... Löytyihän Kolastakin se hetki, kun lenkkeilemällä saa äijästä puhdin pois.
Sää suosii lenkkeilijää, joten lähdimme ulkoilmaan heti, kun pääsin töistä. Lykkäsin Kolalle valjaat+pyykkinaruviritelmän niskaan ja tallustelimme vartin matkan lähimpään metsään. Sen läpi kulkee aivan mahtava reitti loivaa ylämäkeä Lintuvaaraan. Metsässä on hyvä näkyvyys ja vähän kulkijoita, joten Kola ja pyykkinaru painelevat korvat hulmuten ja sammalet tömisten pitkin maita ja mantuja. Puolessa tunnissa olimme tallustelleet metsän läpi ja saavuimme ratsastustallille vievälle piiiitkälle hiekkatiesuoralle. Kola jaksoi edelleen kirmata niin, että joutui välillä rauhoittamaan käskyllä menohaluja. Vielä takaisin metsäreitille päästessäkin Kola jaksoi ryntäillä ja säntäillä. Mutta sitten, kun yli tunnin pyykkinarun päässä "vapaana" sinkoilun jälkeen tulimme Leppävaaran urheilupuiston tietämille, loppui Kolasta lopultakin vauhti. Se raahusti kuin mikäkin vanhus viimeisen ylämäen kotia kohti ja tuossa tuo nyt lepää. Silmät liikkuvat, mutta muuten koira näyttää ihan ruumiilta. :D
Ja voi hemmetti että on muuten myös omistajalla jalat aikamoista mössöä. Kumisaappaissa tunti neljäkymmentä pitkin mutkaisia ja muhkuraisia metsäpolkuja. Kuka kantaisi minut huomenna töihin ja sieltä kotiin?
----
Olen muuten tässä pohtinut, että Kola alkaa olla ainakin 90% luotettava lenkillä ihmisiä kohdattaessa. Kola voi siis vallan mainiosti olla metsässä pyykkinarun jatkeena ja jopa ihminen+koira -yhdistelmän kohdatessamme matka jatkuu ilman tutustumaan pyrkimistä hienosti. (Toki silti nappaan pyykkinarusta kiinni näissä tapauksissa, sillä en halua ottaa riskiä, että Kola menee esim. ottamaan turpiin vastaantulijalta.) Metsässä pelkän tyhjänpäiväisen ihmisen kohdatessa Kola reagoi reagoimattomuudella. Koirapuistossa Kola tihenevissä määrin lähestyy itse ihmisiä ja tarjoutuu rapsutettavaksi. Myös lapset saavat koskea Kolaan ( - vaikkakin Kola yleensä näissä tilanteissa näyttelee vakuuttavasti roolia "olen jossain ihan muualla kuin tässä mutta kai tämä on vain pakko sietää huh nyt se lopetti".. ;)
Fiksu piski!
Sää suosii lenkkeilijää, joten lähdimme ulkoilmaan heti, kun pääsin töistä. Lykkäsin Kolalle valjaat+pyykkinaruviritelmän niskaan ja tallustelimme vartin matkan lähimpään metsään. Sen läpi kulkee aivan mahtava reitti loivaa ylämäkeä Lintuvaaraan. Metsässä on hyvä näkyvyys ja vähän kulkijoita, joten Kola ja pyykkinaru painelevat korvat hulmuten ja sammalet tömisten pitkin maita ja mantuja. Puolessa tunnissa olimme tallustelleet metsän läpi ja saavuimme ratsastustallille vievälle piiiitkälle hiekkatiesuoralle. Kola jaksoi edelleen kirmata niin, että joutui välillä rauhoittamaan käskyllä menohaluja. Vielä takaisin metsäreitille päästessäkin Kola jaksoi ryntäillä ja säntäillä. Mutta sitten, kun yli tunnin pyykkinarun päässä "vapaana" sinkoilun jälkeen tulimme Leppävaaran urheilupuiston tietämille, loppui Kolasta lopultakin vauhti. Se raahusti kuin mikäkin vanhus viimeisen ylämäen kotia kohti ja tuossa tuo nyt lepää. Silmät liikkuvat, mutta muuten koira näyttää ihan ruumiilta. :D
Ja voi hemmetti että on muuten myös omistajalla jalat aikamoista mössöä. Kumisaappaissa tunti neljäkymmentä pitkin mutkaisia ja muhkuraisia metsäpolkuja. Kuka kantaisi minut huomenna töihin ja sieltä kotiin?
----
Olen muuten tässä pohtinut, että Kola alkaa olla ainakin 90% luotettava lenkillä ihmisiä kohdattaessa. Kola voi siis vallan mainiosti olla metsässä pyykkinarun jatkeena ja jopa ihminen+koira -yhdistelmän kohdatessamme matka jatkuu ilman tutustumaan pyrkimistä hienosti. (Toki silti nappaan pyykkinarusta kiinni näissä tapauksissa, sillä en halua ottaa riskiä, että Kola menee esim. ottamaan turpiin vastaantulijalta.) Metsässä pelkän tyhjänpäiväisen ihmisen kohdatessa Kola reagoi reagoimattomuudella. Koirapuistossa Kola tihenevissä määrin lähestyy itse ihmisiä ja tarjoutuu rapsutettavaksi. Myös lapset saavat koskea Kolaan ( - vaikkakin Kola yleensä näissä tilanteissa näyttelee vakuuttavasti roolia "olen jossain ihan muualla kuin tässä mutta kai tämä on vain pakko sietää huh nyt se lopetti".. ;)
Fiksu piski!
4 kommenttia:
Meilläkin oli tässä väsynyt perrontyttönen. Mokka käy yleensäkin melkein joka päivä metsässä juoksemassa. Mutta kun myrsky toi muutenkin korkeisiin kinoksiin vielä 25 senttiä puuterilunta, niin johan oli koira metsälenkin jälkeen selvää kauraa! Siis Kajaanissa on vielä valtavasti lunta.
Olet löytänyt reitin metsään toisestakin päästä?
Mekin hommasimme pyykkinarua mutta vielä toistaiseksi -lähinnä omasta saamattomuudesta johtuen- se on vielä paketissa eikä pannassa kiinni.
Totti osoitti tänään kiinnostusta varista kohtaan. Voi ei.
-Minna
Se metsä, jossa oltiin Poppin ja Totin kanssa tosiaan tulee ihan lähelle meidän kotia, joten tallustelemme nykyään aika usein täältä kotipäästä metsän läpi sinne, mistä viimeksi metsään sukelsimme. Tosi hyvä lenkki, muunneltavissa olevan mittainen ja sisältää reilusti yli puolet lenkistä vapaana kuljeskelua.
Kola on tullut vanhaksi... :)
Lähetä kommentti