Käytiin ulkoilemassa Mellunmäessä Jassun, Milkan ja Miskan kanssa. Paluumatkalla pohdittiin Main kanssa syvällisiä koiriin liittyen. Mitenkäs muutenkaan.. ;)
Kola on ihan pikkupennusta asti pyrkinyt saamaan kaikki ne edut, mitkä ikinä on mahdollista saada. Olen joutunut palauttamaan sitä maanpinnalle kerta toisensa jälkeen ja pohtimaan erilaisia toimintatapoja ja ratkaisuja vaikka jos minkälaisiin pulmatilanteisiin. Olen pitänyt kuria ja nuhdetta. Ja toisaalta olen päässyt opettelemaan erilaisia menetelmiä ja kikkakolmosia, joita voi käyttää koiraan, joka ei kerta kaikkiaan toimi fyysisillä pakotteilla. Edelleenkin haasteita riittää ja niihin haetaan ratkaisuja.
Tältä pohjalta Nokin kanssa eläminen tuntuu erittäin pulmattomalta. Noki elää ja on oma kiltti itsensä eikä näyttäisi vaativan oikeastaan minkäänlaisia kuritoimenpiteitä. Toki Piksu sikailee, mutta se on sellaista herttaista pientä röhkimistä, jota ei mitenkään Kolaan verrattuna voi pitää kovinkaan vakavasti otettavana. Oikeastaan sikailu on sellaista pientä "kivaa": luvatonta esineiden jyrsimistä, ruokakaappiin murtautumista (, joka on jo mennyttä elämää), hihnassa vetämistä.. Niinpä Piksu saa tehdä hirmu pitkälti mitä itse haluaa. Se on lenkeillä paljon vapaana ja kotona sillä ei juurikaan ole sääntöjä. Lisäksi lällytän sitä avokätisesti, tarjoan hellyyttä, jos Noki hakeutuu seuraani ja suostun leikkimään sen kanssa, kun se itse tarjoaa leikkihetkeä.
Oikeastaan sisätiloissa nämä ovat ne ainoat säännöt:
1) Luvattomia esineitä ei saa syödä.
2) Haukkua ei saa. (Paitsi välillä vähän ja silloinkin minua vaan hihityttää tuon räykytys..)
3) Ennen ruokaa mennään maahan ja syödään vasta luvan kanssa.
4) Ihmisen sohvalle tuomaa ruokaa ei syödä luvatta eikä tyhjää lautasta nuolla.
5) Sänkyyn ei tulla.
Ja näitä sääntöjä ei oikeastaan mitenkään tarvitse päivittäin pitää yllä. Ne ovat lähinnä toimintatapoja eivätkä näin ollen sisällä kieltoja tai käskyjä.
Pohdittiin Main kanssa, että noinkohan jossain vaiheessa Noki ottaa ja hyödyntää röyhkeästi tämän mammanmussuuden. Ryhtyykö se jossain vaiheessa oikein urakalla sikailemaan ja kyseenalaistamaan minun asemani? Tulenko jossain vaiheessa toteamaan, että käsissäni on jos ei nyt Kolan veroinen haaste, niin ainakin paljon haastavampi tapaus kuin arvaankaan? Eli tarvitsisiko Nokille kuitenkin pitää tiukempaa kuria?
Minun on kauhean vaikea uskoa, että Noki ryhtyisi kovinkaan vahvasti kyseenalaistamaan minua. Sen toiminta ihmistä kohtaan on niin kuuliaista ja kunnioittavaa, etten oikeastaan pysty edes kuvittelemaan, että Noki alkaisi "hyppiä nenille". Tai jos se niin tulisi tekemään / tekee jo nyt, niin toiminta todennäköisesti on Kolaan verrattuna niin kevyttä pullamössöä, etten osaa olla huolissani. Noki tulee oikeastaan ihan aina luokse, kun kutsun. Voin kutsua sen silloin, kun se pinkoo täysillä minusta pois päin tai vaikka kesken leikin. Se tulee luokse, koska se on ahne ja koska se rassu ei todennäköisesti tajua, että voisi jättää tulemattakin. ;) Se ei ole ikinä lällätellyt minulle kiinni otettaessa tai hyppinyt karkuun. Se tottelee niitä käskyjä, jotka se osaa. Sitä voi muokata ja vääntää, kääntää, siirtää, tehdä hoitotoimenpiteitä ja suorittaa sille sellaisia juttuja, joita se hyvin selvästi inhoaa. Noki ei protestoi näitä inhoamiaankaan juttuja millään muulla tavoin kuin pois pyrkimällä. Ja senkin se lopettaa, kun huomaa, ettei tuosta toiminnasta ole apua.
Voiko elämä koiran kanssa mennä näin helposti, vaikka lällytänkin otustani aika huoletta? Vai kasvatanko täällä hirmuista monsteria, jonka totean jonakin aurinkoisena päivänä pyörittävän koko laumaa? Pitäisikö kuria pitää ihan kurin pitämisen vuoksi? Pitäisikö muodostaa sääntöjä ja kieltoja ihan vain sen takia, että Piksu oppisi, että on myös asioita, jotka ovat kiellettyjen listalla?
Noki ei siis oikeastaan edes tajua sitä, että ihminen voisi suuttua sille. Sillä ei ole moisesta lähes minkäänlaista kokemusta, sillä sen toiminta ei ole saanut minussa suuttumusta / tarvetta suuttua aikaan. Pitäisikö sen oppia, että ihminenkin voi pitää kuria?
Tätä me pohdimme. Ja minä jäin jatkamaan pohtimista.
Mitä mieltä olette?
Kola on ihan pikkupennusta asti pyrkinyt saamaan kaikki ne edut, mitkä ikinä on mahdollista saada. Olen joutunut palauttamaan sitä maanpinnalle kerta toisensa jälkeen ja pohtimaan erilaisia toimintatapoja ja ratkaisuja vaikka jos minkälaisiin pulmatilanteisiin. Olen pitänyt kuria ja nuhdetta. Ja toisaalta olen päässyt opettelemaan erilaisia menetelmiä ja kikkakolmosia, joita voi käyttää koiraan, joka ei kerta kaikkiaan toimi fyysisillä pakotteilla. Edelleenkin haasteita riittää ja niihin haetaan ratkaisuja.
Tältä pohjalta Nokin kanssa eläminen tuntuu erittäin pulmattomalta. Noki elää ja on oma kiltti itsensä eikä näyttäisi vaativan oikeastaan minkäänlaisia kuritoimenpiteitä. Toki Piksu sikailee, mutta se on sellaista herttaista pientä röhkimistä, jota ei mitenkään Kolaan verrattuna voi pitää kovinkaan vakavasti otettavana. Oikeastaan sikailu on sellaista pientä "kivaa": luvatonta esineiden jyrsimistä, ruokakaappiin murtautumista (, joka on jo mennyttä elämää), hihnassa vetämistä.. Niinpä Piksu saa tehdä hirmu pitkälti mitä itse haluaa. Se on lenkeillä paljon vapaana ja kotona sillä ei juurikaan ole sääntöjä. Lisäksi lällytän sitä avokätisesti, tarjoan hellyyttä, jos Noki hakeutuu seuraani ja suostun leikkimään sen kanssa, kun se itse tarjoaa leikkihetkeä.
Oikeastaan sisätiloissa nämä ovat ne ainoat säännöt:
1) Luvattomia esineitä ei saa syödä.
2) Haukkua ei saa. (Paitsi välillä vähän ja silloinkin minua vaan hihityttää tuon räykytys..)
3) Ennen ruokaa mennään maahan ja syödään vasta luvan kanssa.
4) Ihmisen sohvalle tuomaa ruokaa ei syödä luvatta eikä tyhjää lautasta nuolla.
5) Sänkyyn ei tulla.
Ja näitä sääntöjä ei oikeastaan mitenkään tarvitse päivittäin pitää yllä. Ne ovat lähinnä toimintatapoja eivätkä näin ollen sisällä kieltoja tai käskyjä.
Pohdittiin Main kanssa, että noinkohan jossain vaiheessa Noki ottaa ja hyödyntää röyhkeästi tämän mammanmussuuden. Ryhtyykö se jossain vaiheessa oikein urakalla sikailemaan ja kyseenalaistamaan minun asemani? Tulenko jossain vaiheessa toteamaan, että käsissäni on jos ei nyt Kolan veroinen haaste, niin ainakin paljon haastavampi tapaus kuin arvaankaan? Eli tarvitsisiko Nokille kuitenkin pitää tiukempaa kuria?
Minun on kauhean vaikea uskoa, että Noki ryhtyisi kovinkaan vahvasti kyseenalaistamaan minua. Sen toiminta ihmistä kohtaan on niin kuuliaista ja kunnioittavaa, etten oikeastaan pysty edes kuvittelemaan, että Noki alkaisi "hyppiä nenille". Tai jos se niin tulisi tekemään / tekee jo nyt, niin toiminta todennäköisesti on Kolaan verrattuna niin kevyttä pullamössöä, etten osaa olla huolissani. Noki tulee oikeastaan ihan aina luokse, kun kutsun. Voin kutsua sen silloin, kun se pinkoo täysillä minusta pois päin tai vaikka kesken leikin. Se tulee luokse, koska se on ahne ja koska se rassu ei todennäköisesti tajua, että voisi jättää tulemattakin. ;) Se ei ole ikinä lällätellyt minulle kiinni otettaessa tai hyppinyt karkuun. Se tottelee niitä käskyjä, jotka se osaa. Sitä voi muokata ja vääntää, kääntää, siirtää, tehdä hoitotoimenpiteitä ja suorittaa sille sellaisia juttuja, joita se hyvin selvästi inhoaa. Noki ei protestoi näitä inhoamiaankaan juttuja millään muulla tavoin kuin pois pyrkimällä. Ja senkin se lopettaa, kun huomaa, ettei tuosta toiminnasta ole apua.
Voiko elämä koiran kanssa mennä näin helposti, vaikka lällytänkin otustani aika huoletta? Vai kasvatanko täällä hirmuista monsteria, jonka totean jonakin aurinkoisena päivänä pyörittävän koko laumaa? Pitäisikö kuria pitää ihan kurin pitämisen vuoksi? Pitäisikö muodostaa sääntöjä ja kieltoja ihan vain sen takia, että Piksu oppisi, että on myös asioita, jotka ovat kiellettyjen listalla?
Noki ei siis oikeastaan edes tajua sitä, että ihminen voisi suuttua sille. Sillä ei ole moisesta lähes minkäänlaista kokemusta, sillä sen toiminta ei ole saanut minussa suuttumusta / tarvetta suuttua aikaan. Pitäisikö sen oppia, että ihminenkin voi pitää kuria?
Tätä me pohdimme. Ja minä jäin jatkamaan pohtimista.
Mitä mieltä olette?
4 kommenttia:
En lähtisi mitään muuttamaan, ainakaan opettamaan mitään mistä pääsisi kieltämään, jos siihen ei ole nytkään ollut tarvetta. Noki on vaan helppo, nauti siitä vastapainosta Kolaan.. Noksu vaan on noksu ja ihku sellainen! Se on paljon helpompi kuin Remu, ja Remun kanssa en ole joutunut vielä pulaan ollenkaan.. Ronja on paljon haastavampi, vaikka ei senkään kanssa juuri ole tarvinnut kättä vääntää.. no ei muistella sen tuhoaikoja, muuten sen kanssa eläminen on ollut myös omasta mielestäni suhteellisen helppoa. Mun kommentti onkin vähän puolueellinen, mutta sukuunsa se on kyllä tullut.. :) Noki on itse suloisuus!
Tiedä sitten miten asiantuntevaa kommenttia tämä on ;), mutta minusta myös Rufus on hirmu kiltti (on Charokin), sille on vaan päässyt muodostumaan joitakin pahoja tapoja... Varmaan pentuaikana olisi voinut huomata taipumuksia tiettyyn suuntaan, ja kyllä minä yritinkin vähän huomioida niitä ei-niin-helppojakin asioita koulutuksessa, mutta en sitten kuitenkaan tarpeeksi.
Joskus oli sellainen aika kun pikku-Rufus käveli hihna löysällä vierellä. Olin tyytyväinen, onpa helppo pentu. Sitten menikin pari vuotta, ja nyt joka lenkillä harjoitellaan vetämättä kävelemistä. Oli myös sellainen aika kun Rufuksen ääntely oli söpöä persoonallista kimitystä, sitten se alkoi yltyä ja nyt mietin miten sen saa loppumaan ;).
En koe että se nytkään hyppisi silmille ja se on mahtava harrastuskoira, koska leikkimiseen ja kontaktiin olen panostanut enemmän kuin Charon kanssa, mutta olisi kiva jos olisin alunperinkin opettanut sille vähän enemmän niitä rauhoittumisvalmiuksia... Niistä olisi helppo nyt ammentaa, eikä tarvitsisi ihmetellä, miten pitkä prosessi mahtaa olla aikuisen koiran opettaminen odottamaan häkissä tai seinään sidottuna hiljaa.
En olisi huolissani mistään nenille hyppimisistä tai porttiteorioista (että jos koira saa tehdä x:n se johtaa tulevaisuudessa siihen että koira tekee y:n, z:n jne.), mutta koittaisin pysyä tilanteen tasalla sen suhteen että koira käyttäytyy niin kuin haluan sen jatkossakin käyttäytyvän. Porttiteoriaa miettisen ehkä sen verran, etten unohtaisi vahvistetun käytöksen yleistyvän muuallekin, on se sitten rauhallisesti luvan odottaminen vs. aktiivinen tahdonilmaisu ja riehuminen. Jos nyt ei joka päivä jaksa huolehtia ja analysoida koiran kehityskaarta, niin kuitenkin säännöllisesti tsekkaisi mihin suuntaan on sitten viime kerran menty niiden itselle tärkeimpien arkipäivän taitojen kanssa. Muun ajan sitten vaan nauttisi helposta koirasta :).
Hihnassa kävely taitaa olla se ainoa juttu, joka rassaa. Kola kävelee hihnassa niin ihanteellisesti, että Nokin säntäily pistää hermon ajoittain kiristymään. ;) Ja seinässä kiinni hiljaa odottamisen harjoittelua pitäisi miettiä. Sitä Noki ei nimittäin osaa. Enkä oikein tiedä, miten sitä opettaisi, kun Kola on tuon jutun aina osannut.. Ideoita otetaan vastaan. :D
Muuten Nokin elämä on nyt sellaista kuin voisin kuvitella haluavani sen elämän olevan myös vuoden, kahden tai kahdeksan kuluttua. :)
Jos kaikki on hyvin, nauti siitä. :) Kyllä niitä helppojakin koiria on, jopa perroissa. ;) Toisaalta Noki ei ole vielä sukukypsä, joten kannattaa pitää kieli keskellä suuta sen varalta, että ei-toivottua käytöstä alkaa ilmetä. Ainahan on parempi, jos sen saa katkaistua heti alkuun ja mahdollisimman pienellä puuttumisella. Ja pidettyä kontaktin positiivisena.
Vanttu oli minusta juuri sellainen kiltti ja helppo pikku sikailija, joka kyllä yritti hanakasti kaikenlaista jos sai mahdollisuuden, mutta myös lopetti helposti pienellä huomautuksella. Eli tarkkana sai olla, mutta sen kanssa oli helppoa elää.
Lähetä kommentti