keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

kih kih kih *hykertelyä*

..odo..ta...

...

PUTKI *RÄYRÄYRÄYRÄYRÄY*

TÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄLLÄ *RÄYRÄYRÄY*

HYPPY *RÄY*
HYPPY *RÄYHRÄY*
HYPPY *RÄY*

PUTTTTTTKIIII *hiljaisuus*

TÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ KIEEEEEEEE *RÄYRÄYRÄYRÄY*

TÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ

HYPP HYPPPPP MENEMENEMENE HYPPPPP PUTKIIIIIII *RÄYRÄYRÄY*

No. Ei se ihan noin sujuvasti sitten oikeasti mennyt vaan huutojen välillä jouduin ohjeilemaan edessä seikkailevaa Kolaa käsillä ja varmaan jollain alkukantaisilla äännähdyksilläkin. Mutta tuota se agility on:
Karjumista ja juoksemista.

Olin ihan auttamattoman hidas siinä vaiheessa, kun piti kierrättää Kola esteen takaa ja sen jälkeen jatkaa rata loppuun Kolan kanssa samalta viivalta edeten. Eli lähdimme takaa kierretyn esteen jälkeen yhtä matkaa kohti seuraavia kahta hyppyä ja putkea. Kola ehtisi varmaan lausua runoja ja stepata esteiden välissä, kun minä löntystän seuraavaa estettä kohti. Ja koska Kola ei lausu runoja tai edes steppaa, se hyppii edessäni tasakäpälää ja yrittää ymmärtää, mitä sen seuraavaksi pitäisi tehdä.

Ja kyllähän sen Kolasta oikeastaan näki, että alkutreenien yksittäisten esteiden hinkkaus oli kerännyt Kolaan sellaiset turhautumisen kierrokset, että oli aika odotettavissa, ettei lopuksi tehty rata tulisi sujumaan kovinkaan rauhallisissa tai minua kuuntelevissa merkeissä.

On se semmonen. Tykki. Jutum.

Noki teki putkea, leikki uudella Berran karvapatukallaan ja opetteli kiertämään siivekettä. Hyvin sekin osasi!

Niin ja samalla se karjuu minulle.

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Piksu < 3 Pomppu

Kola on lopettanut ylenpalttisen Nokin astumisen. Tai eihän se Nokia suoranaisesti astunut, koska minä en jaksa katsella mitään eläinhomoprnoa vapaa-ajallani. ;)

Jäljelle on jäänyt silmiinpistävä _____________.

Arvaa mikä.


Mikä sana tuli ensimmäisenä mieleen?

Jos tuli joku tosi selkeästi mieleen, niin pistä kommenttia. ;)

Oikea vastaus on, että jäljelle on jäänyt silmiinpistävä ystävyyden läsnäolo. Kola on Nokin seurassa rennompi kuin koskaan. Se hakeutuu Nokin lähelle ja kestää Nokilta syöksyvää läheisyyttä. Kun tultiin tänään Nokin kanssa Kompassin tokotreeneistä kotiin, ovella odotti Nokia tervehtimään syöksyvä Kola. Nakkasin Nokin sisälle ja vaihdoin Kolaan, joka pääsi iltapissalle. Lyhyeltä 10 minuutin iltapissalta palatessa Kola syöksyi jälleen kyhnäämään Nokin kanssa.

Kola ei aiemmin ole hyväksynyt Nokia lainkaan häiritsemään uniaan. Nyt kaikki on toisin. Eilen illalla Kola käpertyi Nokin sänkyyn nukkumaan ja Noki käpertyi samalle patjalle. Samalle patjalle käpertymisiä on tapahtunut nyt niin usein, ettei kyse voi olla enää pelkästä sattumasta, sillä aiemmin moisia sattumia ei todellakaan olisi päässyt tapahtumaan. Kola piti siitä huolen.

Yöt pojat viettävät eri tiloissa, koska en vielä täysin luota siihen, ettei Noki palaisi yövessapuuhiin olohuoneen matolle. Makuuhuoneeseen suljettuna pikku-ukolle ei tule mieleenkään kakkia sänkyyn. Kolaa puolestaan ällöttää olla suljettuna makkariin, jossa se ei yleensäkään nuku, joten se on suljettuna käytännön pakosta makkarin ulkopuolelle. Aamulla pojat pusuttelevat ja nuuhkuttelevat ja heiluttelevat häntäänsä kuin eivät olisi nähneet aikoihin.

Muutenkin pojat puuhaavat yhdessä paljon. Painiskelevat rennon letkeästi ja syövät luuta - tosin eivät sentään yhdessä samaa luuta, mutta vierekkäin ja jotenkin sen oloisena, että "tässä me poijjaat yhressä puuhataan!" :) < 3

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Piksun ja Pompun arkea ja juhlaa

Kola näkee tällä hetkellä Nokin ihan uusin silmälasein. Ja voisin sanoa, että tämän vaaleanpunaisempia laseja saa hakea.

video

Tämä seuraava video liittyy pari päivää sitten kirjoittamaani koirien ylistykseen stressinvähentäjinä.

Piksun ja Pompun raivaus & tamppaus Oy.

video

Näin me tehdään maailmanenntysyrityksii maahanmenossa!

video

Ja lopuksi vielä taikatemppu BY Piksu.

Aluksi luu näkyy! ... ja hetken kuluttua ... Noh... Luu näkyy edelleen?

video

piksu ja pomppu naksahtelee

Tuore juuri paistettu maksa saa ihmeitä aikaan. Isompi karvaturpa vollotti kuin mikäkin jo paistovaiheessa. Pienempi karvaturpa innostui vasta, kun kaivoin naksuttimen esiin ja ryhdyin tallustelemaan makuuhuoneen ovelle.

Piksu kylläkin jo tietää, että se on aina Pomppu, joka pääsee ensin naksuttelemaan. Niin tälläkin kertaa, joten Piksu jäi kiltisti oven taakse odottamaan. Pomppu kiihtyy kuin rakettimoottori, kun yhdistetään naksutin ja tuoreet tuoksuvaiset namit.

Laitoin frisbeen lattialle tarkoituksena opettaa pojat seisomaan etutassut lätyn päällä. Kotiagilityvalmistelutreeniä, nääs! Kola Pomppunen on oppinut, että naksuttimen ja namien esille kantaminen tarkoittaa seuraavaa: tarjoa jotain, ihan mitä tahansa! Ja: jos huoneeseen on tuotu joku sinne kuulumaton esine, kannattaa tarjota sen esineen katsomista/koskemista/raapimista/poimimista. Niin tälläkin kertaa. Pomppu äänteli kuin keväinen lemmentuskissaan kurnuttava sammakko. "Kuurrrrr! Viu vau.. Kurrrrr!" Silmät suihkivat ja Pomppu syöksähteli frisbeen kimppuun. Kun en naksuttanutkaan lätyn raapimisesta, Pomppu alkoi työstää lätyn suuhun nappaamista. Siitäkään ei naksutettu. Kurnutus jatkui ja silmät pyörivät päässä. :D Lopulta sain ukkelin ihan nanosekunniksi pitämään tassunsa paikoillaan lätyn päällä. Ja niinhän siinä kävi, että kahden arviolta viiden minuutin treenin jälkeen Kola osaa mennä seisomaan frisbeen päällä.

Piksu Paksusen kanssa on naksuteltu paljon vähemmän. Siitä huolimatta Piksu kiihtyi Kolan tapaan kovasti naksuttimen esille tuomisesta. Piksu on harjoitellut kosketusalustan kanssa puuhaamista, joten frisbee sai välittömästi läpsyn tassusta. naks. Ja uudestaan. naks.

Ja hyvin pian oltiin siinä, että Piksu oli kovin kierroksilla ja ryhtyi raapimaan kuin sekopää frisbeetä. Sain lopulta kuitenkin pari onnistunutta raapimatonta naksausta ja päätin antaa Piksun aivoille mietintätauon.

Hetkisen kuluttua Piksu pääsi taas puuhaamaan. Välillä tämä älyn jättiläinen tuijotteli minua kuin mikäkin tyhjäpää eikä tuntunut tajuavan yhtään, mistä on kyse. Mutta suurimman osan aikaa Piksu tepsutteli läpsyttämään tassunsa frisbeen päälle.

Pojista kyllä huomaa hyvin sen eron, miten toimii naksuttelua tehnyt koira verrattuna koiraan, jolle on naksuteltu vielä suhteellisen vähän. Kola tarjoaa tauotta ihan mitä tahansa ja kiertelee siellä täällä, katselee ympärilleen ja liikehtii. Noki puolestaan välillä jähmettyy, kun ei ihan heti keksi, mistä naksun voisi saada. Mutta joka tapauksessa Noki kuitenkin tarjoaa toimintaa ilman avustusta niin paljon, että pääsen naksuttelemaan, joten eiköhän siitäkin ihan hyvä naksutemppuotus saada! (Ja ainakin kosketusalusta on Piksulla enemmän kuin hallussa..;)

Jospa opettaisi Nokin seuraavaksi vaikka koskettamaan nenääni. Se on Kolan yksi lempinaksutempuista.

----------------------

Ai niin, tarkoitukseni siis on opettaa pojat seisomaan etutassut frisbeen päällä ja kiertämään frisbee takatassuja liikuttelemalla. Sen pitäisi lisätä takaosan hallintaa. Näin ovat viisaammat kertoneet!

perjantai 26. maaliskuuta 2010

voihan pojat.

On ne vaan ihkuja.

Harmi, etten tiedä missä taloutemme ne piuhat ovat, joilla saisi kännykästä videokuvaa nettiin, sillä tänään pojat viihdyttivät omistajaa omatoimipuuhillaan oikein urakalla. Toivottavasti löydän piuhat jossain vaiheessa jostain..

Ihkuhauvat näet rakastavat näköjään tätä aurinkoista ja jo melko lämpimän leutoa säätä. Lumihangessa olisi jaksanut kaivaa kuoppia ilmeisesti ihan maailman tappiin asti. Heittelin ukkeleille tennispalloja ja molemmat touhottivat omien pallojensa kanssa polleina poikina. :D Kola kantoi omaansa häntä tauotta vispaten ja Noki kiipeili kinoksissa pudotellen omaansa hankeen ja sitten "HOP TÄHÄN PUTOSI HEI PALLO TAI EHKÄ SE ON MYYRÄ MUTTA EI SEN NIIN VÄLIÄ TAMPPAAN SEN KUITENKIN KUOLIAAKSI!"

Ja sitten tampattiin. On ihme, jos ei Piksun tamppauslihaksisto ole huomenna jäykkänä, sillä PikkuPiksu kuritti etutassuillaan maapallon kuorta niin että hyvä kun kiertoradalla pysyttiin.

Lopulta tamppaaminen johti siihen, ettei PikkuPiksu, tuo järjenjättiläisemme, enää muistanut, mihin koloon oli oman pallonsa villisti tampannut. Tuloksena oli siis yksi kadonnut pallo, yksi erittäin pahasta pallokateudesta kärsivä ja yksi Kola, joka ilmiselvästi yritti omalla pallollaan matkia Nokia tamppauspuuhissa. Kola ei siis tamppausta ole koskaan harrastanut - paitsi tietenkin nyt, kun Noki näyttää mallia.

Kola myös yritti kovasti juksata Nokilta palloa, kun Noki tokikin sai Kolalta pikkuveljen viekkaudella pallon vietyä. Kolan juksausta oli niin huvittavaa katsoa, että oli naurussa pitelemistä. Ja vähintään yhtä viihdyttävää oli se, että Noki ei ilmiselvästi ollut koko ajan ihan kärryillä siinä, että Kola yrittää juksata, mutta silti Noki tajusi pitää pallostaan lopulta tiukan otteen.

Kolan juksaustekniikka:
1. Yritä haukkua.
Eikö toimi?
2. Yritä haukkua vähän lisää sillä tavalla erittäin leikkisästi.
Eikö toimi?
3. Yritä pomppia pallo suussa olevan edessä.
Eikö toimi?
4. Yritä pomppia erittäin huolettoman ja onnellisen ja erittäin (korostan _erittäin_) leikkisän näköisenä ja asettaudu vieläpä hämäyksenä leikkiasentoon.
Johan toimii.

Kola-rontti siis muka haastoi Nokia leikkimään ja pari kertaa saikin Nokin innostumaan, mikä johti siihen, että Noki unohti pitää pallostaan kiinni. Kola lopetti välittömästi leikkiin haastamisen ja pomppasi kohti pudonnutta palloa. Ikävä kyllä Noki on oppivainen otus, joten kahden täpärääkin täpärämmän pallonpelastusoperaation jälkeen se ei enää mennyt halpaan.

Palloleikkien jälkeen lähdimme metsälenkille. Pojat jaksoivat vielä lenkin päätteeksi temppukouluilla lumipallopalkalla. Kumpikin ukko plätsähteli maahan-käskyllä litteäksi salaman nopeudella. Kola kaiveli omia lumipallojaan kinoksista minuuttikaupalla ja siinä ajassa Noki ehti tampata murskaksi kymmeniä palloja ja tehdä samalla ihan kuin huomaamatta kymmeniä maahanmenoja ja istumisia.

On ne vaan sellaisia työstressinvähentäjiä, ettei mitään rajaa!

torstai 25. maaliskuuta 2010

PYSY!

.. eli tarina siitä, miten perämiehen paikka tuli täytetyksi.

Kolalla on tapana olla kärkimiehenä aina, kun ollaan lenkeillä, joissa se saa itse päättää kulkemisestaan. Ja yleensä se ottaa minuun aika reilustikin etäisyyttä. Nyt aikuistuttuaan Kola on alkanut rajata yhä tarkemmin sitä, minkälaisia uroskoiria se suvaitsee ihollaan. Tästä syystä olen tullut siihen tulokseen, etten halua Kolan haravoivan metsää edelläni kovin kaukana.

Niinpä päädyin palkkaamaan Kolan perämiehekseni. Ja koska talvi on, mitä on - eli metsä on täynnä erittäin selkeitä polkuja - niin perämiehen tehtäviin ohjaaminen on sujunut ongelmitta. Kolan tehtävänä ei siis enää ole kärkimieheily, vaan se vahtii peräosastoa selkäpuolellani kulkien. Tätä käytäntöä kokeilin ihan sattuman sanelemana eräs talvi-ilta, kun Misselässä oli kylässä ihanainen Cara-labbis, jota Kola ei kertakaikkiaan ole koskaan voinut vastustaa. Niinpä suustani tuli ihan itsellekin yllätyksenä käsky "PYSY!" ja ohjasin Kolan polulla selkäni taakse kulkemaan. Ja siellähän se pysyi. :O Ei edes oikeastaan yrittänyt ohi, vaikka minun edelläni kulki tuo ihanainen Cara. Nyt ollaan ulkoiltu monena päivänä niin, että välillä päästän Kolan kulkemaan edelläni, mutta suurimman osan ajasta sen tehtävä on pysyä selkäni takana. Ja erittäin hienosti se siellä pysyy edelleen. Polku voi olla leveä tai kapea, polkua reunustavat kinokset voivat olla puolimetrisiä tai viisisenttisiä, eikä Kola lähde silti ohittamaan. Noki poukkoilee edessäni ja takanani, eikä Kola ohita minua. Yllättävää.

Nokikaan ei irtoa enää oikeastaan mihinkään, kun isoveli on perämiehen tehtävissä.

Saa nähdä, oliko uuden toimintatavan opettaminen todellakin näin helppoa. :O

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

keskiviikko = agility

Tänään treenattiin pussia ja radalla pyrittiin juoksemaan mahdollisimman vähän. (UUJEA!) Kola on oppinut agilityä puolen vuoden aikana huimasti, sen voisin alkaa pikkuhiljaa uskoa. Tai sitten tuuri ratojen onnistumisen suhteen jatkuu kerrasta toiseen.

