pojat kahdestaan

Tänään pojat jäivät ensimmäisen kerran useammaksi tunniksi keskenään. Aamulla eteiseen koiraportin taakse astuttuani portin toiselle puolelle jäivät Kola, Matti ja kirkuva Noki. Suljin ulko-oven ja huuto hiljeni. Kuulemma huuto oli päättynyt täysin hetken kuluttua. Matti lähti töihin pari tuntia minun jälkeeni, joten pojille jäi kahdestaan olemista vähän päälle viisi tuntia.

Kotiin palatessani minua odottivat koiraportin takana pissalätäkkö paperilla, unesta heräilevä Kola ja rennon näköinen Noki-poika. Veljesten suhde paranee päivä päivältä. Tänään kotiin palatessani moikkasin ensin Kolan. Koko tämän ajan Noki hyppi kieli pitkällä Kolan huulia tavoitellen. Kolan häntä kertoi selvää sanomaansa: "tää tilanne on mulle jo ihan tuttu ja tiiän ettei tässä oo mitään hätää." Lenkilläkin pikku-ukko tölvästeli Kolan jaloissa niin ahkerasti, että Kola oli moneen otteeseen kompastua kääpiöön. Kolaa ei häiritse enää myöskään se millään tavalla, että jaan lenkillä nameja. Kola saa tietenkin namin ekana ja Noki säntää tässäkin tilanteessa Kolan huulia lipomaan. Kola ei reagoi mitenkään. Ei pienintäkään murahdusta.

Kolan hermoja kiristi sadesäästä märkänä se, että lenkiltä kotiin ajeltaessa Noki kitisi ja tölvästeli ympäri takakonttia. Kolan pienen pieni murahdus sai Nokin rauhoittumaan. Kotiin tultaessa Kolan käämit olivat tästä hässäkästä selvästi kuitenkin vielä kireällä eikä se halunnut Nokia huuliaan nuolemaan. Kola tallusteli nukkumaan olohuoneen nurkkaan, josta on muotoutumassa Kolan Oma Tila. Noki pääsi pedikyyriin ja sekin nukahti kesken operaation.

Elämä alkaa löytää omat uomansa.

hoitopoika Noki

Noki oli tänään työpäivän ajan hoidossa kolmen ämmän luona. MiikaMaiMiskala sai vieraakseen sitkeän painipyllyn.

Vai mitä tästä sanot?

ensimmäiset koiratreffit

Lintumetsän koulun parkkipaikalle kerääntyi joukkio tuttuja vesikoiraihmisiä koirineen ja yksi kiintiö-dalmatialainen. Kolan ja Nokin seuraksi metsään samoilemaan lähtivät Ronja ja Remu, Jade ja Viivi, Robin, Luca ja Miska. Ensimmäisten kymmenen minuutin ajan Noki lähinnä kökötti sylissäni ja yritti tottua haukkujen määrään. :D Lopulta päästiin liikkeelle ja pääsin laskemaan Nokin maahan. Pikku-ukko nosti häntänsä pystyyn ja kirmasi joukon jatkoksi. Koko lenkin ajan ukkeli sinkoili siellä täällä lauman jatkeena eikä mistään olisi voinut arvata, että kyseessä oli herran ensimmäinen vesikoiralenkki.

Miska ja Noki painivat ja ärisivät, ärisivät ja painivat. Nokin painimurina on melkoista merimieskiroilua, mutta häntä pystyssä se pentujen kokoerosta huolimatta sinkosi Miskan kimppuun kuin sika limppuun.

Illalla Nokia ja Kolaa saapuivat viihdyttämään villakoirat Jassu ja Milka. Noki antoi pikkuruisella pentumurinalla Milkalle lähdöt ja häntä pystyssä näytti sankarilta, kun blondi isovillakoiraneito pomppasi kauemmas. (Oikeasti Milka ei tainnut edes tajuta, että Noki sanoi sille jotain. Eihän Nokin pikkuruinen ääni taida edes kuulua Milkan pään korkeuksiin asti.. ;)

Kolan ja Nokin ensimmäinen leikki

Noki hoidossa

Noki vietti heti toisena päivänään neljä tuntia Miikan ja Miskan hellässä hoidossa. Tohinaa taisi näiden Miikan ottamien kuvien perusteella riittää. Kolan ilme näytti siltä, että sen maailmat romahtaa ihan just, kun pentuja olikin yhtäkkiä paikalla samaan aikaan kaksi.

kolmannen päivän aamu

Aamulenkillä tallusteltiin läheisen koulun kentälle. Matkalla Noki töpsytteli suurimman osan ajasta vapaana ja kirmasi jälleen minkä jaloistaan pääsi, että pysyisi isoveljen vauhdissa. Peräänajoilta ei vältytty, kun Kola yllättäen pysähtyi haistelemaan jotain (omasta kävelyvauhdistaan) ja perässä täysillä juosseella pikku-ukolla jarrut eivät toimineetkaan yhtä nopeasti. Mutta kuten jo todettua, pihalla Kolaa ei voisi vähempää kiinnostaa. Ei siis haittaa.

Se, mikä Kolaa lenkilläkin ärsyttää, on naamaa villisti pussaileva kääpiö, joka lopettaa urakkansa vasta hiljaa lausutusta perkeleestä. Mutta siihen se sitten loppuukin kuin seinään. Noki tajuaa välittömästi, että "jaha tää oli taas tässä".

Koulun pihalle päästyämme päästin Kolankin vapaaksi. Hetken ihmettelyn jälkeen ("ootko tosissas ettet rupee heittää mulle keppiä sitähän me täällä aina tehdään") Kola ryhtyi haastamaan Nokia leikkiin. Kolan leikkiinkutsu on kuitenkin niin äänekäs, että Noki katsoi edelleen viisaimmaksi hetken hännänheiluttelutuokion jälkeen perääntyä. Kola pomppi Nokin ympärillä ja käänsi niskojaan leikkiinkutsuasentoon, vispasi häntäänsä ja niiaili. Mutta ei vielä, ei ihan vielä.

Kotiin palasi aamukoomasta herännyt omistaja ja kaksi päiväunille välittömästi retkahtanutta karvaturpaa.

----

Eihän näin helppoa pentua olekaan kuin Noki.
1. Se ei poimi lenkillä maasta mitään suuhunsa. (Paitsi käpyjä on poiminut.)
2. Se ei halua poistua minun tai Kolan (tai ylipäätään laumansa) luota kovin kauas.
3. Se tulee kutsuttaessa häntä heiluen. (Toistaiseksi..)
4. Se ei häiriinny hihnasta. (Ainakaan vielä.)
5. Se antaa Kolan olla rauhassa. (Toistaiseksi..)
6. Se pissaa sisällä vain sanomalehdelle - jota on vain yhdessä paikassa eteisen ovella.
7. Se pussaa tätä pusuvajeista perhettä aina kun nenän tunkee pennun naaman korkeudelle.
8. Se heiluttaa häntäänsä lähes tauotta.

Kiitos Sanna, Raimo ja tietenkin Katja! Tämä pentu sopii perheeseemme kuin nenä päähän.

perheen uusi järjestys muotoutuu

Eilen Kola vielä pörräsi liian lähelle tulevalle Nokille joka kerta. Tänään enää joka toinen tai joka kolmas kerta. Äsken ne jo pötköttelivät niin, että Kolan häntä oli Nokin kuonon päällä, eli kosketusyhteys on saatu.

Metsälenkillä Noki meni minkä käpälistään pääsi, että pysyisi Kolan mukana. Ilmiselvästi Kolan seura olisi ollut paljon minun seuraani vetoavampaa, mutta Kolan vauhti on ihan liian kova. Niinpä Noki tyytyi tassuttelemaan minun mukanani. Se ei jää ulkona minua ja Kolaa paria-kolmea metriä kauemmas ja seurailee tiiviisti, mihin lauma matkaa. Metsässä Noki välillä tavoitti Kolan ja pääsi ihan idolinsa kylkeen maailmaa tutkimaan. Mutta pian Kola taas loikki liian nopeasti liian kauas.

