maanantai 26. huhtikuuta 2010

RUUTU!

Oltiin tänään treenailemassa Roopen ja Rosan seurassa tokojuttuja. Ärrien (R&R) omistaja oli tuonut paikalle tötsät, joten ihan hetken tuotteena päätin kokeilla, miten Kolalle voisi opettaa ruutuun menoa. Alkupohdinta omistajien kesken johti siihen, että menin kiljumaan tötsien keskelle kuin järjetön ja lopulta annoin Kolalle käskyn "ruutu". Kola tuli luokseni, mutta jäi sellainen olo, ettei Kola tiedä, mitä se ruutu-käsky tarkoittaa, kun kyse on luoksetulosta.

Niinpä otin käyttöön seuraavan tekniikan. Jätin Kolan istumaan kauas ruudusta, vein pallon ruutuun, palasin Kolan luo ja annoin käskyn "ruutu". Sinne meni. Vapautin Kolan heti, kun se tuli ruutuun. Tein tätä harjoitusta muutamia kertoja. Sitten kävin ruudussa ja muka jätin sinne pallon. Annoin Kolalle käskyn. Kola lähti vasta toisella käskyllä käsimerkin avulla. Mutta sinne se kuitenkin meni. :O

Mentiin lähelle ruutua ja lähetin Kolan uudestaan ilman pallon viemistä ruutuun. Kola meni ruutuun. Wau. Tein muun treenaamisen jälkeen uudestaan samaa harjoitusta. Ensin vein pallon oikeasti ruutuun ja sitten jätin viemättä. Kola meni ruutuun. Sanoinko jo: wau. Eikä Kola siis tarvinnut sitä hämäystä, että minun pitäisi käydä muka-jättämässä pallo ruutuun. Se tiesi, että pallon on minulla ja se meni siitä huolimatta ruutuun. :O

Kola on kyllä sikäli aivan täydellinen treenattava, että se palkkautuu jo ihan pelkästä tekemisestä. Siitä näkee, että se haluaa ymmärtää ja oppia ja miellyttää minua.

Ihku Pomppu.

Ei kommentteja: