tiistai 15. syyskuuta 2009

45 minuutin paha mieli

Miska tuli ensimmäistä kertaa hoitoon Kolan reviirille. Aluksi Kola puhkui intoa. "Jes, kaveri, vähäx siistii!" Kymmenessä minuutissa Miskan omistajien lähdön jälkeen Kola hoksasi: "Ei fakki, toi niiden riesa jäi tänne!" Siitä alkoi 45 minuutin paha mieli.

Kola asettui makaamaan olohuoneen kulkuväylälle ja kielsi systemaattisesti Miskaa tulemasta lähellekään. Jykevällä murinalla Kola piti Miskan parin metrin etäisyydellä, joten Miska-rassu oli erotettu laumasta olohuoneen ulkopuolelle kuitenkin niin, että näköyhteys kaikkiin paikalla olijoihin säilyi. Ei siis huolta, Missukka!

Mutta kun MISKA TAHTOO! MISKA TAHTOO OLOHUONEESEEN! TAHTOO! Ja Kola ei jousta rajastaan tippaakaan. Mur, sanoo Kola. Miska perääntyy. Miskahan puhuu koiraa! Hetken kuluttua Miska lähestyy taas. Mur, sanoo Kola. Miska perääntyy. Tätä vääntöä kestää yli puoli tuntia. Kola näyttää synkältä ja läähättää paineistuneen oloisesti. Se kiipeilee sohville ja istuu mielenosoituksellisesti naama seinään päin, jottei ällöttävää karvariesaa tarvitsisi edes nähdä.

Lopulta Miska luovuttaa. Pidä tunkkis, se näyttää ajattelevan ja käy pitkäkseen olohuoneen ulkopuolelle.

Ja sitten jotain täydellisen käsittämätöntä tapahtuu. Ihmissilmä ei sitä kyennyt näkemään, mutta viidessä sekunnissa Kolan kuori sulaa. Se tallustelee Miskan luo ja alkaa nuuhkia. Minuutin päästä pariskunta ährää painiottelun melskeessä. Miska roikkuu Kolan poskessa naskalihampaillaan ja minä hihitän läähättäville painiottelijoille. Jossain vaiheessa Miskan naskalit osuvat ilmeisesti ihoon asti. Kola tuuppaa Miskan maihin ja terävöittää leikkimurinaa pariksi sekunniksi. Miska rauhoittuu aloittaakseen viiden sekunnin päästä painin uudestaan. Kola läähättää ja painii, tuuppii Miskan etutassuilla kumoon, läähättää ja painii.

Annoin Kolan melko vapaasti "käskyttää" Miskaa. Kola hoiti Miskan etäällä pitämisen erittäin hienovaraisesti ja ilman fyysisiä toimia. Tästä syystä en katsonut tarpeelliseksi estää Miskan pääsyä Kolan luo myöskään silloin, kun Kola meni ruoka-/juomakupilleen juomaan. Videolta näet, mitä siitä seurasi.

Melkein itkettää. :D Tällä hetkellä lattialla makaa umpiunessa kaksi koiranraatoa sulassa sovussa.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

MÄHÄN SANOIN ETTÄ KOLASTA TULEE HUOLEHTIVA ISOVELI! SE ON KOVIS PINNALTA MUTTA PELKKÄÄ SYDÄNTÄ SISÄLTÄ!!!

Katja ja karvaiset kaverit kirjoitti...

Anonyymin kanssa erittäin samaa mieltä, kyllä nokipoikakin vielä sulattaa Kolan sydämen. Sehän voi vielä ruveta puolustamaan veikkaansakin.. Saas nähdä miten jatkossa Remun ja Kolan painit menee, kun on pikkujätkä sotkemassa kuvioita.. Sekä mummo.. :)

pimpula kirjoitti...

KUKAS SE SIELLÄ ANONYYMISTI HUUTELEE!

Anonyymi kirjoitti...

Meijän hauvat:) Omistaja hehkuu taas sisäistä valoa kun Miskalle menee jokin jakeluun ja se puhuu koiraa!

Anonyymi kirjoitti...

Juuh. Katja ja Sesse vaan..Sori unohtu allekirjotus tässä työkiireiden keskellä..

pimpula kirjoitti...

:D ei se mitään, ajattelin, että joku tuttuhan se pakosti on kuitenkin