Mun parhaat kaverit.

Onhan se ihan mahtavaa, että Kolalla on kavereita. Ja mikä parasta, Kolan kavereihin lukeutuu niin narttuja kuin uroitakin.

Tänään koiratreffeillä paikalla olivat Kolan ehdottomasti parhaat kaverit Katjan koirat Ronja ja Remu. Ronjassa ja Remussa on jotain sellaista, ettei Kola menetä kumpaankaan lopullisesti hermoaan, vaikka sattuisi mitä. Joskus epähuomiossa Kola saattaa sanoa Ronjalle keppiä puolustaessaan RÄYH, mutta ilme pehmenee välittömästi, kun se huomaa, kenelle tuli sanottua rumasti. Remun kanssa touhuilu meinaa joskus mennä liian vakavailmeiseksi välien selvittelyksi, mutta tavoistaan poiketen Kola ei koskaan jää kantamaan Remulle kaunaa välikohtauksista. Vain hetki kiroilun jälkeen Kola on taas Remun edessä leikkiasennossa. (Remua kylläkin välillä jää vähän jännittämään Kolan pahat sanat, mutta sekin on tähän mennessä mennyt aina nopeasti ohi.)

Tänään Jakomäessä pennut Tazzi, Tessa ja Pablo ottivat toisistaan mittaa. Samaan aikaan Kola sujahti osaksi Ronja-Remu -perhettä. Metsässä vilahteli meluisa joukko ruskeaa, harmaata ja mustaa. Kola, Remu ja Ronja kiitivät pitkin märkiä mättähiä ja Kolasta suorastaan loisti ilo koiraseurasta. Ison osan ajasta Kola kulki autistisesti omia polkujaan, mutta se oli aina tervetullut Ronjan ja Remun leikkeihin mukaan. Aiemmin Kola oli lähinnä äänellä kannustajan roolissa noissa leikeissä, mutta yhä enenevissä määrin se on päässyt paineihin mukaan.

------

"Saako Kolalle antaa namin?"
"Anna vaan, mutta ei se kuitenkaan syö." Eikä ole syönytkään. Kolaa selvästi ällöttää se, että onnistunut kerjäyskeikka palkitaan nakeilla, Froliceilla tai lihapullilla. Yäk, näyttäisi Kola ajattelevan.

Vaan nyt olen jo kahtena kertana ollut väärässä. Kola on kuin onkin syönyt namin vieraan ihmisen kädestä. Ja mitä ihmettä Kolalle tuolloin on tarjottu? No maksaa. Kai sitä on sitten vain taivuttava ja valmistettava maksanameja, vaikka en oikein arvostakaan maksan hajua. Tänään Kola ihan vaivihkaa seuraili Tessan omistaja maksanamitätiä, kun oli päässyt maksan makuun. Suostuipa jopa rapsuteltavaksikin namitädille. Löytyihän se Kolastakin tuo naminappi - ainakin hetkeksi.

"Korva!"

"Nenä" oli jo ihan kuin pala kakkua. Niinpä lähdettiin etsimään kasvoista korvaa. Kyllä se lopulta löytyikin.

Mutta sitä ennen Kola oli sutinut märällä nenällään ympäri naamaani niin monta kertaa, että ripsivärit leviävät ja naama tuntuu tahmealta.

naksnaksnaksnaks

Ulkona on sellainen sää, ettei tee mieli mennä. Käytiin kyllä Kolan kanssa testaamassa, minkälaista on kulkea tuulenpuuskissa ja vaakasuoraan tulevassa lumituiskussa Leppävaaran uimahallin laajoilla nurmikentillä.

Ja koska sää on mitä on, pitää piskiä aktivoida edes jotenkin. Naks naks naks. Kyllä juu. Kola on jälleen ihan lieskoissa, kun kaivan jauhelihaa lautasella ja naksuttimen käteeni. Kertailtiin ensin nenän nuolaisemista ja se kävikin jo ihan kuin vanhalta tekijältä. Koska siinä ei ollut enää haastetta kummallekaan, aloin kehitellä keinoa saada Kolan koskettamaan nenällään nenääni. Ensin tuntui hankalalta saada Kola keksimään, että sen pitäisi tulla minua lähelle, koska pelkkä katsekontaktin ottamisesta naksauttaminen ei johtanut mihinkään. Katsekontakti kun on jo itsessään "temppu". Onneksi Kola jossain vaiheessa otti minua kohti pienen askelen, josta pääsin sitä palkitsemaan. Ja äkkiäkös Kola sitten tajusi, että kannattaa hakeutua ihan kasvojeni lähelle. Hetken päästä se jo tuuppasikin nenällään nenääni. Lopulta naksautin vasta, kun se nuolaisi nenääni. Ilkeä ihminen, pakottaa pussaan-ketä-tahansa-muuta-paitsi-emäntääni -koirani pussaamaan nenääni. Nyahahah. >:)

Jospa seuraavaksi opettaisi sen koskemaan korvaani. Ja sitten pitäisi hankkia se kosketusalusta.

NAKS

Kola on aivan todella innostunut naksuttelujutuista. En ole varmaankaan sitten viime kevään käyttänyt naksua mihinkään vaan se on pölyttynyt kirjahyllyn reunalla. Eilen kaivoin naksun naftaliinista ja etsin nameja tarjolle.

Siitä alkoi show.

Kola kääntyi kurkistamaan häntäänsä. Ei naksahda. Vinkumista. Kola laski päänsä lattiaan. Ei naksahda. Kitinää. Kola koski polveani ja varpaitani. Ei vieläkään naksahda. Tiukkaa tuijotusta ja vinkunaa. Se tarjosi oikeastaan ihan jokaista pikkutemppua mitä olen sille joskus aiiikoja sitten opettanut. Mitään tempuista en ole vienyt loppuun asti vaan ne ovat olleet lähinnä naksutteluharjoituksia sekä minulle että Kolalle. Hauskaa aivojumppaa siis vain. Ei mitään suurta ja ihmeellistä.

Tällä kertaa päätin testata, miten saan Kolan nuolaisemaan nenäänsä. Eilen Kola ei tuntunut yhtään pääsevän haisulle siitä, mitä siltä vaadin. Se kyllä onnistui saamaan naksautuksia säännöllisen epäsäännöllisesti mutta ihan yhtä säännöllisesti se tarjosi kaikkia vanhoja temppujaan. Tänään testasin uudestaan ja hitsi vieköön, sehän alkoi lipaista nenäänsä vähän väliä heti kun istuin naksun kanssa sen eteen. Ihan selvästi piuhat olivat nyt yhdistyneet. Ei se vieläkään nuolaissut nenäänsä heti edellisen palkkion saatuaan ja tarjosi välillä muitakin temppuja mutta nenänlipaisut olivat aivan liian tiheässä ollakseen pelkkiä sattumia. Hassu väline tuo naksutin. En sitä käytä säännöllisesti mutta se on tehokkaampi älypeli Kolalle kuin mitkään kongit tai muut aivoraksuttimet.

Tuli sellainen idea, että voisin ryhtyä opettamaan Kolalle kosketusalustaa naksuttimella. Se olisi todennäköisesti hirmuisesti helpompaa naksuttimella kuin ilman. Ja todennäköisesti Kola oppisi sen ainakin jollain tasolla ihan hetkessä. Täytyypä pohtia asiaa.

(Kahden viiden minuutin treenipätkän jälkeen piski nukkuu jaloissani ihan raatona. Jesh!)

röh.

Kola teki kirurgisia toimenpiteitä lahjaksi saadulle pehmopossulle. Viidessä minuutissa pullea possu oli hoikennettu missimittoihin. Leikkaushaava jäänee ikuisesti avoimeksi.

Kaksi ja puoil tuntia metässä..

... ja emäntä on ihan poikki. Ruokaa ja reilut päiväunet, eihän tuollaisesta Kasavuoren valloituksesta muuten toivu millään. Ihan loistavaa oli taas huomata, miten hyvin karvaturriset tulevat juttuun vaikka paikalla oli yksi narttu (Ronja), kolme pentua (Sesse, Aatu ja Nuka (?) ) ja neljä urosta (Kola, Remu, Robin ja Nuno). Sekalaisen seurakunnan seikkaluja oli viihdyttävää katsella litimärässä suoympäristössä. :)

tokokatsaus

Tällä hetkellä Kolan kanssa tokoilu on jotenkin tosi hyvässä kuosissa. Seuraaminen on taas parantunut ja on huomattavasti tiiviimpää kuin vähään aikaan. Vasemmalle käännös on opiskeltu ihan uutena asiana ja Kola viskaakin jo pakaroitaan niin että viuhuu. Välillä pakarat tosin viuhahtavat niin vauhdilla, että Kola tekee 180 asteen käännöksen sijasta 270 asteen käännöksen ja on ihan vinksinvonksin edessäni. Mutta joka tapauksessa Kola on oppinut tiedostamaan perskannikoidensa olemassaolon.

Tällä viikolla olen pikkuhiljaa pidentänyt tehtäväsarjaa, jota Kolalta vaadin ennen kuin palkitsen sen. Sarja saattaa olla jotain seuraavanlaista: "sivulle" -> "sivulle" (=seuraa) -> 15 askelparia eli 30 askelta -> 180 asteen käännös vasemmalle ja välitön palkka eli pallo lentää ennen perusasentoa. Välillä vaadin perusasennon seuraamisen lopussa, välillä ainoastaan kutsun piskin sivulle ja palkkaan heti. Tarkoitus on lisätä kestävyyttä ja tehdä treenaamisesta yllättävää.

Sen tässä oikeastaan on oppinut, kun on kohta puolitoista vuotta treenannut. Siis sen, että treenien on pysyttävä monipuolisina. En siis voi toistaa loputtomiin samaa harjoitusta samalla tavalla. Tai toki voin, kyllä Kola sen kestää, mutta hyvin nopeasti Kola ryhtyy tekemään kuten arvelee minun aikovan vaatia. Eli se ei kuuntele minua vaan suorittaa tuttua rutiinia. Niinpä se on muutamaan kertaan unohtanut päiväkausiksi tyystin sivulla kulkemisen jälkeen pysähtyessäni istumisasennon pois - kun harjoittelin oikeaa paikkaa enkä vaatinut pitkiin aikoihin perusasentoa seuraamisen missään vaiheessa - ja alkanut esim. edistää, kun on tiennyt missä kohtaa palkka kuitenkin taas tulee.

Edistämisestä päästiin eroon sillä, että palasin harjoittelemaan yhtä seuraamisaskelta ja palkka tuli ainoastaan sitten, kun Kola pysty rauhallisesti siirtämään itsensä perusasennosta yhden askelen jälkeen taas perusasentoon. Lisäksi harjoittelin paikallaan käännöksiä. Istuminen on kuitenkin edelleen ajoittain hidasta seuraamisen jälkeen. Luulen, että tähän on syynä se, että Kolaa jännittää kovasti se, että liike päättyisi perusasennon jälkeen. Täytynee luopua hetkeksi perusasennon jälkeen palkkaamisesta kokonaan ja palkata taas vasta liikkeestä.

Jättävät liikkeet sujuvat ihan ok. Liikkeestä seisominen on edelleen todella vahvan käsimerkin takana, mutta istuminen ja maahan meno ovat nopeita ja ainakin keskimääräisesti hyvin luotettavia liikkeitä.

Luoksetuloa on harjoiteltu tosi vähän, mutta tavoitteena olisi vahvistaa "liki"-asentoa edelleen.

Paikallaanmakuu sujuu ihan hyvin, kunhan pysyn näkyvillä. Kola ei välittömästi kylläkään lähde paikaltaan, vaikka katoaisinkin näkyvistä, joten tässäkään asiassa ei olla enää ihan alkeissa. Maanantaina Kola kuitenkin pääsi karkaamaan paikaltaan, kun väestönsuojassa seisoin minuutin verran seinän takana piilossa. Täytyy palata lyhyempiin makuuttamisiin.

Synttäreillä.

Luca-barbet ja Nuno-perro täyttivät yksittäin yksi vuotta ja kaksittain kaksi vuotta. (Onnea sankareille!) Siispä synttärijuhlat pystyyn! Kola ja Robin olivat kutsutut koiravieraat, joten koolla oli neljä poikakoiraa. Etukäteen hieman arvelutti, sillä tuollainen tilanne ei ole minulle ennalta tuttu enkä siis osannut arvata Kolan reagointitapaa. Ehkä tulee rähinä, kun sisätiloissa ei pääse muita uroksia kovin kauas vaikka haluaisi..

Väärin. Ei tullut rähinää. Kola oli mahtavan hyväkäytöksinen vieras! Se lukkiutui kuplaansa välittömästi, kun saavuimme Nunon reviirille. Ja kolmen tunnin ajan se pysyi tiukasti kuplassaan. Ainoastaan Lucan ja Nunon lahjapossujen ääni ja flyball-laatikko tennispalloineen sai Kolan hetkeksi kurkistamaan omasta kuplastaan. Minua ja muita ihmisvieraita nauratti kovasti Kolan oleminen. Miten se osaakin mennä niin totaalisen off-asentoon. Korvat roikkuvat korostetusti päätä myöten ja silmissä on tyhjä katse. Kola seistä tököttää häntä ja korvat roikkuen. Ja minua naurattaa. Rakas hassu piskini. Siinä on niin uskomattomalla tavalla kaksi eri puolta. Aivan käsittämätöntä. Se on terävä ja puolustaa itseään (ja minua?) hyvinkin täpäkästi. Toisaalta yllättävissä tilanteissa Kolasta nousee pintaan täysin passiivinen koira. Nuno ja Robin pitivät ajoittain huolen melkoisesta haukkukonsertista. Tämän lisäksi ympärillä painitaan, läähätetään, äristään ja karjutaan (kiitos Robin-limusiinin:D), liikuskellaan, höpötellään ja juoksennellaan. Silti Kola on täysin off. Siis totaalisen poissa päältä. Se ei reagoi oikeastaan millään näkyvällä tavalla ympäristön uskomattoman suureen ärsykemäärään.

Kola oli yllättävän rento myös siihen nähden, että paikalla oli vieraita ihmisiä ja erityisesti vieraita miehiä. Se kävi rapsuteltavana ja myös rauhoittui pötköttelemään jalkoihini. Mahtava, mahtava, mahtava Kola. Hassu höhlä ärripurri autisti. Tykkään.

BH

Käytiin katsomassa Leppävaaran urheilupuistossa bh-koetta. Hirmuisestihan siinä on seuraamista, mutta yllättävän kevyesti siitä näytti pääsevän läpi. Ehkä kyse oli siitä että hyvät koirat saavat näyttämään sen vain niin helpolta, mutta mutta. On silti sanottava, että ei tuo titteli nyt NIIIN kaukana enää tunnu olevan. Periaatteessa ja teoriassa Kola hallitsee jo kaiken, mitä bh-kokeessa tarvitseekin osata. Enää tarvitaan kisakestävyyttä ja pitkää hermoa. Harjoitusta, harjoitusta ja harjoitusta, niin vuoden sisällä voisin kuvitella uskaltautuvani Kolan kanssa bh-kokeeseen.

Tuntuu uskomattomalta, että minä tavan tallaaja onnistuisin kouluttamaan koiralleni tuon kirjainyhdistelmän virallisen nimen eteen. Ehkä sitten alkaisin kutsua Kolaa tyyriisti Beehooksi. ;) No ehkä en kuitenkaan, mutta tuntuu hyvältä, että tuollainen "virallinen saavutus" on tänään muuttunut ehkä-joskus-tai-no-en-nyt-kyllä-sittenkään-tiedä -asiasta oikeasti mahdolliseksi tavoitteeksi.

Lisää kännykuvia ja nivushaavoja

Kolan kanssa oltiin taas viikonloppu Lahdessa. Ja kuten tunnettua, alue on Nalle-diktaattorin hallintoaluetta. Niinpä Kolan pieni saareke-Ahvenanmaa sijaitsee sohvan selkä- ja käsinojilla. Sinne ei Nalle-papparainen pääse kuin tikapuilla.

Kola on oppinut nyt syömään raakoja naudanluita. Jesh! Nivusvamman nuolemiselta suojaamisessa ryhdyin tänään käyttämään komistuksellani turkooseja sukkahousuja. Tyylilleen uskollisena Kola reagoi uusiin seitkytlukuisiin pöksyihinsä hyvin laimeasti: se ei reagoi niihin mitenkään. Vain pukeminen oli tylsää. Kuvassa hottisbeibe syö raakaa lihaa. Tuplahottis.