitellyt. Kuvia karvakorvista pistän huomenna, kun saan kortinlukijan taas käsiini.
Ronja ja Remu ovat päiväseltään kyläilemässä täällä Kolan valtakunnassa. Kola on erittäin kohtelias ja korrekti isäntä. Ensin se yritti saada pariskuntaa R leikkimään, mutta rouva R oli hieman kauhuissaan, kun oma mamma meni ja jätti ja herra R puolestaan ei muutaman loikan ja pienien painiotteiden jälkeen sitten kuitenkaan ryhtynyt leikkimään. Niinpä Kola totesi, että nuo vieraat eivät siis kaipaa viihdykettä ja seuraneitiä. Pistänpä pötkölleen.
Hetken kuluttua koko lauma nukkui nätisti päiväunia.
Kola antaa Ronjan ja Remun koskea leluihinsa ja käydä juomakupilla. Se ei haasta eikä vahdi. Välillä se yrittää asettua leikkiasentoon ja tuijotella sen näköisenä R-pariskuntaa, että "KAMOON MULLA ON KERRANKIN VIERAITA TEHKÄÄ JOTAIN VIIHDYTTÄKÄÄ MUA!"
On enemmän kuin suloista nähdä, miten tyytyväisenä Kola seurailee koiraelämää ympärillään. Jotenkin tästä tulee sellainen olo, että Kola ottaisi oikein mielellään laumaansa uuden pentujäsenen vastaan ja nauttisi vakituisesta koiraseurasta.. huoh.. ;)
Lenkillä sitä vastoin Kola on ihan rikki r-pariskunnan kanssa. Ronja ja Remu selvästi osaavat parihihnakävelyn taidon. Kola ei osaa. Sitä ällöttää, kun nahkahihnat hivelevät pyllyä ja takajalkoja. Sitä ÄLLÖTTÄÄ, kun lenkki pysähtelee Kolasta riippumattomista syistä. Sitä inhottaa, kun se ei pääse haistelemaan niitä hajuja joita se haluaa, vaan sen pitää mennä lauman mukana. Ihan selvästi. Se näyttää synkältä ja raahustaa vieressäni ja yrittää väistellä hihnojen pyllykosketuksia. Rassu. :D
Ronja ja Remu ovat kotiutuneet nopeasti. Remu nyt oli kuin kotonaan heti alusta alkaen, mutta Ronjaa vähän jännitti. Muutamassa minuutissa sekin rentoutui ja kävi pussailemassa Mattia ihan kuin Matti olisi jo ihan tuttu ihminen. :) (:
On noi otukset hassuja. Olen hihitellyt ja valokuvannut, valokuvannut ja hihitellyt. Kuvia karvakorvista pistän huomenna, kun saan kortinlukijan taas käsiini.
maanantai 15. kesäkuuta 2009
tuo!
Kolalla ei ole synnynnäistä intoa kantaa ihmisille tavaroita. Se hakee palloa ja keppiä ihan mielettömällä innolla ja jaksaisi sitä hamaan maailman tappiin asti.
Mutta Kola ei tuo. Ei kertakaikkiaan millään vapaaehtoisesti. Saan sen periaatteessa "pakottamalla" tuomaan tavaroita lähelle. Ensin "pakottaminen" tapahtui tiukalla käskyllä eli kun Kolalla on esim. keppi suussaan, käsken sen luokse. Yleensä Kola reagoi tähän käskyyn viivyttelemällä ja/tai pudottamalla kantamansa tavaran suustaan ja tulemalla vasta sitten luokse. Eli se ei todellakaan ole tuonut keppiä vapaaehtoisesti vaan käskyllä pakottamalla.
Viime viikkoina pallon ja kepin luokse tuominen on jostain mystisestä syystä parantunut huimasti. (Liekö kyse siitä, että isukki on Lahdessa pihalla omiaan puuhaillessaan ilman käskyjä "pakottanut" Kolan tuomaan heitettävän lelun ihan lähelle, jotta heittäjässä ilmenisi edes joku reaktio? Kauas jätetty lelu on nimittäin jäänyt heittäjältä tahattomasti huomaamatta ja palkkaheitto saamatta. On ollut pakko viedä lelu lähelle.)
Kuitenkin lelujen tuominen onnistuu vasta monien yritysten jälkeen. Kola tuo siis lelun aina niin kauas kuin mahdollista. Olen jättänyt lelun poimimatta, kun se on jätetty liian kauas, joten muutaman yrityksen jälkeen Kola onnistuu tuomaan lelun metrin säteelle minusta. Ei siis olla lähelläkään mitään tokonoutoja.. *huoh*
------
Sadepäivän kunniaksi kaivoin naftaliineista esille naksuttimen. Kola tarjosi aluksi kaikkea vanhaa. "Nenä?" "Korva?" "Häntä?" (Miten se voikin tarjota häntänsä kosketusta edelleen, kun en ole sitä pyytänyt varmasti yli vuoteen... :D) "Polvi?" "Ankka?" Lopulta Kola haki sen lelun, millä ajattelin naksutella. Hyvin nopeasti Kola nosti lelun suuhunsa, sillä sitähän naksuttimella on melkein aina harjoiteltu. Kola siis nostaa lelun maasta -> puoli sekuntia odottelua -> naks -> lelu putoaa maahan + palkka. Olen siis yrittänyt lähteä liikkeelle siitä, että Kola pitäisi lelua suussaan pidempään kuin tuon puoli sekuntia. Kauhean vaikeaa on ollut. En kai vain jaksa tarpeeksi kärsivällisen hitaasti pidentää lelunpitoaikaa.
Jostain ihmeellisestä oikusta keksin ryhtyä heittämään lelua vähän kauemmas. Kola haki lelun ja tuli se suussaan hakemaan naksahdusta. *naks* -> käsi alle -> lelu on kädessä -> nami suuhun. Muutaman toiston jälkeen vaihdoin lelua palloon. Heitin lelun -> Kola haki -> lelu käteen -> naks.
Hmh. Onko tämä oikeasti näin helppoa? ;) Kun Kola ilmiselvästi pystyy tuomaan leluja ihan perille asti, täytyy ryhtyä vahvistamaan tätä toimintoa. Jos huomenna sattuisi olemaan edes hieman parempi sää, voisin mennä uimahallin nurmikolle naksuttelemaan. Saa nähdä, onko pallon heittäminen ulkona Kolalle itsessään jo niin palkitsevaa, ettei se "tarvitse" naksua ja namia palkaksi. Tästä seuraisi oletettavasti paluu siihen, ettei Kola tuo palloa käteen asti, sillä sehän on pallon suuhun poimiessaan jo saanut palkan.
Olisiko fiksumpaa ryhtyä suoraan harjoittelemaan tuota käteen tuomista pienellä noutokapulalla? Vai onko järkevämpää vahvistaa tuota tavaroiden minulle kantamista ihan millä tahansa lelulla? Vai olisiko fiksumpaa kuitenkin aloittaa siitä, että Kola oppisi pitämään noutokapulaa suussaan yli sen puoli sekuntia?
Kenpä tietäis sen, ken arvaisi huomisen?
Que sera, sera
what ever will be, will be.
The future is not ours to see.
Que sera, sera.
Mutta Kola ei tuo. Ei kertakaikkiaan millään vapaaehtoisesti. Saan sen periaatteessa "pakottamalla" tuomaan tavaroita lähelle. Ensin "pakottaminen" tapahtui tiukalla käskyllä eli kun Kolalla on esim. keppi suussaan, käsken sen luokse. Yleensä Kola reagoi tähän käskyyn viivyttelemällä ja/tai pudottamalla kantamansa tavaran suustaan ja tulemalla vasta sitten luokse. Eli se ei todellakaan ole tuonut keppiä vapaaehtoisesti vaan käskyllä pakottamalla.
Viime viikkoina pallon ja kepin luokse tuominen on jostain mystisestä syystä parantunut huimasti. (Liekö kyse siitä, että isukki on Lahdessa pihalla omiaan puuhaillessaan ilman käskyjä "pakottanut" Kolan tuomaan heitettävän lelun ihan lähelle, jotta heittäjässä ilmenisi edes joku reaktio? Kauas jätetty lelu on nimittäin jäänyt heittäjältä tahattomasti huomaamatta ja palkkaheitto saamatta. On ollut pakko viedä lelu lähelle.)
Kuitenkin lelujen tuominen onnistuu vasta monien yritysten jälkeen. Kola tuo siis lelun aina niin kauas kuin mahdollista. Olen jättänyt lelun poimimatta, kun se on jätetty liian kauas, joten muutaman yrityksen jälkeen Kola onnistuu tuomaan lelun metrin säteelle minusta. Ei siis olla lähelläkään mitään tokonoutoja.. *huoh*
------
Sadepäivän kunniaksi kaivoin naftaliineista esille naksuttimen. Kola tarjosi aluksi kaikkea vanhaa. "Nenä?" "Korva?" "Häntä?" (Miten se voikin tarjota häntänsä kosketusta edelleen, kun en ole sitä pyytänyt varmasti yli vuoteen... :D) "Polvi?" "Ankka?" Lopulta Kola haki sen lelun, millä ajattelin naksutella. Hyvin nopeasti Kola nosti lelun suuhunsa, sillä sitähän naksuttimella on melkein aina harjoiteltu. Kola siis nostaa lelun maasta -> puoli sekuntia odottelua -> naks -> lelu putoaa maahan + palkka. Olen siis yrittänyt lähteä liikkeelle siitä, että Kola pitäisi lelua suussaan pidempään kuin tuon puoli sekuntia. Kauhean vaikeaa on ollut. En kai vain jaksa tarpeeksi kärsivällisen hitaasti pidentää lelunpitoaikaa.
Jostain ihmeellisestä oikusta keksin ryhtyä heittämään lelua vähän kauemmas. Kola haki lelun ja tuli se suussaan hakemaan naksahdusta. *naks* -> käsi alle -> lelu on kädessä -> nami suuhun. Muutaman toiston jälkeen vaihdoin lelua palloon. Heitin lelun -> Kola haki -> lelu käteen -> naks.
Hmh. Onko tämä oikeasti näin helppoa? ;) Kun Kola ilmiselvästi pystyy tuomaan leluja ihan perille asti, täytyy ryhtyä vahvistamaan tätä toimintoa. Jos huomenna sattuisi olemaan edes hieman parempi sää, voisin mennä uimahallin nurmikolle naksuttelemaan. Saa nähdä, onko pallon heittäminen ulkona Kolalle itsessään jo niin palkitsevaa, ettei se "tarvitse" naksua ja namia palkaksi. Tästä seuraisi oletettavasti paluu siihen, ettei Kola tuo palloa käteen asti, sillä sehän on pallon suuhun poimiessaan jo saanut palkan.
Olisiko fiksumpaa ryhtyä suoraan harjoittelemaan tuota käteen tuomista pienellä noutokapulalla? Vai onko järkevämpää vahvistaa tuota tavaroiden minulle kantamista ihan millä tahansa lelulla? Vai olisiko fiksumpaa kuitenkin aloittaa siitä, että Kola oppisi pitämään noutokapulaa suussaan yli sen puoli sekuntia?
Kenpä tietäis sen, ken arvaisi huomisen?
Que sera, sera
what ever will be, will be.
The future is not ours to see.
Que sera, sera.
lauantai 13. kesäkuuta 2009
mahtava valokuvaussää
Aurinko paistaa selän takaa ja käytössä on piiiitkä matala ranta. Mikäpä sen parempaa. Omasta mielestäni näistä kuvista näkee, miten paljon Kola rakastaa palloa ja vettä. Eihän se tietysti mikään naurun asia Kolan mielestä ole, että rakasta palloa viskotaan pitkin ja poikin järven selkää.. :D Vakavalla mielellä pojat, vakavalla mielellä!
perjantai 12. kesäkuuta 2009
Kola opiskelee.
Kotikotona Lahdessa Kolalla olisi käytössään iso omakotitalon piha. Mutta kun se raukka ei ole koskaan oikein harjoittelemalla harjoitellut yksin pihalla olemista. Niinpä Kola lähinnä seurailee ihmisiä ihan kantapäillä.
Tänään Kola omatoimisesti on aloittanut yksin pihalla olon opiskelun. Itse istun olohuoneen sohvalla. Muutaman metrin päässä oleva terassin ovi on auki. Ja Kola istuu terassilla katselemassa elämää! Ainakin kymmenen minuutin ajan ukkeli tähysteli naapureita toimissaan ja välillä sohvalta asti näki, kun karvaturvan kyljet kohoilivat ja posket pullistelivat. Naapurit tekivät ajoittain ilmiselvästi jotain hyvin epäilyttävää. Mutta haukkumaan tuo ei silti alkanut. Kunhan näytti pohtivan ääneen, että "YRITTÄÄKÄÄHÄN EDES KATSAHTAA TÄLLE REVIIRILLE, NIIN TULEE SANOMISTA!" Kukaan ei yrittänyt.
Tänään Kola omatoimisesti on aloittanut yksin pihalla olon opiskelun. Itse istun olohuoneen sohvalla. Muutaman metrin päässä oleva terassin ovi on auki. Ja Kola istuu terassilla katselemassa elämää! Ainakin kymmenen minuutin ajan ukkeli tähysteli naapureita toimissaan ja välillä sohvalta asti näki, kun karvaturvan kyljet kohoilivat ja posket pullistelivat. Naapurit tekivät ajoittain ilmiselvästi jotain hyvin epäilyttävää. Mutta haukkumaan tuo ei silti alkanut. Kunhan näytti pohtivan ääneen, että "YRITTÄÄKÄÄHÄN EDES KATSAHTAA TÄLLE REVIIRILLE, NIIN TULEE SANOMISTA!" Kukaan ei yrittänyt.
"Oon tääl pihal älä silti äiskä katoo sillä aikaa ku vähän tsekkailen elämää jooko."
maanantai 8. kesäkuuta 2009
Luukissa
Minä, Miia, Jaana, Kola, Jassu ja Milka suuntasimme nokkamme kohti Espoon Luukkia. Maanantaina puoliltapäivin oikeastaan kukaan muu ei ollut keksinyt samaa ideaa, joten saatiin kävellä erittäin rauhassa Hauklammen kierros. Matkaa kertyi ehkä viitisen kilometria ja valokuvia noin kuutisensataa.. "Pienen" karsinnan jälkeen tietokoneen kovalevylle jäi talteen noin sata kuvaa.
Tämän hetken kuvahaaste vesikoirafoorumille on vesi, joten yritin räpsiä koirista vetisiä kuvia minkä ikinä kerkisin. Ikävä kyllä harmaahko vesi ja erittäin harmaa Kola ovat toooodella vaikeita kuvattavia.
Kuudestasadasta kuvasta ehkä 10-20 oli onnistunutta ja 4 niistä liittyi tavalla tai toisella veteen.
Hienot neidit tekee kuolaamisenkin kauniisti.
Tämän hetken kuvahaaste vesikoirafoorumille on vesi, joten yritin räpsiä koirista vetisiä kuvia minkä ikinä kerkisin. Ikävä kyllä harmaahko vesi ja erittäin harmaa Kola ovat toooodella vaikeita kuvattavia.
Kuudestasadasta kuvasta ehkä 10-20 oli onnistunutta ja 4 niistä liittyi tavalla tai toisella veteen.
Hienot neidit tekee kuolaamisenkin kauniisti.
Söpöstelijä. Kuvasta ei kukaan arvaisi, että Kola teki metsurin hommia otsa kurtussa koko reissun ajan.
Sinistä, valkoista ja ruskeaa.
Vauhtia ja väriä.
Loput kuvat TÄÄLLÄ.
-----------
..15 minuuttia kotiin saapumisen jälkeen...
Asteikolla yhdestä kymmeneen, kuinka väsynyt hän on?
keskiviikko 3. kesäkuuta 2009
patti ja korvat
Eläinlääkäri ei löytänyt Kolan niskasta enää pattia. Huraa!
