perjantai 16. tammikuuta 2009

kuvahaaste: vinkeys

Sää oli aivan loistava, muutama aste pakkasta ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Niinpä pääsin vihdoinkin kokeilemaan lyhyemmillä valotusajoilla kuvaamista. Leppävaaran uimahallin nurmikentillä nauroin ääneen kameraan tallentuneille otoksille - joista lähes yksikään tietokoneen näytöllä ei sitten enää naurattanutkaan, suuri osa kun ei ollut tarkemmin katsottuna teräviä missään määrin.

Käytin valokuvaajan vapautta ja päätin, että tämän viikon aiheen mukaan valitsen omasta mielestäni vinkeitä kuvia. Kola ei siis ole kuvissa mitenkään välttämättä erityisen vinkeä, mutta kuvassa on jotain hauskaa, vinksahtanutta tai muutoin vinkeää.

Vai mitä mieltä olet?
















(Alla oleva kuva on pakko selittää. Kutsun Kolaa ajoittain pieneksi synkäksi sadepilvekseni. Mutta onhan seuraava asia kuitenkin myönnettävä: sillä ihan synkimmälläkin pilvellä on hopeiset reunukset.)










6 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Todella kivoja kuvia. Tuo hopeareunusjuttu oli kyllä loistava :)

Tuo kamera on ollut nyt sulla n. 2kk ja olet ohittanut mut mennen tullen kuvaamisessa. Epäreilua :D

Nunonen-Nenunen kirjoitti...

Joo Empun kuvia voi vaan ihailla ja toivoa joskus itse onnistuvan kuvien kanssa yhtä hyvin... :D

Kolan kuvat ovat tosiaan vinkeitä. Mii laiks!

pimpula kirjoitti...

Voi kiitos, ystäväiset! Enhän mä kohta kehtaa myöntääkään, että kuvat on otettu sarjalaukaisimella, joten onnistujaehdokkaita on tuhannesti enemmän kuin sillä perinteisellä räps-onnistuikohan..? räps-onnistuikohan..? -tyylillä. RäpsRäpsRäpsRäpsRäpsRäpsRäps-tyyli käyttöön, niin johan rupeaa tarttumaan niitä hauskoja kuviakin muistikortille. ;)

Ja toki sekin auttaa, että toi pitkä putki on to-del-la mukava ja tänään valo antoi myöten testata normaalin satasen valotuksen sijaan jopa tonnista tai paritonnistakin.

Anonyymi kirjoitti...

Kola on tainnut harrastaa naksuttelua omatoimisestikin, kun on saanut opetettua pallonsa hyppimään samassa tahdissa! (Kolmas kuva.) :D

Anonyymi kirjoitti...

Vau ihania nämä kuvat Kolasta, tosi hyvin onnistuneita. Meilläkin viissin sama kamera kuin teillä, mutta en todellakaan oo noin hyvä viäl kuin sä! ..ja olen Annan kanssa samaa mieltä, epäreilua ;DD noh ei muuta kun harjoittelemaan lisää :) Rapsutukset Kolalle !

Anonyymi kirjoitti...

Erittäin onnistuneita vinkeilykuvia! Joo, en voi minäkään tähän sarjaan kuulua vielä pitkään aikaan, mutta mestariksi pääsee vain harjoittelemalla! Onnittelut onnistuneista kuvista ja ihanasta komistuksesta joka osasi todella vinkeillä kuvauksen kohteena ollessaan! Kolaukselle parit tassun läpsäykset ja rapsutukset päälle! :)