Kotiin lähdettäessä tuuppasin Nokin sen kummempia ajattelematta Kolan seuraksi takakonttiin "sikaosastolle". Kola ei näyttänyt ahdistuneelta, joten painoin luukun kiinni ja kipusin rattiin. Matkaa kotiin on ehkä kilometrin verran, joten ajattelin, että sen ajan Kola jaksaa Nokia pienessä tilassa. Oikein arvattu. Matkan puolivälissä Noki alkoi protestoida sikaosastolle joutumista vienoilla kiljahduksilla. Ilmeisesti Noki myös tölvästeli muutenkin, sillä Kola joutui sanomaan yhden matalan ja hiljaisen kirosanan. Mutta se riitti. Parkkipaikalla luukun avatessani sikaosastolla odotti rauhallinen Kola ja takakontin pohjalla mököttävän näköisenä makaileva Noki.

Eilen kylässä kävi Kolan "kummitäti" Linda ja tänään Noki on ollut nelisen tuntia hoidossa "serkkutyttö" Miskan luona ja vanhempani kävivät moikkaamassa Nokia ja Kolaa. Huomenna kylään saapunevat Katja ja serkkuni Miia. Noki on ottanut kaikki vieraat häntä vispaten vastaan ja kiivennyt heti pussailemaan saapujia. Voisin väittää, että Nokin kohdalla haasteet tulevat olemaan jossain ihan muualla kuin sosiaalistamisessa. :D

Kuvassa lavastamaton tilanne. ;)

kuusi tuntia

Kuudessa tunnissa on tultu jo pitkälle.

Concurrido Zarpazo = Noki

Tässä hän nyt on. Pieni nokipoika kotiutui kuuden aikoihin. Käytiin ensin uimahallin nurmikoilla. Pieni ukko juoksenteli hihnassa nätisti ja yritti pikkuruisilla tassuillaan pysyä Kolan perässä. Kola suhtautui tosi hienosti. Tultiin Kotiin. Kola totesi, että "ei FAKKI ne toi taas yhen kääpiön tänne ilmaa pilaamaan. MUR" Tätä on nyt jatkunut pari tuntia. Välillä oltiin pihalla ja siellä Kola suhtautuu Pikku ukkoon ihan kuin keneen tahansa epäuhkamaiseen koiraan. Eli hyvin. Pari hetkeä sitten koettiin ensimmäinen lähestyminen, kun Kola meni vauvan lähelle eikä murissut. Kolaa selvästi kiinnosti ja jos vauvalla olisi pokka kestänyt, Kola olisi tehnyt jo ihan kunnolla tuttavuutta. Vauvalla kuitenkin pokka petti ja se poistui tilanteesta hieman kauemmas.

Kaiken kaikkiaan pieni nokipoika on erittäin hyvä lukemaan Kolaa. Se ottaa heti etäisyyttä, kun Kola ilmoittaa, että "nyt olet liian lähellä". Nokipoika poistuu pienestäkin eleestä kauemmas ja monta hetkeä onkin mennyt eteisessä pillittäessä. Mutta eiköhän tämä tästä. ;)

(Tulomatkalla nokipoika pissasi Main syliin ja oksensi lattialle - hyvinhän se meni!)

HUOM viimeinen kuva, veljekset mahtuu jo samaan kuvaan!

onnistunut päivä

Sairaslomalla ei ole kuin aikaa, joten ehdin treenailemaan Kolan kanssa tänään vaikka mitä. Aamulla treenattiin yleistä sosiaalisuutta Miskan seurassa. Kola olikin oikein asiallinen ja Miskakin on oppinut käyttämään Kolan kanssa koirakieltä. Niinpä yhteinen ulkoilu sujuu hyvin. Miskan jalat eivät ihan vielä kuljeta pilkkua niin nopeasti kuin pitäisi, joten Kola kulki metsässä omia reittejään ja Miska omiaan.

Päivällä treenattiin sisällä sienenpiilotusleikkiä. Tämä on versio tavallisesta naminpiilotusleikistä, mutta namin saa vasta, kun löytää sienen. Kola oli ihan innoissaan ja löysi sienen melko hienosti kerta toisensa jälkeen.

Illalla suunnattiin metsään tekemään viimeistä sienikurssin treeniä. Tällä kertaa Kola löysi kuin löysikin sienet! Ja se selvästi myös etsi sieniä eikä vain haahuillut sinne tänne. Liekö viikon sienenpiilotusleikit saaneet jonkun luukun aukeamaan Kolan aivoissa..?

Sienitreeneistä kurvasin kohti agilitytreenejä. Kolan kierrokset ovat täysin nollissa sen aikaa, kun Kola odottelee syrjässä vuoroaan. Mutta kun menen kysymään Kolalta taikakysymyksen: "Läheksä mun kaaaa!?" niin kierrokset kohoavat miljoonaan välittömästi. Kola alkoi taas karjua ja kirkua minulle eikä meinannut millään keskittyä mihinkään eikä varsinkaan siihen, että ennen ensimmäistä estettä on pakko hetken aikaa malttaa mielensä. Sain kuitenkin kontaktin ottamalla Kolan pysähtymään.

Harjoittelimme eteen lähettämistä. Kola irtoaa minusta kuin tykinkuula eikä jää paljonkaan taakseen katselemaan. Ensin otettiin pelkkää putkeen lähettämistä niin, että ohjaaja seisoo paikoillaan. Sitten este-putki -lähetystä molemmilta puolilta. Sitten vielä este-este-putki -lähetystä. Kaikista välikarjunnoista ja -kirkumisista huolimatta Kola meni kahden esteenkin yli putkeen, kun minä jäin seisomaan ensimmäisen esteen kohdille.

Sitten treenattiin kuviota, joka näytti siltä, että "ei koskaan tule onnistumaan". Ellipsin muodossa hyppy - hyppy - U-muodossa oleva putki - hyppy - hyppy - U-muodossa oleva putki. Päissä siis putket ja putken suiden välillä kaksi hyppyä. Jotenkin vain ajattelin, että en millään voi saada Kolaa suoriutumaan noin monimutkaisesta jutusta. Väärin arvasin. Lähetin Kolan hypyille ja kannustin karjuen putkelle yksin. Sinne se sukelsi kahden hypyn jälkeen. Minä jäin odottamaan Kolaa (HUOM MINULLE JÄI AIKAA O D O T T A A KOLAA!!!) putken ulostulosuun edessä olevalle hypylle, kannustin karjuen taas yli kahdesta hypystä ja putkeen. Sinne sujahti. Uusi kierros hyppyihin ja putkeen ja paluu takaisin toiselle putkelle hyppyjen yli. Uskomatonta!

Treenattiin myös sitä, että Kola malttaa ottaa minuun kontaktin esteiden lähellä. Tämän lisäksi päästin Kolan purkamaan kierroksiaan esteelle. Lähetin Kolan yhdelle esteelle, käskin sen kiertää, uudelleen sama este ja kierros esteen takaa. Eli Kola juoksi kahdeksikkoa yhden esteen ympärillä. Kola karjui, minä karjuin, Kola karjui ja minä karjuin. Ja lopulta Kola meni karjuen kahdeksikkoa kuin vanha tekijä. Mahtavaa!

Tälläistä agilityä minä olen halunnut harrastaa. Tämä on juuri sitä, mitä olen agilitystä aina ajatellut. Minä karjun innostuksesta ja Kola karjuu yhtä lailla innostuksesta.

pikakatsaus

Viiden päivän päästä kotiin saapuu Concurrido Zarpazo eli suomalaisemmin Concurrido Tassunheilautus. :) Kädet tuoksuvat pennuilta. Kutsumanimen nimiäisjulkistamiskampanja pidetään pennun saavuttua.

agilityä

Aloitettiin viime viikolla Kolan kanssa omatoimiagilitytreeniryhmässä. (huh mikä sana) Viime viikolla lähinnä tutustuttiin esteisiin ja kokeiltiin sitä ja tätä. Annina teki meille tällä viikolla valssausharjoituksia. Kola istui hipihiljaa sivussa odottamassa vuoroaan. Kuplaotus. Sitten kun tuli oma vuoro, minulla oli rento fiilis ja Kola ilmeisesti aisti sen. Tai sitten se vaan on kasvanut ja saanut itseluottamusta ja luottamusta minuun. Kola karjui kimeällä superintohaukulla, jota ei kuule yhtään missään muualla kuin agilitykentällä. Mutta se kuunteli. Ainakin useimmiten. ;) Sain Kolan keskittymään minuun, kun käskin sen ottaa kontaktin. Käsky "Katso!" selvästi rauhoitti Kolaa. Se pystyi tuijottamaan minua pitkiäkin aikoja ja pahin puhku ja ähky meni siinä ohi. Kontaktiharjoitusten jälkeen Kola suostui istumaan ongelmitta ensimmäisen esteen eteen ja päästiin radalle. Kola karjuu ja ponnahtelee, karjuu ja ponnahtelee. Ja se menee niin vauhdilla, ettei minusta ole ikimaailmassa sen vauhdissa pysymään.

Mutta Kola meni esteitä! Ja näytti puhkuvan oikeanlaista intoa. Jipii!

45 minuutin paha mieli

Miska tuli ensimmäistä kertaa hoitoon Kolan reviirille. Aluksi Kola puhkui intoa. "Jes, kaveri, vähäx siistii!" Kymmenessä minuutissa Miskan omistajien lähdön jälkeen Kola hoksasi: "Ei fakki, toi niiden riesa jäi tänne!" Siitä alkoi 45 minuutin paha mieli.

Kola asettui makaamaan olohuoneen kulkuväylälle ja kielsi systemaattisesti Miskaa tulemasta lähellekään. Jykevällä murinalla Kola piti Miskan parin metrin etäisyydellä, joten Miska-rassu oli erotettu laumasta olohuoneen ulkopuolelle kuitenkin niin, että näköyhteys kaikkiin paikalla olijoihin säilyi. Ei siis huolta, Missukka!

Mutta kun MISKA TAHTOO! MISKA TAHTOO OLOHUONEESEEN! TAHTOO! Ja Kola ei jousta rajastaan tippaakaan. Mur, sanoo Kola. Miska perääntyy. Miskahan puhuu koiraa! Hetken kuluttua Miska lähestyy taas. Mur, sanoo Kola. Miska perääntyy. Tätä vääntöä kestää yli puoli tuntia. Kola näyttää synkältä ja läähättää paineistuneen oloisesti. Se kiipeilee sohville ja istuu mielenosoituksellisesti naama seinään päin, jottei ällöttävää karvariesaa tarvitsisi edes nähdä.

Lopulta Miska luovuttaa. Pidä tunkkis, se näyttää ajattelevan ja käy pitkäkseen olohuoneen ulkopuolelle.

Ja sitten jotain täydellisen käsittämätöntä tapahtuu. Ihmissilmä ei sitä kyennyt näkemään, mutta viidessä sekunnissa Kolan kuori sulaa. Se tallustelee Miskan luo ja alkaa nuuhkia. Minuutin päästä pariskunta ährää painiottelun melskeessä. Miska roikkuu Kolan poskessa naskalihampaillaan ja minä hihitän läähättäville painiottelijoille. Jossain vaiheessa Miskan naskalit osuvat ilmeisesti ihoon asti. Kola tuuppaa Miskan maihin ja terävöittää leikkimurinaa pariksi sekunniksi. Miska rauhoittuu aloittaakseen viiden sekunnin päästä painin uudestaan. Kola läähättää ja painii, tuuppii Miskan etutassuilla kumoon, läähättää ja painii.

Annoin Kolan melko vapaasti "käskyttää" Miskaa. Kola hoiti Miskan etäällä pitämisen erittäin hienovaraisesti ja ilman fyysisiä toimia. Tästä syystä en katsonut tarpeelliseksi estää Miskan pääsyä Kolan luo myöskään silloin, kun Kola meni ruoka-/juomakupilleen juomaan. Videolta näet, mitä siitä seurasi.

Melkein itkettää. :D Tällä hetkellä lattialla makaa umpiunessa kaksi koiranraatoa sulassa sovussa.

Kola ja Miska peuhaavat

Touhukas päivä tänään. Aamulenkin jälkeen syötiin aamupalaa ja istuttiin tunnin verran nautiskelemassa hitaasta sunnuntaiaamusta. Puolen päivän aikaan suunnattiin kolmen ämmän (miikamaimiska) kanssa Lintuvaaran metsiin esittelemään Miskalle metsää. Siellä vierähtikin pitkälle toista tuntia.

Lenkin jälkeen oltiin Kolan kanssa kumpikin päiväunien tarpeessa. Tunnin unien jälkeen ryhdyttiin puuhaamaan lähtöä kohti päivän toista koiratreffausta. Miia, Milka ja Jassu saivat seurakseen unien myötä energiaa keränneet Empun, Kolan ja Miikan. Vähän toista tuntia pyörittiin taas metsissä ja Jassu ja Milka pistivät Kolaan vauhtia melkoisella metelillä. Nartut saavat pyörittää Kolaa miten päin tahansa. Kaksien treffien ja päiväunien jälkeen kello olikin jo kahdeksan illalla. Tänään Kola on totta tosiaan saanut aktivointia niin paljon, että omistajakin voi tuntea omatuntonsa puhtaaksi aktivoinnin osalta. Kola on saanut puhua koiraa juuri niin paljon kuin pieni koirasielu sietää ja lihaksia rasitettu erilaisilla pyrähdyksillä.

Hyvä me! (Ja kiitos Miikalle iltalenkin taltioimisesta kuviksi. Kuvassa syksyinen koirahetki.)

pentu eestä...

pentu takaa, pentu sylissä, pentu makaa

Kola ja Miska, part 3

Voi jestas, kuinka voikaan olla itsetunto huipussaan himpun yli 8 viikkoisella dalmatialaisvauvalla. Ollaan kylässä kolmen ämmän luona (MiikaMaiMiska). Kola tervehtii tyynesti Miskaa ja veljiäni. "Moro." ja se on siinä. Miskakin on ensin ihan rauhallinen. Sitten alkaa villi "näin osoitan Kolalle sille sopivan paikan" -projekti. Kola väistää sivummalle ja antaa pennulle tilaa. Miska tulee kohti ja räykyttää. Pikkuruisia räy-ääniä sinkoilee ilmassa. Kola väistää. Kiipeää tuolille. Siirtyy penkille. Antaa tilaa. Lopulta Kola saa hetken rauhaa ja käpertyy keittiön pöydän alle rentoutumaan.. Rentoutumaanko? Ei. Miska aloittaa projektin alusta. Kolalle alkaa riittää. Mutta ei tämä pieni hurjapää näytä ymmärtävän alkuunkaan hienovaraista murinavaroitusta siitä, että Kolan käpy on jäätymässä umpijäähän. Tyly tyyppi vaan tulee kohti, räykyttää ja pitää pientä vauvamurinaa.

Siinä vaiheessa minä puhallan pelin poikki ja pentu saa kyydityksen hornan tuuttiin (eli sylikyydin toiseen huoneeseen).

Eipä aikaakaan, kun neiti hurjapää on jälleen härkkimässä Kola-rassua. Kymmenen sekunnin seurailun jälkeen neiti kyyditään edellistä kertaa rivakammin toiseen huoneeseen. Kola kiipeää penkille ja näyttää siltä, että elämä murjoo. Ja murjoohan se. Miskan muodossa. ;)

8,5 viikkoisen otuksen kisakunto ei kuitenkaan ole kovin hyvä, vaan uni yllättää. Kola istuu penkillä ja ottaa vastaan rapsutuksia synkän myrskypilven näköisenä. Voi rassua. :D

On Kolalla näköjään koirakielen varoituslauseet hallussa. Miska vaan ei ymmärrä, että ne varoitukset pitäisi ihan oikeasti lukea JA ymmärtää. No. Minä suojelen sinua kaikelta, Kola, ja eiköhän Missukkakin jossain vaiheessa opi, että EI on ihan oikeasti EI eikä vaan "ehkä".

