"Tänään TE saatte juosta", sanoi Annina ja jatkoi: "MWHA HA HA HAHHHAHA! >8)"
No ei se oikeasti noin ilkeästi nauraa hohottanut, mutta hihitti kyllä vähän.
Hyppy, pitkä suora putki, takaa kierrettävä hyppy ja takaisin toisesta pitkästä suorsta putkesta ja jälleen takaa kierrettävä hyppy.. Sehän meni kirjaimellisesti ihan putkeen. Mutta ei hyppyyn.
Olisi siis pitänyt ehtiä lähettää Kola putkeen, juosta mielellään Kolaa nopeammin putki päästä päähän ja olla valmiina ohjaamaan takaa kiertoon putkesta sukeltavaa Kolaa. IN YOUR DREAMS. Ei ikinä. Sen oikein huomasi, miten Kola parilla loikalla oli täydessä vauhdissa, kun minä puolestani en päässyt täyteen vauhtiin viidellätoistakaan loikalla. Tai sitten se lönkyttely oli täysi vauhtini. 8( Voi kyynel. Oikeasti. Ja sitten kun saan hihityksen ja kiroilun voimin Kolan kiertämään hypyn takaa, pitäisi ehtiä kiihdyttää vauhti uudelleen, juosta jälleen putki Kolaa nopeammin ja tehdä uusi takaa kierto.
Tehtiin myös kieputuksia putkessa. Se sujui hyvin, koska minun ei tarvinnut kuin siirtyä muutama askel Kolan rynnätessä putkesta toiseen.
En oikein tiedä, olisinko kateellinen rauhallisemmin etenevien koirien omistajille vai iloinen siitä, että minulla on käsissäni dynamiitti.. Olisi ihan kiva, jos pystyisi tarjoamaan Kolalle niitä onnistumisen kokemuksiakin eikä aina vain sitä, että Kola on jo ulkona suorasta putkesta, kun minä vasta teen lähtöä putken toisessa päässä. Ja tästähän seuraa tietenkin se, että Kola melkein räjähtää käsiin ja karjuu ja huutaa ja hyppii, kun se turhautuu niin pahasti sössimisestä ja hidastelusta.
Kuulostaa aika hyviltä harkoilta ja toimivalta yhteistyöltä, vai mitä! ;) No. Suoraan sanottuna pääasia on se, että Kola rakastaa puuhaa aina niihin ylikierroksiin asti ja minä saan tyhjennettyä pääni kaikista turhista ajatuksista tunniksi viikossa. Se on terveellistä meille kummallekin.
-----
Noki oli tänään hallissa mukana, koska en hennonnut jättää sitä yksin keskiviikkoiltaa viettämään. Otin Nokin tekemään suoraa putkea ja se sujuikin kuin vanhalta tekijältä. Noki sujahteli putkeen hirmuista haipakkaa ja pääsin kehumaan ja palkkaamaan sitä monta monta kertaa peräkkäin.
Tunnin lopussa tarjosin Nokille ensimmäistä kertaa mutkalla olevan putken päätä. Ahne possuseni ei epäröinyt, sillä käteni tuoksuivat paistetulle maksalle. SUIHKIS! se ponnisti putkeen ja sinkosi hetken kuluttua toisesta päästä rouskuttelemaan sormiani ja siinä sivussa maksaa. Noki ponnisteli ilmaan ja kieppui jaloissa intoa puhkuen. Se ei tainnut edes harkita seinustalla vuoroaan odottelevien koirien luokse pyrkimistä. Ja miksipä olisi harkinnutkaan, herkuthan olivat minulla.. ;)
Tehtiin vielä muutama kerta Nokin kanssa kujakeppejä. Niissä ei ollut mitään pulmaa. Kujakepit taisivat olla lopulta ehkä parin metrin pituiset. Siihen oli hyvä lopettaa treenit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti