joulu

Kola on nyt 9 kuukautta ja viikon. Se on oppinut kovasti asioita. Välillä tuntuu, että mitä enemmän opetan asioita sille, sitä vähemmän se osaa. Kyse on siis täysin näkökulmasta. Oikeasti Kola osaa koko ajan enemmän, mutta olen koiran kasvaessa alkanut vaatia siltä enemmän. Haluaisin, että se osaisi tulla aina kutsuttaessa luokse. (Se osaa nykyään tulla luokse paaaaljon paremmin kuin esimerkiksi pari kuukautta sitten.) Haluaisin, että se ei pitäisi hiljasta pörinää, kun se tuntee olonsa epävarmaksi. Minä tunnistan epävarmuusääntelyn kyllä. Se on sellaista hiljaista murinaa, joka kertoo siitä, että nyt edetään Kolan mielestä liian nopeasti tutustumisessa. Kola siis kuulostaa vihaiselta, vaikka oikeasti (näin olen tulkinnut) sen murina tarkoittaa suurin piirtein jotakin tälläistä: "Anna minulle tilaa ja aikaa tehdä itse tuttavuutta."

Joulua tulimme viettämään vanhempieni luokse. Täällä hitleröi 11-vuotias villakoiraukkeli ja Kola on loman jälkeen varmasti uuden loman tarpeessa, sillä kuri ja nuhde on Nalle-villakoiran toimesta jatkuva olotila.

----

Tämän ja tulevien hetkien tavoite: Teen luokse tulemisesta kivaa. Ryhdyn kutsumaan luokse ja leikitän palkinnoksi. Ryhdyn kutsumaan luokse ja juoksen karkuun. Kola suorastaan kiitää luokseni. Ehkä tässä tavassa on joku salainen häiriö, jota en nyt huomaa ja joka estää suunnitelman kautta ratkaisuun pääsemisen, mutta ainakaan tällä hetkellä en ongelmia näe. Siksi aion yrittää.

terapeutti Kola Perronen

Oma elämä (lähinnä työ) stressaa välillä sitä vertaa paljon, että päätä huimaa. Viime kevät ennen Kolan tuloa oli melkoista haipakkaa, enkä toivoisi moista enää kokevani. Niinpä on hienoa huomata, että Kola on tehokas terapeutti. Ulkoillessa eivät työasiat tule yleensä tasan kertaakaan mieleen. Aivot lepäävät.

Tänään ulkoiltiin oikein antaumuksella. Ilmeisesti jopa niin paljon, että Kola rupesi olemaan aivan totaalisen poikki ja nälkäinen. Ensin puolisentoista tuntia metsässä juoksemassa ja äsken melkein kaksi tuntia koirapuistossa Jade-perroa moikkaamassa. Ja vasta ihan viimeisillä metreillä ennen kotia tulivat työasiat mieleen. Eli neljä tuntia vapaata töistä. Se on enemmän kuin terapeuttista.

---------

Äsken tapahtunutta:

Kola alkoi lenkiltä kotiutuessa nilkuttaa. Näytti siltä, että se varoi etujalkaansa. Väärin. Kola varoikin monta viikkoa sitten telomaansa takajalkaa. Haava oli kyllä parantunut hienosti, mutta haavan sisään oli jäänyt kivi. Kivi oli ihan anturan värinen, joten en ollut tajunnut sen olevan kivi vaan luulin ulospäin näkyvää osaa anturanmuruksi. Nyt ryhdyin tutkimaan tarkemmin ja pinsettien avulla sain haavasta ulos nuppineulan nupin kokoisen murun. Ei ihme, että pisti nilkuttamaan. Toivottavasti haava nyt paranee - lopullisesti.

kilin kolin kippura

Turkin vieminen teki Kolasta vilukissan. Nukkuminen sohvalla on myös ihan uutta. Onneksi oleminen näyttää silti kovin rauhalliselta ja lapsellisen uniselta.

keisarin uudet vaatteet

Kolalta vietiin oma turkki ja ostettiin keinoturkki tilalle. Melko typerää, eikö? Mutta nyt näkee herran silmät, eikä koira silti ihan palellu tuolla pakkassäässä.

kotitrimmi

En malttanut odottaa turkista eroon pääsemistä enää hetkeäkään, joten tartuin Oster Goldeniini ja ajoin turkin pois. Jos selkä olisi täydellisen terve, voisin väittää, että homma oli pala kakkua, piis of keik. Kola seisoskeli selkäturkin ajelemisen ajan tyynesti jaloissa. Vietimme taukohetkiä ja leikimme ja sitten homma taas jatkui. Ainoastaan viimeiseen haasteeseen - taka- ja etujalkojen siistimiseen - pyysin apua Matilta. Kola makasi selällään tyynesti, kun isi oli rapsuttelemassa nahkaksi ajeltua paksua nokkaa. Aikaa hurahti taukoineen kaikkineen vähän yli tunti. Kola ei vaikuttanut lainkaan stressaantuneelta missään vaiheessa, vaan palasi pyydettäessä vessaan trimmerin ulottuville.



Ihan muutama minuutti trimmausta takana.

Vähän alle puolivälin:

Valmis!

Kyllä se nyt on Empun silmään niin kovin kaunis. Ihana samettisen harmaa vesiäinen!

Pentunäyttelyssä Kaapelitehtaalla 25.11.2007

45 minuuttia ennen omaa vuoroa pääsimme sisälle Kaapelitehtaalle. Kola oli ensin aika hermostunut ja luimuili ympärilläni. Pikku hiljaa se rentoutui. Apuna oli myös velipoika Leevi, joka osasi ottaa lunkisti. Kehään pääsyä jouduimme lopulta odottelemaan reilusti yli tunnin. Tänä aikana Kola ehti saavuttaa Zen-tilan, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että aina kun käveleminen loppui, alkoi makuuasennossa tapahtuva rentoutuminen. Toki myös kehään sisältyi tätä Zen-tilaa sillä hetkellä, kun esimerkiksi Leevi seisoi hienosti asennossa tuomarin tarkkailtavana. Kola puolestaan esitteli välillä kykyään menettää jaloista lihaksiston hallinta ja lösähti rentona lihasmassana maahan. Mutta muutoin meni kyllä aivan loistavasti.

Emme siis millään tavalla sijoittuneet. Kokemus vain oli mitä opettavaisin. Ainakin Kolalle tarvitsee mahdollisella seuraavalla näyttelykerralla varata jotain innostavaa tekemistä mukaan. Ja Kolasta reissu osoitti sen, että Kola kykenee sietämään melkoista painetta hyvin asiallisesti. Tuomari ei herättänyt Kolassa mitään tunteita. Minun ei tarvinnut edes pitää Kolaa karvoista kiinni, vaan hihna roikkui löysänä ja Kola piti paikkansa tuomarin hipelöidessä. Kola myös juoksi nätisti ja rennosti hyppimättä ja riekkumatta vieressä. Lattia vain oli aika hirmuisen liukas ja juostava ympyrä kovin pieni.

Tässä tuomarin arvio: Gotcha Daredevil, Erittäin hyväntyyppinen, tällä hetkellä hieman neliömäinen ja korkearaajainen pentu. Hyvä pää ja kaula. Eturinta saisi olla voimakkaampi. Ikäisekseen hyvä runko. Hyvä raajaluusto. Liikkuu kapeasti takaa ja askel voisi olla maatatavoittavampi. Hyvä karvanlaatu. Esiintyy ja esitetään iloisesti.













Kolan ilme on kuvauksellinen. "Irti niistä ja heti!" Mutta oikeasti tuo malttoi kyllä hienosti mielensä ja vain kulkusten ropeltamisen jälkeen mulkaisi tuomaria olan yli, että "Oliko ihan pakko?"

ulkoilua

Kola sai seurakseen metsälenkille portugeesit Vilman ja Ellin. Kylläpä koirissa riitti energiaa ja kaikeksi onneksi Kola ei huomannut tällä kertaa Vilmassa mitään erityisen rakastuttavaa, joten molemmat osapuolet saivat rauhassa ryntäillä pitkin Lintuvaaran metsiä. Kolan kunto on ilmeisesti flunssan jäljiltä vielä vähän alamaissa, sillä raukkaparka lötkähti lenkin ja ruokailun jälkeen sohvan nurkkaan nukkumaan. Tätä se ei ole koskaan vielä tehnyt, vaan pötkähtäminen on tapahtunut lattialle. Kaipa litimärkä turkki on sen verran viileä, että sohvan nurkassa on mukavampaa..

Kola on ryhtynyt nilkuttamaan. Eilen ja tänään ravi on ajoittain jotenkin epämääräistä enkä osaa sanoa mikä jaloista on kipeä. Oletan, että kyse on liukkaalla tapahtuneesta nitkahduksesta tai sitten Kola vasta nyt reagoi taka-anturan viiltohaavaan, joka kylläkin on jo aika hyvin parantunut. Tilannetta täytynee seurailla ja mennä lekurin puheille, jos nilkuttaminen ei lopu. Mitään jalkaa Kola ei erityisesti arista, vaan tassuja saa koskea, käännellä, puristella ja väännellä.

paranemaan päin.

Kolan kohdalla näyttäisi siltä, että flunssasta päästiin melkoisen helpolla. Koiru köhii kyllä vielä ajoittain ja nielussa on jonkin verran limaa, mutta suurimmat yskimiset ja etenkin limaiset yskökset ovat mennyttä aikaa - ainakin tällä hetkellä.

Oma äänikin on palannut, joten voin taas ilmaista itseäni puheella. Huh helpotusta.

Ryhdyttiin tänään Kolan kanssa harjoittelemaan näyttelyasentoon värkkäytymistä. Eli sitä, että Kola jaksaisi odotella kun asettelen sen tassuja oikeille paikoilleen. Lahden 3.11.2007 koiranäyttelystä viisastuneena totesin, että Kola ei hemmetti vie sitten Kaapelitehtaalla pakita tasan mihinkään. Lahdessa yksi koira rimpuili itselleen ei voida arvioida -tuomion. Ja jännää on nähdä myös se, miten Kola suhtautuu eteen kumartuvaan ja kyykistyvään tuomariin. Lahdessa näki hyvin erilaisia tapoja suhtautua. Joku ei ollut huomaavinaan, yksi yritti näykkäistä, toinen niiasi jännityksestä, jne. Luulen kyllä, ettei Kolasta koskaan tule mitään näyttelytähtöstä.

Perhe Yskänen

Minä sen buumin tiistaina aloitin. Ääni katosi serkun kanssa juoruillessa. Illalla olikin edessä sairausloman soittaminen. Saikku jatkuu edelleen.

Matti jatkoi. "Bullagi on vähä duha. *niisk*"

Ja eilen Kola liittyi joukkoon nuhaiseen. Se alkoi ihan muutamalla köhäisyllä. Ja yötä kohden yskiminen vain pahentui. Onneksi olen itsekin saikulla, niin jaksoin myötätuntoisin mielin kuunnella yskivää ja levottomasti paikkaansa vaihtavaa koiraa paremmin.

Kai tämä tästä. Täytynee hakea Kolallekin oma lääketroppipakkauksensa, niin voidaan kyhjöttää kahdestaan peiton alla ja kiskoa douppinkia.

murkku?

Kola on äksyillyt muutamana viime päivänä. Kiistaa on käyty erityisesti luun syömisestä. Nyt projektina on se, että Kolalle minun seurassani syömisestä tulisi mieluisaa ja luottamusta herättävää puuhaa. Tänään ei sitten ollutkaan mitään ongelmaa luun pois ottamisessa, kun pidin koko jyrsimissession ajan itse kiinni luusta ja Kola sai nakerrella rentoutuneen näköisenä luutaan. Täytynee vielä opettaa tuolle joku sellainen käsky, jolla se siirtyy luun (tai muun vastaavan) luota pois. "Siirry" voisi ehkä olla ihan hyvä.

Olen tämän yhteistyöharjoittelun lisäksi ottanut käyttöön myös aktiivisemmin sen, että minä otan kontaktia eikä päin vastoin. Eli Kola ei vaatimalla saa pätkääkään huomiota. Leikki ei ala, kun Kola vaatii. Silityksiä ei ropise. Paitsi jos minä päätän aloittaa moisen toiminnan. Sama ohje on nyt annettu myös talon isännälle.

Ehkä tämä palauttaa Kolaa takaisin maan pinnalle sieltä murkkulandiasta.

Mikä lie murkkuikä?

Kola on äksyillyt jo kolmisen päivää sekä minulle, kotimiehelle, että koirille ympärillään. Se jäykistyy ja näyttää äkäiseltä. Se myös kielsi tänään koirapuiston kahta turrikkaa tulemasta iholle. Ärrimurri on tarttunut koiraani. Ottakaa se pois. Tehkää sille jotain.

Nytkö se murkkuikä alkaa?

sivulle!

Nälkäinen Kola on tottelevainen Kola. Kahtena viimepäivänä olen tallustellut taskut pullollaan kuivanaksuja suoraan töistä tullessani Kolan kanssa koirapuistoon riehumaan päivän tehoja pois. Iltaruuan puolikas on tarjoiltu koirulle koulutuspalkkioina. Puisto on vilissyt parhaita koirakavereita ja kivaa on ollut. Silti tuo naksunhimoissaan on niin terävänä, että käy vähän väliä kysymässä, miten voisi palvella. Ja jos käskyä ei välittömästi tule, Kola tarjoaa ihan mitä temppua tahansa. Yleensä se rötkähtää maahan ja ottaa katsekontaktin. Tästä voinee päätellä, että maahan menoa ollaan tosiaan harjoiteltu, harjoiteltu ja vielä harjoiteltu lähi aikoina. Tämä siksi, että syystä tai toisesta Kola hidastelee maahan menossa. Se myös jossain vaiheessa "unohti" täysin, mitä käsky maahan pitääkään sisällään. Nyt se menee maahan, kun ei muutakaan keksi. Ja toki myös silloin, kun käsketään. Häiriötekijöistä (eli muista koirista yms. metelistä ja tohinasta) huolimatta Kola noudattaa käskyjäni ollessaan katsekontaktissa. Se tulee sivulle. Vapautan. Kola jää tuijottamaan ja odottamaan särmänä uutta käskyä. Sivulle. Siinä taas. Ja jälleen vapautuksen jälkeen minua tuijotetaan uuden käskyn toivossa.

Onneksi tuo sentään välillä muistaa kirmata koirakavereiden kanssa leikkimään. On maailman mukavinta katsoa, kun suuri lauma iloisesti peuhaavia koiria säntää ja ryntää ympäri puistoa sulassa sovussa. Eikä Kola edelleenkään ärise kuin yhdelle ainoalle koiralle. Hassua, että se ärisee edes sille. Kai ne ovat kumpikin niin dominoivia, etteivät väistämispakkotilanteessa halua kumpikaan taipua. Ja kaikeksi onneksi tuonkin koiran kanssa käytävät rähinät ovat oikeastaan loppuneet, sillä kumpikin osapuoli ymmärtää antaa toisen olla rauhassa. Ne eivät siis hakemalla hae riitaa ja tappelua. Ja hyvä niin.

Ihmeen hienosti Kola myös säilyttää kuuloyhteyden minuun oltiinpa sitten metsässä tai koirapuistossa. Ja lähi aikoina olen saanut Hänen Pörröiseltä Korkeudeltaan kunnian olla huomion kohteena ajoittain myös hihnalenkillä. "TÄÄLLÄ!" saa koiran kääntymään minun puoleeni ja tulemaan vasemmalle puolelle katsekontaktissa kävelemään. Tai ainakin usein se toimii. Tietysti toiminta vaatii palkkioita ollakseen edes vähäisessäkin määrin luotettava. Siksipä taskut ovatkin nykyään lenkkeillessä pullollaan ruokaa.

lokakuisia loikkia

Kola rakastaa kepin etsimistä. Kepin perässä juokseminen on välttämätön paha tässä puuhassa. Parasta on, kun keppi suhahtaa pusikkoon. Hetkessä ilmassa on sata jalkaa ja tuhat viuhuvaa korvaa. Kola ponnistaa vauhtiin ja hännän heilumista ei pysäytä mikään. Häntä vispaa ilmaa juuri niin kauan kuin keppi on kadoksissa. Hetken kuluttua koira palaa puskista keppi mukanaan ja tuo sen jonnekin lähistölle. Tehtävä voidaan aloittaa alusta.

tylsä elämä?

Aina välillä sitä miettii, että miten paljon tuollainen piski tarvitsee aktivoimista. Ja hairahtuupa sitä välillä ajattelemaan sitäkin, että miten paljon sitä itse jaksaisi maata lattialla vieraassa maassa ymmärtämättä puheesta mitään. En jaksaisi sitä nimittäin kovin pitkään.

Ja siksi omatuntoni iskee metrisellä halolla otsaan hetkittäin, kun katselen lattialla rötköttävää Kolaa.

Realistisesti ajateltuna en mitenkään voi järjestää koiralleni yhtä aktiivista elämää kuin mitä itse elän. Tarkoitan tällä sitä, etten voi hankkia Kolalle työpaikkaa ja ostaa sille bussikorttia ja toivottaa hauskaa työpäivää aamulla. En voi ottaa sitä mukaani elokuviin tai shoppailureissulle. Enkä edes voi kuljettaa sitä mukanani kouluun apuopeksi tai kouluavustajaksi.. Niinpä omatunto on vain koitettava pitää aisoissa.

Kola lenkkeilee lyhyempiä ja pidempiä lenkkejä päivässä viisi kertaa tai useamminkin. Sisällä touhutaan, leikitään ja painitaan. Harjoitellaan tokon kotiläksyjä. Ja silti. Kaikesta tästä huolimatta pohdin nytkin tuota sohvalla jaloissani makaavaa lihakimpaletta katsellessani: onko sillä tylsä elämä?

koulussa

Olemme Kolan kanssa ehtineet puolessa vuodessa kiertää monta erilaista koirakoulua. Pentukurssilla harjoiteltiin koulussa olemista. Ihan hyvä kurssi se olikin, joskin kurssikerrat kestivät pentujen jaksamista ajatellen aivan liian pitkään. Kaksi tuntia vain on liikaa. Junnutokokurssilta saatiin paljon hyviä ohjeita ja päästiin tokotien alkuun. Ja nyt Vesikoirien tokossa ollaan päästy kunnolla vauhtiin. Treenaaminen on osoittautunut älyttömän kivaksi puuhaksi. Osasyy lienee siinä, että oppiminen tapahtuu tässä vaiheessa harppauksittain. Joka päivä tai vähintään ainakin joka viikko opitaan jotain uutta.

Sivulle tuloa harjoitellaan päivittäin kotona. Pikkuhiljaa olen siirtänyt harjoittelua myös ulos. Katsekontaktia Kola hakee hienosti lenkilläkin ja säilyttää korvakontaktin minuun yleensä jopa koirapuistossa. Metsässä irti olemista ollaan lähi päivinä harjoiteltu erityisen paljon, sillä se on ollut minun akilleen kantapääni. En ole hahmottanut keinoa pitää koira hallinnassa myös metsässä irti ollessa. Nyt olen keksinyt, että molemmille on helpompaa jos minä vien ja Kola vikisee. Lenkkeily metsässä on rennompaa ja hauskempaa kummallekin. Minä kyykin piilossa ja Kola aktivoituu tarkkailemaan minua. Sivutuotteena se on alkanut myös aktiivisesti hakeutua minun lähelleni. Hyvä minä! ;)

Enää en jännitä mahdollista murkkuikää, sillä minulle on kasvanut sisäistä varmuutta siitä, että minä olen koiraani nokkelampi. Ja tähän auttaa se, että olen aktiivisesti mukana vesikoirien touhuissa ja voin lähes milloin tahansa kysyä apua ja mielipiteitä muilta samanrotuisten kanssa painiskelevilta.

Tänään torstaitokossa aloitettiin luokse tulon harjoittelu. Kola ymmärsi hetkessä, mitä pitää tehdä. Niinpä huomisesta alkaen varmistamme opittua ja vaikeutan harjoitusta pikkuhiljaa. Onneksi Kola jaksaa hyvin hinkata tuttuja tehtäviä enkä olekaan kotona harjoitellessamme saanut sitä kertaakaan (onneksi) ajettua siihen tilanteeseen, ettei se enää jaksaisi/motivoituisi/haluaisi treenata. Niinpä voimme hioa suorituksia toistojen avulla ja minulla on silti motivoitunut koira vieressäni.

Joko kerroin, että koirani on ihana? (Tämän palaan lukemaan siinä vaiheessa, kun Kola on aiheuttanut hermojen kiristymistä;)

Kolalla on omat ärsyttävät tapansa. 1. Se kaivaa mattoja ja sohvia. MUTTA. Suihkepullo on osoittautunut tehokkaaksi. Kola rötkähtää sohvalle makaamaan, kun vain näkeekin suihkepullon. 2. Kola nimelleen uskollisena kolistelee paljon. Se heittelee luita. Siis viskoo niitä niskavoimin pitkin lattioita. Tämä on parasta huvia. Se myös ilmoittaa kolauksilla nälästä. Se kaataa vesikupin tai tyhjän ruokakuppinsa ja jatkaa sitä hamaan maailman tappiin asti, jos jotain ei tapahdu. (Yleensä tapahtuu se, että nostan kolisevan tavaran pois.)

Siinäpä ne ärsyttävyydet. Kyllä niiden kanssa elää hyvinkin. Takuuvarmasti on olemassa tuhansia ja taas tuhansia koiria, joilla on tuhansia ja taas tuhansia huomattavasti ärsyttävämpiä, vaarallisempia ja tuhoisampia tapoja.

Muistinko sanoa, että Kolani on mahtava?

Kilin kalin Kola.

Kola saa nyt aktiivisen blogin. On niin paljon asioita, joita olisi kiva muistaa myöhemminkin. Aikoinaan perustin kyllä blogin kotiini muuttavalle koiravaaville, mutta siinä kävi niin, etten koskaan saanut aikaiseksi kirjoittaa sinne mitään. Nyt Kolasta on tullut Kola ja tästä blogista paikka Kolan asioille.

Millainen Kolasta on tullut?

Kola on siis nyt 7kk vanha perrouros. Se on toisaalta kova ja toisaalta pehmeä. Se haluaa miellyttää minua, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Se haluaa hyötyä ja toisaalta miellyttämishalu katoaa välittömästi, jos tehtävässä on jotain epäreilua. Kola vihaa epäreiluja juttuja ja ottaa nokkiinsa välittömästi. Sen mielestä on epäreilua, että vaadin jotain mitä se ei osaa tai ymmärrä. Epäreilua on myös väärin ajoitettu toru. Loogista. Ja silloin kun se kokee tulleensa väärin kohdelluksi, se ryhtyy mellakoimaan ja riehumaan.

Olen alkanut pikku hiljaa oppia elämää Kolan kanssa. Ensin tuntui aika hurjalta, että minulla on käsissäni koira, jolla on oma tahto. Tähän astiset koirakokemukseni rajoittuvat villakoiriin. Ne ovat kaikessa ihanuudessaan (ja turkkirodun rasittavuudessaan) käsittämättömän miellyttämisenhaluisia. Ne menevät solmuun käskettäessä. Ne vaikka kuolevat puolestani. Kola ei tätä tee. Kola puntaroi tilanteen ja päättää vasta sitten, miten tilanteeseen kannattaa reagoida. Joudun käyttämään päätäni, jotta vaatimukseni näyttäytyisivät Kolan silmissä kannattavilta kaupoilta.

Kola on valmis työskentelemään täysillä. Siksi sen kanssa on hirmuisen hauskaa mennä Vesikoirien torstaitokoon. Siellä riittää, että minä ymmärrän ohjeet, sillä Kola ymmärtää kyllä jos esitän asiani selkeästi. Rakastun koiraani päivä päivältä enemmän, koska sitä mukaa kun minä opin esittämään asiani niin että Kola ymmärtää minua, yhteiselomme muuttuu auvoisammaksi.