torstai 10. syyskuuta 2009

Kola ja Miska, part 3

Voi jestas, kuinka voikaan olla itsetunto huipussaan himpun yli 8 viikkoisella dalmatialaisvauvalla. Ollaan kylässä kolmen ämmän luona (MiikaMaiMiska). Kola tervehtii tyynesti Miskaa ja veljiäni. "Moro." ja se on siinä. Miskakin on ensin ihan rauhallinen. Sitten alkaa villi "näin osoitan Kolalle sille sopivan paikan" -projekti. Kola väistää sivummalle ja antaa pennulle tilaa. Miska tulee kohti ja räykyttää. Pikkuruisia räy-ääniä sinkoilee ilmassa. Kola väistää. Kiipeää tuolille. Siirtyy penkille. Antaa tilaa. Lopulta Kola saa hetken rauhaa ja käpertyy keittiön pöydän alle rentoutumaan.. Rentoutumaanko? Ei. Miska aloittaa projektin alusta. Kolalle alkaa riittää. Mutta ei tämä pieni hurjapää näytä ymmärtävän alkuunkaan hienovaraista murinavaroitusta siitä, että Kolan käpy on jäätymässä umpijäähän. Tyly tyyppi vaan tulee kohti, räykyttää ja pitää pientä vauvamurinaa.

Siinä vaiheessa minä puhallan pelin poikki ja pentu saa kyydityksen hornan tuuttiin (eli sylikyydin toiseen huoneeseen).

Eipä aikaakaan, kun neiti hurjapää on jälleen härkkimässä Kola-rassua. Kymmenen sekunnin seurailun jälkeen neiti kyyditään edellistä kertaa rivakammin toiseen huoneeseen. Kola kiipeää penkille ja näyttää siltä, että elämä murjoo. Ja murjoohan se. Miskan muodossa. ;)

8,5 viikkoisen otuksen kisakunto ei kuitenkaan ole kovin hyvä, vaan uni yllättää. Kola istuu penkillä ja ottaa vastaan rapsutuksia synkän myrskypilven näköisenä. Voi rassua. :D

On Kolalla näköjään koirakielen varoituslauseet hallussa. Miska vaan ei ymmärrä, että ne varoitukset pitäisi ihan oikeasti lukea JA ymmärtää. No. Minä suojelen sinua kaikelta, Kola, ja eiköhän Missukkakin jossain vaiheessa opi, että EI on ihan oikeasti EI eikä vaan "ehkä".

Ei kommentteja: