maanantai 30. marraskuuta 2009

rok rok rokataan ei kun rokotetaan

Noki ryntäsi pomppien ja tanssien rouva lääkärin vastaanotolle. Häntä vispaten treenattiin rouva lääkäriä odottaessa istumista ja maahan menemistä. Ukkeli lätsähteli maahan ja ponnahteli istumaan - ja kuolasi käteni ihan tahmeiksi. Ahne possu mikä ahne possu.

Lopulta oli meidän vuoro. Käytiin ensin puntarilla toteamassa ukkelin painavan 9,4 kiloa. Tassuteltiin sen jälkeen vastaanottohuoneeseen ja Noki tepsutteli häntä rennosti heiluen moikkaamaan lääkäriä. Otti vastaan rapsutuksia ja näytti siltä, että "voi ihQ taas me ollaan tälläsessä ihQussa paikassa!" Nostin kirppusen pöydälle. Noki kurotteli kaula pitkänä ihQua lääkärirouvaa ja jouduin pitelemään hihnasta, ettei kirppunen olisi mätkähtänyt pöydältä alas siinä kurkotellessaan uteliaana. Stetoskoopilla kuuntelusta ei tullut ensin mitään ja melkein todettiinkin, ettei Nokilla taida sydänääniä olla lainkaan, kun herra "OLENPOSSU" syödä rouskutteli ensin lääkärirouvan namit kahdessa sekunnissa ja sen jälkeen nuolla lussutti lääkärirouvan kätösiä ja puhkui ja puhisi kuin höyryjuna. Lopulta lääkäri kuitenkin totesi, että kyllä se sydän kuulostaisi jyskyttelevän kaiken sen tuhinan ja puhinan takana. Onneksi. Muuten olisikin ollut yllättävän lämmin ja touhukas koiraruumis siinä pöydällä.

Lisää namia kitusiin ja rokotteita niskaan. Noki vispasi häntää ja kuolasi jälleen käteni tahmeiksi. Joko sanoin, että se on ihan possu? No. Se on ihan possu.

Jossain vaiheessa kurkistettiin korviin ja todettiin niiden olevan hyvässä kunnossa. Suuhun kurkkaamisesta saatiin tuomio: hyvä purenta. Pienet nastaetuhampaat ovat vaihtuneet jo aikuisen miehen kalustoon, mutta terävät kulmurit ovat vielä tiukasti kiinni. Onneksi ne mahtuvat hyvin suuhun, eikä mistään kiristä tai purista.

Lopuksi katsottiin vielä silmän möykkyä. Silmäluomen rupi on ja pysyy eikä rupiselle histiosytoomalle mitään tehty. Siinä se saa olla ihan rauhassa ja ajan myötä kadota, kunhan ei vaan tulehdu.


Palkkioksi hyvin suoritetusta lääkärireissusta pojat saivat seurakseen neiti Miska Joutselainen-Kainulaisen. Herrasväki kaahasi Leppävaaran urheilupuiston nurmikoilla tunnin verran ja nyt sohvilla pötköttää kaksi tyytyväistä ukkelia.

lauantai 28. marraskuuta 2009

ANNA!

1) ANNA MUNKIN LEIKKIÄ SILLÄ! Kola onnistuu aina löytämään sen ainoan ja oikean maailman parhaan kepin.






























































2) ANNA KUN VÄHÄN RAKASTAN SINUA! SUUKKO SUUKKO SUUKKO! Silmien ja korvien pussailu on maailman ensiksi parasta hommaa.






keskiviikko 25. marraskuuta 2009

PIIP ja RONKS

Ollaan lähipäivinä vietetty töistätulolenkit iltapäivällä Leppävaaran urheilupuistossa. Se on hyvä paikka treenata kaupunkiympäristössä ulkoilua pennun kanssa turvallisesti. Ympärillä kulkee sauvakävelijöitä, juoksijoita, koiria, autoja, skoottereita... Ja kaikki nämä turvallisen etäällä, jotta voin huoletta pitää Nokia vapaana. Näkö- ja kuuloyhteys kaikkiin noihin häiriötekijöihin on, mutta olemme silti niin kaukana, ettei Nokilla tai Kolalla käy edes mielessä irrota niin pitkälle.

Paitsi.

Urheilupuisto levittäytyy suurelle alueelle ja onneksi vain lähtöpaikan yhteydessä on autotie - joskin sekin on päättyvää mallia, joten satunnaisia ohiajajia ei ole. Ainoastaan hitaasti parkkipaikalle köröttäviä autoja. Ja nekin tarpeeksi kaukana nurmialueista. Hieman kauempana ulkoilijalle on tarjolla metsää, polkua, pururataa, rullaluistelurataa, peltoa ja niittyä. Ja pupuja. Pupupaisti jos toinenkin asuu urheilupuiston maisemissa. Kolaa olen oppinut jo lukemaan niin hyvin, että tiedän täsmälleen, koska on viimeinen hetki puuttua lähtöaikeisiin, jos niihin jotenkin meinaa puuttua. Ja onneksi olen keksinyt keinon, jolla ainakin tähän asti olen saanut Kolan pysähtymään. (En tosin ole koskaan testannut näkölähdön yhteydessä, ainoastaan tuoreen hajun perään pinkomisen yhteydessä.) Räminäpurkki toimii. Se menee läpi Kolan tajuntaan, vaikka piski olisi ehtinyt jo ottaa kiitolaukka-asennon ja katse on lähes lasittunut. Kun purkki rämähtää, Kola nostaa päänsä, asento muuttuu ja se kääntyy takaisin.

Tänään pääsin testaamaan, mitä tapahtuu, kun tapahtuu (melkein) liikaa yhtä aikaa. Oltiin jo palaamassa autolle. Kola lönköttelee minusta melko etäällä - kuten se yleensä tekee. Noki pompahteli jaloissani - kuten se yleensä tekee. Sitten jotain tapahtuu, todennäköisesti tuore paistin tuoksu osuu Kolan nenään. Kola on kymmenesosasekunnissa vaihtanut lönköttelyn syöksyyn ja asento on painunut lähes siihen asentoon, jossa koiraan ei enää saa kontaktia. Ehtimättä ajatella nappaan räminäpurkin taskustani ja "*RONKS* ... K O L A T Ä Ä L L Ä >>:|" Ehdin tajuta, että Kola hidastaa vauhdin ja kääntyy palaamaan. Seuraava silmänräpäys kertoo, että Noki on poiminut Kolan vauhdinkiihdytys-asennonvaihdos -tapahtuman ja ilmeisesti se on päättänyt yhtyä paistin hankkimiseen. Se ei kuitenkaan suotta säntää saman paistin perään, (koska sehän olisi ihan mielikuvituksetonta) vaan juoksee ja pompahtelee täysin eri suunnassa kiihtyneesti kahdeksikkoa. Koska tiedän, että Kola on palaamassa - eikä se tuossa vaiheessa enää palaa jäljestysmodeen - nappaan pillin suuhuni ja vihellän. "*PIIIIIP*" Noki pompahtelee edelleen kiihtyneesti ja luulen, että metsään meni - kirjaimellisesti. Vaan eipäs. Noki pomppiikin kiireen vilkkaa hakemaan pillin äänen ilmoittamaa namia.

Ehkä alle kymmenessä sekunnissa olen ehtinyt työstää monta ajatusta, tehdä monta juuri siinä hetkessä harkitsematonta - mutta etukäteen tarkasti pohdittua - liikesarjaa ja ehkä pari sekuntia täyttä kaaosta on vaihtunut taas hallittuun ja hillittyyn ulkoiluun.

Pojat ovat taas jaloissani ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Sisäisesti naurattaa. Ulkopuoliselle henkilölle tilanne ei todennäköisesti olisi näyttänyt juuri miltään. Ulkopuolisen silmin Kola ehti ottaa pari laukka-askelta ja Noki pompahtaa muutaman kerran. Itse tiedän, että pahimmassa tapauksessa Kola olisi syöksynyt 5-10 sekuntia jonnekin ja sen jälkeen syöksynyt samat 5-10 sekuntia takaisin. Noki olisi saattanut pompahdella Kolan syöksyajan kahdeksikkoa. Ja minua olisi v*^uttanut. Ei siis mitään suurta tai dramaattista, sillä kilometrin säteellä missään ei ole liikennettä, vettä sataa eikä juuri kukaan muu minun lisäkseni näyttäisi ulkoilevan tuossa säässä. Hyvällä etukäteissuunnitelmalla sai v*^utuksen sijasta itselleni hyvän mielen ja sisäisen myhäilyn aihetta, sillä sain koirieni hallinnan välittömästi takaisin, kun se meinasi karata hanskasta.

tiistai 24. marraskuuta 2009

PIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIP!