Kola ja Miska, part 2

Jeeee! Tänään Kola todella vihdoin ymmärsi, että Miska on KOIRA. Ja tämä tajunnan virran tuote syntyi vasta toisen yhteislenkkimme lopussa. Istuimme nurmikolle nauttimaan lämpimästä syyspäivästä ja Kola puuhasi omiaan siinä missä Miskakin vain puuhasi ihmisten kanssa. Yhtäkkiä jotain tapahtui ja Kola alkoi leikittää Miskaa ihan villisti. Kola teki vikkeliä pyörähdyksiä, muttei juossut Miskasta niin kauas, että leikki olisi tauonnut. Miska pyöri väkkäränä paikallaan ja ponnahteli nelitassupomppuja ilmaan ja Kola pyöri väkkäränä pyörivän Miskan ympärillä onnesta soikeana. Siinä ne sinkoilivat ja Miska pyllähteli vähän väliä. Kola ei jyrännyt, ei yrittänyt astua, ei hermostunut eikä näyttänyt hetkeäkään muulta kuin Onnilta.

MAHTAVAA!

Kola ja Miska

Tänään käytiin ensimmäisen kerran oikein ihan oikeasti ulkoilemassa Miikan ja Main Miskan kanssa Leppävaaran uimahallin nurtseilla. Kola juoksi hirmuista vauhtia Miikan ja Miskan luokse ja Miska hypähti karkuun muutamat loikat. Vaan eipä Kolaa Miska aluksi kiinnostanut juuri yhtään. Miskaakin selvästi jännitti omaan kokoon verrattuna JÄTTIMÄINEN otus. Vaan nopeastipa tuo jännitys karisi. Siis totaalisesti karisi. Kolakin lämpeni Miskan omituiselle vaappuvalle liikehdinnälle muutamassa minuutissa ja Kola alkoi haastaa vauvaa leikkimään.

Nauratti kovasti, kun Kola ponnahtaa leikkiasennon kautta juoksuun ja kääntyy hetken kuluttua hölmistyneen näköisenä ympäri. "Minkä helkkarin kehitysvammaisen koiran te olette mulle seuraksi tuoneet? Sehän kompastuu omiin jalkoihinsa! 8| " hihihi

Kun Miska nuuski Kolaa "Sieltä", Kolan silmät pullistuivat. IU, se näytti ajattelevan. Kola asteli pöyristyneenä muutaman metrin päähän. Hetken päästä Kola ei enää ollut moksiskaan edes siitä, kun Miska yritti vähän maistaa Kolan häntää. Veikka/Viivi Vuorikiipeilijän alta Kola sentään ponnahti hirmuisella kiireellä karkuun. Aika julkeaa, että kahdeksanviikkoinen alkaa vyöryä yli, kun hetkeksi käy aurinkoiselle nurmelle lepäämään. :D

Kaiken kaikkiaan yhteinen sävel löytyi hienosti. Miska kylläkin näytti ajoittain hieman pettyneeltä, kun JÄTTIMÄINEN Kola harppoi JÄTTIMÄISILLÄ harppauksilla hetkessä maailman ääriin eikä ollenkaan odotellut pientä perässähiihtäjäänsä.

3+1=4

"Moi, ota pentu?"
"Emmä millään voi."
"Mieti, ilmottele sit."
"..Emmä millään voi.."
"Okei! Mut mieti ja ilmottele!"
"...Emmä millään voi..."
"Nii just! No mut ilmottele, mitä päätät!"
"...Mutku..."
"No ni, ilmottele sit!"
"..mutku.."
"Moikka!"
"...Moi?"

Jotenkin näin tämä tilanne käynnistyi.

Hetken kuluttua istuin nurmikolle kirjoittamaan viestiä. "Voi perse, sait mut harkitsemaan."

Niinhän siinä kävi, että Katjan suosiollisella _________lla/llä (sijoita paikalle joku seuraavista: lempeällä painostukse / yllytykse / innostukse / avustukse) meidän perheemme ajautui ihan muutamassa minuutissa tilanteeseen, jonka seurauksena se tulee muuttumaan kahden ihmisen ja koiran perheestä kaksikoiraiseksi perheeksi.

Kolmen viikon päästä elämäämme saapuu ihmetyttämään ja ihastuttamaan pieni nokipoika. Siis valkoisella merkattu musta pikku-ukko.

Jatkossa pääsen tutustumaan mustan koiran valokuvaamiseen ihan uudesta näkökulmasta. Voi jessus. ;)
Ekassa kuvassa siis pieni nokipoika ja tokassa Regina-sisko. Onhan niissä eroa, kun ottaa silmän käteen ja katsoo.. huoh