tikotoko

On erittäin palkitsevaa työskennellä Kolan kanssa tokokentällä. Ollaan pidetty syystä tai toisesta nyt pari viikkoa (tai pidempäänkin?) taukoa tokotreeneistä enkä ole tokoillut oikeastaan edes lenkeillä.

Ja mitä tapahtuu, kun lyhyen tauon jälkeen mennään Roosan, Mindyn ja Devin kanssa treenaamaan? Kola puh-kuu intoa. Siis kirjaimellisesti. Se puhkuu ja puhisee, haukkuu ja pomppii. Ja tekee kaiken ylitarkasti. Niinpä menee sähläämiseksi. Mutta en osaa olla pahoillani. On ihanaa nähdä, miten kovasti Kola tykkää kanssani työskentelemisestä.

Tuli puhetta siitä, että miten olen saanut Kolaan tuollaista potkua. En vain tiedä. Tauko on tehnyt osansa, todellakin. Nyt pitäisi vaan saada lisää uusia haasteita ja niitä varmasti tuleekin eteen, kun ensi viikolla aloitetaan Espoon Koirakerhon tokotreeniriveissä. Odotan tulevalta kurssilta paljon. Toivon, että saisin uutta näkökulmaa tekemiseen ja erityisesti noutoon ideoita. Eilen ja tänään ollaan treenattu noutokapulan kuljettamista ja saankin Kolan jo kapula suussaan tulemaan sivulleni seisomaan. Edistystä, siis. Mutta miten pääsee eroon kapulan pureskelemisesta ja miten jatkan liikkeen niin, että Kola pitää kapulaa suussaan paikallaan ollessaankin yli puoli sekuntia. Kysymyksiä ja haasteita riittää. Toisaalta riittää myös intoa ja mielenkiintoa ryhtyä painimaan näiden pulmien kanssa. Oikeastaan odotankin jo uusien haasteiden saamista. ALO-liikkeiden hinkkaaminen ei jotenkin tunnu enää kovinkaan motivoivalta, vaikka perustyötä ja seuraamisen tarkkuuden harjoittelua käännöksineen ja oikeine paikkoineen voisikin hinkata vaikka loputtomiin.

sienestystä metsässä

Suunnattiin eilisen sienikurssin innoittamana tänään metsään harjoittelemaan. Eilen ei sienikurssilla homma sujunut metsässä alkuunkaan niin hyvin kuin se viime kerralla sujui kuivattujen sienten kera. Vaan eipä huolta! Ilmeisesti Kola ei ollut oikein tajunnut, että tuoreen sienen hajua voi etsiä metsässä (ja että se tarkoittaa ekstratarkkuutta sienen miedosta hajusta johtuen).

Vein Kolan paikkaan, jonka ensin varmistin alueeksi, josta Kola voi onnistuneesti etsiä suppiksia. Siellä oli muutamia pieniä sienenpoikasia. Ihan läheltä ohjasin Kolan etsimään. Kola tallusteli sienten yli eikä oikein näyttänyt tajuavan, että mitä ihmettä. Se kyllä nuuski kovasti ja näytti ihan etsivänkin jotain, mutta lopulta osoittautui, että etsinnässä oli keppi. >:| Kielsin ottamasta keppiä ja tätä kieltoa Kola hyvin uskookin. Lähetin uudestaan hommiin. Kola meni kuin menikin sienten luo ja laski päänsä alas. Oli toiminta sattumaa tai ei, naksautin ja ryhdyin tarjoamaan namia sienten päältä. Kola meni maahan namin huomatessaan. Jei, pienoinen edistysaskel. Se ei tähän mennessä ole metsässä merkannut mitään. (Eikä sitä vielä ole oikeastaan harjoiteltukaan metsässä.)