Pussin suorittaminen oli Kolalle tuttu juttu, joten sitä ei jääty sen kummemmin pohtimaan. Ensimmäisellä kerralla juoksin radalla - kerrankin! - ihan liikaa. Saatoin Kolan putkeen (3) ja juoksin Kolaa ohjaamassa pitkälle kohti toista putkea. (7) Anninan kehotuksesta vähensin juostun matkan määrää. Jäin lähdöstä seisoskelemaan (kai) johonkin ykkös- ja kakkosesteen puoliväliin ja käskyttämällä ohjasin Kolan putkelle asti. Sen jälkeen menin (kai) Kolan ollessa putkessa nelosen ja vitosen väliin ja taas karjumalla ohjasin Kolan putkeen. Sitten ei tarvinnutkaan kuin seisoskella ohjaamassa Kola putken jälkeen viimeiselle hypylle.

Mahtava Kola!























Palauteltiin mieleen koirille myös keppejä. Ne vaativat vielä huimasti harjoittelua. Kola kyllä varmaankin osaisi paljon enemmänkin, mutta sen kierrokset olivat ihan tapissa, eikä keskittymisestä tarkkaan keppityöskentelyyn tullut juuri yhtään mitään. Meinasi alkaa itseä naurattaa, kun toinen karjuu ja napsii käsistä ja hihoista..

Keppien jälkeen harjoiteltiin puomia. Kola juoksi ensimmäisen kerran tylysti kontakteista läpi, mutta kun aloin hidastaa sen menoa jo ennen puomin loppuosaa suhisemalla, niin Kola otti kontaktit yllättävän mahtavasti. Testattiin myös sitä, loikkaako Kola Pomppunen ( - tuo nimensä todellakin ansainnut yksilö - ) puomin aloituskontaktin yli. Putkessa Kola keräsi itselleen mielettömät vauhdit ja kierrokset ja säntäsi sieltä puomille. Ohjasin käsi todella matalalla Kolaa ottamaan kontaktin ja aloin suhista jo hyvissä ajoin ennen puomin loppupäätä. Hitto. Sehän suoritti puomin kuin vanha tekijä!

Ihan vain agilityn ilosta kieputin Kolaa lopuksi hypyn siivekkeiden ympärillä kahdeksikkoa. Kola kieppui ja karjui, karjui ja kieppui. Ei se todellakaan täydellisesti mennyt, mutta on vain itselle kovin palkitsevaa nähdä, miten kovasti Kola pelkästä esteen osien kiertämisestä nauttii. Kieputin Kolaa myös putkessa ympäriympäriympäri. Aina kun se tuli putkesta ulos, lähetin sen uudelleen samaan putkeen. Karjuva otus keräsi kierroksia kuin hullu eikä lopulta kyennyt keskittymään juuri mihinkään muuhun paitsi siihen huutamiseen. :D

Hullu huutaja nukkuu tällä hetkellä umpisikeää unta.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

citroën xsara vs. kuuauto / pc vs. mäkki

Nokin kanssa on nyt treenattu kaksi kertaan Kompassin koirakoulussa. Tarkoitus ei ehkä niinkään ole tuolla viiden kerran kurssilla oppia alokasluokan liikkeitä, kuten kurssin sisältökuvauksessa kerrotaan (AI MITEN NIIN MUKA SE EI OLE TARKOITUS ;), vaan oppia treenaamaan Nokin kanssa.

Ja sekös sitten onkin ihmeellistä puuhaa.

..tai sitten kyse on vain omasta unohtamisestani.

Noki nimittäin tuntuu ihan oudolta. Ei siis huonolta tai väärält.. No. Tuntuu se väärältä. Kolaan verrattuna ihan väärältä. Olen niin tottunut siihen, että Kola rakastaa yhdessä tekemistä ja hakee koko ajan jotain käskyä ja on halukas ja innokas ihan innostamatta, joten on erittäin kummallista, kun sitä innokkuutta pitää opettaa.

Tai en tarkoita ehkä ihan tuotakaan..

Noki siis tekee erittäin innokkaasti namin perässä juttuja. Mutta on (vielä) sellainen olo, että se ei tee minun kanssani vaan namin kanssa. ..ja tässä kohtaa tullaan siihen, että kyse on ehkä ennemminkin vain minun unohtamisestani. En nimittäin muista enää lainkaan, millaista Kolan kanssa oli silloin aluksi. Muistan vain sen ajan, kun se on halunnut työskennellä nimenomaan minun - ei namin - kanssa.

..ja toisaalta. (Nyt tulee sellaista ajatuksen virtaa tästä tekstistä, että oksat pois.)

Kolan kanssa toko- ja ylipäätään treeniura alkoi heti kolmen kuukauden iässä. Treenattiin monta kertaa viikossa melkein heti alusta asti. Kola siis oppi ihan pikkuvauvasta asti, että treeneissä tehdään yhdessä asioita. Ja ihan takuuvarmasti Kola silloin ensimmäisellä PieniKoiruus -pentukurssilla haahuili eikä osannut keskittyä minuun - vaan nameihin.

Ja tavallaanhan tämä on Nokin ensimmäinen PieniKoiruus -pentukurssi. Tavallaan. Vai mitä? On se, koska Nokin kanssa en ole juossut treeneistä toiseen kuin vasta ihan viimeisen parin kuukauden aikana - ja silloinkin melko harvakseltaan.

Kurssilla ollaan treenattu perusasentoon tulemista. (Toki muut ovat treenanneet esim. liikkeestä maahan menoa, paikallaan makuuta, seuraamisen käännöksiä, jne. mutta me on tyydytty lähinnä perusasentoon.) Se sujuukin oikein mainiosti. Tosin ei Noki sitä käskyä vielä osaa, mutta käsiavun (tai jonkun muun liikehdintäni) perusteella se osaa kyllä tulla sivulle oikeastaan erittäin hyväänkin perusasentoon. Ja kyllähän - nyt kun asiaa pohtii tarkemmin - Noki haki tänäänkin minun kontaktiani ajoittain erittäinkin aktiivisesti. Joten ehkä se tekikin välillä juttuja ihan jopa minun kanssani. Tai sitten se vaan rakasti voileipäkinkkujani. ;)

Perusasennon ohella treenaan Kompassin kurssilla ihan omatoimisesti ja lupaa pyytämättä sitä, että Noki keskittyisi leikkimään kanssani. Ja kyllähän me sitten leikittiinkin! Noki kurkisteli muita kahdeksaa koirakkoa ihan muutaman kerran ja muun ajan se joko työskenteli, leikki tai makasi raatona lattialla. Into-perro on kanssamme samalla kurssilla ja Inton omistaja tuli tunnin jälkeen sanomaan, että "kun toi Noki on niin rauhallinen!" WHAAAAAT. :O Ensireaktioni oli hämmästys. Mutta tottahan se on. Noki ei hötkyile vaan saatoi maata kyljellään reporankana, kun ei ollut sen vuoro treenata. :) Ja tärkeä taitohan se on tuokin.

Ja mistä tuo tekstin otsikko? No jos et vielä ole keksinyt, niin tietenkin siitä, että Noki tuntuu ihan mäkiltä tai kuuautolta. Periaatteessa tiedän, miten masiinan pitäisi toimia, mutta silti täytyisi löytää jostain tuon otuksen käyttöohje.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

lauantai 20. maaliskuuta 2010

voihan pojat

Nyt on molemmat nakupellejä. :)

En varmaan ole ihan väärässä, kun väitän, että Nokille tulee isona paljon vahvempi rintakehä kuin Kolalle? Noki näyttää nyt jo tosi jässikältä, mutta ihan Kolan korkuista ei Nokista taida kyllä tulla..

Jos ei muuta, niin kyllä mun pojat ainakin tuon vakavan passikuvatyyppisen poseeraamisen osaa. :D

"EI PALJO NAURATA."





















------------------
Piirtopöytäkokeiluja.
Noki ja Kola pääsivät ensimmäiseen piirtopöytäkokeiluun kanssani kevättä tuomaan. :)





torstai 18. maaliskuuta 2010

noki kaivelee..

..verta nenästään. :D
Röyhkeästi se karjuu Kolalle ja hyppii kylkiä vasten, kiertää, kaartaa ja ärsyttää. Kola jaksaa kyllä pitkiäkin aikoja leikkiröykyttää Nokia, mutta olen ihan varma, että jossain vaiheessa Nokin röyhkeily menee soveliaisuuden rajojen yli. Noki suorastaan puhkui eilen itsevarmuutta ja vaikka Kolan ilmeistä voisi päätellä sen olleen tosissaan pistämässä Nokia kuriin, niin siitä oltiin kuitenkin vielä hyvin kaukana. Yhden ainoan kerran Kola taisi epähuomiossa (?) vähän kopauttaa Nokia kulmurilla korvaan tai poskeen, mutta muuten hampaita ei otettu käyttöön, ainoastaan näyttöön.

Tämän kuvan toimintaa Noki harrastaa päivä päivältä enemmän. Se karjuu ja hyppii Kolan naamalle. Useimmiten Kola innostuu juoksemaan ja painimaan, mutta välillä se näyttää juuri tuolta, mitä se kuvassa tekee. Ja veikkaan, että joku kerta Kolan käyttäytyessä noin (eli eleet karjuu, että "eääÄÄÄÄH antaisit olla jo!") Noki saa vielä kurinpalautuksen - ja ihan ansaitun sellaisen.






















keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

agilityy

Tänään Kola oli jotenkin liekeissä. :)


Harjoiteltiin takaaleikkauksia ja ne sujuivatkin ihan ongelmitta. Kola meni tosi vauhdilla ja kesti hyvin sen, että vaihdan puolta sen selän takana. Takaaleikkaus siis esteiden 2 ja 3 välissä ja 5 ja 6 välissä.
Harjoiteltiin myös rengasta, joka on jostain syystä Kolalle vaikea. Tai siis Kola suorittaa sen satunnaisesti eri kohdista.. huoh.. ;)
Keinu oli Kolalle ihan pala kakkua. Kokeiltiin ensimmäistä kertaa sitä, että Kola menee keinun kokonaan ja keinu siis rämähtää maahan melkoisella vauhdilla. Kola ei juokse keinua läpi, mutta ei kyllä liikoja varokaan keinun kääntymistä. Kola suoritti keinun kerta toisensa perään hirmu vauhdilla ja oli joka kerta yhtä tyynen näköinen. Näytti lähinnä siltä, että "pitäiskö tässä olla jotain ihmeellistä?" Ei siinä sitten kai ole. :D Kola ei siis hidasta etenemisvauhtiaan juurikaan edes keinulla. En tiedä olisinko iloinen vai enkö olisi. ;)

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Kola kolme vee ja kakarat

Jotenkin ihan itsenikin yllättäen tulin ostaneeksi uuden objektiivin. Hetken mielijohteena hankittu uutuuteni on Canonin 50mm f1.8. Kiinteä putki tällä kertaa, siis. (JOO JOO JOO HAIRAHDUIN TAAS OSTAMAAN JA RAHAA PALAA! OLEN SYYNTAKEETON. ;)

Lähdettiin Miikan ja Miskan seurassa meren jäälle testailemaan ja tuloksena oli 1500 kuvaa minun kamerassani ja himpun yli 1500 kuvaa Miikan kamerassa.. Kiinteän putken käyttöä täytyy selvästi harjoitella, sillä vielä ei oikein tullut tutuksi se, miltä etäisyydeltä kuvia kannattaa tuolla putkella ottaa.

Koirat nauttivat sydämensä kyllyydestä melkein pari tuntia juosten ja painien, painien ja juosten. Kola sai tuntea nahoissaan myös Miskan hermostumisen. Ensimmäistä kertaa Kola sanoi "VIU", kun Miska nappasi sitä hienotunteisen tehokkaasti nahkasta. :D
Osa kuvista on otettu uudella putkella ja osa "vanhalla" 70-200mm f2.8:lla.

Kolan kolmevuotisposeerauskuva.














maanantai 15. maaliskuuta 2010

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Kola ja Noki ne yhteen soppii..

..Noki pakottaa Kolankin pussauskoppii!

On tuo noiden ukkeleiden parisuhde hauskaa seurattavaa. Ajattelin kirjata itselleni muistiin niiden tämän hetkistä olemista, kun oleminen varmaan ainakin jollain tasolla muuttuu Nokin aikuistuessa. Toivottavasti suhde ei muutu pahempaan vaan ainoastaan ehkä aikuistuu - siis jos jotain on pakko muuttaa.

Noki istuu Kolan kaveriksi kuin nenä päähän, tai siltä tällä hetkellä ainakin tuntuu. Noki osaa väistää juuri sopivissa paikoissa ja toisaalta mielistellä juuri sopivalla volyymillä. Ja toisaalta se osaa olla ottamatta tosissaan Kolan murinoita silloin, kun niitä ei ole tarkoitettukaan ihan tosissaan otettaviksi. :D

Kola ei pidä fyysisestä jyräämisestä, mutta pikkuhiljaa se on alkanut luottaa Nokiin tässäkin. Ja Noki on toki huomannut, että Kola ei enää pidä niin tiukkaa kuria fyysisen koskemattomuuden suhteen. Tämä johtaa siihen, että pojat touhuavat yhdessä enemmän ja Nokin itseluottamus Kolan röykyttämisen suhteen on kasvanut. Kola on selvästi tajunnut, että Noki voi hyppiä ja tuuppia ja lupsutella Kolan korvia ja silmiä ja huulia eikä se johda mihinkään sellaiseen, että Kolan pitäisi olla valmiina puolustamaan itseään. Ja jos Nokilta karkaakin homma lapasesta ja otteet meinaavat mennä liian koviksi, Kolan ei tarvitse kuin ihan kevyesti murahtamalla vinkata, että "nyt menee yli", niin Noki lopettaa. Kola on siis löytänyt Nokin jarrupolkimen ja varmaan tietää sen itsekin, koska sallii Nokilta melkoista murjomista. :)

Toisaalta Nokikin on oppinut luottamaan Kolaan. Kolan toiminta on nimittäin nyt puolen vuoden seurannan perusteella melko suoraviivaista. Ne asiat, jotka ovat kiellettyjä, ovat kiellettyjä aina ja ne asiat, joita saa tehdä, saa tehdä. Kola ei siis "kehitä" uusia sääntöjä täysin sattumanvaraisesti, joten sen reaktioita on minunkin melko helppoa aavistaa etukäteen. Kola ei myöskään pomota Nokia vaan kohtelee sitä oikeastaan hyvinkin kunnioittavasti. Kola ei esimerkiksi koskaan vie Nokilta leluja suusta tai pakota Nokia luopumaan leluistaan/ruuastaan. Muutenkaan Kola ei ole osoittanut mitään pomottamisen merkkejä esim. sen suhteen, saako Noki tulla sohvalle/rapsuteltavaksi/samaan huoneeseen tai saako Noki poimia itselleen maasta luun/lelun. Kaikki lelut ja luut ovat vapaita otettaviksi, elleivät ne ole Kolan suussa. (Ja silloinkin voidaan neuvotella siitä, jos Noki saisi kuitenkin suussa olevan lelun. ;)

Pohdiskelin tuossa metsässä Kolan käskytys- ja kieltotekniikoita. Kola käyttää Nokin ohjaamiseen oikeastaan neljää erilaista tapaa ja näihin tapoihin Noki on tietenkin kehittänyt omat toimintatapansa.
1) Hiljainen elehdintä. Häntä nousee tikuksi ja niskalihakset jäykistyvät = Et viitsisi. Ällötät minua.
-> Noki alkaa mielistellä Kolaa, nuolee huulia ja kiemurtelee kahdeksikkoa Kolan leuan alla. -> Kola joko jää ottamaan vastaan mielistelyä tai sitten tassuttelee ryytyneenä tilanteesta pois.

2) Murina ja mahdollinen kulmahampaiden vilauttelu. = Oot todella rasittava. Ala laputtaa kakara.
-> Noki ei reagoi juuri mitenkään tai vain kiihdyttää toimintaansa.
Tätä tapahtuu varsinkin silloin, kun Kolalla on jotain, mitä Noki haluaisi itselleen. Sisällä Kola saattaa lussuttaa dinosaurus-leluaan, jonka Noki tietenkin haluaisi kovasti. Noki asettuu ihan tosi lähelle lussuttavaa Kolaa. Kola alkaa murista ja hyvin pian vilauttelee kulmureitaan. Noki kitisee, muttei siirry mihinkään. Tätä voi jatkua minuutteja. Lopulta jompikumpi luovuttaa.
Ulkona Kola murisee kepeistään. Noki ei ota murinaa kuuleviin korviinsa ja nykyään tarmokkaasti pyrkii viemään kepin tarttumalla kepin toisesta päästä. Yleensä Kolaa alkaa ahdistaa ja se luopuu kepistä. Välillä pojat intaantuvat kiskomaan keppiä Kolan villiltä kuulostavan murinan säestyksellä. Murina on jopa minun korviini selvästi sellaista "voi perhanan perhana!" -tyyppistä sadattelua. Tätä murinaa Noki ei enää nykyään ota alkuunkaan todesta.

3) Murina ja ihan ääritilanteissa irvistely. = Nyt riitti. Lopeta välittömästi ja ota etäisyyttä.
-> Noki väistyy kauemmas tai aloittaa mielistelyn.
Tätä tapahtuu harvoin. Kola käyttää Oikeaa Murinaa vain niissä tilanteissa, joissa sillä on suussaan joku lelua ja keppiä tärkeämpi juttu. Näitä juttuja ovat oikeat luut ja halot. (hihihi) Kolan lelujen arvojärjestys on siis: tylsä tavallinen lelu -> dinosaurus-lelu -> keppi -> pallo -> halko (-> oikea luu, tosin tätä Noki ei nykyään edes yritä viedä Kolalta, koska se kuuluu listalle: ehdoton ei.)

4) Hiljaisuus ja katseella Nokin seuraaminen. = Tätä kieltoa sinä et halua rikkoa.
-> Noki ei yleensä riko tätä sääntöä paitsi korkeintaan vahingossa.
Tätä kieltoa Kola käyttää vain silloin, kun se nukkuu tai lepää. Tämä kielto on aitojen luiden viemiskiellon lisäksi ainoa erittäin ehdoton sääntö Kolan ja Nokin välillä. Ja onneksi Noki terävänä poikana hyvin tietää, että tätä sääntöä on aivan turha lähteä venyttämään. Kolalle lepo on pyhää aikaa. Se ei suvaitse Nokia lähelleen, kun haluaa levätä. Tai oikeastaan se suvaitsee Nokin kyllä hyvinkin lähelle, mutta koskea ei saa. Niinpä Noki on oppinut kiertämään puolen metrin päästä, kun Kola makaa raatona lattialla. Jos Noki kulkee kovin läheltä, Kola seuraa katseella ja Kolan ilmeestä näkee, että kosketuskielto on ehdoton. Välillä Noki epähuomiossa tassuttelee esim. Kolan hännän yli tai hipaisee muuten nukkuvaa ärrimurria. Tuloksena on nopea ja kiihkeä rähähdys.

Ruokien päältä on käyty yksi ainoa sanaharkka heti silloin, kun Noki saapui taloon ja tallusteli omistajan elkein Kolan ruokakupille. Tämä yksi ainoa kerta riitti Nokille ja toisaalta tämän jälkeen pojat ovat voineet ihan hyvin syödä omista kupeistaan ihan lähekkäinkin tai vaikka keräillä lattialle heittämiäni kuivamuonia ihan kylki kyljessä. Ruuan vuoksi meidän taloudessamme ei siis ole oikeasti riidelty kertaakaan eikä kummankaan toiminta näytä siltä, että ruuasta olisi jatkossakaan tarvetta riidellä.

Poikien arki sujuu siis erittäin mallikkaasti ja Kola pitää Nokille kuria juuri sen verran kuin on pakko. :) Enkä usko valehtelevani, kun väitän, että Kola tykkää Nokista ja Noki tykkää Kolasta. Tästä todisteena kelvatkoon se, että kun tulemme Nokin kanssa reissusta, niin ovella odottaa Nokia häntä vispaten moikkaamaan saapuva Kola. Sitä kelpaa tyytyväisenä katsella.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

naku-Piku

Tästä kaikki alkoi. Pikku-Pikulla on vielä turkki.
























Ja tähän se päättyi. Pikku-Pikusta tuli naku.

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

liitelyä

Tänään oli tarkoitus valssata ja ... no.. juosta. Ensimmäinen harjoitus sujuikin oikein mainiosti. Menin odottamaan kakkoshypyn eteen ja pakotin Kolan kääntymään valssaamalla hypylle kaksi. Pysyin hyvin matkassa, joskin ensin unohdin saattaa Kolaa tarpeeksi kolmoshypylle, joten se meni sen ohi. Kola ei selvästikään tajua, että voisi itsekin arvella radan seuraavia esteitä. Niinpä se menee ohi ihan edessä olevasta hypystä, jos en sitä sinne ohjaa.
























Tämäkin osoittautui haastavaksi, sillä Kolalle ei ollut ensin yhtään tuttua se, että hyppy (3) kääntyy 90 astetta ja vasta sitten tullaan putkeen. Oletin Kolan osaavan enemmän kuin se osaakaan, joten vedin sen ohjauksellani hypystä (3) ohi. Tarkensin uudella yrityksellä ohjaustani, joten hyvinhän Kola sitten hyppäsi. Takaa leikkaamalla Kola meni putkeen ja ehdin ohjaamaan sen hypylle (5).























Sitten vielä lisää haastetta peliin. Putkeen asti sujui ihan ok, mutta sitten olisi pitänyt joko a) juosta täysillä ja ehtiä esteiden 5 ja 6 läheisyyteen vastaanottamaan Kolaa putkesta tai b) valssata putken edessä ja siten ohjata Kola vitoselle. Valssaamisen sainkin lopulta tehtyä, mutta sitten ainoa ajatukseni oli, että "EMMÄ VOI EHTIÄ APUA APUA MITÄ HITTOA PAKKO SÄHLÄHTÄ JOTAIN!" Ja niinhän siinä sitten kävi, etten saanut Kolaa millään kutoselta seiskalle, kun en itse tajunnut, että mihin pitäisi ryntäillä. Annina neuvoi viemään _rauhallisesti_ Kolan "syvälle" kutoshypylle ja sen jälkeen valssaamaan rauhassa seiskalle, minkä jälkeen kasi onkin jo ihan helppo. Näin tein. Saatoin Kolaa paremmin kutoselle, unohdin kiireen ja valssaamalla hidastin Kolan seiskahypylle. Eli oikeastaan vaikeudet johtuivat vain siitä, että itse ajattelin etten pysty enkä missään nimessä ehdi ohjata Kolaa. Ehdinpäs!


























Lopuksi päästettiin koirat ilottelemaan putkille. Kola piti jälleen saattaa niin pitkälle kolmen hypyn sarjan keskimmäiselle hypylle, ettei oma vauhtini riittänyt saattamaan sitä enää putken jälkeen viimeiselle hypylle. Kola ei tänään myöskään irronnut ETEEEEN! -käskyllä, joten taisteluvoitto viimeisestä hypystä jäi lopulta saamatta ajan loppuessa kesken.. Ehkä joku toinen kerta! :)






















Kola toimi taas oikein mainiosti. Se teki sen, minkä ohjasin sen tekemään. Toki se karjui ja napsi ranteesta, mutta kun lähdetään radalle, ilmassa sinkoilee vauhtia ja intoa ja rakkautta lajiin. :)



tiistai 9. maaliskuuta 2010

Kristiina

"OI YÖÖÄÄÄÄÄÄK!"
"VOI EIIIIII!"
"IIIIIIK!"

"...tai siis I-HA-NA!"

Äänestyksen jälkeen luokkamme lemmikin nimeksi tuli Kristiina.

KRISTIINA.

K R I S T I I N A.

En voi ymmärtää, mistä oppilaat tuon nimen keksivät. Toisaalta, nimien kirjo oli aika laaja. Ehdolla olivat myös Armas, Söpö, Narsku, Sivu, Napero ja Kristus. (Tosin opettajan veto-oikeudella rajasin Kristuksen äänestyksestä pois.)

Kristiinan kotia pitää suihkutella ja sille pitää tarjota ruokaa ja huolehtia siitä, että terraarion kattoluukku ei jää auki. Vastuuta kerrakseen, mutta oppilaat olivat kyllä erittäin motivoituneita ja oikein yrittämällä yrittivät nähdä Kristiinan söpöyden kaiken limalölleryyden läpi. Kävipä yksi oppilaista vielä erikseen supattamassa, että "Kristiinan kuori on tosi kaunis!"

Tästä alkaa vastuullisen eläimenomistajan arki meidän luokassa!

Saanko esitellä, akaattikotilomme Kristiina!

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

aurinkoinen sunnuntaiaamu

Eihän siinä auttanut muu kuin hypätä autoon ja kurvata läheiseen metsään kamera kaulassa.

"Olenpas hieman söpö tässä kampauksessani!"
















"PALVELIJA. Voisitko tehdä jotain, kun tuo tyyppi syö MINUN keppiäni?!"
















MUTKAT SUORIKS!
















Kolan pyllykarvoista olisi jo aika päästä eroon.
















Melkein kolmivuotiaan poseeraus.















Pomppu ja Piksu, kevät 2010.
Eikös sujukin hienosti meijjän pojilta tuo poseeraaminen. 8)














Piksun "TÄMÄ KEPPI ON MINUN" -operaatio tositoimissa. Kola yrittää pitää puolensa.















Piksun "päätökseni pitää ja tästä en var-mas-ti päästä irti" -ilme.
















Ja niinhän siinä kävi.