tiistai 26. tammikuuta 2010

uuden elämän toinen päivä

Naksutin esiin ja kapula käteen. Makuuhuoneeseen mars mars.

Noki jää murtuneena odottamaan oven taakse, kun minä, naksu, kapula, Kola ja juuri paistettu lämmin maksa marssimme treenaamaan.

Kola kitisee innosta. Käsken sen istumaan ja annan käskyn. "Nouda." Kola kitisee, nousee seisomaan, tarraa hampailla kapulaa ja päästää heti irti. "Jos tää tekis tällee, ni se antais maksaa, OKEI?!" Ei. Käsken uudestaan istumaan. Kola ottaa kapulasta ja minä pidän kuonosta kiinni. Naks. Toistetaan tätä kerta toisensa jälkeen. Kolan silmät suihkivat innostuksesta.

Vaikeutan harjoitusta. Yritän saada Kolan poimimaan kapulan maasta edestään ja istumaan se suussa. Ei onnistu. Meni liian vaikeaksi. Palaan takaisin onnistuvaan harjoitukseen.

Vaikeutan eri tavalla. Päätän päästää kuonosta irti. Kola ottaa kapulan ja huojuttelee päätään. Melkein unohdan naksauttaa, kun olen niin hämmästynyt. Siinä se istuu kapula suussa eikä mälvää. Otan kapulasta kiinni ja unohdan naksauttaa. Kola ei irrota. :O Naks. Kola irrottaa. :O Sehän oli tiukka ote!

Otan uudestaan. Ei onnistu ihan yhtä hyvin kuin äsken, mutta kuitenkin Kola pitää kiinni kapulasta, kun päästän irti kuonosta. Välillä helpotan ja pidän kuonoa paikoillaan.

Tauon paikka.

Noki astuu areenalle. Se onkin kitissyt oven takana kuin pahainen itkuiikka. Maksa saa ihmeitä aikaan ja herra "en-aina-muista-miten-tullaan-sivulle" tulee sivulle kuin rasvattu salama. Käsiavulla tietenkin, mutta joka tapauksessa. Perusasento on Nokille selvästi jo tuttu paikka.

Noki on treeninsä treenannut. On Kolan aika.

Otan alkuun taas pari helpotettua kapulan pitoa. Sitten käsken Kolan istumaan ja pidän kapulaa epähuomiossa niin kaukana, että Kola joutuu nousemaan saadakseen kapulan. Se ottaa kapulan - JA ISTUU. :O Oh! Tätä harjoitusta toistetaan muutama kerta. Toimii. Kola nousee ottamaan kapulan ja istuu. Illan treeintuokio päättyy onnistuneena.

1 kommentti:

Katja kirjoitti...

Hienoa, siitä se lähtee, kun vaan itse muistat ettet alkuun hirveästi itse siihen kapulaan kajoa. Voithan myös siinä kun se istuu silittää koiraa ensin kuin otat kapulan pois.. Mutta näyttää teillä menevän hyvää vauhtia tuo oppiminen.. :) Naksulla on voimaa..