maanantai 25. tammikuuta 2010

ota. nouda. hae. tuo. ota. noh! kola! nouda! ota. jne.

En vaan saa Kolaa Heidin ohjeilla pitämään lelusta kiinni ja tulemaan lelu suussa koskettavaksi. Ja koska en osaa, eikä Kola tajua eikä osaa eikä halua, myös omat hermot kiristyvät puuhassa niin vahvasti, että Kolaa alkaa ällöttää koko touhu.

Otetaan siis uusi (/vanha) lähestymistapa käyttöön.

Siirin omistaja sanoi tänään pommarin treeneissä, että "aloita loppupisteestä". No, lähdetään (taas) sitä kautta. Naksutin käteen ja hommiin.

Kola sivulle ja kapulaa (=pitkän mallinen kova lelu, ei noutokapula) suuhun. Ottaahan se sen suuhun, mutta pudottaa heti. Ryhdyn pitämään kapulasta kiinni. Kola ottaa paremman otteen. (Jesh, niin sitä pitää.) ...alkaakseen nousta seisomaan ja ryhtyäkseen kiskomaan oikein urakalla lelusta. Toisaalta se on ihan ok, koska silloin ote on ainakin tiukka eikä se laske kapulasta irti, vaikka minäkin pidän kapulasta kiinni. Tämä ei silti tunnu oikealta. Kola oppii naksahduksen kuultuaan nousemaan seisomaan JA ryhtymään repimään kapulaa.


Otan Kolan sivulle ja laitan kapulan maahan. "Nouda!" Kola hakee kapulan ja jumankekka kävelee sivulle perusasentoon. ...pudottaakseen kapulan ennen istumista. Ei näinkään. En millään saa Kolaa istumaan, kun kapula on suussa. Jos Kola istuu, suu unohtaa pitää kiinni kapulasta. (...Mies...) En halua opettaa Kolalle, että sivulle tullessa kapula pudotetaan ennen kuin ehdin tehdä mitään.

Kola siis ilmiselvästi hyvinkin helposti oppii tulemaan kapula suussaan sivulle. Siinä kohdassa ei ole ongelmaa. Hyvä. Mikä siis on ongelma? No se kapula suussa ISTUMINEN. Ok. Miksen siis treenaisi sitä? Niinpä.

Joten ryhdyn treenaamaan kapula suussa istumista. Kola käskyn alle istumaan ja kapula suuhun. Kola sylkäisee kapulan pois. Ei näin. Tätä on kokeiltu. Jos vain odotan, että Kola pidentää kapulan suussapitoaikaa ja naksuttelen "millisekunninkin" pidemmistä pitoajoista, alan itse hermostua ja Kola alkaa mälväämään kapulaa suussaan näinä millisekunteina. Sitä en halua Kolalle tieten tahtoen opettaa.

Niinpä palaan siihen, jota jossain vaiheessa lähdin kokeilemaan. "Pakkonouto."

Naksutin saa Kolan syttymään työskentelemiselle vähän samalla tavalla kuin agilityhalli. Kola on melkein liian kovilla kierroksilla. Mutta vain melkein. Kola on niin kierroksilla, että tekisi melkein mitä vain saadakseen naksahduksen. Niinpä se pysyy istumassa, avaa suunsa ja ottaa kapulan. Pidän kevyesti kiinni kuonon päältä ja leuan alta. Naks. Ja sama uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Kola avaa omatoimisesti suunsa ja ottaa kapulan. Se myös rauhoittuu paikoilleen, kun pidän kuonosta kiinni. Uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. naks naks naks

Kola ei selvästi paineistu toiminnastani, vaan on edelleen erittäin kierroksilla ja halukas tekemään naksun eteen töitä. Niinpä tämä on nyt se reitti, mitä aion kulkea torstaihin asti. Joka ilta istumisesta ja kapulan pitämisestä naksuttelua. Saa nähdä, mitä mieltä Heidi tästä on. Ja saa nähdä, mihin säännöllinen "pakottaminen" johtaa. Alkaako Kola paineistua (=pakkonoudon tie on käyty loppuun) vai alkaako se pitää kapulasta kiinni omatoimisesti, vaikka kevennän käsien otetta leuoista? Jos tämä reitti näyttäisi toimivan, siirrän naksuttelun seuraavaksi perusasennossa istumiseen. Ja siitä sitten pikku hiljaa siihen, että Kolan pitää liikkua päästäkseen naksupaikalle.

Ainakin tällä hetkellä motivaatiota löytyy Kolan lisäksi myös omistajalta JA mikä tärkeintä en kokenut itse tilannetta stressaavaksi eikä minua alkanut suututtaa! Sillä jos minua alkaa suututtaa, ei hommasta tule tasan yhtään mitään. (Tokoiluhan ON kivaa.)

2 kommenttia:

Sanna ja tytsit kirjoitti...

Etenette aivan samaa reittiä kun minä aikoinaan Lurun kanssa ;) Voin lohduttaa, että ainakaan Lurulla "pakkonouto" ei tuottanut traumoja, vaikka se on ERITTÄIN ohjaajaherkkä koira (minä en voi edes sanallisesti painostaa treeneissä...).

Kirjoituksen loppuosa on aivan kuin mun päästä. Olen päätynyt koirankoulutuksessa siihen, että pääasia on koulutuksen eteneminen. Koska jos se ei etene, mua rupeaa riipomaan ja ainakin meidän koirat vaistoaa sen erittäin herkästi :/ Koiran omatoiminen hoksaaminen on aina tavoitteena, mutta jos lievällä ohjaajan avittamisella (niin kauan, kun se ei sisällä väkivaltaa) päästään yli vaikeista vaiheista, en näe sitä pahana.

Tsemppiä treeneihin ja muista vaikeuttaa harjoitusta tarpeeksi nopealla tempolla!

p.s. Tää kiittää valokuvien "taustatietojen" lisäämisestä, käyn niitä säännöllisesti täällä opiskelemassa :)

pimpula kirjoitti...

Hyvä huomio toi treenien vaikuttaminen! Täytyy ehdottomasti pitää mielessä, etten rupea toistamaan Kolalle itsestään selvää juttuja ja siten pilaamaan koko hommaa.