sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

metsästämässä

Luulin, että mentiin ihan tavan metsälenkille, mutta se kääntyikin jäljestykseksi ja hauksi ja lopulta haukuksi.

Ihmettelin, kun Kola meni korvat lukossa ympärilläni ja katosi jopa välillä puiden sekaan näkyvistä. Se on todella harvinaista käytöstä Kolalta, joten yritin saada äijää vähän lähemmäs. Haju vei silti. Valkoinen häntätupsu vilahteli puiden seassa, sitten pysähtyi ja alkoi vimmattu haukku.

"Mitä sä huudat? Oota, tuun kattoo."

Ja siinä se sitten oli. Kola tepasteli tyytyväisen näköisenä luokseni ja minä tuijotin puiden välistä silmiin hirveä. Siinä se seisoi. Minä tuijotin hirveä ja hirvi tuijotti meitä. Lopulta se kääntyi ja ääntäkään päästämättä katosi.

Hassua, että Kola luovutti hirven haukkumisen niin helposti etenkin, kun se sitä ennen oli mennyt ihan korvat lukossa ympyrää.

Hirvi. Eläin metsässä. Hui. ;)

keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Painiityillä.

Kola on kuin mikäkin pieni aropupu, kun mennään Painiityille ulkoilemaan. Heinä kasvaa paikoitellen minua hartioihin asti, joten Kolan meno heinikossa kepin perässä on melkoista lihastreeniä ja pomppimista.

May I proudly present: Kesä-Kola ja Painiityt.







maanantai 23. kesäkuuta 2008

Juhannus

Jännitti etukäteen, että miten tuo ärripurri sietää kahtakymmentä mahdollisesti humalaista ihmistä. Lähetin kavereille etukäteen viestin, että koiran saa mielellään jättää täysin huomiotta. Että se ei tule rapsuteltavaksi. Että se pitää ihmisistä, jotka unohtavat sen olemassaolon.

Ja se kannatti. (Tai sitten Kola on muuten vaan niin epähalittava koira, että kaverit eivät erityisesti tahtoneet sitä heti kättelyssä rapsutella.) Ihmiset jättivät Kolan rauhaan ja Kola muutaman haukahduksen jälkeen rauhottui. Ihmiset tohinoivat omiaan ja Kola omiaan.

Perjantaina Kola oli jo hyväksynyt sen tosiasian, että täällä ollaan ja näiden ihmisten seurassa voi relata. Kyllä se torstainakin jo rauhottui, mutta ei mennyt vapaaehtoisesti rapsuteltavaksi. Lauantaina meno olikin jo sellaista, että lähes kaikki saivat rapsutella ja kumarrella päälle käsi ojossa. Miehissä on jotain sellaista, että Kola enemmän arastelee. Tai kyllä Kola hyväksyy suuren osan miehistäkin. Hyväksymättömiksi kuitenkin jäivät kaksi koiraa pelkäävää miestä ja mies, joka murisi Kolalle. Viime juhannuksena samainen mies murisi Kolalle. Tänä juhannuksena ensin kielsin miestä ja sitten sanoin, että en suostu ottamaan mitään vastuuta, jos Kola antaa hammasta. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt.

Lauantaina osa porukasta kuului selvästi jo Kolan jengiin. Näitä ihmisiä Kola kävi moikkailemassa ja nuuskuttelemassa ja hakemassa rapsutuksia. Nämä ihmiset olivat myös niitä, jotka olivat niin luotettavia, että Kola pisti painiksi muutaman kanssa. Hyväntahtoista ähinää ja puhinaa - ja pari mustelmaa. :)

Hauskaa huomata, että Kola kykenee laajentamaan perhettään tarvittaessa. Se myös kestää suuria ihmisjoukkoja hyvin - etenkin, jos se saa rauhassa tutustua nuuskimalla ympärillä puuhailevaan porukkaan.

Jännittävää oli huomata myös se, että Kola tosiaan on ihan todella vahvasti vahtikoira. Juhannuksen vietto saarella oli Kolalle työaikaa. Se tarkkaili ympäristöään ja erotti hienosti jo perjantaina laumaan kuuluvat yksilöt. Saarelta poistuvat ja saareen saapuvat ihmiset sitä vastoin ilmoitettiin aina haukkumalla. Myös aamuisin piti aloittaa sillä, että ensimmäinen pihalla vastaan tuleva ihminen haukutaan - kunnes on päästy nuuskimisetäisyydelle ja todetaan, että "ai niin tää oli tää". Kola totteli hienosti jo torstaina, kun kielsin sitä haukkumasta saarella olevia. Olen huomannut, että tehokas keino ilmoittaa Kolalle, että "nyt ei mene niin kuin pitää" on matala MÖR. Ei siis mitään kieltoja tai sanoja vaan matala murahdus.

maanantai 16. kesäkuuta 2008

Kola ja biafran poika

Kola ja minä törmäsimme biafralaiseen nälkämaanlapseen. Lapsi näytti niin säälittävältä, sen mustat raajat niin karmean pitkiltä ja laihoilta ja kuono jättimäiseltä muuhun kroppaan verrattuna, että otimme sen mukaamme.

(Se tietenkin oli Luca, jolta oli viikonlopun viihde vienyt turkin.)


Jalkoja. Jalkoja. Lisää jalkoja. Paljon jalkoja.























Luca on hurahtanut ohi Kolasta korkeuden puolesta.























...vai voitko väittää jotain muuta?























Olipa muuten hauskaa nähdä, miten erilaisia Kola ja Luca oikeastaan ovatkaan. Vastaan tuli nöffi, joka vain olla möllötti suurena mustana möykkynä paikoillaan.

Luca: "LÄÄH LÄÄH LÄÄH PÄÄSTÄ MUT KATTOO PÄÄSTÄ LÄÄH IHANAA WAU LÄÄH (kiskomista ja jojona hihnan päässä kimpoilua)"
Lucan ilme: 8) tai :D

Kola: "Ärr. Onpa perseestä. Mikä hemmetin möykky tuokin on. Ei kiinnosta, kunhan se ei tule liian lähelle. "
Kolan ilme: >:| tai >:|

sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

vieraskoreilua ja suuria hämmennyksen tunteita

Kyllä täytyy taas hehkuttaa, miten paljon tuo piski on ottanut onkeensa tästä tiukasta kurista, joka ihmisiin suhtautumisen kanssa on tullut otettua ja pidettyä.

Tänään kylässä on käynyt kolme ihmistä ja jokaisen kohdalla olen tehnyt sen, että Kola menee nuuhkimaan vasta sitten, kun minä annan luvan ja nuuhkiminen toteutetaan ilman minkään maailman mörinöitä ja haukahduksia. Vahtiääntely-yrityksiin olen puuttunut välittömästi ja osoittanut eleillä tai äänellä, että tuollainen toiminta on kiellettyä. Tietysti ovikellolle pitää sanoa HAUHAU, mutta siihen se sitten loppuu.

Vaan ei Kola rapsutettavaksi mene. Koskaan. (Siis vieraalle ihmiselle.) Mutta se ei myöskään vahdi tai hauku tai muutoin ahdistele vaan on periaatteessa hyvinkin huomaamaton otus.

Tälläkin hetkellä keittiössä istuu kyläilemässä mies, jonka Kola on jostain syystä ensimmäisellä kerralla nähdessään valinnut epäilyttävien listalle. Aikaisemmin tämän miehen nähdessään Kola kerta toisensa jälkeen aloitti vahtihaukun eikä siitä meinannut tulla loppua millään. Ja mitä tällä hetkellä liikkuu Kolan päässä? Unia. Kola nukkuu olohuoneessa ja mies saa rauhassa liikuskella ja juoda kahviaan.

Ainoaksi ongelmaksi tässä jäävät vieraat. Ne kun niin usein tahtoisivat halia ja pusia ja rapsutella ja rutistella piskiä. Ja sitten joutuu aiheuttamaan pettymyksen. "Mun koira ei pidä susta. Sori. Älä ota henkilökohtaisesti. Olet varmasti maailman eläinrakkain ihminen ja osaat toimia koirien kanssa. Se ei auta. Kola ei tule rapsuteltavaksi vapaaehtoisesti." Helpointa olisi, jos ihmiset olisivat Kolan suhteen yhtä välinpitämättömiä kuin mitä Kola on ihmisiä kohtaan. Silloin ei olisi mitään ongelmaa.

-----

Sattuipa perjantaina:

Päätin lähteä pikkuveljen ja hänen kaverinsa mukaan mökkeilemään. Koira mukaan - tietenkin. Matkalla poikkesimme ostamaan grillattavaa. Koira jäi autoon odottelemaan. (Ei huolta. Kola ei paistunut, sillä satoi vettä.)

Siinä ostoskellessamme höpöteltiin niitä näitä ja lopulta päädyttiin kassajonoon. Minä menin kärjessä ja sain ensimmäisenä ostokseni pakattua. Tallustelin ajatuksissani autolle. Kolaa ei näkynyt missään. Sydän pumpsahti jo tässä vaiheessa. Niinpä kumarruin varjostamaan käsillä auton ikkunaa ja pyrin löytämään piskin jostain auton kolosesta. Ja siellä se oli. Herranjumala sitä hämmästyksen määrää.

Autosta tuijotti minua todella kapisen näköinen ruskea otus. Mitämitämitämitämitä...? Aivot hyrräsivät hetken ylikierroksilla. Mitä hemmettiä on voinut tapahtua kymmenessä minuutissa!? Miten hemmetissä Koa on voinut päästä karvoistaan siinä ajassa mutta silti edelleen olla autossa?! Eiiijjjjuma. Siinä aivot sitten hyrräsivät ja tuijotin karvatonta otusta silmiin, kunnes totuus lopulta valkeni.

Tuijotin sisälle väärään autoon. Turkin ajelun jälkeen jo kevyen villapaidan kasvattaneen Kolan sijasta autossa nökötti saman värinen perunkarvatonkoira. Siirryin vaivihkaa oman autoni luokse, mutta en voinut olla hihittämättä. Tapaus kesti kaikkineen ehkä viisi sekuntia, mutta siinä ajassa aivoni ehtivät käydä läpi perustavaa laatua olevia kysymyksiä, mm. MITÄ IHMETTÄ?

keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

märkähepuli

Kuka sen selittäisi, miksi märkä koira on hyvin altis hepulikohtauksille.. VÄY VÄY VÄY! Säntäilyä pitkin seiniä. VÄY VÄY VÄY! Säntäilyä sohvalta sohvalle ja taas päin seiniä. Mistä ihmeestä moinen hulluus/hulvattomuus voi johtua?

Piskiä on välillä lähes mahdotonta komentaa olemaan raapimatta sohvaa, kun toinen on niin käsittämättömässä mielentilassa, ettei sitä vakavalla naamalla mitenkään voi katsella ja kuuleehan se koira äänestä, kun omistaja ei voi olla hihittämättä. Seuraavassa videossa Kolan märkähepuli vetelee viimeisiään, mutta silti vielä väyvätyttää ja pitäisi kaivaa tie Kiinaan.
video

tiistai 10. kesäkuuta 2008

Top! Nouda! Auts!

Kola on älynnyt loistavasti TOP-käskyn pointin. Toki annan vielä todella vahvoja apuja kropalla ja kädellä, mutta uskoisin niistä pääsevän kohtuullisen vähällä vaivalla eroon. Liikkeestä jäävät käskyt näyttäisivät olevan Kolalle jostain syystä luontevia.

Noutokapulaa olen kuljetuttanut nyt keittiön maton reunasta minulle toiseen reunaan. Kanto-ote on vähän outo, mutta sentään saan kapulan nykyään lähes aina napattua käsiini ennen kuin a)kapula kolahtaa maahan tai b)Kola alkaa järsiä kapulaa turhautuneena.

Kola on oppinut hauskan tavan osoittaa, että nyt saisi heittää sitä keppiä/käpyä/palloa. Se pudottaa lelun ja istuu vähän matkan päähän t-o-d-e-l-l-a jännittyneen näköisenä ja melkein tärisee innostuksesta. Istuminen onkin tällä hetkellä vähän niin kuin päivän sana. Kaikkiin odottamista vaativiin juttuihin olen komentanut piskin istumaan. Ja istuminen sujuukin nykyään ihan hujauksessa. Pitäisi varmaan jossain vaiheessa selvittää itselle, että miten kaukokäskyjen opetus kannattaa aloittaa, sillä Kola on jo aika mestari kaukoistumisessa. Sille on myös ihan vahingossa tullut muodostettua todella tehokas käsiapu. Käsiavun kanssa Kola nousee maasta istumaan ja ilman käsiapua menee seisomasta istumaan. En kuitenkaan vielä ole vaatinut Kolalta mitään sen kummempaa paikoillaan tököttämistä ja asennosta toiseen vaihtamista kuin mitä leikin ohessa on ihan vahingossa tullut harjoiteltua. Kola siis romauttaa persuksensa penkkiin vaikka kuinka kaukana minusta, jos tiedossa on lelun heitto. Sama pätee maahan menoon. Seisomista ei olla kaukona harjoiteltu vielä koskaan.

---

Maksoin tänään lääkärille yli 60 euroa siitä, että lääkäri totesi minun tarvitsevan Buranaa.

"Kylki on revähtänyt. Se paranee viikossa. Tai kahdessa viikossa. Tai kolmessa."
"Hitsi, kun tuo vamma on sellaisessa kohdassa, ettei lihasta voi pistää pakkolepoon..."
"Niin. En lähtisi määräämään hengittämisen lopettamista. Hengittäminen on kuitenkin erittäin tärkeää."

HEH. Olipa hassu lääkäri! ... Olisin ehkä selvinnyt ilman tätä kuivaa huumoriakin ja osannut jopa itse käydä hakemassa Buranaa apteekista. Vaan kun ei sitä uskalla oikein luottaa omaan arvioon tälläisissä asioissa.

perjantai 6. kesäkuuta 2008

auringossa aina varjo seuraa kulkijaa

Oltiin mökillä tyttöporukalla, nukuttiin päikkäreitä, juotiin punaviiniä, tehtiin hyvää ruokaa ja naurettiin Kolalle.

Mökillä tuli selväksi, että
a) Kola osaa uida ja ui mielellään, joskin välillä pitää uida kolaa eli kauhoa etutassuilla villisti pärskeitä ja vasta myöhemmin asettautua järjelliseen uintiasentoon.
b) Kola painii mielellään Linda-ystävän kanssa. Kovin monen ihmisen - minun lisäkseni siis - en ikimaailmassa antaisi painia kunnon kreikkalaisroomalaista vääntelehtimistä koirani kanssa. Mutta kyllä koira koiran tuntee. Välillä Linda saa osakseen helliä nipistelyitä ja välillä Kola on ihan solmussa villisti kikattavan Lindan alla. Ähellystä ja puhellusta ja terveesti läähättävät Linda ja Kola.. ;)
c) Kola oppii tarvittaessa todella nopeasti. "PörrrRRrRrRrrrRr ROUSK!" Pörinä yhdistyi nanosekunnissa siihen, että paarman seurassa ei kannata viettää aikaa. Niinpä Kola vietti yhden illan mökissä yksin mököttämässä, kun onnistui saamaan kankkuun paarmanpuraisun. Yhden illan ajan kaikki lentävät ötökät saivat Kolassa aikaan "AAAAAAAAAAAAAAAAAAAArgh!" -reaktion ja se katosi mökin pimeisiin uumeniin mököttämään.
d) Kola oppii halutessaan todella hitaasti. Kola kuskasi halkoja ympäri mökin pihaa. Se toi halon joka ikinen kerta ihan jalkoihin. Mutta todella vähissä olivat ne kerrat, kun ehdin ottaa halosta kiinni ennen kuin Kola pudotti sen maahan. Mitenköhän ihmeessä noutokapulan kanssa lopulta käy..?

Tänään palattiin kotiin ja koira on ihan poikki. Junassa vielä tsemppi pysyi ja Kola katseli ympäristöään rauhallisen aktiivisesti. Paikallisjunaa odotellessa alkoi jaksaminen jo pettää ja Kola rötkähti kyljelleen Pasilan aseman laiturille. Kuka muuten voi väittää yllättyvänsä siitä faktasta, että VR:n junat olivat jälleen myöhässä ja matkassa oli ongelmia..? Minä en yllättynyt, mutta otti se päähän silti. Kuumassa junassa sekä omistajaa että koiraa alkoi jo tuskastuttaa matkan jatkuminen.

"Jäädäänkö me tässä jo pois, jäädäänhän?"



















"Tai jos tässä pysäkillä jäädään, jäädäänhän?"























"Eikö nyt vaan voitaisi jäädä pois tästä hemmetin kuumasta pätsistä?! NYT JÄÄDÄÄN POIS!"























"Läähläählääh *Seuraavana Leppävaara* Jeah, tää on meidän pysäkki!"

keskiviikko 4. kesäkuuta 2008

KOLA EI. AU!

Olen melkein sukua julkkikselle. Paavo Lipponenkin teloi yskiessään kylkensä. Samoin teki myös Janne Ahonen. Minä ja muut julkkismiehet olemme nyt yhtä yhdistävää kokemusta tiiviimpää sakkia.

Paavo ja Janne mursivat tutkitusti ihan luita. Minua ei ole tutkittu, mutta itse olen hutkinut sen verran, että ostin aptee.. (ätsiuH AUTS auTS AUTS!) ..kista liimasidettä. Kaapista löytyi valmiiksi tulehduskipulääkettä. Niillä tässä porskutellaan eteenpäin. En usko, että ihan murtuma olisi kyseessä, mutta ainakin todella äkäinen revähdys. Tai mistä sitä tietää. Ehkä lääkäri osaisi sanoa, mutta olen vähän kehno menemään lääkärille.

Kolan komentamisessa on se pulma, että kun keskeytän Kolan haukkumisen EI! -> haukku keskeytyy -> hieeenoahyväkolaihanakoirahyväpoika -toiminnalla, niin jo ensimmäisessä vaiheessa emäntään koskee ihan fyysisesti. Ehkä minulta onkin revähtänyt karjaisulihas.

-----

Eilen jouduin ensimmäistä kertaa erottelemaan villakoiravanhusta ja Kolaa toisistaan oikein antaumuksella. Ja eihän siitä meinaa yksi ihminen selvitä millään. Kola meni karkuun, kun Nalle menetti jostain hermonsa ja kulki täyttä kiitoa perässä kuin mikäkin tuholaismasiina. Kola pinkoi pakoon, kunnes totesi, että "ei tuo luovuta", kääntyi ympäri ja pisti ranttaliksi. Kola ei mitä ilmeisimmin yrittänyt teloa Nallea, sillä molemmista löytyi vain kuolapalleroita takajaloista ja korvista. Onneksi paikalla oli myös isukki, joka ystävällisesti hetken tilannetta katseltuaan tuli nappaamaan toisen koiran itselleen. Ennen kun meillä oli vielä kaksi villakoiraa, ne oli helppo erottaa yksinkin, sen kun nappasi molemmat niskanahasta ilmaan ja piti siellä niin kauan että rauhoittuivat. Nyt ei moista voi tehdä, kun Nalle varmaan menisi rikki jos sitä kovin kovasti nostelisi ilmaan ja Kolaa en jaksa yhdellä kädellä nostaa. Yritin kuitenkin pitää Kolaa aloillaan ja jaloilla tuuppia Nallea kauemmas. Eihän siitä mitään tullut, kun Nalle tappelun hurmoksessa oli kuin nuori taistelukoira.

Kylkiviipaleeni ei kovin vahvasti arvostanut tuota koirien kanssa painiskelua ja nyt onkin sitten jo parempaan kuntoon tullut kylki inhottavan kipeä. Vanhuus ei tule kello kaulassa vaan kipuna kylkiluussa.

---

Top-käskyn opettaminen on alkanut vaikuttaa käytännön tasollakin suhteellisen helpolta opettaa. Taisin jättää naksuttimen Espooseen, mutta silti Kola keksi nopeasti, mitä minä haluan sen tekevän. Yhden kerran se tarjosi liikkeestä maahan menemistä, mutta palkitsematta jättäminen sai unohtamaan maahan menon. Se jäi kiltisti niille tassunsijoilleen ja muutaman toiston jälkeen pystyin jo ottamaan askelen tai kaksi Kolasta ohi ilman, että Kola nosteli tassujaan yhtään käskyn jälkeen.

maanantai 2. kesäkuuta 2008

Heil Hitle(r)mppu!

Kuri ja nuhde ovat saapuneet taloon. Kolalla on todella tiukka kuri tällä hetkellä sen kanssa, että ihmisille ei a)haukuta b)murista c)jäykistellä. Ja mikä parasta, kuri myös toimii. Kola luikahtaa kauemmas ja hiljenee, kun minä käytökselläni osoitan, että jumankekka nyt riitti. Minä päätän, kenelle haukutaan ja kenelle ei.

Tänään ovella kävi pimpottamassa ensin nainen. Käskin Kolan pois ovelta ja kevyt karjahdus riitti hiljentämään piskin.

Illalla ovelle ilmestyi mies. Taas haukkua. "LOPETA!" Ja sehän väisti ja lopetti. Meni pihallekin miehen seuraksi, pysyi kyllä etäällä, mutta ei todellakaan aloittanut vahtihaukkua vaikkei ollut kyseistä miestä koskaan aiemmin nähnyt.

Luulen, että tämä ryhtiliike tekee Kolalle hyvää. Se huomaa, että minä pystyn päättämään toimintatavat erilaisissa tilanteissa.

Kolasta tulee vielä ihan hyvä koira, luulen!