tiko toko

Torstaisin pojat pääsevät kumpikin treenailemaan tokon salaisia maailmoja, kumpikin omassa ryhmässään. Noki treenaa penturyhmässä, jossa olen myös ohjaajan roolissa. Kola treenailee ruoskaryhmässä pentujen jälkeen.

Noki treenasi ohittamista namin avulla, kontaktin ottamista, kopeloitavana olemista ja rauhoittumista. Yllättävää kyllä se kykeni rauhoittumaan, eikä edes yrittänyt sinkoilla sinne tänne. Tämän lisäksi se osasi ottaa hienosti kontaktia ja pitää kontaktin jo useita sekunteja. Noki myös kuunteli aika hyvin ohjeita ja noudatti käskyjä niin hyvin kuin tällä treenimäärällä kykenee.

45 minuutin treenien jälkeen Kola pääsi seinustalta työskentelemään ja Noki pääsi seinustalle syömään luuta. Vartin verran Noki jaksoi olla hiljaa paikallaan luuta syömässä, mutta sen jälkeen se piti seuraavat puoli tuntia aariaesitystä. Eipä moisesta voi palkata, joten huomiota en piskille aarioista antanut. Rauhottui otus sitten lopulta, mutta välillä muisti nousta jatkamaan aarioitaan.

Kola alkoi noudon harjoittelun ihan nollasta. Eli ryhdyin kehumaan Kolaa siitä, kun se pitää lelua suussaan ja antaa koskea itseään. Loistavaa, että nyt on ohjeet, miten noutoa OIKEASTI lähdetään harjoittelemaan. Tähän asti on tullut vaan todella jotenkin suurpiirteisiä ohjeita, joista en yhtään ole saanut kiinni. Ryhdyn siis puhtaasti opettamaan sitä, että Kola pitää lelua suussaan. Ei sen monimutkaisempaa. Myöhemmin liitän tähän toimintaan paikan ja lopulta sen, että Kolan pitää hakea noudettava esine muualta ja tulla istumaan se suussaan minun luokseni.

Kola treenasi myös paikallaanmakuuta, johon Heidi tarjoili "pieniä" häiriötekijöitä. Nenän edestä lentävä patukka oli Kolalle aluksi ihan liian houkutteleva. Onhan tätä treenattu ja onhan Kola tämän hallinnut - mutta treenivapaa on tehnyt tuhojaan.. ;) Karjaisin Kolan matalaksi ja se pysähtyikin aivan todella hienosti välittömästi käskystä eikä mennyt hakemaan ohi heitettyä patukkaa, vaikka mieli teki. Muutama toisto - ja muutama karjaisu - ja lopulta ukkeli pysyi paikallaan, vaikka hurmaava lentävä esine meni nenän edestä. Kolan kanssa treenaaminen on sikäli helppoa, että tunnen sen aivoitukset jo aika hyvin ja tiedän mitä se kestää ja mitä se ei kestä. Se kestää vallan hyvin karjaisemalla pysäyttämisen tuossa tilanteessa paineistumatta liikaa. Muutenkin Kolan kohtalla äänellä asioihin puuttuminen on fyysistä puuttumista paljon toimivampaa. Kolaa ei pysty fyysisesti pakottamaan oikeastaan mihinkään. (En siis esimerkiksi saa Kolaa istumaan perseestä painamalla. Se ei vaan onnistu. Kokeiltu on nyt Kolan aikuisiällä. Kola ei istu - tai niin kovaa pakotetta en ole valmis käyttämään, että se istuisi.) Mutta henkisellä tasolla pakottamista voi jossakin määrin tehdä. Tai ehkä kyse on kompromissista. Minä en puutu Kolaan fyysisesti ja Kola puolestaan taipuu noudattamaan käskyä.

Joo, tiedän että joku sanoisi tähän, että "kyllä MÄ sen saisin fyysisillä pakotteilla vaikka nuolemaan varpaitani!" Varmaan tämäkin onnistuisi. Mutta se vaatisi niin kovia otteita ja niin kauheita pakotteita ja sellaista Kolan luottamuksen perusteellista räjäyttämistä, että sellaiseen en ole valmis ryhtymään. Voisin hakata koirastani sisun pihalle, mutta tuloksena olisi todennäköisesti arvaamaton ja ihmisiin täysin luottamuksensa menettänyt koiraraunio. Ei kiitos. Mieluummin teen kompromisseja ja ohjaan jotenkin muuten kuin fysiikalla.

Ja tänään sain karjuntavoiton. Treenien lopuksi testattiin vielä, miten Kolan hermosäikeet ovat rakennelleet polkujaan treenien aikana. Olivathan ne rakennelleet. Patukka lensi - ja Kola pysyi paineistumatta paikoillaan. :)