Sitä vastoin korvista löytyi syvältä möhnää ja niihin on nyt 10 päivän korvatippakuuri menossa. Eläinlääkäri oli aika hämmästynyt, kun ulkokorvat näyttävät ihan normaaleilta, mutta sitten syvemmällä on ärtynyttä. Korvien vuoksi Kola ravistelee päätään ahkerasti. Toivottavasti korvatipat auttavat pian..
Sitä vastoin korvista löytyi syvältä möhnää ja niihin on nyt 10 päivän korvatippakuuri menossa. Eläinlääkäri oli aika hämmästynyt, kun ulkokorvat näyttävät ihan normaaleilta, mutta sitten syvemmällä on ärtynyttä. Korvien vuoksi Kola ravistelee päätään ahkerasti. Toivottavasti korvatipat auttavat pian..
maanantai 1. kesäkuuta 2009
möllitokon osa 2 kuvien kera
Anna ystävällisesti tallensi kuviksi mölleilyn.
Hihnassa seuraamisen aluksi Kola ei tajunnut oikeastaan pätkääkään, mistä tässä nyt on kyse. Eihän hihnassa koskaan tokoilla. Mitä järkeeeeeeee hei kamoon hihnassa?! Mutta kyllä se katse sitten kuitenkin hakeutui minuun ja seuraaminen oli ihan ok-tasoista.
Hihnassa seuraamisen aluksi Kola ei tajunnut oikeastaan pätkääkään, mistä tässä nyt on kyse. Eihän hihnassa koskaan tokoilla. Mitä järkeeeeeeee hei kamoon hihnassa?! Mutta kyllä se katse sitten kuitenkin hakeutui minuun ja seuraaminen oli ihan ok-tasoista.
Irti seuraaminen tapahtuikin sitten paljon helpommin - kunhan Kola oli ensin suostunut tulemaan perusasentoon... Itsekin yllätyin, miten hyvin kuvien perusteella Kola pitää kontaktia minuun liikkeen aikana. (Minä puolestani pidän ihan liian hyvää kontaktia Kolaan. Katseen voisi esim. suoristaa eteen niin kuin sen kuuluisi olla eikä tuijotella rakastuneesti piskiin...)
Luoksetulossa oli sellaista vauhtia, että kehätoimitsijakin nauroi ääneen ja taisi sanoa jotain tyyliin "no se tuli vauhdilla". Juu, tuli. Mutta onnistui kuitenkin pysähtymään kohdallani..
"MaAAAhan!"
...ja siihen se jäi.
Liikkeestä seisominen. Olin tyytyväinen, kun edellisessä jättävässä liikkeessä Kola nousi maasta vasta käskyllä perusasentoon. Eiköhän se siis suju liikkeestä seisomisessakin...
... vaan kun ei. En muista, huomasiko tuomari, mutta joka tapauksessa jalkojeni asennosta näkee, missä vaiheessa Kola iski perseensä maahan. En siis ollut ehtinyt kunnolla vierelle seisomaan enkä takuulla ehtinyt antaa käskyä ennen Kolan reagointia sivulle saapumiseeni...
Hyppy sujui oikein mallikkaasti. Näköjään seisoimme tosi kaukana esteestä. Kola ei tarvitse minkään sortin käsiapuja hyppyyn. Ennemminkin yritän olla millään liikkeillä innostamatta sitä lähtemään ennen käskyä. Mikä tahansa pieni ääni todennäköisesti saisi Kolan ampaisemaan hyppyyn viereltäni. Hyppy on vaan niin parasta.
Hypyn jälkeen Kola jää kiltisti seisomaan. Ei se tarvitsisi siihen käskyä, mutta luin netistä, että käsky joka tapauksessa kuuluu antaa, sillä muuten koira tekee jotain mihin sitä ei ole käsketty eli pysyy paikallaan käskyttä. Monimutkaista. Onneksi muistin antaa "SEISO!" -käskyn.
Jee, ohi on!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