Aloin ehdollistaa Nokia pillin ääneen. Alku tuntui ihmeellisen tahmealta. Aloitin, kuten naksuttimen kohdallakin olen aloittanut. Piippasin ja syötin namia. Jotenkin Nokin aivot näyttivät sulkevan namin yhteydessä puhalletun äänen kokonaan tietoisuuden ulkopuolelle. (Ahne sika tuo otus.) Kola keksi naksuttelun idean aikoinaan ihan hetkessä. Nokin kanssa on naksuteltu vasta kovin vähän, mutta käsittääkseni naksu ja nami yhdistyivät nopeasti.

Pilli ei näyttänyt yhtään yhdistyvän siihen, että tarjolla on namia. Tämä siis silloin ensimmäisellä pilli mukana kuljetulla lenkillä. Toisella lenkillä Noki alkoi jo hieman höristellä korviaan kohti juostessaan, kun vihelsin pilliin. (Käytän pilliä siis edelleen ainoastaan silloin, kun Noki on jo oma-aloitteisesti juoksemassa minua kohti tai jostain muusta syystä tiedän, että se varmasti tulee luokseni, kun vihellän.) Tänään alkoi näyttää jo siltä, että pilli ja luokse juokseminen ovat yhdistyneet heikolla säikeellä Nokin aivoissa. Jei! Uskaltauduin jo käyttämään pilliä pari kertaa niissäkin tilanteissa, kun Noki kulki minusta poispäin. Sain Nokin välittömästi kääntymään ja pinkomaan minua kohti!

Erittäin hassua on, ettei Kola näyttäisi edes haluavan (jos inhimillistäminen sallitaan..) ehdollistua pillin ääneen. Se ei reagoi pilliin mitenkään. Tosin en ole pyrkinytkään ehdollistamaan sitä tuohon ääneen enkä näin ollen ole houkutellut sitä äänen yhteydessä luokse. Ja koska Kola ei ole pätkääkään ahne, se mieluummin jatkaa kepin kantamista ja/tai järsimistä kuin syöksyisi pillin kuullessaan luokseni. Olisin kuitenkin aavistellut edes jotain reaktiota. Kolan ei tarvitse kantaa mitään suussaan, eikä se silti tule pillistä luokseni. Joko se ei välitä nameista, vaikka näkee minun tarjoavan palkan luoksetulosta Nokille pillin vihellyksen jälkeen, tai sitten se vaan ei ole toistojenkaan jälkeen tajunnut, että pilli yhdistyy namien esille kaivamiseen.

Pilliin ehdollistaminen on hauskaa pikkupuuhailua, jolla toivottavasti on myös kauaskantoiset vaikutukset Nokin hallinnan suhteen. Pikkupuuhailua siksi, että sitä pystyy harjoittelemaan vaivattomasti ja koen osaavani helposti opettaa Nokille pilliin reagoimista. Tulokset näkyvät nopeasti ja omasta mielestäni tiedän, miten tuon ehdollistamisen pystyy tehokkaasti ja "oikein" toteuttamaan. Puhallan siis vain silloin, kun tiedän Nokin toimivan oikein. Vain pari kertaa olen arvioinut tilanteen väärin ja olen joutunut tekemään erinäisiä temppuja, että Noki on tullut luokseni. Tämä on kuitenkin prosentuaalisesti niin pieni osuus kolmen lenkin aikana tehdyistä varmaankin yli sadasta toistosta, että voisin väittää pystyväni pidättäytymään liian vaikeista tilanteista.

Oppiminen (ja opettaminen) on hauskaa! :) (:

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Noki 4 kuukautta

Noki näyttää omaan silmääni edelleen ihan pennulta. Hassua sikäli, että kuukausi sitten näin 4 kuukautta vanhan perropojan ja se näytti ihan isolta pojalta.

Noki painaa tällä hetkellä noin 9,2 kiloa ja turkki näyttäisi kasvavan ihan erilaiseksi kuin Kolan turkki. Kihara on jossain mielessä suurempaa, mutta toisaalta kiharampaa kuin Kolan tosi suoria rastoja kasvava turkki.

Tältä herra tänään aamulla neljän kuukauden ja kahden päivän iässä näytti:

Marraskuun viimeiseltä viikolta

Tältä näyttää Kolan "MENE HEMMETTIIN SIITÄ NORKOILEMASTA" -ilme: Poskilihakset kiristyvät ja tuijotus kohdistuu vinosti Nokiin. Jos Kolan tarvitsee alkaa murista keppiään puoluestaessaan, Noki on tosiaan jo liian lähellä. Mutta ei se Nokia silti haittaa. Pieni murina sinne tänne, ei tunnu missään! Sitkeästi Noki pysyy juuri sillä rajalla, ettei murina muutu nopeaksi PAINUPOIS-ärähdykseksi. Yleensä kuitenkin riittää vino tuijotus. Noki pysähtyy ja lopulta keksii jotain muuta tekemistä (eli alkaa syödä maaperää tai ruohoa). Nokin pysähtymisasento on hyvin sovitteleva ja nöyrä, mutta oikeasti kyse taitaa olla vaan ovelasta röyhkeily-yrityksestä. Paskat tässä mitään nöyristellä, vaan yritetään olla niin ovelia, että tuo ärsyttävä maailman parhaan kepin omistaja luopuisi aarteestaan.




























Ei uskoisi, että joulukuu on viikon kuluttua täällä. Nurmikko on vihreää kuin kesällä ja ulkona on melkein 10 astetta lämmintä.

Enemmän kuvia täällä.

Valmiina hyökkäykseen.














"HEITÄ JO SE KEPPI!" Yksi tassu lähtövalmiina.





















Nokilla on kiire.














Hei me poseerataan.





















Harvesteri vs. koivu














"KOHTA TÄÄ TULIS JA SÖIS SEN!" "Iik! IIk!"

torstai 19. marraskuuta 2009

nyt se alkoi

Noki oli viihdyttämässä pilkukasta ystäväämme Miskaa. Sillä aikaa minä ja Kola olimme koirauimahallissa läträämässä.

MiikaMaiMiska:

MITÄ TE OLETTE KOIRALLENI TEHNEET PERHANA KUN SILTÄ PUUTTUU NYT HAMPAITA AINAKIN KAKSI?! KOIRATAPPELUITA?! PAHOIPITELYÄ?! HÄH?

:D

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

agilityyy

Tänään sain Miikan mukaan kuvaamaan agilitytreenejä. Tosi jännää oli nähdä ulkopuolisen silmin touhua. Ja koska en lajista suoraan sanoen mitään tajua, niin omiin silmiin tuo näyttää silti miltä pitääkin: iloiselta - tai suorastaan riemukkaalta! ;) Tykkään lajista tosi paljon. Ja yksi tärkein syy lajista pitämiseen on se, että Kolakin tykkää lajista. Vuosi sitten agilitystä ei tullut kirjaimellisesti yhtään mitään, enkä saanut Kolaa mm. istumaan käskystä treeneissä tai asettumaan ensimmäisen esteen eteen odottamaan lähtöä. Kola vain lähti pois eikä noudattanut mitään ohjeita. Se oli ihan lukossa.

Nyt kaikki on toisin! Katso vaikka!
video

lauantai 14. marraskuuta 2009

hammaskeijua odotellessa

Noki on tullut siihen ihanaan ikään, kun nastahampaat alkavat ropista ja tilalle kasvavat ison pojan hampaat.

Tänään tunnustellessa huomasin ensimmäiset heiluvat hampaat. Alaetuhampaat ovat kuin kumia. Hihii!

torstai 12. marraskuuta 2009

ensimmäiset talvikuvat

Noki venyttää Kolan korvia. Ja kuten kuvasta nro2. huomaa, Noki on myös onnistunut työssään. Kolalla on kooooooooooooorvat.








possutauti iskee!

Tai on jo iskenyt. Todella pahasti. Nokiin nimittäin.

Pieni sika on kotiutunut Nokin sisään. Meissä kaikissa ei siis asukaan pieni lehmä - Nokin sisällä asuu pieni possu.

Tämä pieni possu TAHTOO TAHTOO TAHTOO ja HALUU HALUU HALUU! Ja se, mitä Noki HALUU HALUU on se, mitä Kola on juuri ottamassa, tai mitä Kola pitää hallussaan. Luu tai lelu, kaikki käy. Jos se on Kolan suussa tai menossa Kolan suuhun, se on PAKKO SAADA SAADA SAADA!

Kola saa möristä ja öristä eikä Noki ota kuuleviin korviinsakaan. Se hivuttautuu lähemmäs. Ja lähemmäs. Ja lähemmäs. Kolaa alkaa ahdistaa. Ja ahdistaa. Ja ahdistaa. Mörinä ei auta, vaan pieni possu tulee niin lähelle, että Kolan ahdistus ylittää sen kynnyksen, jonka jälkeen Kola siirtyy pois. Noki saa, mitä se TAHTOI.

Noki tekee tämän Kolan siirtämisen välillä hyvinkin hienovaraisesti. Sivusta katsoja saattaisi luulla, että Kola on tullut ihan kahjoksi, kun Noki "nukkuu" kasvot Kolaan päin ja Kola pitää hiljaista murinaa. Luun syöminen loppuu ja Kola näyttää ahdistuneelta. Noki "nukkuu" edelleen sitkeästi murinasta huolimatta. Pelkällä tuijotuksella Noki saa Kolan hermoraunion partaalle.

Lelujen suhteen Noki on vielä possumpi. Ne eivät aiheuta Kolassa yhtä suuria tunteita kuin luut, joten Noki vain tassuttelee Kolan nenän alle ja alkaa näyttää siltä, että "TAHTOO TAHTOO TAHTOO!" Kola raottaa leukansa, lelu putoaa ja possu tallustelee paikalta pois lelun kanssa.

Tämän pienen possun röyhkeys kasvaa päivä päivältä. Ja mitä röyhkeämmin se tilanteeseen tulee, sitä nopeammin Kola antaa periksi. Lelujen kanssa se enää harvoin edes yrittää pitää puolensa.

Pieni sika, sanon minä. RÖH.

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

vesikoirafoorumilta poimittua

Kirjoitin tämän seuraavan tekstin agilitytreenien jälkeisessä huumassa vesikoirafoorumille, mutta pistän sen myös tänne itselleni muistoksi niitä agilitytreenikertoja varten, kun Kola on possuillut ja minä sählännyt enemmän kuin laki sallii.
-----------------------------------------------------------------

Voi vitsi täytyy nyt ihan foorumillakin hehkuttaa tätä meidän agilityporukkaa! Smile

Aivan mahdottoman mukavaa treenata teidän kanssa ja jos mahdollista, vielä mahdottomamman mukavaa on se, että olen löytänyt (ainakin tänään Rolling Eyes ) Kolan moottorin. Toki moottori ihan melkein hirttää kiinni, mutta Kola menee, se ei paineistu (liikaa), se on ihan HULLUN intona ja nauttii joka solullaan.

Kola siis toimi tänään pallolla. En palkannut sitä ollenkaan ruualla, kun se ei kerran ruuan avulla pysty, kykene tai halua. Kola menee ihan lukkoon: ei suostu istumaan, ei suostu tulemaan luokse, se vaan odottaa joka solullaan sitä, että päästän sen radalle. Siis näin agility sujuu nameilla. Kola ei vaan pysty. Syytä en tiedä.

Pallo kädessäni aiheuttaa seuraavaa: 1) Kola karjuu 2)Kola näppii hihasta 3)Kola karjuu 4)Kola pomppii JA 5)Kola istuu ensimmäisen esteen eteen (joskin ihan todella lyhyellä sytytyslangalla varustettuna dynamiittina, valmiina räjähtämään radalle) 6)etenee radalla täy-sil-lä - niin kovalla vauhdilla siis, ettei mulla ole muuta kuin jarrun rooli - ja 7) palkkautuu pallon heitosta. Mikä parempaa?

Odotan keskiviikkoja aina kovasti, koska tämä on vaan niiiin hauskaa. En voi uskoa, että agilityn rintamalla (ehkä) koskaan oltaisi kisatasolla, mutta siitä huolimatta - tai ehkä juuri siksi - yhdessä tekeminen on niin huolettoman hulvatonta.

Erityiskiitos Anninalle ja Annalle.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

sunnuntai-ilta

Tämä kuva on Katjalle:
















Kola on ominut Nokin sängyn ja se nukkuu tuossa kai kaikki yöt. Ja ihan hyvinhän siihen mahtuukin.. (Voi perhana noita vaaleanpunaisia itsevalaisevia palleroita.. 8| )

tapahtumaa tapahtuman perään

Aamulla kukonlaulun aikaan Noki ilmoitti, että nyt vois vaikka herätä. Ja sittenhän herättiin. Käytiin pissalla ja aamupalalla ja palattiin takaisin nukkumaan. Kymmenen aikoihin suunnattiin Kolan ja Nokin kanssa nokka kohti pentutreffejä. Nokin äiti ja siskot saatiin samalle lenkille ja pääsin näkemään mustat otukset ensimmäistä kertaa pentulaatikkoiän jälkeen. Reippaita otuksia, mutta täytyy sanoa, etten itse pystynyt erottamaan ulkonäön perusteella kolmea siskosta toisistaan.. Musta on musta on musta, eikä siinä lenkkeillessä ehtinyt löytää niitä persoonallisia ulkonäön piirteitä millään.. :) Noki lähinnä säntäili lenkin ajan Kolan, Ronjan ja Miisa-äiskän perässä isojen koirien juttuja puuhaillen.

Lenkin päätteeksi sain kuulla, että Nokin silmäluomesta löytämäni pieni punainen möhkyrä on todennäköisesti histiosytooma, joka katoaa omia aikojaan - tai jos ei katoa, (tai jos alkaa häiritä Nokin elämää) niin sitten pohditaan jotain muuta ratkaisua tilanteeseen. Ystävämme Google paljastaa terveysasioista aina jotain tappavan mielenkiintoista. Niin tässäkin tapauksessa. Aina on se pienen pieni mahdollisuus, että kyse onkin jostain paljon pahemmasta. Mutta niinhän se on aina. Päätin ottaa asian kanssa sellaisen lupsakkaan asenteen, että "kattellaan, seuraillaan".

Lenkin jälkeen suunnattiin Lahteen isänpäiväkahvia juomaan. Päivällisen jälkeen käytiin metsälenkillä juoksuttamassa ukkeleita. Sitä ennen Noki kohtasi ensimmäistä kertaa elämässään kissan. :D Noki piti hirmuista ärinää ja purinaa ja kissa tuijotti hievahtamatta häntä paksuna Nokia. Fiksuna otuksena Noki piti kissaan etäisyyttä eikä näyttänyt edes harkitsevan lähelle menemistä.

Metsälenkillä Noki paineli jo ihan huikeaa vauhtia Kolan perässä ja osasi pitää keppiään vahtivaan Kolaan juuri sen verran etäisyyttä (eli n. 15cm), että Kolalla ei mennyt herne nenuun. Ja totta kai Noki esitteli pentumahtiaan Kolan pudottaessa keppinsä maahan. Noki säntäsi paikalle pää viidentenä jalkana ja asettui seisoskelemaan kepin päälle. Kolalta melkein plopsahtavat silmät päästä joka kerta, kun Noki tämän tempauksensa toteuttaa. Kolan etikettisäännöt selvästi sanovat, että TOISEN KEPPI ON TOISEN KEPPI. SIIHEN EI KOSKETA! Niinpä Kola on ihan pinteessä, kun sen omasta kepistä tuleekin yhtäkkiä Noki-röyhkimyksen keppi ja omaa etikettisääntöään tiukasti noudattava Kola ei voi keppiin enää koskea, koska se on toisen keppi - ei Kolan keppi enää lainkaan. Pikku Röyhkimystä ei Kolan iiiiiso keppi oikeasti sitten kiinnostanut tippaakaan, vaan se jatkoi matkaansa heti, kun Kola oli luopunut kepistä. Niinpä Kola sai etikettisääntöään rikkomatta keppinsä aina takaisin - menettääkseen sen hetken päästä taas uudelleen..

..pieni karvainen röyhkimys.. >:|

hihi

lauantai 7. marraskuuta 2009

Noki..

.. tuo pieni pilkunn****ja.

Eilen Noki keksi, että Miskaa voi alistaa muutenkin kuin haukkumalla. Tiukka ote selästä ja villiä humppaamista!

Ja tänään Noki nosti toista takajalkaansa varmaankin kymmenen sentin korkeuteen lorotellessaan. 8|

On se äijä.

perjantai 6. marraskuuta 2009

lunta tulvillaan..

.. tai oikeastaan räntää.

Kengät märkänä. Takki märkänä. Koirat märkänä. Ihanaa.

Kuinka tässä näin kävi? Nätistä valkomerkkisestä karvaturvasta...














..tuli ruskeamerkkinen korvavammaotus.





















"Hei me poseerataan!"

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Noki oppii.

Sisäsiisteysoppiminen ei Nokilla etene harppauksin vaan ennemminkin tanssahtelevin askelin välillä sivuun, välillä taakse ja toisinaan eteenkin. Liripöksy ei viitsi aamuyön tunteina pidätellä vaan lorottaa hanat auki lattialle. Päivällä sen sijaan sujuu paremmin, jos vain muistaa kärrätä ukkelin pihalle vähintään parin tunnin välein..

No, jos sisäsiisteys on vielä ihan hakusessa, niin muita asioita on opittu senkin edestä.

Olen ryhtynyt ulkoiluttamaan päivälenkit koira kerrallaan. Noki saa oman päiväateriansa lenkin aikana namipaloina. Kola puolestaan saa vähiin jäänyttä tasaista ulkoilua ja välillä keppien heittelyäkin - tuota vähiin käynyttä luonnonvaraa.. ;)

Tänään käytiin tutustumassa Nokin kanssa lähikoulun lapsiin ja mennään varmasti uudestaankin. Ensin vähän jännitti pipopäiset kääpiöt, jotka tungeskeli lähelle, mutta sitten hetken kuluttua Noki nuolikin lasten naamoja ja häntä heiluen vaati huomiota. Namien kanssa harjoitellaan myös sellaista vähemmän tungettelevaa ihmisten/pyörien ohittamista. Noki onkin jo ihan ässä tulemaan kipikapivauhtia lähelle, kun kuulee vihellyksen.

Ollaan vähän kuin huomaamatta harjoiteltu myös sivulla katsekontaktissa kulkemista. Tietenkään kyse ei ole mistään seuraamisesta, mutta aikomuksena on tehdä Nokille tuosta asetelmasta tuttu ja mieleinen. Se tuleekin hienosti vasemmalle puolelle ja usein itsekin hakee palkkaa kävelemällä sivulla ja ottamalla kontaktia. Aika usein "seuraaminen" menee pomppimiseksi, koska Noki haluaa tarkistaa, sattuisiko kädessäni mahdollisesti olemaan namia ja jos on, voisiko sen mahdollisesti omatoimisesti ottaa. Ja jos ei ole, voisinko kenties poimia taskusta käteen namia. On kuitenkin tosi huisia huomata, etten tarvitse "imuttamista" Nokin seuraamiseen. Tällöin en myöskään joudu ehkä opettamaan katsekontaktissa kulkemista erikseen, vaan päästään suoraan kontaktissa tapahtuvaan seuraamiseen.. Ehkä. Noki kulkee omatoimisesti hyvässä kohdassa, joskin ehkä hivenen liian kaukana minusta. Mitään käskysanaa ei tuohon hommaan tarvitse ottaa mukaan vielä pitkiin aikoihin. Kunhan tutustellaan ja makustellaan puuhailemista.

Sivulle perusasentoon ohjaamista kokeilin tänään ekaa kertaa. Noki kulkee nätisti namin perässä. Sivulle istahtaminen on vielä hakusessa, sillä Nokin mielestä maailman kivointa on huitoa namikättä tassulla. Ja siitä kun ei tässä puuhassa palkita. Kaikki tassut pitäisivät pysyä maassa. Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa..

Ollaan käyty Nokin kanssa pentukurssilla treenailemassa häiriön alla työskentelemistä. Noki kestää hienosti muita pentuja - toisin sanoen se tuijottelee minua ja vain välillä hairahtaa tutkimaan muita kurssille osallistujia. Nokin saa äänellä ohjaamalla ja kehumalla kulkemaan hihna löysänä muiden koirien lähellä.

Onpa taas hauskaa huomata, miten nopeasti ja miten paljon pentukoira oppiikaan!