tiistai 29. heinäkuuta 2008

toko ja pallo

Toko on kesän aikana saanut uuden ulottuvuuden, kun otin palkitsemiskeinoksi namien seuraksi myös pallon. Tavallaan on tultu monta askelta taaksepäin tokoilussa, mutta toisaalta on menty myös samalla eteenpäin. Olen nimittäin saanut pallon avulla lisää täpäkkyyttä ja asennetta tokoilusuorituksiin. Tämä lelupalkintoonsiirtymisprosessi on ollut piiiiiiiiiiiiiiitkä.

Oikeastaan se alkoi ihan vahingossa jo Kolan pikkupentuaikoina. Kaikki lähti liikkeelle siitä, ettei Kola halunnut siinä ihanassa "enhän tee mitään mitä käsket" -iässä tulla luokse. Niinpä aloin käskyttää sitä istumaan lelu kädessä. Näin sain sen kiinni, pistin hihnaan ja palkitsin lelun heitolla. Sittemmin luoksetulo parani, mutta lelun/kepin/pallon viskaamisen yhteyteen jäi tapa vaatia Kolalta jotain ennen kuin se palkitaan heitolla. Ensin vaadin sitä edelleen vain istumaan. Sittemmin vaikeutin ja vaadin välillä istumista, toisinaan makuuta. Tätä aikaa kului varmaan puolisen vuotta. Sitten sivulle tulo alkoi taantua. "Emmä tiä mitä sä oikein haluut! Mikä SIVULLE!?" Niinpä aloin vaatia sivulle tulemista, jotta lelu lentäisi. Ja sivulle tulohan parani. Tässä vaiheessa aloin tiedostaa, että Kola tekee heitettävän lelun kanssa asiat innokkaammin kuin namin kanssa. Oli kuitenkin työn ja tuskan takana saada Kolaa ymmärtämään, että saattaisin vaatia siltä useamman käskyn sarjan noudattamista ennen kuin lelu lentää.

Eli. Olemme taantuneet sikäli, että lelun avulla Kola ei osaa tehdä esimerkiksi seuraamista kuin pari hassua askelta ja sitten se lähtee edistämään tai jättäytyy epäuskoisesti kauas taakse. (Edistämistä ennaltaehkäisen palkitsemalla selän taakse.) Namien avulla suoritukset ovat paljon pidempiä ja voin seurauttaa Kolaa useita kymmeniä metrejä ja tehdä käännöksiä tai harjoitella vaikkapa liikkeestä jättäviä käskyjä. Ehkä ihan pikkuriikkisen olen alkanut huomata innokkuuden lisääntymistä myös namisuoritusten kohdalla, kun Kola tietää, että taskussa odottaa kuitenkin pallo ja sillä leikitään jossain vaiheessa namiharjoitusten jälkeen. Eli edistymistä on kuitenkin tapahtunut. Tavallaan todella jännää kokea uudestaan alusta seuraamisen opettelu etenkin, kun edistymistä tapahtuu oikeastaan jatkuvasti. Viikko viikolta Kola jaksaa seurata askelen tai kaksi kauemmin ennen kuin sen keskittyminen herpaantuu ja se pysähtyy odottamaan palkintoheittoa tai alkaa edistää pallon heittoa odottaessaan.

Todennäköisesti en ala opettaa kaikkia tokojuttuja alusta pitäen lelun kanssa. Pyrkimyksenä tässä uudessa palkitsemistavassa on paremminkin se, että Kola tajuaisi, että tokoilustakin voi saada superkivan palkinnon ja suorituksiin tulisi lisää puhtia. Kevään aikana nimittäin tuli sellainen olo, että Kola tottelee vain siksi, että on pakko ja oikeaa innostusta asiaan ei enää ole. Kola ei selvästikään ole niin ahne, että pelkät namit saisivat sitä liekkeihin. Namit on ihan kiva juttu ja niihin on mukavaa vaihtaa palkintoheiton päätteeksi pallo. Mutta sen suurempia tunteita ne eivät saa aikaiseksi.

Olen muuten epähuomiossa jälleen kehittänyt käsimerkin/sanallinen käsky -yhdistelmän. "Tehääks vaihtokauppa?" ja käsi on kämmen ylöspäin ojentuneena. Tämä tarkoittaa Kolalle sitä, että pallosta pitää päästää irti ja vaihtokauppana saa namin. Hauskaa, miten käytäntö muodostaa käskyjä tarpeen tullen.

Ei kommentteja: