Kahdeksantuntinen duunipäivä ei vaan ole opettajan juttu. Niinpä työpäivän päätteeksi oli on kuin kuivaksi väännetyllä tiskirätillä. Matkalla kotiin harkitsin nukahtamista auton rattiin valojen juuttua tilanteeseen nähden liian pitkäksi aikaa punaisiksi.
Vaan miten kävi?
Päiväunet suoraan töistä tullessa eivät tulleet kysymykseenkään, sillä Kola oli ollut yksin kuusi tuntia. Se on Kolan mittakaavassa pitkä aika (, vaikka onkin varmasti suurimmalle osalle koirapopulaatiossa keskimääräistä lyhyempi yksinoloaika). Niinpä ajattelin viedä auton Matin työpaikalle ja tallustella sieltä koiran kanssa kotiin. Lenkki on pituudeltaan työpaikalta suoraan kotiin käveltynä noin puoli tuntia. Ja toki kotimatkalla oli tarkoitus hetkeksi pysähtyä koirapuistoonkin leikkimään. Jotenkin tulin valinneeksi pidemmän reitin kotiin ja kävelylenkin pituudeksi tulikin tunti. Lenkin jälkeen suuntasimme suoraan koirikseen vapaana olosta nauttimaan. Koirapuistossa sattui olemaan seuraa ja pikkuhiljaa yhä useampia koiria valui seuraksi. Vasta kun Kolan yksi parhaista kavereista - rautahermoinen australianpaimenkoirauros - saapui puistoon, tuli menoa ja melskettä. Hetken kuluttua sekaan saapui myös Jade-perro ja meno oli taattua tavaraa. Tunti sosiaalistumista koirapuistossa teki hyvää kummallekin. Duuniväsymys katosi taas kuin taikaiskustsa ja Kola oli kuraisuusasteesta päätellen ottanut puistoilusta 110% irti.
Nyt sohvalla makoilee märkyyttään kitisevä piski ja toiminnan määrästä terveellä tavalla rättipoikkiväsynyt emäntä.
Ulkoilkaa, hyvät ihmiset. Se tekee päälle ja muullekin kropalle hyvää!
Mielenterveysneuvonta päättää lähetyksensä tähän. Kiitos ja kuulemiin.
Vaan miten kävi?
Päiväunet suoraan töistä tullessa eivät tulleet kysymykseenkään, sillä Kola oli ollut yksin kuusi tuntia. Se on Kolan mittakaavassa pitkä aika (, vaikka onkin varmasti suurimmalle osalle koirapopulaatiossa keskimääräistä lyhyempi yksinoloaika). Niinpä ajattelin viedä auton Matin työpaikalle ja tallustella sieltä koiran kanssa kotiin. Lenkki on pituudeltaan työpaikalta suoraan kotiin käveltynä noin puoli tuntia. Ja toki kotimatkalla oli tarkoitus hetkeksi pysähtyä koirapuistoonkin leikkimään. Jotenkin tulin valinneeksi pidemmän reitin kotiin ja kävelylenkin pituudeksi tulikin tunti. Lenkin jälkeen suuntasimme suoraan koirikseen vapaana olosta nauttimaan. Koirapuistossa sattui olemaan seuraa ja pikkuhiljaa yhä useampia koiria valui seuraksi. Vasta kun Kolan yksi parhaista kavereista - rautahermoinen australianpaimenkoirauros - saapui puistoon, tuli menoa ja melskettä. Hetken kuluttua sekaan saapui myös Jade-perro ja meno oli taattua tavaraa. Tunti sosiaalistumista koirapuistossa teki hyvää kummallekin. Duuniväsymys katosi taas kuin taikaiskustsa ja Kola oli kuraisuusasteesta päätellen ottanut puistoilusta 110% irti.
Nyt sohvalla makoilee märkyyttään kitisevä piski ja toiminnan määrästä terveellä tavalla rättipoikkiväsynyt emäntä.
Ulkoilkaa, hyvät ihmiset. Se tekee päälle ja muullekin kropalle hyvää!
Mielenterveysneuvonta päättää lähetyksensä tähän. Kiitos ja kuulemiin.
3 kommenttia:
Ai, sinäkin oot ope! Minä oon tuleva ope, opinnot on pikkuista vaille. Hyvin näkyy koirulainen vapauttavan open koulupäivän murheista. :)
Juu, opettajahan täällä. :) Minkämoinen ope susta mahtaa olla tulossa? Meikäläinen opettaa vitosluokkalaisia ja yhdelle yläluokan ryhmälle matematiikkaa. Mukavasti tuo vaihtelua työhön tuo aineopettajapätevyys. :)
Minusta tulee bilsan ja mantsan aineenope yläkouluun ja lukioon. Ala-astetta joskus harkitsin, mutta mulla ei ole ollenkaan musikaalisuutta (siis en oikeasti erota duuria mollista - mikä tekee lintujen äänten opettelusta vaikeaa...), niin aattelin, että suuntaan tuonne vähän ylemmäs. Toisekseen mä oon rakastanut luontoa ja bilsaa niin paljon, että yliopiston biologia oli se mun suunta lukion jälkeen.
Lähetä kommentti