On se sitten mahtavaa, kun saa itsensä sisältä sadesäällä metsään koiran kanssa tallustamaan. Taskussa soi kännykästä taustamusa, sade ropisee sadetakkiin ja Kola poukkoilee Onni Perrosena välillä näkymättömissä, välillä ihan jaloissa. Se kantaa tikkuja ja säntäilee, pomppii ja ilmiselvästi riemuitsee sateesta huolimatta.
Suppilovahveroita en onnistunut vielä löytämään, vaikka samoilinkin tuttuja maastoja tunnin, pari. Kanttarelleja löytyi sieltä täältä ison taskullisen verran. Salapoliisi-Emppu pystyi päättelemään leikatuista kanttarellin varsista, että myös joku muu on käynyt kanttarelleja metsästämässä. Niinpä minulle jäi vain pikkuruisten vauvakanttarellien poimimisvastuu.
Lähipäivinä voisi käydä samoilla paikoilla mustikkaämpärin kera. Puskat eivät suorastaan pullistele marjoja, mutta on niitä sen verran, että houkuttelevat poimimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti