Sairaslomalla ei ole kuin aikaa, joten ehdin treenailemaan Kolan kanssa tänään vaikka mitä. Aamulla treenattiin yleistä sosiaalisuutta Miskan seurassa. Kola olikin oikein asiallinen ja Miskakin on oppinut käyttämään Kolan kanssa koirakieltä. Niinpä yhteinen ulkoilu sujuu hyvin. Miskan jalat eivät ihan vielä kuljeta pilkkua niin nopeasti kuin pitäisi, joten Kola kulki metsässä omia reittejään ja Miska omiaan.
Päivällä treenattiin sisällä sienenpiilotusleikkiä. Tämä on versio tavallisesta naminpiilotusleikistä, mutta namin saa vasta, kun löytää sienen. Kola oli ihan innoissaan ja löysi sienen melko hienosti kerta toisensa jälkeen.
Illalla suunnattiin metsään tekemään viimeistä sienikurssin treeniä. Tällä kertaa Kola löysi kuin löysikin sienet! Ja se selvästi myös etsi sieniä eikä vain haahuillut sinne tänne. Liekö viikon sienenpiilotusleikit saaneet jonkun luukun aukeamaan Kolan aivoissa..?
Sienitreeneistä kurvasin kohti agilitytreenejä. Kolan kierrokset ovat täysin nollissa sen aikaa, kun Kola odottelee syrjässä vuoroaan. Mutta kun menen kysymään Kolalta taikakysymyksen: "Läheksä mun kaaaa!?" niin kierrokset kohoavat miljoonaan välittömästi. Kola alkoi taas karjua ja kirkua minulle eikä meinannut millään keskittyä mihinkään eikä varsinkaan siihen, että ennen ensimmäistä estettä on pakko hetken aikaa malttaa mielensä. Sain kuitenkin kontaktin ottamalla Kolan pysähtymään.
Harjoittelimme eteen lähettämistä. Kola irtoaa minusta kuin tykinkuula eikä jää paljonkaan taakseen katselemaan. Ensin otettiin pelkkää putkeen lähettämistä niin, että ohjaaja seisoo paikoillaan. Sitten este-putki -lähetystä molemmilta puolilta. Sitten vielä este-este-putki -lähetystä. Kaikista välikarjunnoista ja -kirkumisista huolimatta Kola meni kahden esteenkin yli putkeen, kun minä jäin seisomaan ensimmäisen esteen kohdille.
Sitten treenattiin kuviota, joka näytti siltä, että "ei koskaan tule onnistumaan". Ellipsin muodossa hyppy - hyppy - U-muodossa oleva putki - hyppy - hyppy - U-muodossa oleva putki. Päissä siis putket ja putken suiden välillä kaksi hyppyä. Jotenkin vain ajattelin, että en millään voi saada Kolaa suoriutumaan noin monimutkaisesta jutusta. Väärin arvasin. Lähetin Kolan hypyille ja kannustin karjuen putkelle yksin. Sinne se sukelsi kahden hypyn jälkeen. Minä jäin odottamaan Kolaa (HUOM MINULLE JÄI AIKAA O D O T T A A KOLAA!!!) putken ulostulosuun edessä olevalle hypylle, kannustin karjuen taas yli kahdesta hypystä ja putkeen. Sinne sujahti. Uusi kierros hyppyihin ja putkeen ja paluu takaisin toiselle putkelle hyppyjen yli. Uskomatonta!
Treenattiin myös sitä, että Kola malttaa ottaa minuun kontaktin esteiden lähellä. Tämän lisäksi päästin Kolan purkamaan kierroksiaan esteelle. Lähetin Kolan yhdelle esteelle, käskin sen kiertää, uudelleen sama este ja kierros esteen takaa. Eli Kola juoksi kahdeksikkoa yhden esteen ympärillä. Kola karjui, minä karjuin, Kola karjui ja minä karjuin. Ja lopulta Kola meni karjuen kahdeksikkoa kuin vanha tekijä. Mahtavaa!
Tälläistä agilityä minä olen halunnut harrastaa. Tämä on juuri sitä, mitä olen agilitystä aina ajatellut. Minä karjun innostuksesta ja Kola karjuu yhtä lailla innostuksesta.
Päivällä treenattiin sisällä sienenpiilotusleikkiä. Tämä on versio tavallisesta naminpiilotusleikistä, mutta namin saa vasta, kun löytää sienen. Kola oli ihan innoissaan ja löysi sienen melko hienosti kerta toisensa jälkeen.
Illalla suunnattiin metsään tekemään viimeistä sienikurssin treeniä. Tällä kertaa Kola löysi kuin löysikin sienet! Ja se selvästi myös etsi sieniä eikä vain haahuillut sinne tänne. Liekö viikon sienenpiilotusleikit saaneet jonkun luukun aukeamaan Kolan aivoissa..?
Sienitreeneistä kurvasin kohti agilitytreenejä. Kolan kierrokset ovat täysin nollissa sen aikaa, kun Kola odottelee syrjässä vuoroaan. Mutta kun menen kysymään Kolalta taikakysymyksen: "Läheksä mun kaaaa!?" niin kierrokset kohoavat miljoonaan välittömästi. Kola alkoi taas karjua ja kirkua minulle eikä meinannut millään keskittyä mihinkään eikä varsinkaan siihen, että ennen ensimmäistä estettä on pakko hetken aikaa malttaa mielensä. Sain kuitenkin kontaktin ottamalla Kolan pysähtymään.
Harjoittelimme eteen lähettämistä. Kola irtoaa minusta kuin tykinkuula eikä jää paljonkaan taakseen katselemaan. Ensin otettiin pelkkää putkeen lähettämistä niin, että ohjaaja seisoo paikoillaan. Sitten este-putki -lähetystä molemmilta puolilta. Sitten vielä este-este-putki -lähetystä. Kaikista välikarjunnoista ja -kirkumisista huolimatta Kola meni kahden esteenkin yli putkeen, kun minä jäin seisomaan ensimmäisen esteen kohdille.
Sitten treenattiin kuviota, joka näytti siltä, että "ei koskaan tule onnistumaan". Ellipsin muodossa hyppy - hyppy - U-muodossa oleva putki - hyppy - hyppy - U-muodossa oleva putki. Päissä siis putket ja putken suiden välillä kaksi hyppyä. Jotenkin vain ajattelin, että en millään voi saada Kolaa suoriutumaan noin monimutkaisesta jutusta. Väärin arvasin. Lähetin Kolan hypyille ja kannustin karjuen putkelle yksin. Sinne se sukelsi kahden hypyn jälkeen. Minä jäin odottamaan Kolaa (HUOM MINULLE JÄI AIKAA O D O T T A A KOLAA!!!) putken ulostulosuun edessä olevalle hypylle, kannustin karjuen taas yli kahdesta hypystä ja putkeen. Sinne sujahti. Uusi kierros hyppyihin ja putkeen ja paluu takaisin toiselle putkelle hyppyjen yli. Uskomatonta!
Treenattiin myös sitä, että Kola malttaa ottaa minuun kontaktin esteiden lähellä. Tämän lisäksi päästin Kolan purkamaan kierroksiaan esteelle. Lähetin Kolan yhdelle esteelle, käskin sen kiertää, uudelleen sama este ja kierros esteen takaa. Eli Kola juoksi kahdeksikkoa yhden esteen ympärillä. Kola karjui, minä karjuin, Kola karjui ja minä karjuin. Ja lopulta Kola meni karjuen kahdeksikkoa kuin vanha tekijä. Mahtavaa!
Tälläistä agilityä minä olen halunnut harrastaa. Tämä on juuri sitä, mitä olen agilitystä aina ajatellut. Minä karjun innostuksesta ja Kola karjuu yhtä lailla innostuksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti