keskiviikko 21. lokakuuta 2009

onni perronen

Kolasta on kuoriutumassa kotiolojen Onni. Se tassuttelee sohvan viereen ja saa Nokilta naamapusuja. Se heiluttaa häntäänsä ja katselee Nokia Sillä Silmällä.

Se Silmä on ollut käytössä nyt parina viime päivänä todella paljon. Se Silmä näkee, irtoaisiko Nokista pieni painiseuralainen riehuhetkeen. Häntä ja Se Silmä on yhdistelmä, joka hieman hetkestä riippuen saa Nokin innostumaan äärimmilleen. Noki väksyttää vauvarähinää Kolalle, Kola huitoo tassulla ja tuuppailee Nokia sinne tänne takapuolellaan. Ja tämä kaikki on siirtynyt myös sisätiloihin. Aluksi pojille tuli tapa riehua 5-10 sekuntia pyllyt pystyssä kerrostalon rappukäytävässä lenkin jälkeen. Vähitellen riehu on siirtynyt sisätiloihin ja äsken pojat rynnivät lenkiltä sisään suoraan painituokin tuoksinaan. Tämä riehuhetki sisältää myös yhteisillä leluilla leikkimistä, mikä on Kolalle SUUUURI jouston paikka. Yleensä se vahtii muilta koirilta omia juttujaan, mutta Noki on omassa "kuuluu laumaan" -sarjassaan.

Kolan häntä on heilunut lähipäivinä enemmän kuin ehkä koskaan. On sitä vaan niin ihanaa katsella. :)


(Saa nähdä, missä vaiheessa kirjoitan bloggauksen aiheella "Millä mä saan nää rauhottumaan sisätiloissa?!")

6 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Tähän voisi sanoa "mitä mä sanoin" :) Onnea Onnista ja Nokista!

Anonyymi kirjoitti...

Taitaa olla varsin yleistä tuo riehunta. Meilläkin alkaa mahottomat rallit heti kun päästään ovesta sisälle ja otetaan hihnat irti. :) Onnea pennusta!
Tessa

Minna kirjoitti...

Ovatko Kola ja Noki samassa tilassa vai erotettuna silloin, kun te ihmiset ette ole kotona?

Nämä sun postaukset eivät yhtään helpota mun pentukuumettani. :)

pimpula kirjoitti...

Samassa tilassahan nuo.. Ihan alusta asti ovat olleet samassa tilassa, kun totesin viikonlopun aikana, että Kola osaa varoittaa, jos haluaa etäisyyttä Nokiin ja Noki osaa väistää, jos Kola varoittaa. Ja no. Nythän Kola ei enää varoita, eikä Noki sen puoleen väistele. ;)

pimpula kirjoitti...

Siis Nokin ensimmäisen viikonlopun aikana totesin tämän seikan, en viime tai sitä edellisenä viikonloppuna :D

Jenni, Elmo ja Oiva kirjoitti...

Me ollaan vähän edellä ja nyt siinä "kuinka tuon järkyttävän hullun riettaantumisen saisi loppumaan -vaiheessa ;)