tiistai 29. syyskuuta 2009

pojat kahdestaan

Tänään pojat jäivät ensimmäisen kerran useammaksi tunniksi keskenään. Aamulla eteiseen koiraportin taakse astuttuani portin toiselle puolelle jäivät Kola, Matti ja kirkuva Noki. Suljin ulko-oven ja huuto hiljeni. Kuulemma huuto oli päättynyt täysin hetken kuluttua. Matti lähti töihin pari tuntia minun jälkeeni, joten pojille jäi kahdestaan olemista vähän päälle viisi tuntia.

Kotiin palatessani minua odottivat koiraportin takana pissalätäkkö paperilla, unesta heräilevä Kola ja rennon näköinen Noki-poika. Veljesten suhde paranee päivä päivältä. Tänään kotiin palatessani moikkasin ensin Kolan. Koko tämän ajan Noki hyppi kieli pitkällä Kolan huulia tavoitellen. Kolan häntä kertoi selvää sanomaansa: "tää tilanne on mulle jo ihan tuttu ja tiiän ettei tässä oo mitään hätää." Lenkilläkin pikku-ukko tölvästeli Kolan jaloissa niin ahkerasti, että Kola oli moneen otteeseen kompastua kääpiöön. Kolaa ei häiritse enää myöskään se millään tavalla, että jaan lenkillä nameja. Kola saa tietenkin namin ekana ja Noki säntää tässäkin tilanteessa Kolan huulia lipomaan. Kola ei reagoi mitenkään. Ei pienintäkään murahdusta.

Kolan hermoja kiristi sadesäästä märkänä se, että lenkiltä kotiin ajeltaessa Noki kitisi ja tölvästeli ympäri takakonttia. Kolan pienen pieni murahdus sai Nokin rauhoittumaan. Kotiin tultaessa Kolan käämit olivat tästä hässäkästä selvästi kuitenkin vielä kireällä eikä se halunnut Nokia huuliaan nuolemaan. Kola tallusteli nukkumaan olohuoneen nurkkaan, josta on muotoutumassa Kolan Oma Tila. Noki pääsi pedikyyriin ja sekin nukahti kesken operaation.

Elämä alkaa löytää omat uomansa.

1 kommentti:

Katja kirjoitti...

Hienoa, siitä se lähtee.. :)