Yhdistyksen ylimääräinen kokous

Vesikoirat ry järjesti lauantaina ylimääräisen kokouksen liittyen siihen, ryhtyykö Vesikoirat ry hakeutumaan rotujärjestöksi vai jatkaako se pienemmässä mittakaavassa.

Suoraan sanottuna minulle on aivan täysin yksi ja hailea, millaisena Vesikoirat ry toimintaansa jatkaa, vai jatkaako ollenkaan. Minun elämäni ja koirani eivät hetkahda suuntaan tai toiseen, kävi ihan miten tahansa. Voin jatkaa harrastuksiani ja saan pitää ystäväni vaikka Vesikoirat ry muuttuisi Kuivanmaan saukot ry:ksi. Mutta halusin silti olla näkemässä, mitä riitaisaksi tietämässäni yhdistystoiminnassa tapahtuu.

Olin utelias, todetaankoon se tässä nyt ihan rehellisesti.

Päätös oli mitä oli eikä sillä ole todennäköisesti jatkossakaan mitään merkitystä minulle.

Enemmän tunteita herätti tapa, jolla kokouksessa toimittiin. En millään tapaa voi arvostaa sitä, että ihmisiä pidetään lähtökohtaisesti tyhminä. Toki omalla toiminnallaan voi ansaita tyhmän ihmisen leiman ja se heille suotakoon. Mutta sitä en voi hyväksyä, että minulle tuli tunne, että minua (ja muita rivijäseniä?) pidettiin tänään ehkä aavistuksen aasina. Mielestäni en tässä yhteydessä ole tehnyt mitään sellaista, että ansaitsisin tyhmän ihmisen kohtelun.

Tai sitten tulkitsin väärin ja kyseinen tapa on täysin normaalia yhdistystoimintaa. (...mikä ei tee siitä oikeastaan yhtään hyväksyttävämpää..)

En oikein osaa edes kuvailla, miksi toiminta minua turhautti ja sai minut tuntemaan häpeää ihmisten toiminnan puolesta. Miksi asioita ei voida sanoa suoraan? Miksi pitää esittää täysin itsestäänselviä kysymyksiä, että saadaan rehellinen vastaus?

Siis vähän tähän tyyliin:

Henkilö 1: "No niin. Tässä nyt esittelen teille tätä hienoa SINISTÄ paitaani! Katsokaas, kuinka se onkin hieno sininen paita ja kuinka pehmeää lampaanvillaa se onkaan. Ettekös haluaisi juuri tälläisen sinisen lampaanvillaisen paidan!"

Henkilö 2: "Saisinko puheenvuoron.. Saanko kysyä, tarkoitatko tuota punaista paitaasi?"

Henkilö 1: "Niinhän taisin juuri sanoa! O:) Taidat olla vähän hupsu, kun luulet että sanoin tätä ilmiselvästi punaista paitaa siniseksi. He he he!"

Henkilö 3 ja 4: "He he he. Sininen muka... He he he."

Henkilö 2: "No joka tapauksessa haluaisin siis painottaa, että paita on punainen eikä sininen, kuten ensin sanoit.."

Henkilö 1: "Heh, tässä takerrutaan nyt vähän epäolennaisuuksiin.. Ei värillä oikeastaan ole tässä yhteydessä mitään väliä, sillä tarkoitus on tarkastella ainoastaan paidan lämmittävyyttä."

Henkilö 5: "Saisinko puheenvuoron.. Eikös tuo paita ole lyhythihainen..?"

Henkilö 6: "Minun mielestäni se on kyllä pitkähihainen ja erittäin lämmin lampaanvillapaita!"

Henkilö 1: "Lakipykälät määrittelevät, että yli 3/4-osahihainen paita on pitkähihainen. Minkä minä sille määritelmälle voin? Voin silti luvata, että tämä sininen lampaanvillainen PITKÄhihainen paita on lämmin."

Henkilö 2: "Eikö jo todettu, että paita on punainen?"

Henkilö 1: "Niinhän juuri sanoin. Punainen."

Henkilöt 7 ja 8: "He he he muka sininen. He he he. Selvästi sanoi, että punainen. He he he."

Henkilö 3: "Ja jos nyt en ihan väärin näe, niin eikös tuo paita ole puuvillaa eikä suinkaan lampaanvillaa?"

Henkilö 1: "Tämän paidan materiaali on peräisin kaukoidästä, jossa ihmiset työskentelevät kyselemättä aamu neljästä ilta kymmeneen. Kaukoitä käsitteenä on erittäin laaja, mutta uskoisin kysyjän tietävän, mitä tarkoitan. Sait varmaan vastauksen kysymykseesi, joten siirrytään eteenpäin."

...
...

Lopulta:
Henkilö 3: "Äänestetään jo siitä, hankitaanko kaikille suomalaisille syntymälahjaksi sininen pitkähihainen villapaita!"

------------------

Tuli siis sellainen tunne, että
a) kyseltiin itsestäänselvyyksiä ("Eikö tuo paita ole punainen?"
b) vastailtiin itsestäänselvyyksiä ("Tietenkin se on punainen, kuten juuri sanoin!")
c) ei vastailtu siihen mitä kysyttiin ("Onko paita puuvillaa?" "Se on kaukoidästä.")
d) ei kysytty sitä, mitä olisi pitänyt kysyä. (Haluttiin varmistaa kysymyksin, että paita todellakin on punainen, vaikka oleellisempaa olisi ollut kysyä, miksi villapaidan hankkiminen on niin tärkeää ja mitä villapaidan esittelijä itse tilanteesta hyötyy.)


Mitenhän ilmaisisin sen loukkaamatta ketään? Tuskin mitenkään. Minulle tuli tunne, että olin seuraamassa näytelmää, jossa kukaan ei ole oikeasti valmis joustamaan omasta mielipiteestään, ketään ei oikeasti kiinnosta tietää heränneisiin kysymyksiin vastauksia ja omaa mielipidettä vastustavat kannanotot kuitattiin henkisillä silmien pyöräytyksillä. Tiedättehän. Sellaisilla, joita jokainen kuudesluokkalainen tyttö osaa tehdä erittäin taitavasti.

Ja kuten ehkä arvaatte, inhosin viime vuonna kaikista eniten juuri noita kutosluokkalaisten tyttöjeni silmien pyöräytyksiä. Vaadin viime vuonna kutosiltani suullista palautetta silmien pyörittelyn sijaan ja vain harvalla oli oikeasti kanttia antaa suullista palautetta. Melkein poikkeuksetta vastaus kysymykseeni silmien pyörittelyn suhteen oli: "Eeeeei mulla mitään asiaa ooo.."

Olen nyt tyydyttänyt uteliaisuuteni yhdistystoiminnan/politiikan suhteen. Se oli juuri sellaista mitä kuvittelinkin sen olevan. Ja jatkossa saa olla aika perkeleen merkittävä tapaus - oli kyse ihan mistä tahansa yhdistyksestä- , että menen ihan paikanpäälle sitä todistamaan. Ei tälläistä koko illan kestävää vitutusta viitsi ihan tahallaan itselleen hankkia.

...ja ei, minä en ole missään leirissä. Haluaisin uskoa olevani Emilia Kainulainen, aikuinen ihminen, joka pystyy päättämään asioista ilman, että joku muu kertoo minulle, miten minun pitää asioista ajatella. Minä en ole juuri sinua tai sinua tai sinua vastaan enkä tarkoita henkilö 1:llä juuri Sitä tai Sitä tai Sitä tyyppiä vaan tarkoitukseni on tuoda julki, miten typerältä koko keskustelu juuri henkilökohtaisesti minun korviini kuulosti.

...ja ei, minä en halua ryhtyä muuttamaan Vesikoirat ry:n toimintaa yhdistysaktiivin tai hallituksen jäsenen ominaisuudessa. Tämä kokous osoitti, etten millään tavalla halua olla osallisena vallankahvassa, sillä siinä on se vaara, että ryhdyn itse suoltamaan sontaa sinisistä ja punaisista villapaidoista ja se olisi ehkä pahin mahdollinen kuviteltavissa oleva skenaario oman tulevaisuuteni suhteen. Olen se tyhjänpäiväinen rivikansalainen, joka ainoastaan määkii nurkasta, miten typerästi asioita hoidetaan.

Ja sen itselleni suon.

Ugh, olen puhunut.

---

Yölenkillä keksin, mikä minua tässä kaikessa eniten turhauttaa. Miksi olen yhä edelleen pettynyt kokouksen kulkuun. Ja se syy on tämä: Valtaa käyttävissä tilanteissa keneenkään ei voi luottaa. Jokainen tilanteessa ajaa jotain asiaa ja jonkun etua.

Ja aniharvoin se asia on yhteinen hyvä, koska sellaista kuin yhteinen hyvä ei ole olemassakaan. Niinpä jokainen hymähdys, jokainen kysymys, jokainen vastaus, jokainen henkinen silmien pyöritys, jokainen hiljaisenakin istuva ihminen ajaa tilanteessa jotain asiaa. Ja koska yhdistystoiminnassa tämä rehellinen syy toimintojen taustalla kerrotaan suurelle yleisölle vain pakon edessä, jää suuhun vain karvas epäluulon maku.

Miksi tuo halusi kysyä juuri tuota asiaa? Halusiko se saattaa tuon naurunalaiseksi tai muutoin epäsuotuisaan valoon?
Miksi tuo hermostui juuri tuosta kysymyksestä? Kenen puolella se on?
Miksi tuo halusi vastata juuri tähän? Siksikö, ettei tuo toinen vastaisi ohi suunsa?
Miksi tuo pohjimmiltaan haluaa, että ryhdytään rotujärjestöksi?
Miksi tuo toinen selvästi haluaa, että ei ryhdytä? Mitä se mielipiteellään tavoittelee?

Onpa ihan älyttömän viihdyttävää pohtia moisia kysymyksiä.

Ei oikeasti ole.

kih kih kih kih

Noki sai eilen tuomion, että se on plösö. Läski. Pullero. Khihihi. ;)

Tai no. Ei Heidi sitä ihan noilla sanoilla ilmaissut, mutta vähän sillä tavalla kautta rantain totesi Nokin "kasvaneen" sitten viime näkemän.

Vyötäröä Nokilla ei ole nimeksikään ja Kolaan verrattuna se näyttää tankilta. Ja tämä johtuu puhtaasti siitä, että Noki syö nyt ihan eri tavalla kuin aiemmin. On aika hankalaa arvioida tarvittavan ruuan määrää, mutta nyt Nokin ruokamäärää pienennetään ja yritetään löytää kadonnut vyötärö. ;)

Patovet kertoo

Tutkituissa näytepaloissa todetaan perifollikulaarisesti ja perivaskulaarisesti sijoittuva pyörösoluinen tulehdus sekä ylädermiksen lisääntynyttä sidekudosmuodostusta. Karvanjuurifollikkelit ovat kasvuvaiheessa ja niihin liittyy normaalit talirauhaset. Näytteessä ei todettu aktiiviseen tulehdus- tms. prosessiin viittaavaa. Todetut muutokset ovat epäspesifisiä ja tyypillisiä parantumisvaiheen arpeutumiselle, esim. parantumisvaiheen pyodermaan liittyvänä.

Tutkimustulos: parantumisvaiheen pyoderma
-------------------------

Semmoista jargonia. Eli tulehdushan se.

Yksi ainoa kysymys tästä lausunnosta herää. Lapussa lukee: "Tulopvm: 29.4." ja "Valmis pvm: 1.5.2010." Miksi helvatussa tulosten minulle saaminen kesti valmistumispäivämäärän jälkeen yli 2 viikkoa?

>8I

tulokset tulivat

Kuonossa oli bakteeritulehdus, joka oli villiintynyt raapimisen aihettamasta haavasta, eikä viitteitä autoimmuunipulmiin löytynyt. Eli toisaalta hienoa ja mahtavaa, mutta toisaalta ollaan jälleen lähtöpisteessä. Noki ei kylläkään ole taas viimepäivinä rapsutellut itseään normaalia enempää. Siirryin kortisonissa puolikkaaseen tablettiin joka toinen päivä. Saa nähdä, ilmeneekö kutinaa taas, kun annos putosi.

----

Tänään postissa tuli uusi 7F-terä Osteriin. Surrurrur ja herra Piksu pääsi pitkäksi rehahtaneesta turkistaan suit sait sukkelaan. Naaman kohdalla Piksu ilmoitti, että "EN OTA NAAMATRIMMIÄ KIITOOOOOOOOS", mutta ikävä kyllä trimmi-ihmisen ominaisuudessa en ottanut toivetta huomioon. Pienehkön painin ja otsaa pitkin valuneiden hikipisaroiden jälkeen Piksun kuono oli kuin olikin lyhyessä trimmissä. Ei jumankekka istu minun käsitykseeni itsestäni, että jättäisin homman kesken ja näin ollen piskin naaman ajelematta jos piskille tulee mieleen ajatus "mun naamaan et koske!" ;) Niinpä otin Nokin jalkalukkoon polvieni väliin ja ajelin naaman sen suuremmin kyselemättä. Hikihän siinä tulee, mutta urheilu on terveellistä, vai miten se meni? :D

tarina pallon pesemisestä

tarina jakamisesta

metsästyskoirani

Urheat metsästyskoirani pääsivät tutustumaan ikkunaan lentäneeseen pyyhyn. Urheat metsästyskoirani reagoivat kuolleeseen tipuun juuri niin kuin urheiden metsästyskoirien kuuluukin.

Eivät suostuneet maanitteluillakaan tulemaan ensimmäisen nuuhkaisun ja pikaisen etäisyyden ottamisen jälkeen lähellekään. Eivätkä edes sitten, kun pyy jätettiin mökin kulmalle pötköttämään. YÖK MIKÄ PYY, sanoivat urhea metsästyskoirakaksikko Noki&Kola.