treeneissä

Pomppu Poikanen alias Kola pääsi tänään pitkästä aikaa kokeilemaan keinun rysäyttämistä. Ei vielä rysäytetä sitä ylhäältä alas asti, vaan ainoastaan sen verran, että Kola saa vähän tuntumaa putoavaan alustaan ja rysähtävään ääneen. Kola ei keinusta hätkähdä ja tekee sitä yhtä mielellään kuin kaikkea muutakin.

Keinun jälkeen kokeiltiin vähän keppejä. Kola kyllä "osaa" mennä keppejä, mutta se ei joko malta keskittyä tai sitten se ei vielä oikeasti tiedä, mitä kepeillä vaaditaan. Välillä Kola menee jo ihan hyvää vauhtia kepit, mutta usein se myös jättää kepin väliin. Todennäköisesti myös itse onnistun sössimään keppien suorittamisen kropallani ja/tai käsilläni.

Kola oli jo näiden harjoitusten kohdalla huomattavasti rauhallisempi kuin aikaisemmin. Se ei sählännyt hulluna eikä karjunut kai lainkaan.. Sama meininki jatkui, kun siirryttiin suorittamaan ratojen pätkiä. Toki Kola vähän karjuu minulle ja pikkuisen rouskuttelee käsiä sillä tavalla hellästi ja vain pieniä mustelmia aiheuttaen.. ;) Mutta jotenkin jäi olo, että Kola on saanut itseään haltuun. Se ei tänään mennyt ihan hulluna talla pohjassa vaan ehkä keskittyi paremmin minuun? Tai sitten se oli vaan optinen harha. :D

Kola tulee edelleen lähtöpaikalle _PALJON_ aikaista rauhallisemmin eikä ole karannut radalle kai kertaakaan sen jälkeen, kun aloin viedä Kolan lähtöpaikalle hihnassa. Se on mahtavaa edistymistä. :) :) :) Ja se jaksaa ilostuttaa minua ihan joka kerta, kun vien Kolan ensimmäisen esteen eteen.

Yritin tehdä Kolan kanssa hypyistä putkeen mentäessä takaa leikkausta. Ei onnistunut. Melkein rysäytin Kolan hypyn päälle, kun käänsin oman liikkeeni suuntaa ja hidastin radikaalisti. Kola pysähtyi kuin seinään eikä suostunut irtoamaan putkeen, kun yritin leikata takaa.

Se, mikä yllätti tänään, oli "ETEEEEEEEEEEEEEEEEEEN" -karjahdukseni meneminen perille! :O Kola oikeasti irtosi minusta ja hyppäsi edessä olevat kaksi estettä! En olisi uskonut, että se irtoaa, kun eteen lähettämistä on harjoiteltu kuitenkin vasta tosi vähän.

Kaiken kaikkiaan Kola meni taas minun taitoihini nähden oikein mainiosti! :)

Karjun treeneissä aina niin kauhealla merimiesäänellä, että kotiin ajaessa kurkku on käheänä. On jotenkin terapoivaa päästä huutamaan hirmuisella volyymillä. Onneksi Kola kestää tämän puuhan, sillä en varmaan osaisi käskyttää piskiäni hiljaisella äänellä, kun joudun ponnistelemaan niin kovasti, että pysyn sen vauhdissa. Tänään karjuin varmaan tavallistakin enemmän, sillä yskitti ihan hirveästi ja henkeä melkein ahdisti. Hiekkapöly keuhkorakkuloissa tuntuu ihastuttavalta! :D

Keskiviikot ovat arkipäivistä niitä Ehdottoman Parhaita. Päivä päättyy lähes poikkeuksetta iloiseen adrenaliinipitoiseen pöhnään. :D