perjantai 31. heinäkuuta 2009

torstai 30. heinäkuuta 2009

Kola hierojalla / sienestämässä

Kolmas sienikurssikerta on nyt käytynä. Tällä kertaa ikään kuin vahingossa testattiin, miten Kola pärjää kuivilla kuivatuilla sienillä. :D Tähän asti käytössä siis on ollut kasteltuja kuivattuja sieniä, koska ihan rutikuivat tuoksuvat paljon kosteita vienommin. No, hyvinpä tuo löysi kuivatkin. :) Aloitettiin sienen merkkaamista ja sitä on tarkoitus harjoitella tulevina viikkoina. Maahan meno on Kolalla niin vahva toiminto, että en usko merkkaamisen oppimisessa tulevan suurempia pulmia vastaan. Mutta nähtäväksi jää..

Sienestämisen jälkeen Kola siirtyi hierottavaksi. Ja voi herranen aika, miten voikaan VARAUTUNUT ja EPÄLUULOINEN koira nauttia vieraan ihmisen kosketuksesta. :D Ihan huikeaa katseltavaa sellainen. Ensimmäisen ehkä puolen tunnin ajan Kola pysyi vielä jaloillaan, vaikka näyttikin siltä, että kepsahtaa hetkellä millä hyvänsä tatamiin. Rentoutuminen oli aika totista touhua, sillä eihän Kola Onni Perrosen valikoimiin nyt riehakas ja pursuileva rentoutuminen sopisi millään. ;)

Lopulta Kola ensin istahti hierojan syliin ja sitten lätsähti makaamaan. Pian tämän jälkeen Kola makasi reporankana äksänä hierottavan jaloissa ja näytti itse nautinnolta. En voi kuvitella, miten Kola kykenisi tuon enempää näyttämään tyytyväiseltä ja rentoutuneelta. Silmät ummessa se otti kyllä hieronnasta ihan kaiken irti. :D

Ja vaikka itse aina muistan korostaa, miten varautuneesti Kola vieraisiin suhtautuu, niin kyllä tuo sikäli on ihan tervepäinen rakki, että tarvittaessa se myös kykenee luottamaan vieraisiinkin. Jos siis vieras on osoittanut olevansa luottamuksen arvoinen ja järkevä otus. Ihan jo pelkästään sen takia, että näkisi uudelleen Kolan noin nauttivana ja rentona, aion viedä Kolan myöhemminkin hierottavaksi. Ei voi olla pahaksi, jos koira silloin tällöin ottaa elämästä ihan kaiken irti. Sellaisesta nauttii omistajakin.

aamuhetki

Aamu alkaa aina samalla tavalla.

Minä nousen ylös ja tallustelen makuuhuoneen ovesta. Kola tulee olohuoneen nukkumapaikaltaan naukuen vastaan. Venytellään ja tallustellaan vessaan. Sen jälkeen Kola käy hetkeksi torkkumaan ja emäntä alkaa touhuta aamupalaa koiralleen. Kun mikro sanoo PLIM, Kola nostaa takapuolensa maasta ja siirtyy istumaan ruokailupaikan välittömään läheisyyteen. Katsahdamme toisiamme pikaisesti ja sen jälkeen Kola saa luvan. "Ota." Joskus Kola on ilmeisesti niin unenpöpperössä, että se tuijottaa hämmentyneesti minua. "No ota vaan, sen kun alat syödä!"

Nyt lomalla aamu etenee tästä eteenpäin eri tavalla kuin työaamuina. Työaamuina pukisin päälle ja meikkaisin, nappaisin Kolan hihnaan ja painuisimme ulos. Lomalla en jaksa kiirehtiä, vaan raahaudun puettuani sohvalle selaamaan nettiä siksi aikaa, kun herra syö. Syömisen jälkeen Kola tulee hakemaan aamurapsutuksia ja kiittämään ruuasta.

Uusi päivä voi alkaa.

lauantai 25. heinäkuuta 2009

kuvahaaste: ilme

1. Kolan taikanappula. Jos haluat rapsuttaa niin, että Kolan nautinto on taattu, noudata kuvan esimerkkiä.















2. Ilmettä kerrakseen.

torstai 23. heinäkuuta 2009

sienivideo osa 1 ja heti perään sekalainen tokovideo osa 1

Kotiläksynä piilotetaan purkkia ulos, kun sisällä se on vähän puuduttavaa. Ei oteta vielä ilmaisua millään erityisellä tavalla, vaan tarkoitus on vaan saada Kola oppimaan, että ulkonakin voi keskittyä.
video
Mieleen nousseita kysymyksiä:
1. Mitä tehdä, kun Kola menee selvästi ohi?
2. Miksi en edelleenkään palkkaa aina täsmällisesti purkin päältä?! (Retorinen kysymys.)
3. Kumpaakohan sitä käyttäisi, irti olevaa koiraa vai hihnassa olevaa? Irti olevaa en joutuisi itse seurailemaan hihnassa vaan Kola saisi työskennellä vapaammin. Lisäksi näytti siltä, että se tosiaan työskentelee ihan hyvin, vaikka onkin irti. (2 viimeistä videopätkää) Kiinni ollessaan se ei eksyisi tekemään ehkä muuta niin herkästi.. Hm.


Seuraavassa sellainen normaali epävirallinen treenihetki. En jotenkin osaa tai edes halua tehdä tokon treenaamisesta sellaista ryppyotsaista vääntämistä. Ja miksi tekisinkään, kun Kola näyttää oppivan myös tällä epävirallisemmalla tavalla. Se oppii asiat niin tarkasti kuin minä suurpiirteisenä ihmisenä osaan siltä vaatia. Ja kun se riittää minulle, sen on riitettävä myös maailmalle.. ;)

Tulipas pistettyä ensin väärä ikivanha video. video

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

sienestys, osa2

Tänään Kola aluksi kertasi jo opittua sisätiloissa. Tuli todetuksi, että Kola tosiaan tunnistaa sen hajun, mikä sen on toivottavaakin tunnistaa. Se ei arvo tai arvaile, vaan merkkaa systemaattisesti suppiksen hajun. Se siis jää sen purkin kohdalle, jossa suppis on, eikä lähde säheltämään muuta.

Mentiin ulos testaamaan, miten äijän siellä käy. Purkki piiloon ja Kola paikalle. Kola näytti siltä, että aivoissa ei surraa tai pörrää yhtään mikään tarkoituksenmukainen. Mutta mikäpä siinä, kun se kuitenkin löysi sen mitä pitikin. Tuulen suunnista riippuen se nappasi hajun ilmasta joko ennen purkkia tai purkin jälkeen. Ja raaaaau-haalll-llli-seeees-ti se tallusteli oikean hajun luo. Joka kerta sama juttu. :)

Sitä on niin tottunut siihen, että yleensä tokotreeneissä Kolassa on mukavasti virtaa, joten sienitreenien Kola on jotenkin tooosi hidas. Mutta eipä hajutyöskentelyssä kai oikein sählääminen ja säheltäminenkään olisi se paras vaihtoehto. Ja kyllähän niitä kierroksia saisi aikaiseksi, jos veisi Kolan metsään ja pistäisi etsimään purkkeja. Ikävä kyllä niillä kierroksilla purkkia ei varmastikaan näin vähällä harjoituksella löytyisi. Joten pitää vaan tottua siihen, että Kolan biorytmit ovat mitä ovat ja kierroksia saadaan sitten jossain toisessa vaiheessa elämää - jos saadaan.

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Y Ä K yäk yäk

Kola inhoaa syliin nostamista. Sen kurkusta nousee jyrinä, kun sen nostaa syliin. Toki silti tarvittaessa nostan Kolan, mutta syvää inhoa koko touhu Kolassa herättää. Tämä johtunee varmastikin siitä, että oma selkäni on ajoittain hyvinkin huonona ja nostaminen osittain tästä syystä aika hankalaa. Toisaalta Kola on myös omaan kokooni nähden aika iso piski, joten sikälikin nostaminen on aika urakka.

Niinpä ajattelin tehdä nostamisesta vihdoin ja viimein kivaa.

Ja mitenkö?

No, en ole aiemmin käyttänyt naksua tälläisessä, mutta nyt aikomuksena on näin tehdä. Aloitin siitä, että kumarrun Kolan päälle ja asetan toisen käden etutassujen väliin kuten syliin nostettaessa. Kola niiasi ja näytti siltä, että jo tuo asento on todella vastenmielinen. Tein tätä useampaan kertaan ja aina kun käsi meni etutassujen väliin -> NAKS. Kola vähensi niiaamista. Sitten tuli mieleen, että jospa korostaisin "tempussa" Kolan toimintaa. Seisoin itse paikallani ja pyysin Kolan eteeni seisomaan -> käsi etutassujen väliin -> NAKS. Nopeasti Kola alkoikin itse hakeutua ilman käskyä eteeni. Käsi etutassujen väliin -> NAKS.

Tässä vaiheessa ollaan harjoiteltu tuota kolme muutaman minuutin jaksoa ja Kola on lopettanut niiaamisen. Sitä selvästi vielä jännittää, mutta eiköhän tästä hitaasti päästä siihen, että "syli!" on yksi temppu muiden joukossa. :)

Etenemisjärjestys tulee olemaan jotain seuraavanlaista:
1) Käsi etutassujen väliin.
2) Käsi etutassujen väliin ja toinen takapuolelle.
3) Käsi takajalkojen väliin ja kevyt nosto etutassujen välissä olevalla kädellä.
4) Kunnon nosto etutassujen välissä olevalla kädellä.
5) Nosto kummallakin kädellä.

Miksi en ole tehnyt tätä aikaisemmin?

Lopuksi kuvia, joissa Kola näyttää itseltään. Ja lyhyessä turkissa se itseltä näyttäminen näyttää tältä: "olensurkeaotusjaelämäonvaikeaa". (Onko kaikilla vesikoirilla tuollaiset räpsyripset kuin Kolalla..?)






maanantai 20. heinäkuuta 2009

sadesää

On se sitten mahtavaa, kun saa itsensä sisältä sadesäällä metsään koiran kanssa tallustamaan. Taskussa soi kännykästä taustamusa, sade ropisee sadetakkiin ja Kola poukkoilee Onni Perrosena välillä näkymättömissä, välillä ihan jaloissa. Se kantaa tikkuja ja säntäilee, pomppii ja ilmiselvästi riemuitsee sateesta huolimatta.

Suppilovahveroita en onnistunut vielä löytämään, vaikka samoilinkin tuttuja maastoja tunnin, pari. Kanttarelleja löytyi sieltä täältä ison taskullisen verran. Salapoliisi-Emppu pystyi päättelemään leikatuista kanttarellin varsista, että myös joku muu on käynyt kanttarelleja metsästämässä. Niinpä minulle jäi vain pikkuruisten vauvakanttarellien poimimisvastuu.

Lähipäivinä voisi käydä samoilla paikoilla mustikkaämpärin kera. Puskat eivät suorastaan pullistele marjoja, mutta on niitä sen verran, että houkuttelevat poimimaan.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

sienestyksen kotiläksyharjoituksia

Kävin ostamassa neljä suolasirotinta. Harmi kyllä valikoimissa ei ollut leveäpohjaisia purkkeja, joten oli tyydyttävä melko kapeisiin ja melko helposti kaatuileviin purkkeihin.

No. Se ei Kolaa haitannut yhtään.

