lauantai 30. tammikuuta 2010

nokin pentuetreffit

Paikalla Ojangossa taisi olla 14 koiraa? Fami, Zili, Rubi, Kola, Noki, Sessan, Miisa, Ronja, Remu, Awa, Dora... En edes muista kaikkia.


No. Joka tapauksessa siis pentuetreffeille oli saapunut muutakin sukua, ystäviä ja tuttavia. :D

Sää suosi kameraa ja muistikortille tallentui monta hauskaa ja tilannetta hyvin kuvaavaa otosta - vaikka suurin osa kuvattavista olikin vitivalkealla lumella seisovia mustia möykkyjä. ;) Onneksi koirien turkkeihin takertui kaikesta möyrimisestä niin paljon lunta, että mustamöykky-"mikä tässä kuvassa oikein on" -kuvia tuli yllättävän vähän.


Seuraavassa muutama omasta mielestäni onnistunut hetki. (Täällä enemmän kuvia treffeiltä.)
..koiria koiria koiria..























Kaistan vaihtoa.
















TAIVAASTA SATAA MANNAA!
















Koiria siellä, koiria täällä, koirat ne hyppii koirien päällä.
















"Ollos siunattu, sisko!"








Noki sai nartun selätettyä. Maiskis.













Sisko ja sen veli. Riehupetterit.

perjantai 29. tammikuuta 2010

noutoa taas

Tässä vaiheessa me nyt olemme. Mielipiteet etenemisen suhteen ovat tervetulleita. Myös korjaus- ja muutosehdotuksia otetaan vastaan. ;)

video

torstai 28. tammikuuta 2010

noki ja nokin vatsa.

Jee. Kotiin tullessa haisee. Voi paska. Kirjaimellisesti.

Hajun perusteella arvaan, että keittiössä on Kolan kakat. Väärin meni. Noki tulee erittäin vaisuna vastaan ja koirien taustalla odottaa paskainen helvetti. Ensin huomaan vain parit kakat. Sitten huomaan vain parit oksennukset siinä kakkojen vieressä. Sitten alan katsella tarkemmin. Oksennuksia on kaikkialla. Joka ikisellä matolla. Kakkaa on vain yhdellä matolla (, joka on nyt likaisuudestaan johtuen roskiinmenouhan alla). On oksapitoista oksennusta. On venyvää valkoista vaahtoa. Sitä onkin joka huoneessa. On ruskeaa ruokaoksennusta. Ja sitten löytyy vielä lisää vaahto-oksennusta. Se venyy. Kylmä venyvä vaahto ei pysy talouspaperin sisällä. Poimin putoilevaa oksennusta kämmenilleni. Oksennus todellakin venyy. Ja takertuu mukavasti sormiin.

Siivoan. Siivoan. Siivoan. Käärin olohuoneen maton pois. Avaan parvekkeen oven. Haisee pahalle. Onneksi koiran jätösten siivoaminen ei aiheuta minussa mitään suuria tunteita tai olotiloja. Kylmä venyvä oksennuskin irtoaa käsistä lopulta saippuan avulla.

Sitten tajuan, ettei tuossa kunnossa olevaa koiraa voi antaa kenellekään hoitoon Tahkon viikonloppureissun ajaksi. Pahimmillaan koko viikonloppu on ulkona ramppaamista ja oksentavan ja paskovan koiran sotkujen siivoamista.

----

Illalla lähden Kolan kanssa pentutreenejä vetämään. Potilas jää kotiin.

Palaan aivan karmeassa ajosäässä kotiin. Lunta tulee joka suunnasta. Näkyvyys on minimaalinen. Tie on peilijäässä.

Nokin vatsa on edelleen sekaisin. Totean, että Tahkon reissu saa minun osaltani jäädä. Ja suoraan sanottuna eipä olisi voinut Nokin sairastuminen parempaan saumaan osua. Miksikö? Minä en yksinkertaisesti olisi kyennyt pakottamaan itseäni kuudeksi tunniksi autoon tässä säässä. Yksi päivä rinteessä ei mitenkään pysty korvaamaan yhteensä kahtatoista kauhun tuntia autoilua talvisäässä pelkäävälle.

Ajokeli on aivan karmea. Karmein ehkä koko elämäni aikana.

Ajakaa varovasti, ystävät ja tuttavat. Olkaa niin kilttejä.


--------

Kolan nouto edistyi taas. Vein Kolan ja kapulan vesikoirien treenivuorolle pommisuojaan ja olin varma, että ei tule onnistumaan. Liian erilainen ympäristö. Liikaa muuttujia. Väärin meni. Tehtiin ensin helppoja kapulan pitoja ja sitten otin Kolan sivulle. "Nouda!" Kola otti kapulan ja huojutti päätään. Ja piti kapulaa suussaan ihan nätisti! Testasin kerran sellaista, että pudotan kapulan Kolasta parin metrin päähän. Annoin käskyn. Hitto. Kola käveli kapulan luo ja tuli sivulle, istui ja antoi minun ottaa kapulan. 8| :O WHOA.

Annoin kapulan uudestaan ja tein uuden testin. Otin kaksi askelta eteenpäin. Kolalle seuraaminen on niin vahvaa, että se lähti oitis mukaani KAPULA SUUSSAAN. W H O A. Pysähdyin. Kola istui. KAPULA SUUSSAAN. Oh God. Jos joku olisi viikko sitten sanonut, että "viikon päästä Kola tuo sulle kapulan ja seuraa sivulla sua kapula suussaan", olisin nauranut päin näköä. Olisin sanonut, että ei ikimaailmassa.

jee

Jee!

JEE!

J E E !

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

uuden elämän kolmas päivä

DUM DI DUM DI DUM *äänekästä henkselien paukuttelua ja omakehuhaiseetia*

Mä niiiiiiiiiiin koulutan tosta vielä sellasen noutajan, ettei mitään rajaa. Se noutaa mulle aamiaiset ja sanomalehdet ja vaikka kuun vielä taivaalta. Sanokaa mun sanoneen. ;)

No niin, paluu todellisuuteen.

Pakkasta on liikaa, joten agilitytreenit jäivät tältä illalta väliin.

On siis hyvää aikaa jatkaa naksuttelua.

Otan ja lämmitän maksaa. Naksun kiinnitysrengas helisee merkitsevästi. Kola singahtaa liikkeelle kiihtyneen näköisenä. Noki suljetaan jälleen tämän makuuhuoneessa kokoontuvan salaseuran ulkopuolelle.

Istun maahan ja annan Kolalle käskyn. "Nouda." Tämä on testi. Onko se tajunnut jotain, vai jättänyt tajuamatta. Niinhän siinä tietenkin käy, ettei Kola mitään nouda. Se yrittää koskettaa kirsullaan nenääni. Tätähän me on naksuttimen kanssa tehty. Kosketeltu neniä. Ja se on Kolan mielestä ehkä maailman parasta. (Tai naksuttelu on maailman parasta.)

Joten otan noutokapulan (joka siis edelleen on vain pötkölelu) ja tarjoan sitä Kolalle. Kola ottaa sen suuhunsa ja pudottaa heti. Perhanan otus. ;) Tarjoan uudelleen ja tällä kertaa pidän taas hellästi kuonosta kiinni. Kola veivaa innosta hötkyten päätään, mutta pitää otteen kapulasta. Naksautan. Tätä harjoitusta tehdään pari kertaa ja palautetaan mieleen, että mistä tässä oikein oli kyse.

Ryhdyn jälleen jättämään kuonosta kiinni pitämisen pois. Kola huojuttaa päätään, mutta pitää tiukan otteen. Pään huojutus liittyy selvästi siihen, että Kola haluaisi mälvätä lelua, mutta koska tähän asti olen pitänyt sen leuoista kiinni, se ei ole voinut mälvätä, mutta päätään se on silti liikutellut kuvitteellisen pureskelun tahdissa. Kola pitää kapulasta hyvän otteen ja pudottaa vasta, kun naksautan.

En meinaa uskaltaa pidentää aikaa, jonka Kola joutuu pitämään kiinni kapulasta ennen naksahduksen vapauttavaa ääntä. Pelkään, että Kola alkaa pudotella kapulaa. Niinpä vaikeutan harjoitusta tavalla, joka itsestäni tuntuu hyvältä. Otan Kolan sivulle ja tarjoan sille kapulaa. "Nouda." Kola katsoo minua kasvoillaan ilme: "Hm. Nyt en ymmärrä." Tuijotan tuota riemuidioottia silmiin ja toistan käskyn. Pöljäke toteaa, ettei vedätys mene läpi ja ottaa kapulan suuhunsa. Pää huojuu, mutta ote on tiukka. Naksautan melko nopeasti ja kehun vuolaasti.

Toistetaan tätä harjoitusta kerta toisensa jälkeen. Kola vinkuu innosta. Jossain vaiheessa se istuu kapula suussaan, heiluttaa villisti häntäänsä JA tarjoaa samalla tassua. Ja minä kun luulin, etteivät sen urosmaiset aivot kykene suorittamaan yhtä aikaa istumista ja kapulasta kiinni pitämistä. Ja nyt tuo uuvatti heiluttaa häntäänsä ja antaa samalla tassuakin. :D Repeän nauramaan. Ihan hirmu hassu otus. Ja ihan hirmu kivaa tehdä yhdessä hommia.

Lopulta uskaltaudun pidentämään aikaa, jonka Kola pitää kapulaa suussaan. Kyse on edelleen vasta sekunneista, mutta viikko sitten Kola olisi pitänyt kapulaa suussaan ihan maksimissaan sekunnin. Ja nyt se pitää sitä mälväämättä viisi sekuntia JA irrottaa vasta, kun olen naksauttanut. Tekipä muutamia kertoja ihan niinkin, että ei pudottanut kapulaa naksusta, vaan odotti, että otan kapulan sen suusta.

Voi jessus. Tämä on huikeaa!

---

Noki toimii Kolan kierrosten nostattajana. Siirrän Kolan välillä salaseuran ulkopuolelle ja otan Nokin makuuhuoneeseen treenaamaan perusasentoa. Kola kitisee oven takana. Ja herra Pieni Nokipoika vängertää itsensä sivulle kauniiseen perusasentoon.

tiistai 26. tammikuuta 2010

uuden elämän toinen päivä

Naksutin esiin ja kapula käteen. Makuuhuoneeseen mars mars.

Noki jää murtuneena odottamaan oven taakse, kun minä, naksu, kapula, Kola ja juuri paistettu lämmin maksa marssimme treenaamaan.

Kola kitisee innosta. Käsken sen istumaan ja annan käskyn. "Nouda." Kola kitisee, nousee seisomaan, tarraa hampailla kapulaa ja päästää heti irti. "Jos tää tekis tällee, ni se antais maksaa, OKEI?!" Ei. Käsken uudestaan istumaan. Kola ottaa kapulasta ja minä pidän kuonosta kiinni. Naks. Toistetaan tätä kerta toisensa jälkeen. Kolan silmät suihkivat innostuksesta.

Vaikeutan harjoitusta. Yritän saada Kolan poimimaan kapulan maasta edestään ja istumaan se suussa. Ei onnistu. Meni liian vaikeaksi. Palaan takaisin onnistuvaan harjoitukseen.

Vaikeutan eri tavalla. Päätän päästää kuonosta irti. Kola ottaa kapulan ja huojuttelee päätään. Melkein unohdan naksauttaa, kun olen niin hämmästynyt. Siinä se istuu kapula suussa eikä mälvää. Otan kapulasta kiinni ja unohdan naksauttaa. Kola ei irrota. :O Naks. Kola irrottaa. :O Sehän oli tiukka ote!

Otan uudestaan. Ei onnistu ihan yhtä hyvin kuin äsken, mutta kuitenkin Kola pitää kiinni kapulasta, kun päästän irti kuonosta. Välillä helpotan ja pidän kuonoa paikoillaan.

Tauon paikka.

Noki astuu areenalle. Se onkin kitissyt oven takana kuin pahainen itkuiikka. Maksa saa ihmeitä aikaan ja herra "en-aina-muista-miten-tullaan-sivulle" tulee sivulle kuin rasvattu salama. Käsiavulla tietenkin, mutta joka tapauksessa. Perusasento on Nokille selvästi jo tuttu paikka.

Noki on treeninsä treenannut. On Kolan aika.

Otan alkuun taas pari helpotettua kapulan pitoa. Sitten käsken Kolan istumaan ja pidän kapulaa epähuomiossa niin kaukana, että Kola joutuu nousemaan saadakseen kapulan. Se ottaa kapulan - JA ISTUU. :O Oh! Tätä harjoitusta toistetaan muutama kerta. Toimii. Kola nousee ottamaan kapulan ja istuu. Illan treeintuokio päättyy onnistuneena.

maanantai 25. tammikuuta 2010

ota. nouda. hae. tuo. ota. noh! kola! nouda! ota. jne.

En vaan saa Kolaa Heidin ohjeilla pitämään lelusta kiinni ja tulemaan lelu suussa koskettavaksi. Ja koska en osaa, eikä Kola tajua eikä osaa eikä halua, myös omat hermot kiristyvät puuhassa niin vahvasti, että Kolaa alkaa ällöttää koko touhu.

Otetaan siis uusi (/vanha) lähestymistapa käyttöön.

Siirin omistaja sanoi tänään pommarin treeneissä, että "aloita loppupisteestä". No, lähdetään (taas) sitä kautta. Naksutin käteen ja hommiin.

Kola sivulle ja kapulaa (=pitkän mallinen kova lelu, ei noutokapula) suuhun. Ottaahan se sen suuhun, mutta pudottaa heti. Ryhdyn pitämään kapulasta kiinni. Kola ottaa paremman otteen. (Jesh, niin sitä pitää.) ...alkaakseen nousta seisomaan ja ryhtyäkseen kiskomaan oikein urakalla lelusta. Toisaalta se on ihan ok, koska silloin ote on ainakin tiukka eikä se laske kapulasta irti, vaikka minäkin pidän kapulasta kiinni. Tämä ei silti tunnu oikealta. Kola oppii naksahduksen kuultuaan nousemaan seisomaan JA ryhtymään repimään kapulaa.


Otan Kolan sivulle ja laitan kapulan maahan. "Nouda!" Kola hakee kapulan ja jumankekka kävelee sivulle perusasentoon. ...pudottaakseen kapulan ennen istumista. Ei näinkään. En millään saa Kolaa istumaan, kun kapula on suussa. Jos Kola istuu, suu unohtaa pitää kiinni kapulasta. (...Mies...) En halua opettaa Kolalle, että sivulle tullessa kapula pudotetaan ennen kuin ehdin tehdä mitään.

Kola siis ilmiselvästi hyvinkin helposti oppii tulemaan kapula suussaan sivulle. Siinä kohdassa ei ole ongelmaa. Hyvä. Mikä siis on ongelma? No se kapula suussa ISTUMINEN. Ok. Miksen siis treenaisi sitä? Niinpä.

Joten ryhdyn treenaamaan kapula suussa istumista. Kola käskyn alle istumaan ja kapula suuhun. Kola sylkäisee kapulan pois. Ei näin. Tätä on kokeiltu. Jos vain odotan, että Kola pidentää kapulan suussapitoaikaa ja naksuttelen "millisekunninkin" pidemmistä pitoajoista, alan itse hermostua ja Kola alkaa mälväämään kapulaa suussaan näinä millisekunteina. Sitä en halua Kolalle tieten tahtoen opettaa.

Niinpä palaan siihen, jota jossain vaiheessa lähdin kokeilemaan. "Pakkonouto."

Naksutin saa Kolan syttymään työskentelemiselle vähän samalla tavalla kuin agilityhalli. Kola on melkein liian kovilla kierroksilla. Mutta vain melkein. Kola on niin kierroksilla, että tekisi melkein mitä vain saadakseen naksahduksen. Niinpä se pysyy istumassa, avaa suunsa ja ottaa kapulan. Pidän kevyesti kiinni kuonon päältä ja leuan alta. Naks. Ja sama uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Kola avaa omatoimisesti suunsa ja ottaa kapulan. Se myös rauhoittuu paikoilleen, kun pidän kuonosta kiinni. Uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. naks naks naks

Kola ei selvästi paineistu toiminnastani, vaan on edelleen erittäin kierroksilla ja halukas tekemään naksun eteen töitä. Niinpä tämä on nyt se reitti, mitä aion kulkea torstaihin asti. Joka ilta istumisesta ja kapulan pitämisestä naksuttelua. Saa nähdä, mitä mieltä Heidi tästä on. Ja saa nähdä, mihin säännöllinen "pakottaminen" johtaa. Alkaako Kola paineistua (=pakkonoudon tie on käyty loppuun) vai alkaako se pitää kapulasta kiinni omatoimisesti, vaikka kevennän käsien otetta leuoista? Jos tämä reitti näyttäisi toimivan, siirrän naksuttelun seuraavaksi perusasennossa istumiseen. Ja siitä sitten pikku hiljaa siihen, että Kolan pitää liikkua päästäkseen naksupaikalle.

Ainakin tällä hetkellä motivaatiota löytyy Kolan lisäksi myös omistajalta JA mikä tärkeintä en kokenut itse tilannetta stressaavaksi eikä minua alkanut suututtaa! Sillä jos minua alkaa suututtaa, ei hommasta tule tasan yhtään mitään. (Tokoiluhan ON kivaa.)

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

meidän aamu

Nunosen innoittamana lähdin purkamaan meidän arkiaamujen rutiineita tekstiksi.

0) Herätyskello soi normaalisti kello 6:20. Sammutan herätyksen ja nousen välittömästi ylös. Noki nousee nukkumatyynyltään ja vispaa häntäänsä onnesta kiemuralla. Tassuttelemme yhdessä tuumin kohti keittiötä ja Kolaa. Kola ei halua nukkua makuuhuoneessa, vaan sen paikaksi on muotoutunut sohvan takana oleva tila.

1) Kola alkaa venytellä itseään. -> Noki hyökkii "leikkiasennossa" venyttelevän Kolan ympärillä ja on edelleen onnesta soikeana.

2) Astelemme yhdessä vessaan. Vessakummit hyörivät jaloissa - Noki edelleen onnesta soikeana. Kola tyynen rauhallisena. Rapsutellaan ja hyöriskellään. Noki venyttelee Kolan korvia. Ja on onnesta soikeana.

3) Vessasta reitti kulkee suoraan jääkaapille. Matkalla käteen tarttuvat poikien ruokakupit.

4) Kello on 6:25. Kola asettuu lepäilemään keittiön lattialle. Noki asettuu ruokakaapin välittömään läheisyyteen odottamaan lattialle putoilevia nappuloita.

5) Laitan jääkaapista lihaa kuppiin ja mikroon lämpiämään.

6) Lämmitetyn lihan sekaan lisään kourallisia kuivanappulaa. Kourasta putoilee aina muutama nappula lattialle. -> Nokin odotus palkitaan ja se hyökkii etsimään pudonneet yksilöt.

7) Kello on 6:30. Kola saa ruokansa. Noki pomppii sinne tänne ja lopulta sekin saa ruokansa.

8) Poikien syödessä minä harjaan hiukset, meikkaan ja pistän työkamppeet niskaan. Yleensä Kola tulee ensimmäisenä seurakseni vessaan, ja käpertyy lattialle vielä hetkeksi lepäilemään. Noki puhdistaa oman kuppinsa ja sitten nuolee Kolan kupin puhtaaksi. Ja sitten se palaa vielä katsomaan omaa kuppiaan ja nuolee senkin. Tämän jälkeen Nokikin saapuu vessaan pötköttelemään.

9) Kello on 6:40. Pistän vitamiiniporeet porisemaan vesilasiin. Kola tietää, että tämä on Merkki. Se suuntaa eteiseen.

10) Kello on 6:45. Kengät jalkaan, hihnat pojille, vitamiinipore kitusiin ja ulos.

11) Kierretään aina sama lenkki. Noki käy ensimmäisessä mutkassa pissalla ja seuraavassa kakalla. Kola on oppinut jo näissä kohdissa pysähtymään. Matka ei kuitenkaan jatku ennen kuin pikkuveli on saanut hommat hoidettua.

12) Kello on 6:50. Aamulenkin metsäreittiosuudella lasken Nokin hihnasta irti. Minä ja Kola - aamumörrimöykyt - tallustellaan hötkyilemättä Nunosen kuvaamina robotteina eteenpäin. Piksupoksu on edelleen onnesta soikeana ja ryntäilee hiekkatiellä sinne tänne hihna perässään.

13) Hiekkatien päättyessä nappaan Piksun hihnasta kiinni ja tassuttelemme kotiin. Kotiportilla Piksu on jälleen onnesta soikeana ja todennäköisesti roikkuu Kolan hihnassa, pomppii ja hyörii.

14) Hissillä yläkertaan. Koirat hihnasta irti. Kola kierähtää kerälle nukkumaan. Noki rauhoittuu myös nopeasti.

15) Kello on 7.00. Palaan eteiseen ja suuntaan autolle. Työpäivää kohti.

Ollaan sen verran aikaisin aamulenkillä, että vain hyvin harvoin törmäämme juuri keneenkään. Aikoinaan kun kuljin julkisilla töihin, opin "tuntemaan" kanssani samassa aamurytmissä eläviä lintuvaaralaisia. Sittemmin olen vaihtanut yksityisautoiluun ja nämä "tutut" ovat kadonneet.
Kuten ehkä huomasitte, olemme Kolan kanssa päässeet totuttelemaan onnesta soikeana aamumörreilyämme häiritsevän otuksen läsnäoloon. Onneksi vain harvoin tämä herra Soikio on niin soikeana, että riehaantuu. Yleensä onnellisuuden läsnäolo on tarpeeksi laimeaa, että minä ja Kola kestämme sen muuttumatta täysin synkiksi myrskypilviksi. Liiallinen onnellisuus aamutuimaan on jotain aivan karmeaa.

lauantai 23. tammikuuta 2010

sininen on taivas, valkoinen on hanki

Aivan hillitön sää! Aurinko paistaa, talitintit ja sinitiaiset sirkuttavat ja hanki hohtaa niin että silmät vuotavat.
Edustava Piksu-poika. (1/1250, f5.0, ISO400)
















Kola rakastaa talvea. (1/1250, f5.0, ISO400)
















Melkein kuulen talitinttien äänen tässä kuvassa. (1/2500, f3.5, ISO400)

















Luonto näyttää yhtä parhaista puolistaan. (1/2500, f3.5, ISO400)
















Voihan pojat. (1/1600, f4.0, ISO400)
















Valo, pakkaslumi, onnellinen piski. Mitä muuta voi pyytää? (1/1600, f4.0, ISO400)

















"PEWHANA, KUN TÄÄLLÄ ON TÄTÄ LUNTA NIIN HITSISTI!" (1/1600, f4.0, ISO400)
















Äiti väittää, että Kola on kuvissa aina vakava, mutta kyllähän näistä kuvista suorastaan loistaa Onni Perronen. (1/1600, f4.0, ISO400)

nokin kasvu

Noki vauvasta teiniksi: (Missä vaiheessa se muka tuolla tavalla kasvoi melkein Kolan kokoiseksi?)
Täällä vähän enemmän kasvukuvia.

























































































































torstai 21. tammikuuta 2010

tiko toko

Torstaisin pojat pääsevät kumpikin treenailemaan tokon salaisia maailmoja, kumpikin omassa ryhmässään. Noki treenaa penturyhmässä, jossa olen myös ohjaajan roolissa. Kola treenailee ruoskaryhmässä pentujen jälkeen.

Noki treenasi ohittamista namin avulla, kontaktin ottamista, kopeloitavana olemista ja rauhoittumista. Yllättävää kyllä se kykeni rauhoittumaan, eikä edes yrittänyt sinkoilla sinne tänne. Tämän lisäksi se osasi ottaa hienosti kontaktia ja pitää kontaktin jo useita sekunteja. Noki myös kuunteli aika hyvin ohjeita ja noudatti käskyjä niin hyvin kuin tällä treenimäärällä kykenee.

45 minuutin treenien jälkeen Kola pääsi seinustalta työskentelemään ja Noki pääsi seinustalle syömään luuta. Vartin verran Noki jaksoi olla hiljaa paikallaan luuta syömässä, mutta sen jälkeen se piti seuraavat puoli tuntia aariaesitystä. Eipä moisesta voi palkata, joten huomiota en piskille aarioista antanut. Rauhottui otus sitten lopulta, mutta välillä muisti nousta jatkamaan aarioitaan.

Kola alkoi noudon harjoittelun ihan nollasta. Eli ryhdyin kehumaan Kolaa siitä, kun se pitää lelua suussaan ja antaa koskea itseään. Loistavaa, että nyt on ohjeet, miten noutoa OIKEASTI lähdetään harjoittelemaan. Tähän asti on tullut vaan todella jotenkin suurpiirteisiä ohjeita, joista en yhtään ole saanut kiinni. Ryhdyn siis puhtaasti opettamaan sitä, että Kola pitää lelua suussaan. Ei sen monimutkaisempaa. Myöhemmin liitän tähän toimintaan paikan ja lopulta sen, että Kolan pitää hakea noudettava esine muualta ja tulla istumaan se suussaan minun luokseni.

Kola treenasi myös paikallaanmakuuta, johon Heidi tarjoili "pieniä" häiriötekijöitä. Nenän edestä lentävä patukka oli Kolalle aluksi ihan liian houkutteleva. Onhan tätä treenattu ja onhan Kola tämän hallinnut - mutta treenivapaa on tehnyt tuhojaan.. ;) Karjaisin Kolan matalaksi ja se pysähtyikin aivan todella hienosti välittömästi käskystä eikä mennyt hakemaan ohi heitettyä patukkaa, vaikka mieli teki. Muutama toisto - ja muutama karjaisu - ja lopulta ukkeli pysyi paikallaan, vaikka hurmaava lentävä esine meni nenän edestä. Kolan kanssa treenaaminen on sikäli helppoa, että tunnen sen aivoitukset jo aika hyvin ja tiedän mitä se kestää ja mitä se ei kestä. Se kestää vallan hyvin karjaisemalla pysäyttämisen tuossa tilanteessa paineistumatta liikaa. Muutenkin Kolan kohtalla äänellä asioihin puuttuminen on fyysistä puuttumista paljon toimivampaa. Kolaa ei pysty fyysisesti pakottamaan oikeastaan mihinkään. (En siis esimerkiksi saa Kolaa istumaan perseestä painamalla. Se ei vaan onnistu. Kokeiltu on nyt Kolan aikuisiällä. Kola ei istu - tai niin kovaa pakotetta en ole valmis käyttämään, että se istuisi.) Mutta henkisellä tasolla pakottamista voi jossakin määrin tehdä. Tai ehkä kyse on kompromissista. Minä en puutu Kolaan fyysisesti ja Kola puolestaan taipuu noudattamaan käskyä.

Joo, tiedän että joku sanoisi tähän, että "kyllä MÄ sen saisin fyysisillä pakotteilla vaikka nuolemaan varpaitani!" Varmaan tämäkin onnistuisi. Mutta se vaatisi niin kovia otteita ja niin kauheita pakotteita ja sellaista Kolan luottamuksen perusteellista räjäyttämistä, että sellaiseen en ole valmis ryhtymään. Voisin hakata koirastani sisun pihalle, mutta tuloksena olisi todennäköisesti arvaamaton ja ihmisiin täysin luottamuksensa menettänyt koiraraunio. Ei kiitos. Mieluummin teen kompromisseja ja ohjaan jotenkin muuten kuin fysiikalla.

Ja tänään sain karjuntavoiton. Treenien lopuksi testattiin vielä, miten Kolan hermosäikeet ovat rakennelleet polkujaan treenien aikana. Olivathan ne rakennelleet. Patukka lensi - ja Kola pysyi paineistumatta paikoillaan. :)

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

agilityä

Harjoiteltiin tänään valssausta ja takaa kiertoa. Valssauksessa ohjaaja kääntyy ympäri säilyttäen kuitenkin koko ajan näköyhteyden koiraan. Takaa kierrossa koira kiertää esteen takaa ja tulee vasta sitten ohjaajaa kohti esteestä yli. (Tai näin ainakin kuvittelisin selittäväni nämä kaksi ammatilaissanaston sanaa!;)

Kola oli tavoilleen uskollisena ihan hiljaa, kun sen jätti radan reunaan odottamaan ja radalla se karjui kuin jalopeura. Kokeilin kahden viimeisen harjoituksen kohdalla sitä, että vien Kolan hihnassa aina lähtöpaikalle asti, enkä anna sen kerätä kierroksia lähtöpaikalle siirtymisen aikana. Se toimi - ainakin tänään. :D

Ensimmäinen harjoitus (Empun Magic-Super -piirto-ohjelmalla toteutettuna.)
En meinannut millään ehtiä putkesta ulos sukeltavaa Kolaa ohjaamaan kohti kahta viimeistä (4. ja 5.) hyppyä. Tai olisinhan minä ehtinyt, jos aivot olisivat Kolan putkessa sukeltelun aikana toimineet ja olisin reilusti lähtenyt kohti nelosestettä. Mutta ei aivot vaan toimi kovin hyvin. Lopulta saatiin Kola menemään kaksi viimeistä hyppyä Anninan avustuksella. Annina oli vitosesteen takana heittämässä Kolalla palkkiopalloa.
























Toinen harjoitus
Kolmoshyppy pitäisi kiertää takaa. Helpommin sanottu kuin tehty. Kola tulee karjuen putkesta, eikä todellakaan pysty seuraamaan surkeaa ohjaamistani noin lyhyellä matkalla. Tehtiin uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja alkoihan Kola kiertää takaa. Seuraava pulma oli heti kolmosen jälkeen. Pitäisi ehtiä kääntää oma rintamasuunta valssauksen kautta ympäri JA juosta kohti kahta viimeistä hyppyä. En vain ole niin nopea kuin pitäisi. Ehdin tehdä valssin ja ohjata Kolan "johonkin tonne päin" -suuntaan, mutta ei toivoakaan, että ehtisin ohjata tarkasti seuraavaa - saati viimeistä hyppyä. Sekin meni lopulta Anninan avulla. Täytyy opettaa Kola eteen-käskylle paremmin ja irtomaan ylipäätään minusta kauemmas.






















Kolmas harjoitus
Kakkoshypyllä takaa kierto ja heti perään valssauksen kautta putkeen. Putkesta suoraan yli hypystä 4 ja sitten MUKA kurvaus vitoselle.

Ei onnistu ensin millään. En tajua mennä tarpeeksi pitkälle neloshypyn luo, joten Kola on ihan eksyksissä päästyään nelosen yli. Se seisahtuu ja tuijottaa minua valkuaiset muljahdellen. Varmaan tulisi ja löisi, jos osaisi, kun olen niin hidas ja pöljä. Otetaan uudestaan ja lopulta saan kuin saankin Kolan myös viimeisestä hypystä yli.























On se vaan mukavaa, kun Kola karjuu ja huutaa, nauttii ja rakastaa työskentelemistä ja suostuu tekemään kanssani, vaikka olenkin ihan pökkelö. :D



maanantai 18. tammikuuta 2010

keppipulmia

Kuten olen todennut, kepissä kuin kepissä on ainoastaan yksi pysyvä vika: se on aina ja ikuisesti väärän koiran suussa.

Kolan keppi? Nokia harmittaa.













Yhteinen keppi? Kumpaakin ottaa kupoliin.



















Nokin keppi? Kolan ilme kertoo kaiken.




siitähän se lähti

Kola leiskahti lieskoihin viime viikon torstain tokotreeneistä. Tänään Annan vetämissä rallytokotreeneissä Kola jo tarjoili välillä perusasentoa omatoimisesti ja muutenkin oli ihan treenimielialalla. Vähän hankaluuksia tuottaa palkan valinta. Ei niinkään se, että Kola ei palkkautuisi vaan se, että Kola palkkautuu liian hyvin. Sen kierrokset nousevat pallosta ihan hirmu korkeiksi ja taas sain taistella sen faktan kanssa, että Kola alkaa herkästi karjua, kun se ei mielestään saa palkkaa tarpeeksi nopeasti tai tarpeeksi helposti.


Kola palkkautuu myös nameista, mutta niillä en saa nostettua kierroksia juuri lainkaan. Kola kyllä tekee mitä käsketään, mutta tekeminen on rasittavan hidasta ja tahmeaa. Mieluummin jarruttelen liian innokasta ja palkkaan pallolla kuin raahaan perässä hidastelijaa.


Rallytoko sopii Kolalle ja minulle. Kylttien jutut ovat jo nyt aika hyvin hallussa. (Tosin Kola naposteli tänään ainoana houkutus-tehtäväkortin NAKIT ?! Ja se ei oikeasti edes syö nakkeja, perhana sentään.. ;) Seuraamisessa pitäisi harjoitella sivuaskelia. Taidan ihan oikeasti osallistua seuraavaan rallytokokisaan, kun sellainen vain järjestetään. Kunpa saisi hypätä alokas-luokan yli suoraan avokas-luokkaan, niin saisi luopua hihnasta. Minä hölmö kun en ole opettanut Kolaa työskentelemään hihnassa.. Joo-o, tyhmyydestä sakotetaan. Ja sitten kun itseänikään ei yhtään innosta hihnassa treenaaminen, niin siinä sitä sitten ollaan. Täytyy kai ryhtyä harjoittelemaan hihnassa kaikesta vastenmielisyydestä huolimatta ja palkata Kolaa pallolla. Jospa se toisi hihnatokoon lisää särmää perässä raahustamisen sijaan.
----
Nokin kanssa pidettiin myös tänään tokotreenit. Eli mentiin hissillä alakertaan ja ryhdyttiin treenaamaan. Noki ei osaa vielä keskittyä työskentelemiseen, kun sitä ei olla harjoiteltu. Niinpä melko hiljainen talvi-ilta oli aika sopiva häiriötekijöiden määrällään. Kokeiltiin perusasentoa ja se onkin Nokille syystä tai toisesta kovin helppoa. Se kiepsahtaa oikeaan kohtaan ihan ilman liikkuvaa käsiapua. Kolan kanssa aikoinaan otin askelia ja johdatttelin Kolan oikealle paikalle. Noki tunkee kirsunsa ja kielensä vasemman käden nyrkkiin ja kiepsahtaa istumaan oikealle kohdalle ihan ihan ihan jalan lähelle. Jotenkin vielä epäilyttää, ettei Nokin pääkopalla ole mitään käsitystä siitä, mitä kroppa sivulle tulossa tekee - sillä pää keskittyy TÄYDELLISESTI syömiseen - mutta ehkä kroppa ja pää yhdistyvät joku kaunis päivä. ;)
Otettiin myös kontaktin hakemista ja muutamat istumiset ja maahan menot.


Tuntuu jotenkin siltä, etten ole opettanut Nokille yhtään mitään. Siis en kirjaimellisesti yhtään mitään. Mutta kyllähän se silti osaa vaikka mitä.


Noki osaa

1) istua käskystä ja pysyä siinä muutamia sekunteja, vaikka liikkuisinkin sinne tänne ennen palkkausta
2) mennä maahan käskystä ja pysyä siellä muutamia sekunteja, vaikka liikkuisin
3) tulla luokse käskystä (ainakin silloin, kun mukana on nameja)
4) ottaa katsekontaktin joskus, ei aina
5) tulla perusasentoon, kun vasemmassa kädessä on nameja, mutta ei aina tätäkään
6) Noki on oppinut ainakin osittain, mitä Ei! tarkoittaa! Metsässä Ei! tarkoittaa, että pitää pudottaa suusta se, mitä siellä sattuukaan olemaan ja palkaksi saa namia. Hihnassa ulkoilemisessa Ei! tarkoittaa, että vetämisen pitäisi loppua. Ei se kyllä aina lopu.. Huoh.. ;) On niin paljon näettävää ja koettavaa.
7) koskea kosketusalustaa


Mitäköhän sitä seuraavaksi alkaisi pikkukirppuselle opettaa..? Seuraamista varmaankin. Ja paikallaoloa voisi ryhtyä vahvistamaan. Noutamista? Agilityä?

perjantai 15. tammikuuta 2010

vuh?

Töiden jälkeen kurvasin pikapikaa kotiin noutamaan piskejä. Kuspaskakierroksen jälkeen tuuppasin koirat takakonttiin ja survaisin nastan lautaan. Hieroja-Heidi odotteli Kolaa käsittelyyn ja aikataulu oli tiukkaakin tiukempi johtuen siitä, että aikaa sovittaessa en tajunnut, että lauantai on työpäivä. (Voi K Ö K K Ö näitä lauantaityöpäiviä. Joo niitä on tasan kaksi vuodessa, mutta siinä on myös tasan kaksi liikaa, sanon minä. ) Aikataulut menivät uusiksi ja siksi kiire astui kuvioihin.


Perille päästiin ihan ajoissa ja Kola pääsi käsittelyyn. Kola katsoi Heidiä syyttävästi sen näköisenä, että "sinäkin siinä, perhana!", sanoi MUR... ja sitten tallusteli hieronta-alustalle, pötkähti hierottavaksi ja alkoi nauttia joka solullaan. On Kola vaan mussu, ei voi muuta sanoa. :D Tunnin verran Kola otti kyllä ihan kaiken irti tilanteesta. Ilo sitä oli omistajankin katsella, sillä Kola on ennen näitä kahta hierontakertaa ollut aika jumissa lantion alueelta. Nyt pahimmat jumit on saatu jo liukenemaan, mutta ainakin kerran mennään vielä murjottavaksi.


On jokseenkin käsittämätöntä, miten Kolassa on niinkin monta puolta kuin siinä on. Se on toisaalta örisevä ja mörisevä ärripurri. Toisaalta on se on ERITTÄIN lepsu ja löllö, kuten Nokin kanssa nyt on tullut huomattua. (Tänään Noki vei Kolalta kepit suusta ja rynni Kolan vatsan ali. Ja Kola vaan nöksötti paikallaan. Voitteko uskoa?) Ja sitten kolmas puoli on se erittäin läheisyydenkaipuinen hellittelystä nautiskeleva otus, joka laskee Heidin niin lähelle, että hierojan ja hierottavan nenät koskettavat toisiaan hierojan kumartuessa kuiskailemaan juttuja Kolan korvaan. Samalla Kolan ilme on reporangan rento eikä mistään voisi päätellä, että Kolassa on myös se ärripurri Ihaa-aasi.


Hieronnan jälkeen kurvattiin metsään - jonne piruvie oli ilmestynyt latuja. Onneksi latujen vieressä ainakin toistaiseksi on kävelypolku, joten ihan ilman syyllisyyden taakkaa kiersin tutun lenkin poikien kanssa. Noki vei Kolalta keppejä sitä mukaa, kun Kola niitä hangen seasta löysi. Mutta toisaalta Kolakin on alkanut napsia keppejä Nokilta pois. Tänään tuli todettua, että Kola luovuttaa, jos kumpikin haluaa saman kepin ja molemmilla on kepin eri päistä tiukka ote. Kolaa alkaa ahdistaa, se alkaa pyöritellä silmiään ja lopulta avaa leukansa. Nokin seuraavanlainen katse:

O_o
ei rävähdäkään ja lopulta keppi on Nokin.


Yllättäen latu+metsä=hiihtäjä. Niinpä päästiin testaamaan, mitä pojat sanovat hikilaudoilla kulkeville. Noki alkoi pöhistä. PÖH. PÖH. Näin jo kaukaa, että jotain outoa polun mutkan takana on. Mutta kuitenkin niin vähän outoa, että Kola ei pudota keppiä suustaan eikä katso tarpeelliseksi tehdä mitään muuta kuin katsoa tulijaa. Noki jatkoi pöhisemistään ja Kola seisoi tyynesti häntä pystyssä paikallaan. Sain Nokin kuitenkin luopumaan hiihtäjälle pöhisemisestä ja astuttiin poikien kanssa polulta umpihankeen päästämään hiihtäjä ohi. Puoli tuntia myöhemmin sama hiihtäjä kurvasi meitä taas vastaan. Astuimme taas hankeen. Noki ei suonut vilkaisuakaan hiihtäjälle. "Ai toi on toi."


Kai se jotain mörköilyä meinaa aloittaa, kun on pöhissyt parina viime päivänä monille ERITTÄIN EPÄILYTTÄVILLE asioille - kuten huppupäiselle naiselle ja tummaihoiselle miehelle. Huoh. ;)

torstai 14. tammikuuta 2010

treeniä

Piiiiiiiiitkästä aikaa käytiin Kolan kanssa ihan oikeasti treenaamassa tokoa. Roihan Heidin ruoskatokoryhmä kokoontui pommariin - ja Kolasta kyllä huomasi, että se oli ehtinyt unohtaa treenirutiinit tosi tehokkaasti. Seuraaminen edisti ihan villisti ja Kola ei oikein tajunnut, että miksi ihmeessä pitäisi tulla perusasentoon. Namien kanssa Kola oli vähän perässäraahattava ja pallon kanssa niin hyperkierroksilla, ettei tekemisestä meinannut tulla mitään. Heidin ohjeita noudattaen ryhdyttiin tekemään seuraamista sitä hitaammin, mitä enemmän Kola nosti kierroksia. Ei myöskään suoraa seuraamista, vaan koko ajan loivia ja tiukempia käännöksiä, jotta Kola joutuu keskittymään tekemiseen koko ajan.

Ja sehän auttoi. Kola alkoi keskittyä ja vähän ajan kuluttua minua seurasikin keskittymisestä läähättävä otus. :) Tämä puuha palautti Kolan mieleen muutenkin treenihengen ja se alkoi omatoimisesti pitää kontaktia niinäkin aikoina, kun mitään ei erityisesti tapahtunut.

Kola ei tänään treeneissä tarjonnut vapaaehtoisesti perusasentoa. Tämä on jäänyt, kun treenit ovat olleet puolisen vuotta tauolla. Toivottavasti ukkeli palaa vanhaan tapaansa, sillä auttaa kovasti, kun koira oikeasti osaa ja haluaa tulla perusasentoon. :D

Keskittymisharjoituksen jälkeen Kola teki jääviä liikkeitä ihan liekeissä ja muutenkin toimi kuin ajatus. 8)

Olipas todellakin kivaa aloittaa Kolan kanssa taas treenaaminen. Olin unohtanut, miten mukavaa on työskennellä koiran kanssa, joka paitsi haluaa, myös osaa! Jei.

tiistai 12. tammikuuta 2010

I LOVE YOU!!! ..... I'M SORRY!!!

Riehutin poikia olohuoneen lattialla. Myllättiin ja möyrittiin ja pojilla oli vauhti päällä.

Jossain vaiheessa Nokilla oli vauhti niin päällä, että se hyppäsi Kolan selkään ja alkoi humpata. Humppa päättyi kesken ensimmäisen tahdin. Kolan silmät melkein plopsahtivat kuopistaan, kun se tajusi kolmen ensimmäisen humpparytmin aikana, mitä parhaillaan on tapahtumassa.

Kaksi sekuntia karmeaa karjumista ja humppapumpun tahdin pysäyttämistä riitti. Herra Olen-Suuri-Rakastastajasta kuoriutui pieni Olen-pahoillani -poika. Kolan huulia lipoen Olen-pahoillani -poika paikkaili humppapumpun käynnistämistä.

Naurattaa ihan hurjasti Nokin ilme vieläkin. Se on kasvattanut egoaan jatkuvasti Kolan suhteen, mutta jossain se raja menee silti. Ja Noki totta totisesti pudotettiin takaisin sinne mihin se kuuluu.

maanantai 11. tammikuuta 2010

vääntöä

Tästä on tullut poikien suosikkiyhteispuuha. Suu auki ja mörinää. Jos ei tietäisi, voisi pysäytyskuvista päätellä kyseessä olevan jotain paljon pahempaa.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Kaapelitehtaan pentunäyttely 10.1.2010

Noki käyttäytyi Kaapelitehtaalla kuin kokenut kehäkettu. Toki aluksi piti vähän sählätä ja sinkoilla - ja sitten piti painia Nevan ja Zilin kanssa - mutta kehässä otuksesta kuoriutui esiintyjä. :)
video
Tuomarin tuomio:
"5kk. Erittäin hyvin kehittynyt ikäisekseen. Hyvät rungon mittasuhteet. Hyvä koko. Sopiva otsapenger. Kallo-osan tulee kehittyä. Hyvät korvat. Vielä hieman lyhyt kaula. Tasapainoiset kulmaukset edessä ja takana. Hyvä rinnan syvyys. Erinomainen ylälinja. Hyvä jäntevä luusto. Karvapeite ei vielä valmis. (toim. huom. Olisiko ollut kyse tuosta nakerretusta etujalasta.. Onhan se totta, että karvapeite on jalasta millisiilissä eli hieman epävalmis.. ;) Liikkuu hyvin. Miellyttävä luonne."

lauantai 9. tammikuuta 2010

Jakomäessä

Sää suosi vain vähän yli kymmenen pakkasasteen voimin, joten suunnattiin kuonomme Jakomäkeen kimppaulkoilemaan. Kola ja Noki saivat seurakseen Neron ja Nevan, Ronjan ja Remun ja Siiri-portugeesin.

On meillä vaan kivoja koiria, ei voi muuta sanoa! :)

Kuvat löytyvät täältä.

Ronja huutaa kurkku suorana.























Kaverusten perät.
















Siiri ällöttää Kolaa vain hyvin vähän. :D
























Nevalla on vauhti päällä.
















Siiri törmäsi kakkaan.















Nokin suojelusenkelit.

perjantai 8. tammikuuta 2010

Kola ja Noki

video

..katso minua syvälle silmiin..

Matti tulee kotiin ja istuu lattialle moikkaamaan Nokia. Kola on pedikyyrissä eikä näin ollen pääse moikkaamisseremonioihin mukaan.

..hetken kuluttua..

Matti: "..Nokilla ei loista samanlainen järjenvalo silmistä kuin Kolalla.."
Minä: "Mmm..?"
Matti: "No niin, kun katsoo Nokia silmiin, niin sieltä ei loista järjenvalo.."
Minä: "Miten niin!? *hihittää*"
Matti: "No. Kun Nokia katsoo silmiin niin se on kuin kattois tyhjään laatikkoon."
Minä: " O_o ..hhihihihihihihihihihi..!!"
Matti: "...Me katellaan Kolan kanssa välillä pitkiä aikoja silmiin..!"


Vielä ulos lähtiessäkin nauratti. En tiedä naurattiko enemmän se tyhjä laatikko vai ajatus Matista ja Kolasta tuijottelemassa otsat pohtimisesta rypyssä toisiaan.

ihanat aurinkoiset päivät

Jee, tänään kameraan tallentui kuvia, joihin olen itsekin tyytyväinen. Ei mestariteoksia varmastikaan, mutta sellaisia, että itse sain sitä mitä tilasin. Jei jei jei! (Selvisipä sekin, miksi kuvat on näyttäneet ihan pelkältä sonnalta vuodenvaihteen jälkeen. Näköni ei ole huonontunut, vaan tietokoneen näytön resoluutio oli ihan päin maitohorsmaa.)

Kameran asetuksista sen verran, että aukko on joka kuvassa jotakuinkin F2.8, valotusaika keskimäärin 1/1000 ja ISO400.
Loput kuvat täällä.