keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Kirsi Alastalon vastaus

Puheenjohtaja ei päässyt jostain syystä vastaamaan kommentteihin, joten hänen pyynnöstään laitan vastauksen tänne.

Hei,

Jostain syystä en päässyt blogiisi vastaamaan, joten vastaan tähän javoit liittää tämän sinne blogiin.

Alkuperäinen viestini oli vastaus saamiini tekstareihin ja erehdyin käyttämään samoja sanoja(foorumilaisia ja kavereita) kuin saamassani viestissä oli. Lähetin viestin kaikille asiaa kysyneille ja lisäksi henkilöille, joilla oletin aiempien yhteydenottojen vuoksi olevan kiinnostusta asiaan. Kuten sanoin, en ole foorumilla käynyt , joten en tiedä ketkä (nimimerkkien takaa olisi vaikea tunnistaakaan) kaikki siellä kirjoittelevat.Tunnistin kuitenkin yhden henkilön, koska hän oli ollut asiassa suoraan yhteydessä minuun. Se et ole sinä. En sinua tunne enkä ole tietoinen oletko kirjoitellut foorumilla vai et. Olisin voinut laittaa äänestystuloksen muotoon 15-6. En tiedä, kuinka asia sitten olisi tulkittu, kun minulta oli kysytty oliko monta foorumilaista kokouksessa ja en olisi vastannut..? Kuten jo kirjeessäni sanoin, valintani käyttää saamani viestin sanojaoli huono ja harkitsematon. Olen lähettänyt tarkentavan viestin ja pahoitteluni kaikille alkuperäisen viestin saajille.Uskon, että polemiikki olisi alkanut joka tapauksessa syystä tai toisesta. Harmittaa, että annoin siihen itse aihetta.

Koiramaailman en näe poikkeavan muusta maailmasta. Mielestäni samat säännöt/arvot/moraali tulisi olla voimassa kaikessa.Itse arvostan avoimuutta, mutta en näe sitä symbolina julkisuudelle. Arvostan suoraa yhteydenottoa ja itsekin pyrin hoitamaan asiat niin. Jos koen jonkin asian vääräksi tai loukkaavaksi, olen yhteydessäsuoraan asianosaiseen, mutta en tee sitä julkisesti. Myös omat mokani pyrin hoitamaan samalla tavalla suoraan. Liikkeellä on monenlaisilla motiiveilla ja tarkoitusperillä sanottuja/tehtyjä/kirjoitettuja asioita, joita ei ole syytä ottaa henkilökohtaisesti. Siksi en itsekään kaikista heitoista loukkaannu.En kuulu ihmisiin, jotka kostavat saamansa pahan jollekin toiselle.Ihmisen sanomisia voi käyttää perusteena siihen liittyvälle asialle, mutta niitä ei pitäisi käyttää aseena jonkun toisen asian yhteydessä ja tahoille, jotka ovat tapahtuneeseen syyttömiä.

Kokouksista muutama näkökohta:
jokunen aika sitten valmistellessaan yleiskokousta, hallitus laittoiesityslistaan päätösesitykset(=normaali tapa yhdistystoiminnassa)valmiiksi--> saimme moitteita, koska hallitus näin yrittää johdatella jäsenistöä päätöksenteossa.Kevätkokoukseen halusimme laittaa asian niin neutraalisti, ettei sitä tulkita johdattelevaksi. Yleiskokoushan on se paikka, jossa käytetään ylintä päätösvaltaa ja halusimme päätöksen tehtävän siellä esitetyn materiaalin perusteella. Neutraaliudessaan pykälä ei auennut kaikille riittävällä tavalla ja siksi järjestettiin ylimääräinen yleiskokous. Ajankohta oli ilmoitettu yhdistyksen sivuilla sijoittuvaksi ennen kesää,touko-kesäkuun vaihteeseen. Sain asiaan liittyen muutaman sähköpostinkin, joissa toivottiin kokousta johonkin muuhun kuin kesäkuun viikonlopuille. Ajankohdan tarkentumiseen vaikutti paikan saaminen Helsingistä ja Vesipostin aikataulu (teko,taitto,paino ja posti). Toimimme niin nopeasti kuin mahdollista, jopa normaali ajoista nipistäen (taittaja ja painotalo nipisti kumpikin aikatauluaan), jotta saimme lehden mukana lähteneen kutsun mahdollisimman pian jäsenistölle.
Kaikille sopivaa ajankohtaa on mahdotonta löytää. Nytkin oli paljon päällekkäisyyksiä, mutta kaikki tulevat viikonloput ennen kesää olisi ollut täynnä valmistumisjuhlia.Hallitusta on syytetty milloin mistäkin, mutta oikeasti se koostuu ihmisistä, jotka vapaaehtoisesti laittavat paljon omaa aikaansa ja voimavarojaan yhteisen asian eteen. Mainittakoon vielä, että hallitustyöskentelystä kukaan ei henkilökohtaisesti hyödy millään tapaa, muutoin kuin saamalla runsaasti kokemusta niin mukavissa kuin vähemmän mukavissaasioissa.Työtä on tehty paljon ja paljon on edessä tehtävää. Työrauha ei olisi pahitteeksi.

Haluan vielä toistaa kokouksessa esiin tulleen näkökulman: Tekemistä piisaa. Jäsenistössä on monia eri alojen taitajia. Meitä yhdistää samanrotuiset koirat. Eikö olisi parempi käyttää näitä resursseja yhdistyksen ja sen toiminnan kehittämiseen yhdessä? Olisiko mahdollista hoitaa asioita asioina ja jättää kaikenlainen kankeaminen ja henkilökohtainen riepottelu sikseen?

-------------

Kiitän, että lähetit korjaavan viestin niille, jotka väärää tietoa saivat.

Halusin vielä vastata kysymyksiisi, joiden oletan olevan osoitettuja ainakin osittain minulle, koska vastaus koskee minun kirjettäni.

1) En tiedä, kuinka asia sitten olisi tulkittu, kun minulta oli kysytty oliko monta foorumilaista kokouksessa ja en olisi vastannut..?
Jos minä olisin saanut tuon kysymyksen puheenjohtajan ominaisuudessa, olisin todennäköisesti vastannut, etten itse lue foorumia enkä näin ollen tiedä, ketkä foorumilla kirjoittavat. Toinen vaihtoehto olisi ollut vastata, että mielestäni tuo kysymys ei ole oleellinen äänestyksen tuloksen suhteen.

2) Jäsenistössä on monia eri alojen taitajia. Meitä yhdistää samanrotuiset koirat. Eikö olisi parempi käyttää näitä resursseja yhdistyksen ja sen toiminnan kehittämiseen yhdessä?
Olisi aivan varmasti, sehän on itsestään selvää. Ikävä kyllä vapaaehtoistoiminnan perusta on vapaaehtoisuus eikä vapaaehtoiseen toimintaan kannusta eripurainen, epäreilu tai asiaton jäsenten kohtelu tai jäsenten väliset riidat. Minä olisin ollut mielelläni tarjoamassa osaamistani rodun hyväksi, mutta tässä tilanteessa en millään pysty toimimaan Vesikoirat ry:ssä, sillä se rikkoisi tällä hetkellä niin vahvasti omaa itsekunnioitustani kohtaan. Ehkä joskus myöhemmin olen jotain toista mieltä.

3) Olisiko mahdollista hoitaa asioita asioina ja jättää kaikenlainen kankeaminen ja henkilökohtainen riepottelu sikseen?
Tätä nimenomaan olisin toivonut myös sinulta ja äänestyskäyttäytymisen (niin minun kuin muidenkin hallituksen ehdotusta vastaan äänestäneiden) riepottelun takia erosin yhdistyksestä.

Minulle tuli tekstiviestistäsi olo, että koit "ei"-äänen antaneiden äänestäneen ihmisiä vastaan eikä niinkään asiaa vastaan. Omasta puolestani vilpittömästi tahdon vielä tässä korostaa, että äänestin nimenomaan asiaa - en henkilöitä - vastaan. Hallituksessa on monta hienoa vesikoiraihmistä eikä minulla ole edelleenkään heitä vastaan pienintäkään kaunaa.

Toki joskus tilanteet menevät ihmistenkin välillä riidaksi, mutta silloin asiat pitäisi kyetä riitelemään riidan osapuolten välillä ilman selkään puukottamista ja vieläpä niin, että riitelevät ihmiset harvoin tarvitsevat komppiryhmää taakseen. Jokaisen pitäisi kyetä hoitamaan itse omat riitansa.

Yhdessä asiassa olen kanssasi eri mieltä. "Kaikenlainen kankeaminen" ei pitäisi olla ongelmakohta yhdistystoiminnassa ainakaan noin vahvasti yleistettynä. Eiväthän asiat mitenkään voi mennä kohti parempaa, jos kaikki ovat kiltisti ja nätisti aina yhtä mieltä. Ei mikään parane, jos joku ei kyseenalaista ja tee vaihtoehtoisia ehdotuksia. Olisi aivan karmeaa ajatella, että kaikki vastaan kankeaminen loppuisi.

Otan loppuun vielä yhden esimerkin omasta työstäni ja sen jälkeen koen saaneeni kaiken tähän asiaan liittyvän sanotuksi.

Annan joka kevät n. 200 arvosanaa todistuksiin. Todistukset kulkevat oppilaiden käsissä kotiin ja melkein joka vuosi arvostelustani osaa kyseenalaistetaan vanhempien tai lasten/nuorten toimesta. Siksi joudun aina miettimään vahvat perustelut sille, miksi olen toiminut niin kuin olen toiminut. Vanhemmille ja/tai oppilaalle ei missään nimessä kelpaa ympäripyöreä opetushallituksen päätöksiin, lakipykäliin tai opetussuunnitelmaan vetoaminen, vaan he kaipaavat henkilökohtaisesti juuri minun perusteluitani arvosanoille. He kaipaavat konkreettisia asioita, jotka perustelevat toimintani. Samaa tapaa toivoisin jatkossa myös niille, jotka päätöksiä yhdistyksessä/toimikunnissa/jne tekevät. Ihmisten on huomattavasti helpompi ottaa vastaan päätöksiä, kun perustelut ovat
a) kansankielisiä ilman turhaa sivistyssanaviidakkoa
ja
b) niissä näkyy, että päätöksen tekevä ihminen/hallitus/toimikunta on itse pohtinut perustelut omaan toimintaansa ja kantaansa ja ne perustelut osataan esittää mahdollisimman konkreettisina.

Lopuksi toivon yhdistyksen väelle jaksamista ja viisautta.

ps. Arvosanojeni perusteista keskustellessa olen yhden kerran viisivuotisen urani aikana päätynyt korjaamaan antamaani arvosanaa, mutta muulloin olen kyennyt seisomaan päätöksieni takana empimättä.
-----

edit. Kyseenalaistit tapani ottaa asian julkisesti esille. Mielestäni tässä ei pitäisi olla mitään pulmaa, sillä toimesi on hyvin julkinen. Lisäksi puheenjohtajana tehtyihin päätöksiin pitäisi aina olla edellä kuvaamani hyvät perusteet, jotka on mietitty valmiiksi, jos niitä joku tulee kysymään. Niinpä tilanteessa ei olisi ollut mitään ongelmaa, jos olisit lähettänyt tekstiviestit tarkoin harkittuasi ja ne olisivat vielä kyseenalaistettunakin mielestäsi olleet täysin asiallisia ja sopivia. Minunkin toimintani saa täysin julkisesti jokainen lukija/minut tunteva niin halutessaan kyseenalaistaa ja vastaan mielelläni ihan julkisestikin mahdollisiin epäkohtiin.

1 kommentti:

Anna kirjoitti...

Kiitos Emppu asian julkistuomisesta ja viisaista sanoistasi. Mielestäni olet osunut asian ytimeen. Itse ajattelen, että Vesikoirat ry:ssä on ollut todella kauan vallalla yhdistyskulttuuri, jossa koetaan kaikennäköisen erimielisyyden olevan henkilökohtaista hyökkäystä yhdistyksen toimijoita kohtaan. Tämä tekee yhdistystoiminnasta käytännössä mahdotonta.

Lisäksi vallalla on ollut kulttuuri, jossa tarkoitus pyhittää keinot. Jos ollaan yhteisen hyvän asian RODUN PUOLESTA sen voi tehdä vähän aina sinne päin tai jopa väheksyen tavallista massaa, joka ei omaa parastaan ymmärrä.

On vaikea muuttaa kokonaista kulttuuria ja ihmisten toimintatapaa, mutta luulen tämän kirjoittelun myötä ehkä ensimmäisen askeleen tapahtuneen tai ainakin tämä auttaa ihmisiä ajattelemaan asioita uudessa valossa.