Lähetin Kolan uudelleen samoille sienille ja se menikin oikeaan paikkaan. Ei kuitenkaan merkannut. Palkitsin naksulla sienten nuuskimisesta. Siirryttiin pois sieniltä ja lähdin etsimään seuraavaa varmaa sienipaikkaa. Kola tuuletti itseään ympäri metsiä sillä aikaa. Lopulta löysin toisenkin sienipaikan ja kutsuin Kolan taas töihin. Lähetin Kolan suppiksille. Se lähti tallustelemaan ja hittovie. Se meni suppisten luo ja kävi maahan! Ei yrittänyt syödä sieniä. Ei kaivanut niitä etutassuilla. Ei mitään sellaista. Se vaan rötkähti maahan. Osa sienistä kylläkin jäi etutassujen alle muhjuuntumaan, mutta mitäpä tuosta! Ensimmäinen ihan oikea oikeassa metsässä suoritettu sienilöytö on nyt tehty!

Jäi sellainen vaikutelma, että ensimmäisellä sienipaikalla Kola ei tajunnut, että tässäkin metsässä voidaan suppistella. Ja kun se oli saanut palkan avustamastani löydöstä, asiat loksahtivat kohdilleen sen aivoissa. Täytyy käydä poimimassa tuoreita suppiksia, ripotella niitä metsään ja viedä Kola etsimään ne.

Tästä on hyvä jatkaa!

sienestyksen kotiläksyharjoituksia, osa 7

Tuoreilla suppiksilla jatketaan harjoittelua. Vein purkin ulos ja Kolahan sen kyllä osaa etsiä. Tänään vauhtia oli jostain syystä aika paljon liikaa ja ensimmäiset metrit käskyn saamisen jälkeen Kola sinkosi sinne tänne eikä varmasti olisi löytänyt sientä, vaikka olisi juossut sen yli. Onneksi muutaman pompun jälkeen vauhti hidastui ja Kolasta jopa ihan näki, että se etsii sientä. Se haravoi nenä maata viistäen nurmikkoa ja lopulta löysi sienen. Sinkoilusta johtuen Kola joutui ajoittain käyttämään pidempään nenäänsä, jotta kierrosten ja kaarrosten jälkeen löysi piilon. Se ei kuitenkaan missään vaiheessa luovuttanut, vaan jaksoi etsiä pidempiäkin pätkiä.

Välillä se merkkasi maahan menemällä löytönsä ja ehkä kerran tai kaksi sen joutui "houkuttelemaan" maahan palkkaamalla maan pinnasta. En juurikaan ohjaillut Kolan etsintätyötä enkä kutsunut sitä takaisin, jos se pinkoi piilon ohi. Kun vauhti hidastui, Kola lopulta osui sienen hajuvanaan. Tämän hetken näkee selvästi ja sen jälkeen sieni tuleekin varmasti löydetyksi, sillä hajun saatuaan Kola ei epäröi. Se etenee takuulla perille asti.

Seuraavaksi pitäisi ehkä luopua purkista, sillä minua huolettaa, kuinka paljon Kola tällä hetkellä etsii tuoreen sienen hajua ja kuinka paljon se etsii purkkia. Todennäköisesti olen turhaan huolissani.

Lähitulevaisuudessa pitäisi varmaan suunnata metsään ja harjoitella ihan oikeilla suppiksilla. Olen painanut tarkasti mieleeni pari paikkaa, joista suppiksia löytää , joten voin ohjata Kolan paikkaan, josta se löytää varmasti saalista.

syksy

Kauniit syyspäivät houkuttelevat kuvaamaan. Pitkästä aikaa muistin ottaa kameran ja muistikortinkin mukaan, joten tuli räpsittyä kuvia niin että silmät valuivat vettä ja Kola oli läkähtyä. Yritin räpsiä otoksia Kolan tasosta tai sen alta. Tässä onnistuneimpia.

sienestyksen kotiläksyharjoituksia, osa 6 - tuoreet suppikset

Satuin bongaamaan metsästä pienen tiheään asutetun suppilovahverokylän. Otin mukaani suurimmat ja jätin loput kasvamaan kokoa. Onneksi tiedän viime vuodelta myös toisen pienen suppisasutuskeskuksen samasta metsästä ja vielä suurempi onni oli, että tuossakin paikassa pikkuruiset suppikset kurkistelivat havunneulasten välistä. Jätin nuo kääpiösienet rauhaan ja palaan hakemaan niitä muutaman päivän kuluttua. Ei niitä mitenkään voi kukaan muu löytää - ellei tarkalleen tiedä, mistä katsoa - niin minimaalisen pieniä suppikset vielä olivat.

Aloitettiin Kolan kanssa tuoreilla treenaaminen. Sieni purkkiin ja purkki lattialle. Kola tallustelee purkille. Naks. Siirrän purkkia. Kola menee purkille. Naks. Selvästi purkki oli Kolalle vihje siitä, mitä nyt pitää tehdä. Kola ryhtyi myös välittömästi tarjoamaan sisätreeneissä purkilla maahan menoa. Namin saadessaan se laskeutui makuuasentoon. Yhdellä kertaa en huomannut naksauttaa ihan heti, joten Kola meni maahan ennen kuin ehdin sitä alkaa palkata. Eli täysin ilman avustustani. Jei.

Otin toisenkin purkin mukaan toisella tuoresienitreenikerralla. Kola ei merkannut tyhjää purkkia vaan meni aina sienenhajuisen purkin luo. Täytyy treenailla tuota tuoreen sienen hajua hajumuistiin nyt täällä sisällä ja siirtyä lähipäivinä talomme pihaan. Ja siitä sitten harjoitusten sujumisen mukaan kohti metsiä.

ticotico tokotoko

Oulunkylän kentän tokoilut menivät kaksijakoisesti.

Hyvin: saatiin se, mitä tavoiteltiin.
Huonosti: saatiin se, mitä pelättiin.

Joo-o. Eli se, mitä pelkäsin ja jännitin, saatiin kokea. Kola murisi luoksepäästävyydessä tuomarille. Se antoi kyllä koskea eikä sen suuremmin kai väistänytkään tuomaria, mutta hitaasti lähestynyt ja päälle kumartuva isokokoinen naisihminen oli Kolalle siinä tilanteessa liikaa. Saatiin kuitenkin jatkaa suoritusta, sillä Kola ei käyttäytynyt muuten lainkaan aggressiivisesti. Kuhan piti hiljaista jyrinää.

Pahuksen rakki.

Muutoin suorituksesta tuli seuraavanlaisia arvosanoja:

luoksepäästävyys: 0
Perhana. Tämä oikeasti ärsyttää. >:|

paikalla makaaminen 9
"Meni liian hitaasti maahan. Muuten tosi rauhallinen suoritus."

seuraaminen kytkettynä: 8,5
"Sun koiras on tosi tyyni. Pientä epätarkuutta. Hyvä suoritus." Tai jotain tähän suuntaan.

seuraaminen taluttimetta: 8,5
"Joo, on se tosi tyyni. Hyvä suoritus." Ilmeisesti viimeisen pysähdyksen perusasennon hidastelu rokotti pisteitä. (Tuomari ei varmaankaan kuullut, kun suhisin Kolalle s-ääntä, joka on sivulle-käsky lyhennetyssä muodossaan... Minä paha ja alhainen olento, huijasin kokeessa :| )

maahan meno seuraamisen yhteydessä: 9,5
"Jäi vähän vinoksi. Muuten hyvä."

luoksetulo: 9
"Tosi hyvällä vauhdilla tuli! Olisi saanut tulla perusasentoon reippaammin." (Kola meni minusta vähän ohi, mutta palasi vauhdin pysäytettyään luokseni. Tuuli räpsäytti kehänauhaa juuri väärällä hetkellä, joten Kola unohti istua. Videosta näkee, että annoin Kolalle kropalla käskyn istua. Ihme, että saatiin yhdeksikkö. )

seisominen seuraamisen yhteydessä: 10
"Päivän paras suoritus tähän mennessä!" Jee.

estehyppy: 8
"Hyvin suoritettu hyppy. Ei olisi tarvinnut nuuskia estettä hypyn jälkeen. Ennakoi istumiskäskyä hypyn jälkeen."

kokonaisvaikutus: 9
"Teidän työskentely näyttää tyyneltä."

JOO SE ON TYYNI, perhana. En oikein tiedä, että rokotettiinko siitä seuraamisissa, vai mistä seuraamisen pisteet menivät. Kola seurasi omiin kriteereihini verrattuna oikein mainiosti.

Minua ei jännittänyt sitten lopulta oikeastaan yhtään. Jutskailtiin koko aamupäivä Roosa-perron omistajan, Leevi-pienimünsterinseisojan omistajan ja Mörkö-portugeesin omistajan kanssa. Kola oli hyvässä vireessä ja se oli seuranani koko päivän. En vienyt sitä autoon lataamaan kierroksia tai tehnyt mitään ihmeellistä. Kolalta jäi rauhallisuudestani johtuen aivan selvästi pahimmat adrenaliinihöyryt haistamatta, joten mitään ongelmia ei ollut saada piskiä sivulle. Kuplaansa se ei vajonnut koko päivänä eikä näyttänyt missään vaiheessa pätkääkään paineistuneelta.

Tuomarilinja oli TODELLA tiukka. Kymppejä ei etenkään seuraamisen yhteydessä tainnut saada juuri kukaan. Myös ysejä jaettiin huomattavan pieni määrä.

sienikurssilla

Tällä kertaa mentiin purkkien ja sienien kanssa läheiseen metsään. Siis tosiaankin metsään tällä kertaa. Olen jollain tasolla ajatellut, että sienestys ei metsässä varmaankaan aluksi suju, sillä metsä on ollut Kolalle vapauden ja omatoimisuuden aluetta. En ole juurikaan tokoillut Kolan kanssa metsälenkeillä enkä muutenkaan käskyttänyt, vaan herra on saanut mennä ja tulla omia aikojaan. Niinpä ajattelin, ettei se ehkä halua työskennellä paikassa, jossa se aiemmin on saanut tehdä omiaan.

Väärin meni. Ja olisihan se pitänyt arvata, sillä Kola todellakin tykkää työskentelemisestä. Sen verran haasteellisempaa ympäristö kuitenkin oli, että Kola ei omatoimisesti tarjonnut maahan menoa purkin kohdalla, vaan meni maahan (ilman käskyä kylläkin) vasta, kun annoin namin maan tasosta. Kaksi piiloa tehtiin niin, että Kola on hihnassa ja kolmas siten, että Kola on irti. Homma sujui ihan mukavasti kummallakin tavalla. Tästä eteenpäin kuitenkin harjoittelen todennäköisesti vain niin, että Kola on irti, koska se tekee työtä irtikin rauhallisesti ja tällöin minä en ole hihnan toisessa päässä sotkemassa ja häiritsemässä. Kola kun inhoaa pyllyä hivelevää hihnaa.. ;) Miksi siis häiritä hihnalla, kun homma sujuu ilmankin?

Kolmesta kuivatusta harjoitussienestä yksi pääsi putoamaan jossain vaiheessa purkistaan, joten piilotimme viimeiseksi vain kaksi purkkia. Ohjasin Kolan etsimään ja se juuttui melko pian paikkaan, jossa ei ollut purkkia. Olin jo valmis ohjaamaan Kolan paikalta "oikeaan" suuntaan, kun huomasimme, että jumankekka, se oli löytänyt kadonneen kolmannen sienen. :D

Jatkossa etsintäharjoituksia tehdään lähimetsissä ja ryhdyn piilottelemaan eri etäisyyksille useampia purkkeja. Kokeilen varmaan myös ihan pelkän sienen piilottamista ilman purkkia, koska herra Pomppis ei syönyt tuota metsään kadonnutta sientäkään.

Huomenna ALOilemaan ja sitten voidaan taas keskittyä sienestyksen saloihin.

sienestyksen kotiläksyharjoituksia, osa 5

Palattiin yhden purkin piilotukseen ja nimenomaan niin, että Kola joutuu etsimään purkin nenänsä avulla. Ensimmäinen löytö meni kuin oppikirjasta. Kola plätsähti maahan purkin kohdalle ennen kuin ehdin kissaa sanoa.. ;) Toisella kerralla maahanmeno oli vähän hitaampi, koska tuuli pyöri siellä täällä ja Kola ei kai ollut ihan varma löytönsä paikasta. Seuraavilla kerroilla Kola löysi nopeasti purkin ja ehti maahan ennen kuin ehdin palkata esim. pelkästä purkin löytämisestä.

Seuraavaksi täytyisi varmaan saada itsestä puhtia siirtyä haastavampaan ympäristöön eli metsään. Kolalla on jo käsitys sienen ilmaisemisesta maahan menemällä, se on selvää. :)

poseeraa, senkin rakki!

Jäikö sulta korvat kotiin..

..vai mikset sä kuuntele mua?! (Oletettavasti syynä oli pellolla aamuhämärissä kirmaillut pupuperhe.)

toko ALO here we come!

Kävin tänään katsomassa Annan ja Neron suoritusta Purina-areenalla tokon alo-luokassa. Jännitti jo pelkkä ajatus, että viikon päästä ollaan itse samassa liemessä muhimassa. Toisaalta helpotti. Anna ja Nerokin selvisivät kokeesta elossa, joten eiköhän me Kolankin kanssa selvitä vastaavasta ihan hyvissä ruumiin ja sielun voimissa. Tärkeintä olisi, että kukaan ei pilaisi Kolan paikallaanmakuuta eikä Kola pilaisi muiden suoritusta.

1. Toisaalta.. Voisi asettaa tavoitteen, että ykköstulos on saatava. Ylimielistäkö? Ei, vaan ihan realistista sikäli, että Kola kyllä osaa ihan kaikki alon liikkeet. Ja mielestäni se liiottelematta osaa ne jopa oikein hyvin. Lisäksi Kolan kadoksissa ollut työinto on löytynyt tällä viikolla taas uudelleen. Tokosta meinasi vahingossa tulla liian ryppyotsaista. Onneksi tajusin sen ennen koetta. Tällä viikolla on pelleilty, leikitty, tehty lyhyitä juttuja ja palkittu reilulla kädellä. :)

2. Toisaalta.. Minä häiritsen todennäköisesti Kolan suoritusta enemmän kuin riittämiin käryämällä adrenaliinin tuoksuja ja käyttäytymällä jännityksestä johtuen normaalista poikkeavalla tavalla. (Ääni, eleet, liikkeet.)

3. Toisaalta.. Kola on melko tuulella käyvä otus. Hyvänä päivänä se tekee asiat täpäkästi ja tarkasti ja kestää minulta sekoilua paljonkin. Huonona päivänä se on syvällä panssaroidussa kuplassaan ja tekeminen näyttää siltä kuin raahaisin perässäni limaklönttiä. Ja tässäkin on kyse minun toiminnastani. En vielä oikein osaa löytää Kolasta oikeaa virettä oikeaan aikaan. Treeneissä hallitsen tämän oikean viretilan etsimisen (yleensä), mutta tuollaiset odottelua sisältävät tilanteet, joissa Kola yleensä pitkästyy, tuottavat päänvaivaa. Pitäisikö Kolaa innostaa? Pitäisikö se jättää täysin huomiotta ennen suoritusta? Pitäisikö treenata vai olla treenaamatta? Lenkkeilytänkö vai jätänkö turhautumaan autoon? HmpH.

tänään.

Töiden alku lähestyy kovaa vauhtia. Muuten asiassa ei ole mitään ongelmallista tai vastenmielistä, mutta jään todellakin kaipaamaan näitä aamulenkkejä Kolan kanssa. Aurinkoisina päivinä on kurvattu läheiselle nurmikkoalueelle ja lueskeltu, heitelty frisbeetä, otettu aurinkoa, tallusteltu kasteisella nurmikolla, katseltu kesätyöläisten nurmikonleikkausoperaatiota.

Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä - mutta nämä aamuraukeat hetket loppuvat siihen, kun työt alkavat.

sienestyksen kotiläksyharjoituksia, osa 4

Lisäsin toisen purkin merkkausharjoitukseen. Ja sehän vaikeutti hommaa välittömästi.

Kola osaa jo merkitsemisen. Se menee purkilla välillä vähän hitaammin, välillä nopeammin maahan. Joka tapauksessa se menee maahan ilman minkäänlaista apua Mutta kun pistin kaksi purkkia, oli etenkin aluksi oikeastaan ihan sama, kumman purkin Kola löysi. Se meni kummallakin maahan.. :D

positiivista: Kola on yhdistänyt löytämisen ja maahan menon.
negatiivista: Kola on hypännyt sienen hajun yli tässä ketjussa.

En tietenkään vahvistanut tai kehunut väärää merkkaamista. Sen sijaan ohjasin Kolan uudelleen etsimään. Sellainen maku harjoituksesta jäi, että Kola kuitenkin harjoituksen loppua kohden osasi jo melko hyvin jättää tyhjän purkin merkitsemättä, vaikka olisi löytänyt sen ensin ja valitsi merkattavaksi paljon useammin oikean purkin.

Kahden purkin kanssa tarvitsisi jo lisää käsiä. Mutta eiköhän tämä tästä. Ainakin Kola on tällä viikolla ollut mukavan innokkaana harjoituksissa, joten ainakaan piskiltä ei ole mennyt maku touhuun, vaikka treenit vaikeutuvat. :)

Onni Perronen

Onni Perrosen saapumista ei voi olla huomaamatta. Tänään Kolasta taas kuoriutui nauravainen Onni. Ei ole edes kerta viikossa, kun Onnia pääsee näkemään ihan ihka elävänä. Toki Kola on usein tyytyväinen ja iloinenkin, mutta Onnia näkee silti harvoin.

Tänään Onni löytyi, kun tokotreeneihin tuli piiitkän tauon jälkeen Remu. Kolan paras ystäväpoika. Ihan selvästi. Treenien jälkeen päästettiin koirat irti. Paikalla oli pelkkiä uroita (Onni, Remu, Robin ja Nuno) - kuten lähes aina. Ja voi sitä Onnia, kun se totesi, että Remustahan saa juoksukaverin. Jätkät tuijottelivat toisiaan jähmettyneinä kymmenen metrin etäisyydeltä ehkä minuutin. Sitten Remu aloitti HI-TAAN hiipimisen askel askelelta kohti Onnia. Lopulta Onni sanoi RÄY ja pinkaisi kiitosyöksyyn kuin vinttikoira. Siellä ne viilettivät, Onni häntä mutkalla ja Remu perässä. Välillä Onni haastoi pylly pystyssä Remua juoksemaan ja sitten käytiin kimpassa merkkailemassa lähimmäinen puu. Kola ei juuri koskaan leiki koirien kanssa, mutta Onni tuon taidon hallitsee. Ja Onnin kuorii Kolan sisältä esiin leikkimään oikeastaan ainoastaan Remu. Onnilla oli selvästi ollut kaveria ikävä.

Ihania. :D <3

sienestyksen kotiläksyharjoituksia, osa 3

Niitylle taas harjoittelemaan.

Mukana oli myös kamera, mutta kädet eivät kertakaikkisesti riittäneet kuvaamiseen.

Hauska huomata, miten sikin sokin sekaisin olevat asiat yhdistyvät ja järjestyvät Kolan aivoissa. Viikon sisällä olen siis yrittänyt yhdistää Kolan aivoissa sienen hajun ja maahan menemisen. Tämä näin tiivistettynä. Mitä reittiä Kola on asian työstänyt? Minäpä kerron.

Ensin Kola yhdisti aivoissaan sienen hajun ja sen luokse hakeutumisen. Siitä saa palkan. Sitten rupesin sekoittamaan pakkaa maahan menolla. Ja tokihan uusien yhteyksien muodostuminen tekee pieniä kaarroksia ja kierroksia ennen kuin päätyy siihen, mihin pitikin. Kola tosiaankin oppi jo parilla kerralla, että maahan kannattaa mennä. MUTTA. Oppimisketju teki oikopolun ja unohti sienen hajun. Voi vitsi miten mielenkiintoista! :D

Kola toimi tänään siis aluksi seuraavalla tavalla. Annoin Kolalle käskyn "suppis!" Kola tallustelee iloisesti luokseni (istuin maassa), etsii namikäteni - ja menee maahan. :D Huikeaa. Se tarjosi maahan menoa, vaikka siirtelin kättäni minne. Onneksi Kola on kuitenkin oppinut jotain naksutteluistamme. Se on oppinut, että jos jostain jutusta ei tule naksua, vaikka miten yrittäisi, kannattaa tehdä jotain muuta. Jostain muusta voi tulla naksu. Ohjasin Kolaa namittomalla kädellä lähelle purkkia ja uusi käsky. "Suppis!" Kola menee purkille ja ohjaan sen kädellä maahan. Jesh.

Siirrän purkkia ja sama uudestaan. "Suppis!" Kola ei etsi enää namikättäni, vaan hakeutuu purkille. Ohjaan kädellä maahan. Palkka.

Siirrän purkkia. Kola menee purkin luo. Odotan hetken. Ja niin se oppimisoikopolku kääntyi ihan oikeaksi reitiksi. Kola meni maahan! Ilman käsiapua. Siirrän purkkia vielä pari kertaa. Käsiapua ei enää tarvita. Huikeaa. Kerrassaan huikeaa.

Leikitään vielä hetki frisbeellä palkaksi hyvästä työstä ja lähdetään kotiin.

sienestyksen kotiläksyharjoituksia, osa 2

Takana on nyt siis kolme sienestyskurssikertaa. Tällä kertaa kotiläksyksi tuli harjoitella sienilöydön merkkaamista.

Pari päivää sitten ihan tosi lyhyesti harjoiteltiin merkkaamista sisällä. Pistin siis vain purkin maahan sitä sen kummemmin piilottelematta - yksin kun tuo piilottaminen ja piilon vaihtaminen on suorastaan pulmallista.. Kola meni heti purkin luo. Ohjasin Kolan kädellä ilman käskyä maahan. Homma toimi. Kola tottelee käsimerkkejä niin tehokkaasti, ettei käskyä tarvinnut.

Tätä toistettiin muutamat kerrat. Kola ei kuitenkaan itse tarjonnut purkin luona maahan menoa.

-----

Tänään muutaman päivän tauon jälkeen mentiin ulos, koska Kola näyttää sisätiloissa treenatessa lähinnä löysältä puhdittomalta otukselta. Helpotin treeniä sen verran, että kostutin sientä (ihan minimaalisen vähän). Nurmikolla en taaskaan pyrkinyt kovin suureelliseen piilotteluun, vaan yritin Kolan lähinnä yhdistämään hajun ja maahan menon. Se selvästi tunnistaa hajun, joten nyt lienee oleellisempaa saada se merkkaamaan kuin että se keskittyisi vain hajun löytämiseen..?

Ainakin toiminta alkoi tuottaa tuloksia. Siirsin purkkia ehkä metrin verran sinne tänne suoritusten välillä, kun syötin Kolalle nameja. Kola siis joutui siirtymään paikaltaan ja etsimään purkin hajulla/näöllä. Sen jälkeen nami tulee maan tasosta -> Kola menee maihin ja syö naminsa.

Sama uudestaan. Kola alkoi nopeuttaa maahan menoa, mutta vaati edelleen, että käsi on ohjaamassa maahan.

Testasin ilman käsiapua. Kola alkoi nuolla purkkia. >:|

Uudestaan käsiavun kanssa. Ei purkin nuolemista.

Uudestaan. Kola alkoi kyykistyä jo ennen kuin ehdin antaa käsiapua. JIPII.

Ja uudestaan..

Toistin harjoituksen ehkä 10 kertaa. Välillä Kola vaati käsiapua, välillä käsiapu tuli samaan aikaan kuin Kola meni omatoimisesti maahan. Lopetin suoritukseen, jossa Kola meni maahan lähes ilman käsiapua.

Jos jotain olen koiran kouluttamisesta oppinut (mutten sitä silti aina malta toteuttaa ;) on se, että "Lopeta onnistuneeseen suoritukseen!" Vaikka ei malttaisi, pitäisi silti muistaa lopettaa ennen kuin koira alkaa tehdä väsymyksestä tai jostain muusta syystä virheitä.. Ja tänään pystyin siihen! (Osasyynä tähän oli se, että namit loppuivat. :D)

Tämähän edistyy.

Täytyisi jossain vaiheessa uskaltautua ihan metsäänkin purkkien kanssa.