PYSY!

.. eli tarina siitä, miten perämiehen paikka tuli täytetyksi.

Kolalla on tapana olla kärkimiehenä aina, kun ollaan lenkeillä, joissa se saa itse päättää kulkemisestaan. Ja yleensä se ottaa minuun aika reilustikin etäisyyttä. Nyt aikuistuttuaan Kola on alkanut rajata yhä tarkemmin sitä, minkälaisia uroskoiria se suvaitsee ihollaan. Tästä syystä olen tullut siihen tulokseen, etten halua Kolan haravoivan metsää edelläni kovin kaukana.

Niinpä päädyin palkkaamaan Kolan perämiehekseni. Ja koska talvi on, mitä on - eli metsä on täynnä erittäin selkeitä polkuja - niin perämiehen tehtäviin ohjaaminen on sujunut ongelmitta. Kolan tehtävänä ei siis enää ole kärkimieheily, vaan se vahtii peräosastoa selkäpuolellani kulkien. Tätä käytäntöä kokeilin ihan sattuman sanelemana eräs talvi-ilta, kun Misselässä oli kylässä ihanainen Cara-labbis, jota Kola ei kertakaikkiaan ole koskaan voinut vastustaa. Niinpä suustani tuli ihan itsellekin yllätyksenä käsky "PYSY!" ja ohjasin Kolan polulla selkäni taakse kulkemaan. Ja siellähän se pysyi. :O Ei edes oikeastaan yrittänyt ohi, vaikka minun edelläni kulki tuo ihanainen Cara. Nyt ollaan ulkoiltu monena päivänä niin, että välillä päästän Kolan kulkemaan edelläni, mutta suurimman osan ajasta sen tehtävä on pysyä selkäni takana. Ja erittäin hienosti se siellä pysyy edelleen. Polku voi olla leveä tai kapea, polkua reunustavat kinokset voivat olla puolimetrisiä tai viisisenttisiä, eikä Kola lähde silti ohittamaan. Noki poukkoilee edessäni ja takanani, eikä Kola ohita minua. Yllättävää.

Nokikaan ei irtoa enää oikeastaan mihinkään, kun isoveli on perämiehen tehtävissä.

Saa nähdä, oliko uuden toimintatavan opettaminen todellakin näin helppoa. :O