Ensin harjoiteltiin yhdellä purkilla ja se alkoikin välittömästi sujua. Tosin Kola avaa suutaan heti, kun se vie kuononsa purkin päälle. Tulee mieleen, että noinkohan se ollenkaan haistelee, kun enemmän näyttäisi keskittyvän poimimiseen.. Yritän olla nopea ja palkata sen ennen kuin se avaa suunsa. En kuitenkaan ole poimimisesta kovinkaan huolissaan, sillä olen aika varma, että kun purkin paikantamiseen liitetään maahan meno, pyrkimys purkin suuhun ottamiseen jää pois, kun tilalle tarjotaan joku muu tapa toimia. En tiedä, onko tällä oletuksella mitään älyllistä perustelua, mutta jotenkin tuntuu että näin tulee käymään.

Lisäsin sienenhajuisen purkin seuraksi tyhjän purkin ja heti perään toisen tyhjän hämäämään. Pitäisi olla ainakin kolme - tai miksei neljäkin - kättä, että kädet riittäisivät puuhaan. Naksu vie yhden käden ja namit toisen. Sillä olemattomalla kolmannella kädellä pitäisi pystyä siirtelemään purkkeja paikasta toiseen.. ;) Kola menee nopeasti oikealle purkille. En osaa sanoa, johtuuko tämä purkin hajusta vai siitä, ettei muista purkeista tule naksua. Ja kun Kola on löytänyt purkin, josta naksahdus tulee, se jää paikalleen eikä enää yritä muita purkkeja. Luotto karva-apinaan on kuitenkin kova, sillä uskon, että kaikesta (rauhalliselta vaikuttavasta ulkokuoresta huolimatta tapahtuvasta) sähläämisestä huolimatta sen aivoissa yhdistyy naksahdus hajuun ennemmin tai myöhemmin. Tai ehkä se on jo tapahtunut ja minä vain aliarvioin piskiäni.

Toistan tätä harjoitusta tänään uudestaan ja huomenna menen testaamaan ulos, miten Kola siellä toimii. Todennäköisesti se toimii täsmälleen samalla tavalla kuin sisällä.

Keskiviikkona on uudestaan treenit.

torstai 16. heinäkuuta 2009

sienestys alkakoon

Tänään se sitten alkoi. Jo vuosi sitten ajatuksena oli opettaa Kola etsimään sieniä, mutta se sitten jäi. Ei yksin saa mitään aikaiseksi. Enkä silloin sattunut netistäkään löytämään mitään kurssia, joka tarjoaisi perseellepotkimisapua. Nyt sellainen löytyi, joten sinne oli päästävä.

Kurssilla koiraa opetetaan naksuttimen avulla. Se onkin Kolalle periaatteessa ihan tuttua. Mutta siinä on myös eräs pikkuruinen pulma. En ole koskaan opettanut Kolalle mitään kovin suureellista naksun avulla ja mielikuvituksenikin on ilmeisesti melko pikkuruinen. Niinpä olen tyytynyt naksuttelemaan lähinnä Kolan iloksi ja päänvaivaksi erilaisista kosketuksista ja nostoista. Erityisesti nostoista.

Siis tähän tyyliin:
Kola katsoo valitsemaani esinettä ->
naks ->
Kola katsoo taas ->
naks ->
tässä vaiheessa Kola yleensä tajuaa jo, mikä on jutun juoni ja menee esineen luokse ->
naks ->
Kola menee esineen luokse ja tekee sen, mitä aina pyydän: Kola ottaa esineen suuhunsa. ->
naks.

Ja tätä samaa Kola tietenkin fiksuna koirana alkoi nopeasti toistaa myös sienikurssilla.

Vaikka kyse oli metallipurkista ja vaikka metallipurkki oli syvällä kourussa ja vaikka yritin olla tosi nopea ja naksuttaa ennen kuin Kola avaa suutaan. Kaikesta huolimatta Kola yritti poimia purkin suuhunsa.

Voin sanoa, että oma koordinaatiokykyni ei meinaa riittää. Kola tuuppii nokallaan oikeaa kohdetta sekunnissa. Samalla pitäisi naksauttaa ennen kuin suu aukeaa. Pitäisi myös olla namia kädessä. Ja nami pitäisi muistaa antaa purkin päältä. Huh. Onneksi tämä ei sentään ole ihan yhtä vaikeaa kuin esim. agilityn ohjaaminen...

Hyvin pian kouruun asetettiin toinenkin purkki. Kola ei montaakaan kertaa erehtynyt väärälle purkille ja jos erehtyikin, se siirtyi nopeasti oikealle purkille, kun väärästä ei naksua tipahtanut. Ja taas pitäisi muistaa se, että suu ei saisi aueta, namia pitäisi olla kädessä ja käden pitäisi antaa nami purkin päältä.. Minä ja kehonhallinta ei kai olla parhaita kavereita. ;)

Lopulta mukaan tuli myös kolmas purkki. Kola toimii edelleen nopeasti. Se ei sählää ja sähellä vaan on tyylilleen uskollisena rauhallinen. Se ei kuitenkaan ole myrskypilvi (jos nyt ei Onni Perronenkaan..;) vaan näyttää aivotyöskentelevältä ja pohtivalta. Välillä se unohtuu ajatuksiinsa ja vaikuttaa lähinnä hajamieliseltä professorilta. Mutta hetken kuluttua se palaa kuplastaan tähän todellisuuteen ja jatkaa oikean purkin metsästystä.

Saa nähdä, kykeneekö Kola siirtämään tämän rauhallisen työskentelyn myös metsään. Metsä kun jo sellaisenaan saa Kolan diesel-moottorin hyrähtämään...

Kotiläksy: Lisää samanlaista treeniä sisällä ja hyvin todennäköisesti ulkonakin. Pitää myös käydä ostamassa suolasirottimia tai vastaavia ja vanulappuja hajustettavaksi.

tiistai 14. heinäkuuta 2009

15.8. ALOitetaan

Kolan ja minun uran ensimmäinen virallinen tokokoe koittaa kuukauden päästä. Aika jännää.

Kola on kesän ajan ollut tosi vähällä treenillä. Ja ehkä se myös näkyy. Ja ehkä enemmän positiivisessa kuin negatiivisessa mielessä. Toki tauon jälkeen tekeminen oli todella suurpiirteistä ja epätarkkaa, mutta näin muutaman treenikerran jälkeen Kolan tekemisessä on enemmän intoa kuin aikoihin. Pelkkien namien voimalla se tänäänkin teki jättävät liikkeet terävästi ja tarkasti tosta noin vaan. Ainoastaan liikkeestä seisomista piti ensin yhden kerran muistutella, mutta sitten kaikki sujuivat pulmitta. Seuraaminen on parantunut (tai sitten kääntynyt päinvastaisella tavalla huonoksi) eli edistäminen on poissa. Toisaalta Kola nyt ehkä hieman jätättää.

Oikeastaan ainoa liike, joka edelleen jännittää, on luoksepäästävyys. No. Kai se sujuu. Onhan sen sujuttava.

Paikallaanmakuussa ei koskaan ole ollut pulmia, joten sitä en oikein osaa jännittää. En millään voi uskoa, että Kola lähtisi muiden koirien luokse, jos se joskus sattuisikin lähtemään paikaltaan. Se ei kertakaikkiaan ole kiinnostunut muista makuutettavista - eikä muutenkaan ole koskaan oppinut siihen, että treeneissä olisi lupa leikkiä muiden koirien kanssa tai edes mennä nuuhkimaan.

Saa nähdä, sujuuko liikkeiden välillä olevan ajan kuluttaminen tällä kertaa paremmin kuin mölleissä. Kolahan ei siis ole mölleissä "osannut" tulla sivulle kokeen alussa tai liikkeiden välissä. Kai se on sitä paineistumista. Tiedä häntä.

Seuraavaksi pitäisi kai ojentaa kuono kohti AVOn liikkeitä. Kaukokäskyt ovat omasta mielestäni ihan - jos ei nyt täydellisesti - niin ainakin tosi hyvässä kuosissa. Kolalle ei ole merkityksellistä, kuinka läheltä tai kaukaa käskyjä annan. Se toimii paremmin käsimerkeillä kuin äänellä. Itse asiassa ilman ääntä se toimii ihan ok, mutta ilman käsimerkkejä tekeminen muuttuu epävarmemmaksi. Onneksi kokeissa saa käsitykseni mukaan käyttää käsimerkki+käsky -tapaa.

Harjoiteltavana olisi siis nouto (ÄÄÄÄÄÄÄÄH.) ja luoksetulon pysäyttäminen.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

hetkiä laiturilla

Kola ilmiselvästi valitsee mielummin laiturin pelkän rannalta veteen säntäämisen sijaan.

Miksikö? En minä vain tiedä. Ehkä yksi syy on se, että laiturilla voi tehdä niin paljon kaikkea kivaa. Ei pelkästään siis hypätä uimaan - sehän olisi mielikuvituksetonta. Laiturilta voi pudottaa kepin hyyyyvin lähelle laiturin reunaa niin, että laiturilta hyppääminen ei onnistu, koska putoaisi kepin päälle. Ja toisaalta keppi on kuitenkin niin kaukana, ettei siihen pitkilläkään tassuilla ylety. Se on mielikuvituksekasta, katsokaahan.

Toisaalta laiturilta voi kuitenkin myös hyppiä. Ja nähtävästi Kolaa ei haittaa mahaplätsäyksen tekeminen, niin kovasti se hypätessään ponnistaa. Mahdollista on myös se, ettei mahaplätsäyksiä koskaan tule, sillä kuvat paljastavat, miten Kola laskeutuu veteen. Yllättäen veteen ensimmäisenä osuu häntä!

I LÖÖÖÖÖV MI FRISBEE.

Skotlannissa vierailu ei tuliaisten suhteen mennyt todellakaan hukkaan. Omat viskit ovat vielä korkkaamatta, mutta Kola on kyllä korkannut oman tuliaisensa.

Ja voi pojat, miten paljon tuliaisestaan voikaan otus tykätä.

Kolan tuliainen oli (tietysti) ensimmäinen, jonka Skotlannin maalta ostin. Kaupan hyllyllä nökötti kasa Kongi-frisbeitä ja sellainen oli kertakaikkiaan ostettava. Kola on tuhonnut jo pari ihan tavallista muovifrisbeetä, sillä ne menevät käyttökelvottomiksi koiran hampaissa muutamassa sekunnissa. Muovilätyn reunaan tulee hammaskuvio, joka on täynnä teräviä särmiä. Ja niin frisbee on pilalla. Ei sitä viitsi enää paljain käsin ottaa ilmasta kiinni.

Mutta Kongi-frisbee sen puoleen näyttäisi kestävän. Punaista kongimuovia voi venyttää ja jäystää eikä se silti hajoa. Tokikaan en ole raaskinut kokeilla, mitä kovaa käsittelyä kongimuovi kestää, mutta ainakin sellaisen kevyen ja hellän jäystämisen tuo näyttäisi ottavan vastaan ihan hyvillä mielin.

Kola palvoo uutta lättyään siinä määrin, että tänä aamuna se touhusi yksinänsä mökin pihassa pitkiä pätkiä eikä ollut ollenkaan halukas tulemaan sisälle kuljetellessaan onnellisen oloisena lättyään pitkin pihamaita.

Ja mikä parasta: Kola on alkanut tuoda lätyn/halon käteen! JI HUU. Eihän se mikään tokonouto todellakaan ole, mutta Kola hakee ja kaarrosten ja kierrosten ja pudottelujen jälkeen se tuo kuin tuokin lelun niin lähelle suussaan, että sen saa otettua käteen. Vielä noutaminen ei toimi alkuunkaan, jos lelun ottaja seisoo. Tällöin Kola väistelee ja kiertelee ja pudottaa lelun, kun sitä kumartuu ottamaan. Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Istuvalle ihmiselle se ennemmin tai myöhemmin tuo lelun käteen. Ja minä-tyttö kun olen niin inhottava, että en suostu enää maasta leluja poimimaan, on Kolan pakko kerta kerran jälkeen harjoitella ällöttävää noutoa. ;)

-------

Eilen Kola taas jälleen kerran oikein näyttämällä näytti, miten kiero ja opportunisti se oikein onkaan. Se venyttää sääntöjä ja pyrkii pääsemään helpolla aina kun siihen vain suodaan pieninkin mahdollisuus.

Oltiin serkun synttäreillä ja serkku - tuo kokenut koiraihminen ja yksi Kolan rakkaimmista laumanjäsenistä - jakeli koirille kalkkunaviipaletta. Kola sai serkulta käskyn mennä maahan.

Serkku: "Maaaaahan."
Kola: *mä heilutan tätä mun tassua sulle ni se antais namin*
Serkku: "Ei kun MAAHAN."
Kola: *kyykistyy*
Serkku: *nami lattiassa* "MAAHAN."
Kola: "Prkl." Menee maahan, mutta nousee heti, kun näyttää siltä, että nami on tuloillaan.
Serkku: "Eeeeeei. Maahan."
Kola: "Voinyjumankekka." Menee maahan ja pysyy siellä.

Minä: "Kokeiles uudestaan."

Serkku: "Maaahan."
Kola: *läts maahan pikavauhdilla*

Pitihän sitä testata, että kuinka inhottava akka tuo mahtaa olla ja pitääkö sitä ihan totellakin vai olisiko ehkä ihan lepsukka, jolle menisi läpi joku typerä tassun heiluttelu. Perhanan rakki.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

hoitopoika

Kola on ollut viikon mökillä hoitopoikana. Ja sen huomaa. Tällä hetkellä ollaan mökillä molemmat - ja Kola vetelee sikeitä aina kun ihmiset pysähtyvät vaikka syömään tai mihin tahansa muuhun puuhaan.

Kuulemma Kola on pärjännyt mökillä hyvin. Se ei ole laajentanut reviiriään mihinkään, vaikka parinsadan metrin päässä olisi lauma villakoiraneitoja. Yhden ainoan kerran Kola on tallustellut vessaremontin tuoksinassa villakoiria moikkaamaan. Menomatkalla vastaan on kuitenkin tullut villakoiraneitien ylläpidosta huolehtiva kummitätini, joka on asiallisesti tiedustellut Kolalta, että "mitähän sulle mahdettaisiin sanoa, jos tietäisivät että olet täällä yksin kylässä..?!" Kola on kai vasta tuossa vaiheessa ajatellut tätä näkökulmaa, sillä siinä samassa se oli kääntynyt ja palannut omalle mökille. (hihihihi)

Oli tosi kiva päästä taas kuopsuttelemaan oman koiran turkkia. Skotlannissa törmättiin vain yhteen ainoaan koiraan kosketusetäisyydeltä. Ikivanha vinttikoira Bess vahti Glasgow'n esikaupunkialueella olevaa B&B:tä jykevällä haukulla. Siinä huomasi, miten kädet ovat kaivanneet koiran rapsuttelua.

Skotlannissa meni oikein mukavasti. Maisemat ovat huikeita ja ihan hirveän erilaisia kuin Suomessa. Nähtiin lampaita, lampaita, lampaita, nummia, nummia, nummia.. Niin, ja viskitislaamoita. Laphroaic, Ardbeg, Bowmore, ...